Ihmeellistä intoilua viime aikoina osoittanut intoilee nyt Natoa vastaan. Heinäluoma intoilee ajatuksella, että Suomi ei liittyisikän heti uuden presidentin valtaantulon jälkeen Natoon.
Kehoittaisin Heinäluomaa jättämään intoilut sikseen. Vuonna 2012 jo valtaosa suomalaisista ymmärtää, että meidän tulee liittyä täysivaltaisena jäsenenä läntiseen puolustusliittoon, ainoaan voittavaan rauhanturvajärjestöön, Natoon.
Heinäluomankin kannattaisi Lipposen tavoin vetäytyä eläkkeelle ja jättää suunsoitto ja rähinöinti sikseen.
Kehoittaisin Heinäluomaa jättämään intoilut sikseen. Vuonna 2012 jo valtaosa suomalaisista ymmärtää, että meidän tulee liittyä täysivaltaisena jäsenenä läntiseen puolustusliittoon, ainoaan voittavaan rauhanturvajärjestöön, Natoon.
Heinäluomankin kannattaisi Lipposen tavoin vetäytyä eläkkeelle ja jättää suunsoitto ja rähinöinti sikseen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nato ei todellakaan ole rauhanomainen puolustsyhteisö vaan länsimaisen eliitin iskunyrkki imperialistissa tavoitteisaan.. huoh*
pitkän rauhanajan Eurooppaan. Koko kylmän sodan ajan se suojasi myös välillisesti Suomea tekemällä Neuvostoliiton suoran hyökkäyksen kannattamattomaksi.
Georgiaan, eivät olisi jo Georgia kuuluisi Natoon.
Nato on paikallaan Venäjän ainaista laajentumista ja hegemoniaa vastaan.
Kun Venäjä on toipumassa aallonpohjastaan se pyrkii orjuuttamaan vähemmistökansallisuutensa entistä pahemmin. Jokaisessa perheessä Tshetsheniassa on uhreja. Lisäksi se pyrkii laajentamaan imperiumiaan entistä enemmän ulospäin. Onko Georgia ensimmäisiä uhreja. Venäjä on aina kiusannut pikkumaita.
Venäjästä on muodostumassa Suomelle yhä merkittävämpi yhteistyökumppani. Miksiköhän ihmeessä siis tarvittaisiin NATO "pelastamaan Suomi Venäjältä"???
Vaurastuva Venäjä tarvitsee kipeästi senkaltaista osaamista mm.rakennusalalla, jota löytyy Suomesta.
NATO ei toisekseen ole mikään"valkea rauhankyyhky", vaan jenkkien likaisen politiikan väline, jolla jyrätään esteet tieltä.
Noin muuten tietysti on totta, että sodankäynnin luonne on muuttunut kehittyneen teknologian ansiosta valtavasti siitä, mitä se on ollut 2.maailmansodan aikana...
laariin, ja Soinillekin jotakin.
Lipponen sekoili ennen presidentin vaaleja Nato kantoineen, "puolueen eduksi, punapään käskystä".
Uskottavuus meni että napsahti, kerralla, ja sitä ei saa takaisin. No, Lipponen ei kai sitä enää tarvitsekaan.
Mutta Heinäluoma, nuori johtaja, kykyjä olisi ollut vaikka mihin, ja punapään ansaan meni.
Heinäluoma voisi pitää yllä rauhanomaistarinnakkaiseloa Natonkin kanssa. Hän tietää että NATOkaan ei kaipaa häiriköiviä diktatuureja. Jotkut Saakasvili ja Niinistö ovat ongelmia siinä etteivät ymmärrä sitä ettei Nato ota jäseniä diktaattorin mielenmukaan kansan tahtoa vastoin.
demareita. Nyt on tullut aika vaihtaa puoluetta. Heinäluoma on luopumassa Nato-optiosta. Ei pitäisi juosta galluppien perässä ja pettää Suomea.