Suomen työvoimapula helpottaa aivan

"Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Matti Heinonen arvioi, että jo nyt liikkeellä on 150 miljoonaa ilmastopakolaista. Tulevina vuosina etenkin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja Aasiasta liikkeelle lähteviä voi olla jopa 800 miljoonaa."

Jos noista liikkeelle lähtevistä pääsee tänne asti vaikkapa vain 5%, niin saamme 40 miljoonaa uussuomalaista paikkaamaan tuota niin ankaraa työvoimapulaamme.
4189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tässä enää voi puhua mistään maapallon useasta sadasta tulevasta vuodesta. Jo 50 vuodessa tämä maailma on tuhoutunut. Nuo luvut saapuvista pakolaisista ovat aivan järkyttävän suuret, useimmat eivät edes tajua miten mieletön ihmismassa on tulossa omallekin maaperälle. Elämme viimeisiä aikoja, ellei joku kehitä jotakin mikä estää maapallon täydellisen tuhoutumisen. Kuka ylipäätänsä voi hallita 800 miljoonaa uutta ihmistä, millä keinoin, millä kielellä?

Äänestä

Älä turhia huolehdi, sillä kerjäläiselle riittää aina hommia. Almun antaja saa hyvän mielen ja sielu vilahtaa taivaaseen kun latti purkkiin kilahtaa.

Äänestä

jotta saataisiin rautaa rajalle. Annan kernaasti vaikka 100 euroa heti jos se kohdennetaan liekinheittimien, napalmin, pommien ja muun kaluston hankkimiseen pakolaisten torjuntaan kotona ja puutarhassa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuotapikaa: kirjoitti:

"Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Matti Heinonen arvioi, että jo nyt liikkeellä on 150 miljoonaa ilmastopakolaista. Tulevina vuosina etenkin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja Aasiasta liikkeelle lähteviä voi olla jopa 800 miljoonaa."

Jos noista liikkeelle lähtevistä pääsee tänne asti vaikkapa vain 5%, niin saamme 40 miljoonaa uussuomalaista paikkaamaan tuota niin ankaraa työvoimapulaamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu