Venäjän 7. toukokuuta virkaan astuvan presidentin Dmitry Medvedevin ensimmäinen valtiovierailukohde on Kazahstan. Sieltä hän jatkaa seuraavaan kohteeseensa – KIINAAN!
Kiina on nousemassa Saksan ohi maailman kolmanneksi suurimmaksi taloudeksi. Ja Kiina on Venäjän toiseksi suurin kauppakumppani EU:n jälkeen noin $35 miljardilla vuonna 2007.
Kahdeksan vuotta Venäjän presidenttinä ollut Putin totesi samassa yhteydessä, ”Suhteemme Kiinaan eivät ole koskaan olleet näin hyvät.”
Loppuvuodesta 2008 Medevedevin uskotaan matkustavan vielä ainakin Intiaan. Venäjän presidentin odotettavissa olevasta vierailusta Intiaan sikäläiset lehdet tuntuvat kirjoittelevan jatkuvasti jo nyt?
http://www.hindu.com/thehindu/holnus/000200803031657.htm
Lehdistötilaisuudessa viime tiistaina häneltä kysyttiin vielä, aikooko hän mennä Itävallassa ja Sveitsissä pidettäviin jalkapallon EM-kisoihin kesäkuussa. Medvedev vastasi, ”Se ei ole suunnitelmissani. Pelkäänpä, että en ehdi matkustaa sinne, mutta tulen kyllä kannustamaan joukkuettamme.”

Vastaukset 1
Vanhimmat
Venäjän toukokuussa presidentin virkaan vihittävä Medvedev vaikuttaa amerikkalaistoimittajalle antamassaan TV-haastattelussa hyvin ujolta, jopa aralta, nuorelta mieheltä.
Kun toimittaja katsoo koko ajan tiukasti haastateltavaansa silmiin, Dmitrii Anatolevich välttelee silmäkontaktia ja väistelee katsellaan toimittajaa ikään kuin häpeillen poikasen kolttosiaan?
http://www.robertamsterdam.com/2008/03/video_interview_with_dmitry_me.htm