Mikä on se kaikkein kauhein ja pelottavin
kokemuksesi? Tämä kysely ei ota vastaan niitä
kertomuksia missä " poni kerran MEINASI puraista",
vaan kertokaa kaikkein karmeimpia totuuksia. Ja
kertokaa miten on selviydytty ja jatkettu
eteenpäin. Käytännön vinkit ovat myös
tervetulleita!
kokemuksesi? Tämä kysely ei ota vastaan niitä
kertomuksia missä " poni kerran MEINASI puraista",
vaan kertokaa kaikkein karmeimpia totuuksia. Ja
kertokaa miten on selviydytty ja jatkettu
eteenpäin. Käytännön vinkit ovat myös
tervetulleita!
Vastaukset 9
Vanhimmat
olin estekisoihin menosssa tai olin ilmoittautunut
tallin välisiin kilpailuihin ja minua jännitti ja
hevonen huomasi sen... ´niin minut taluteettiin
maneesiin ja sitten huomasin etten uskaltanutkaan
hypätä ja hevonen lähti kiitolaukkaa juoksemaan
pitkin maneesia niin kävi myös seuraavana vuonna
ja sitä seuraavana mutta enää en hyppää pelkään
hypäämista yli kaiken ja sen takia en voi hypätä
mutta unissani ja unelmissani hyppään korkeita
esteitä ja uskon että se vielä joskus tapahtuukin.
ryntäs yks suomenhevosori takaa laukalla ja
arvata saattaa että mun hevonen , sellanen yli
160cm korkee ja 600-kilonen , ni sehä lähti
perää. siinä sitä mentii kiitolaukkaa muutama
kilometri...
Mun heppa säihkähti puskasta lentoon lähtevää
lintua ja hyppäs sivulle no enhä mä sitä pystyny
ennakoimaan vaan menetin tasapainoni tipuin alas
pahaksi onnekseni mun jalka jäi kiinni
jalustimeen ja mä luiskahdin sen hevosen alle mä
luulin et mun heppa talloo mut mä näin vaa neljä
jalkaa ja sen mahan.Hevonen oli hermona ja se
tanssahteli mä tosiaan luulin kuolevani.Sitte se
lähti hurjaan kiito-laukkaan ja mä raahauduin
mukana jotai 10 metrii kunnes pääsin irti.Mä
tärisin kun olin nii paniikissa sit mä aloin
tunnustella toimiiko kaikki raajat verta oli
kauheesti(se tuli mun kyynärpäästä) sit mä
aattelin et mun hevonen karkas mut ei se katto
mua noi 5 m päässä ite yhtä pelokkaana!Ekaks
aattelin etten enää nouse hevosen selkään mut
tajusin ettei se sen hevosen vika ollu!!Onneks
selvittiin ehjinä molemmat mitä nyt pienii
naarmuja!!
olin maastossa aivan ihanalla suokkarilla, joka ei kertakaikkiaan pelkää mitään. No sitten mentiin palanmatkaa sellasta pientä hiekkatietä, ja samalla siihen tielle osui auto. Menin pollella reunaan, mutta auto vaan ajaa takana, ei hiljennä, muttei mene ohikaan. Heppa alkoi jo hermostua, se kun ei ollut tottunut siihen että peltihirviö ajaa hännässä kiinni(ei kai mikään hevonen ole) No tätä sitten jatkui hetken aikaa, tien varsilla oli jumalattomat salaojat, ja täynnä lunta, ei ollut tienhaaroja mihin ois voinu mennä hepalla.Yritin viittoa autolle että mene nyt saatana ohi, mutta autoilija vaan kaasutteli hepan perseen takana. No sitten lopulta polle sai tarpeekseen ja otti laukan pidätteistäni huolimatta,(kys.hevonen muutenkin vähän jarruton).No autoilija sankari kiihdyttää perässä! Hevonen kiihdytti tahtia ja kohta mentiin niin et silmissä vilisi,en voinu edes kääntää hevosta ympyrälle, kun auto olis ajanu päälle! Lopulta sain hevosen kääntyyn yhelle pellolle johtavalle tielle, mutta kun hevonen loikkasi tielle, siinä olikin vain lumen muodostama harha tiestä, ja hevonen upposi mahaansa myöten lumeen. Autoilija kaasutti tiehensä. Hevonen ei pysähtynytkään, vaan otti sellaisia jumalattomia loikkia, päästäkseen eteenpäin syvässä lumessa. Lopulta sain hevosen rauhoittumaan, pääsimme töin tuskin takaisin tielle ja tallille. Autoilijasta kuulin myöhemmin hänen olevan juoppo, joka oli kuuluisa hevosten ja koirien yliajoyrityksistään... Etää semmonen.Näin maalla.
Menin maastoon omalla suokkarillani. Menin
rauhaisaa käyntiä kunnes takaa tuli rekka ja
hevoseni otti valtavan loikan ja tipahdin
selästä. Hevonen lähti kiitolaukkaa kotiin ja
minä melkein jäin rekan alle. Tärisin pelosta ja
soitin kotiin että minut haettaisiin. Onneksi oli
onnea ja kännykkä mukana
Mulla on aivan ihana suomenhevonen joka on kuin
unelma maastossa ja ei pelkää mitään... paitsi
lehmiä! No tulin sellaselle pikkutielle ja
molemminpuolin oli lehmäaitaukset ja kuinka
ollakkaan ne lehmät tuli ammuun siihen aidan
viereen ja kaksi vasikkaa hyppäs tai pääsi
karkuun sieltä aitauksesta ja lähti meidän
perään... siinä sitä sitten mentiin kauheeta
kiitolaukkaa ja hevonen ihan paniikissa, sitten
se yhtäkkiä stoppas ja mä lensin kauheassa
kaaressa selästä ojaan. mun murtu kaksi sormea!
Ja ei siinä sitten sen kummempia kun soitin
isälleni ja hän tuli hakemaan hevosen.
Nykyään en mene lähellekkään lehmiä hevoseni
kanssa.
Mikähän kumma siinä on, että lehmät saattavat
toisinaan saada valtaisan hepulin, kun ne näkevät
hevosen ratsastajineen menevän laitumen ohi?
Yleensähän lehmät reagoivat kaikkeen tuijottamalla
intensiivisesti, ja siinä kaikki. Mutta
ratsastajan nähdessään ne saattavat ruveta
laukkaamaan aivan hulluna tai jotain muuta
omituista.
Kumma juttu.
Kolmen porukalla olimme maastossa, ja ajattelimme
ylittää sellaisen kahdesta teräslevystä tehdyn
sillan, joka meni ojan yli rakennustyömaan ohi.
Minä edellä (talutin), kaveri perässä, mutta
kolmannella olikin jo ongelmia saada hevonen
rämisevästä sillasta yli. No neuvokkaina
kummatkin tietysti huusimme kaverille, että yli
vaan, eihän sitä siihen voi jättää...
No tulihan se hevonen lopulta, ja tulikin
sellaisella ryminällä ja vauhdilla, että sen
toinen takajalka luiskahti kahden siltakappaleen
väliin ja hevonen kaatui, jalka jäi jumiin.
Onneksi hevonen oli sen verran fiksu, että
ymmärsi jäädä makaamaan, kun huomasi olevansa
kiinni.
Soitimme palokunnan, ja sillä välin kaivoin
sormet verillä sillan alta hiekkaa niin, että
kypärän lippakin meni poikki, olimme kaikki aivan
paniikissa.
Paikalle sattui pari miestä, jotka hakivat pitkiä
koivuja metsästä, joilla sitten kammettiin siltaa
pois paikaltaan.
Saimme lopulta yhteisvoimin hevosen irti, ja kun
se nousi ylös, kummatkin "sivusta seuranneet"
hevoset hörisivät innoissaan.
Onneksi ei tullut kuin pintanaarmuja,
hermostuneempi hevonen olisi kammennut samassa
paikassa jalkansa poikki!
Pahinta jutussa oli vielä se, että kun palokunnan
avulla saimme hevosen irti, se jouduttiin tuomaan
samaa siltaa pitkin takaisin, koska muuta reittiä
ei yksinkertaisesti ollut!
No, vahingosta viisastuneena...
Kiitoksia kaikille vastanneille, kylmiä väreitä
kulki pitkin selkää kun luin noita juttuja.
Itselläni on ratsastusta takana jo monta vuotta,
mutta se katkesi onnettomuuteen, minkäs muun kuin
hevosen kanssa! Se ei ollut pelottava kokemus
koska kaikki tapahtui niin äkkiä etten kerennyt
ajattelemaan muuta kuin " älä helvetissä edes
yritä hypätä"(aidalla korkeutta n.150 cm) ja
jalka pois jalustimesta heti heti heti, maahan
tulin ja ikävin seurauksin. Pelottavinta on ollut
olla " peräpään pitäjänä" apuohjaajana
maastovaelluksella. Mulla alla pieni mutta
pippurinen ori, joka "ajoi" ja vartioi omaa
laumaansa sieltä takaa. Hevosia oli 7 kpl. Oli
talvi ja ajattelimme ohjata ratsukot hakkuun
poikki. Lunta oli hevosten mahaan asti ja ratsut
erittäin tottuneita ja varmoja. Käännyimme
kuitenkin pian takaisin koska muistimme ison ojan
olevan jossain hakkuulla eikä sitä tietenkään
lumen alta näkynyt. Kaksi peräkkäistä hevosta oli
ruunia, tuttuja jo monen vuoden takaa, mutta
toisen ja isomman ruunan hormonit jaksoivat
jyllätä. Ruunattu se hevonen oli vasta vuosi
aiemmin, ja keväthankien loistossa ihana tamman
haju sai sen silmät niin sokeiksi että pienen
ponnistuksen jälkeen herra oli jo kammennut
itsensä etummaisen ruunan lautasille. Siitä syntyi
kauhea soppa.Minä ja muut huusimme alla olevalle
ratsastajalle että hyppäisi pois ja äkkiä, tyttö
tiputtautui hevosen alle lumihankeen, ruunat
tömistivät maata ja toinen ratsastaja yritti
kiskoa omaa ratsuaan toisen selästä pois. Minä
änkesin viereen pikku oriillani ja kiskoin ruunan
retaleen alas. Oli siinä rauhoittelua, joka
päällisin puolin kohdistui minun oriini, joka
hämmästyksestä toivuttuaan sai täydet raivarit
ruunan "huonosta" käytöksestä. tallille oli monta
kilometriä joten eikun ratsastaja uudelleen
selkään ja menoksi.Onneksi loppumatka meni hyvin
ja rauhallisesti, ainoastaan ori ei tahtonut olla
enää häntäpäässä vaan rynni kokoajan ruuniin
kiinni. Että tämmöstä. Mutta hei, jatkakaa!