TAPAUS, JOSTA VAIETTIIN /kr NRO 2/1996
Väinö Kuisma ja toimitusihteeri J. Hartikainen
haastattelevat tuhopolton kohteeksi joutuneen
talon asukkaita Lahden Mukkulassa
Lahti sai vuodenvaihteessa surullista kuu-
luisuutta kerrostalopalossa, jossa sai traa-
gisesti kaksi ihmistä surmansa. Asiaa pui-
tiin suunnalta jos toiselta ja valtakunnan
media suorastaan "ylikuumeni" tapauksen
johdosta.
Ei kulunut kauaakaan aikaa edellä-
mainitusta tapahtumasta, kun tammikuun
14 päivänä uudenvuodenyön kaltainen ka-
tastrofi oli vähällä toistua eräässä Lahden
Mukkulan kerrostaloasunnossa. Erään
huoneiston asukkaat olivat päättäneet sy-
tyttää nuotion olohuoneensa lattialle ja
ryhtyivät grillaamaan lampaanlihaa. Sy-
tykkeiksi käytettiin puisia hyvin palavia
hunekaluja. Syntyi hengenvaarallinen ti-
lanne koko kerrostalon asukkaille ja kiitos
palokunnan ripeän toiminnan, ihmiset
saatiin evakuoiduiksi huoneistoista ajoissa
ennen kuin kukaan ennätti saada palo-
vammoja tai savumyrkytyksiä. Palo saa-
tiin myös tukahdutettua, ennenkuin se
kerkesi aiheuttamaan talolle vakavia vau-
rioita.
- Talon käytävät olivat täynnä paksua
savua ja kaikki asukkaat poistettiin palo-
kunnan toimesta pihalle, kertoi eräs asuk-
kaista KR:n toimitusihteerille.
- Tuntui vähän oudolta, kun paikalla
olleet poliisit neuvoivat meitä olemaan
tapauksesta visusti hiljaa, "ettei tulisi mie-
lenosoituksia", tunnusti haastateltavam-
me.
- Kyllä minä olen sitä mieltä, että
nyt varsinkin kun Lahden kohua herättä-
neestä uudenvuodenyön tapahtumista on
vähän aikaa, niin pitäisi erityisesti tällai-
nen tapaus tuoda julkisesti puitavaksi.
Haastattelemamme asukas (henkilö ha-
lusi ymmärrettävistä syistä pysyä nimet-
tömänä. Kutsummekin häntä nimeltä "X")
innostui tilittämään tuntojaan tapauksen
johdosta ja tunnusti soittaneensa KR:n
toimitukseen, koska oli raivostunut siitä
että asia oli painettu villaisella viranomais-
ten ja median taholta.
- Palon aiheuttaja oli kurdistanista pa-
kolaiseksi Suomeen tullut perhe, jolle
pakolaisapu oli ystävälliseti antanut ky-
seisen asunnon huonekaluineen, televisi-
oineen, videoineen ja mikroaaltouunei-
neen, tilitti X.
- Miten tällaisia tapauksia voidaan eh-
käistä, jos niistä vaietaan? Savimajoista
tulleita muslimeja sijoitetaan moderneihin
länsimaisiin asuntoihin ja ne saavat kai-
ken lisäksi tehdä "kulttuurinsa mukaises-
ti" siellä mitä tahtovat, eikä viranomaiset
tee muuta kuin silittävät niitä päähän, in-
nostui X.
- Sitten kun menet neuvomaan niitä,
ettei noin saa täällä meidän maassamme
tehdä, niin sitten tulevat kaikenmaailman
suvaitsevaisuusfanaatikot ja leimaavat si-
nut rasistiksi ja ties miksi häiriintyneeksi
natsiksi.
- Kaiken huippu on se, että "tuhopolt-
tajat" majoitettiin paikalliseen hotelliin,
kunnes palovauriot saatiin veronmaksa-
jien varoilla korjatuiksi. Ne hyväkkäät
asuvat nyt vieläkin täällä itsetyytyväisinä,
niinkuin mitään tavallisuudesta poikkea-
vaa ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Vir-
nuilevat vain kauppakassit käsissä, kun
vastaan tulevat, vuodatti X katkeroitu-
neena.
- Kyseisen pakolaisperheen 7-vuotias
poika on oman lapseni kanssa samassa
päiväkodissa. Pakolaisperheen poika on
varastanut lapseltani kaksi polkupyörää.
Poikani on 5-vuotias ja fyysisesti pienempi
kuin varas, joten hänellä ei ollut mahdol-
lisuutta puolustaa omaisuuttaan.
- Kun menin vaatimaan pyöriä takai-
sin, niin seuraavana päivänä tulivat sosi-
aaliviranomaiset poliisien kanssa oveni
taakse ja uhkasivat tehdä ilmoituksen ro-
tusyrjinnästä jos en lopeta pakolaisten vai-
noa. On se yhtä helvettiä, että meillä suo-
malaisilla ei ole enää lakiakaan puolellam-
me rikollisia ulkomaalaisia vastaan!
X:n tunteet alkoivat kuumeta jo niin
paljon, että katsoimme viisaammaksi kes-
keyttää haastattelun ja tarjosimme hänelle
kupin kahvia läheisessä kuppilassa. X
rauhottuikin ja oli ylen onnellinen siitä
seikasta että lehtemme Kansallinen Rin-
tama on olemassa väärinkohdeltuja suo-
malaisia varten, ja että julkaisu tuo roh-
keasti esille ulkomaalaisten väärinkäytök-
set ja näyttää ettei laki ole nykyään sama
suomalaisille ja ulkomaalaisille.
- Ottakaa suomalaiset yhteyttä Kansal-
liseen Rintamaan, jos viranomaiset käske-
vät teitä vaikenemaan joistakin ulkomaa-
laisten rikollisista toimista, niin saatte tu-
kahdutetun äänenne kuuluviin, neuvoi X
KR:n lukijoita. ULKOMAALAISTEN
EPÄOIKEUDENMUKAINEN SUOJELE-
MINEN ON LOPETETTAVA, huudahti
X haastattelumme lopuksi.
Väinö Kuisma / Juha Hartikainen
SUOMI - ISÄNMAA RP:n sivuilta kopioitua
ihmettelijä
0
93
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2182498Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka32109Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3171847- 951605
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois831495Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001240- 671170
- 251121
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731006