Vuorisaarnasta
3 "Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
4 Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
5 Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
6 Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja
jano:
heidät ravitaan.
7 Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
8 Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
9 Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.
http://www.funet.fi/pub/doc/bible/html/finnish/1992/Matt.5.html#o15
Olen miettinyt Jeesuksen sanomaa vuorisaarnassa. Olemmeko autuaita ollessamme vaikka vain yhtä edellä mainituista? Vai onko meidän oltava yhtäaikaa tätä kaikkea? Minun mielestäni Jeesus mainitsee tässä hyveitä ja kannustaa meitä toimimaan näin. Hän myös rohkaisee murheellisia ja vainottuja, joilla tulee olemaan helppoa taivaassa.
Myöhemmin Jeesus sanoo:
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi.
Tätä käytetään usein aseena niitä vastaan, jotka eivät pidä vanhaa testamenttia lakina. Mutta taas irrotetaan pieni pätkä asiayhteydestään. Nämä eivät koskaan mainitse,että Jeesuskin sanoi, että taivaaseen silti pääsee!! Eli, emme joudu kadotukseen, vaikka emme noudattaisi vanhan testamentin käskyjä (esim. pyhitä lepopäivä) tai opetamme, että jokin käsky on vanhentunut tms. Vaan pääsemme taivaaseen, mutta olemme siellä vähäisimpiä. Sehän nyt on oikeudenmukaista, että selibaatissa elänyt munkki pääsee taivaassa arvostetulle istuimelle, ja me syntisemmät olemme vähäisempiä.
Itse en ole korotusta maanpäälläkään kaivannut, joten en kaipaa sitä taivaassakaan. Voin olla ihan yhtä vähäpätöinen sielläkin.

Vastaukset 13
Vanhimmat
mamma hyvä,
Jeesus kertoo millaisia uskovat eli autuaat ovat. Hän EI kerro miten uskovaksi eli autuaaksi tullaan.
Uskovaksi eli autuaaksi tullaan evankeliumin uskomisen kautta eli yksin armosta, yksin uskon kautta ilman lain tekoja, yksin Kristuksen sovitustyön ansiosta. Siitä autuaaksi tekevästä uskosta sitten seuraa yhtä ja toista hedelmää, joita Vapahtaja tekstissä kuvaa.
yst.terv. Luterilainen veli
'yksin uskon kautta ilman lain tekoja--'...Kyllä ne teotkin merkitsee,että ihminen PYRKII elämään oikein eikä tee TAHALLAAN syntiä:
Ps. 62:12Sinun, Herra, on uskollisuus. Sinä maksat ihmiselle hänen tekojensa mukaan.
Ps. 94:2Nouse, maailman tuomari, maksa ylvästelijöille heidän tekojensa mukaan.
Ps. 107:17 Jotkut taas olivat mielettömiä, tekivät syntiä ja joutuivat kärsimään tekojensa tähden.
Jes. 59:18 Hän maksaa kaikille heidän tekojensa mukaan, vihastuu vastustajilleen, kostaa vihollisilleen ja kostaa myös kaukaisille rannoille,
Jer. 17:10 Minä, Herra, tutkin sydämet, tiedän salaisimmatkin ajatukset. Minä annan kullekin sen mukaan, miten hän elää ja millaisia ovat hänen tekojensa hedelmät. .
1. Piet. 1:17 Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.
Ilm. 2:23 Hänen lapsensa minä surmaan rutolla. Kaikki seurakunnat tulevat tietämään, kuka minä olen: minä tutkin sydämet ja ajatukset ja annan jokaiselle teistä hänen tekojensa mukaan.
"Ps. 62:12Sinun, Herra, on uskollisuus. Sinä maksat ihmiselle hänen tekojensa mukaan.
Ps. 94:2Nouse, maailman tuomari, maksa ylvästelijöille heidän tekojensa mukaan.
Ps. 107:17 Jotkut taas olivat mielettömiä, tekivät syntiä ja joutuivat kärsimään tekojensa tähden.
Jes. 59:18 Hän maksaa kaikille heidän tekojensa mukaan, vihastuu vastustajilleen, kostaa vihollisilleen ja kostaa myös kaukaisille rannoille,
Jer. 17:10 Minä, Herra, tutkin sydämet, tiedän salaisimmatkin ajatukset. Minä annan kullekin sen mukaan, miten hän elää ja millaisia ovat hänen tekojensa hedelmät. .
Vanhan lain aikana oli todella julma tuo Jumala, ihme , ettet laittanut tähän sitä, että `silmä silmästa ja hammas hampaasta´.
Kyllä tuo Herran pelko panee monet miettimään kannattaako moiseen ilkeään Isään edes uskoa.
1. Piet. 1:17 Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika.
Ja nyt on jo uusi laki tullut , Jeesuksen sovitustyön kautta, mutta siltikin näköjään löytyy noita pelottelijoita, että Jumalaa pitäisi pelätä.
En minä ole ainakaan Häntä koskaan pelännyt. Jumala on rakkaus, miksi rakastavaa Isää pitää pelätä.
Ilm. 2:23 Hänen lapsensa minä surmaan rutolla. Kaikki seurakunnat tulevat tietämään, kuka minä olen: minä tutkin sydämet ja ajatukset ja annan jokaiselle teistä hänen tekojensa mukaan.
Ja vielä kaupan päälle oikein noituminen ja uhkailu rutolla surmaamalla.
Huh huh......
Ei kai nyt ole vaan ollut "piru" asialla,joka on lukenut raamattua.
Kun yksittäisia jakeita lainailet.
Eikös siellä suurin osa jakeista kuitenkin sisällä rakastavan ja armahtavan Jumalan sanoja.
Että jospa niitä nyt vaan leviteltäisiin täällä eikä lyötäisi lyötyä sanoin ja raamatun jakein.
Mistä mahtaa tämä ihmisen tarve kertoa muille, että Jumala on pelottava ja pelolla pysyt uskon tiellä. Onkohan se maallisen kasvatuksen seurausta.
Jos sinua on pelolla ja "piiskalla" pantu ojennukseen niin kaiketi sinä sitä tapaa yrität löytää Taivaan Isästäkin.
Onneksi maallinen isäni oli oikeuden mukainen ja rakastava ja niin on tuo Taivaallinen Isäkin.
kyllä se löytyy uudestakin testamentista selkeesti, että jumala maksaa tahallaan vääryyttä tekeville 'tekojensa mukaan'..ei se vaan vanhassa testamentissa ole..mutta niille jotka uskoo ja jotka yrittää elää raamatun normien mukaan, jumala on hyvä ja armollinen.
Kaikella ystävyydellä mutta eikö Jumala ole sinulle Pyhä koska kirjoitat sanan Jumala pienellä?
Siis yrittää elää raamatun normien mukaan, mutta ei tarvitse elää....
siis armosta.....Jumala on armollinen
kyllä kyllä....
enpä usko Hänen panevan pahakseen jos joku sattuu rakastamaan samaa sukupuolta olevaa tai toista rotua tai uskontoa olevaa.....
No jos kuvittelee tekojensa perusteella pelastuvansa ja niillä jotain ansaitsevansa, omapa on häpiänsä. Jos on uskovainen, niin kyllä se "siperia opettaa" - Pyhän Hengen koulussa.
Kyllä kyllä Pyhän Hengen koulussa,
Kiitos hyvä veli!!
olla välittämättä HYGIENIASTA, mutta epäHYGIENINEEN homoilu on syntiä, joka ei lähdeä PESEMÄLLÄ POIS!!!
Mahdatkohan sinä k, marttyyri tuntea lainkaan sellaista tunnetta kun rakkaus, armo ja ystävällisyys.
Mikäli olet tunnustava kristitty ihmettelen hieman riitaisia ja ilkeämielisiä kommenttejasi.
Oliko tuo sinun tekstisi kovin kristillistä, minusta tuo vaikuttaa lähinnä riidanhaluisen ilkeän keskenkasvuisen huudolta ja uholta.
Kertoisitko miksi kommenttesi ovat noin epäystävällisiä?
miten tuo nyt liittyi tuohon Jeesuksen vuorisaarnaan? Miten se liittyy armoon?
Oletkos kuullut miten ihminen pelastuu?
Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden!
Ajattelen vuorisaarnaan autuuaksijulistuksista, että ne ovat askelmat, joita ihminen kulkee autuuteen. Ja siltä pohjalta katsoen siis sellainen ihminen, joka on saanut Jumalalta elävän uskon ja on siinä uskossa jo jonkin aikaa elänyt, on varmasti käynyt läpi kaikki nämä mainitut askelmat ja ne ovat hänessä edelleenkin läsnä.
Tullakseen autuaaksi ihmisen tulee tulla tuntemaan oma hengellinen köyhyytensä ja tyhjyytensä, jotta Jumala voisi antaa aarteensa ja täyttää tyhjyyden.
Ihmisen tulee tulla tuntemaan myös murhetta omista synneistään, jotta he tuntisivat Jumalan armon tarpeelliseksi itselleen ja voisivat saada siitä lohdutuksen.
Ja tästä syntyy sitten halu päästä osalliseksi Jumalan vanhurskaudesta.
Puhtaan sydämen ihminen saa uskoessaan Vapahtajan sovitustyön omalle kohdalleen.
Tämä saamansa uskon hedelmänä uskovaiset tahtovat elää rauhassa Jumalan ja lähimmäistensä kanssa, ja jos rikkovat heitä vastaan, pyrkivät sopimaan asiansa.
Ja lopuksi uskovaista kohtaa vaino epäuskoisten taholta. Vaino ei tosin välttämättä tarvitse olla tappamista, se voi olla myös sanoja ja katseita yms.
tuo vaino on kyllä aika läheistä...
Tuo kuulostaa aika järkevältä, tuo askel-teoria. Mutta minä en usko, että olisi olemassa mitään reunaehtoja armoon. ansioton rakkaus minun osakseni. Siinä se on. Jos uskomme vahvasti niin pelastumme. Moni haluaa tuomita muita, ja väittää, että armo ei ole kaikkien ulottuvilla. Mutta niinhän se ei ole. Itse Jeesus on meidät lunastanut.
Ihana vuorisaarna! Voi jotenkin kuvitella Jeesuksen kertovan sellaista, mitä ei odotettu. Kun Jeesus ei siunannutkaan 'ihmisen uskoa', vaan riisui 'hengellisen omistamisen' ja lupasi rikkauden Itsessään jokaiselle Häntä janoavalle&etsivälle. Kelpasiko se?
Raamatun aarre on Jeesus Kristus! Hänen luonaan hiljenee 'oma usko', 'oma toivo', 'oma rakkaus'.
Jeesus, tule lähelle jokaista Sinua etsivää! Jeesus, tule tosi elämäksi, tosi uskoksi ja tosi rakkaudeksi jokaiselle Sinua janoavalle!