Hei JT:t

http://quotes.jehovahswitnesses.com

Te jotka uskallatte vielä netissä liikkua, tutustukaa tähän sivustoon. Tulette huomaamaan kuin monilla pahojen luopioiden mainitsemilla vuosiluvuilla ym jutuilla on järjestön kirjallisuudessa selvät lähtökohdat. Englannin taitoa vaaditaan, mutta JT:t on opetettu hakemaan aineistoa, joten voitte tarkistaa suomenkielisistä julkaisuista noita.

Sivu sisältää siis lainauksia järjestön omasta kirjallisuudesta. Ei luopioiden panettelua. Vasemmasta marginaalista pääsee mielenkiintoisiin vuosilukuihin ym juttuihin kiinni.

Oma favourite on "picture galleria", jossa on skannattuja kuvia seuran kirjallisuudesta. Näin lapsesta asti niitä tuijotelleena mietin niiden vaikutusta omankin persoonallisuuteni kasvamiseen.
8262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Noita kirjoja ja lehtiä on tarjottu ihmisille jos yli 100 vuotta, todistajista itsestä puhumattakaan.
Luopioiden valheellinen lähtökohta on se, että järjestö ei tee virheitä ja sitten virheet paljastetaan. Eli todistetaan, että myös J.T. voivat tehdä virheitä.

Kuitenkin jo Russel sanoi, että parhaimmillaankin nämä lehdet ovat epätäydellisten ihmisten tekemiä, eli lähtökohta oli ja on siis aina ollut se, että tarkennettavaa joskus löytyy.
Olen joskus vuosia sitten käynyt hieman läpi noita lainauksia, ne on iroitettu asiayhteydestä ja sillä tavalla vääristelty. Yhtenä esimerkkinä vuoden 1988 eräässä lehdessä ollut artikkeli missä käsiteltiin lähetyöstä ja sen sanottiin loppuvan noin vuoteen 2000 mennessä, eli uusia alueita ei enään olisi missä ei olisi käyty. Luopparit kuitenkin lainaa vain muutamanrivin ko. aineistosta ja väittää tuossa kirjoituksessa ennustetun maailmanlopun tulevan vuonna 2000 mennessä. Vaikka artikelissa ei edes viitattu siihen.

Lisäksi annetaan valheellinen kuva, että J.T. opetus koostuu pelkistä muutoksista, vaikka painettuun kirjallisuuteen nähden tarkennuksia opetuksessa on todella vähän. Eräänä esimerkkinä on vuosi 1975 luopparin perusteella voisi ymmärtää, että ennen 1975 todistajat puhuvat ja kirjoittivat ainoastaan maailman lopun tulemisesta.

Kuitenkin tosiasia on se, että vuodesta 1968, vuoteen 1975 ko. vuosiluku on mainittu J.T. kirjallisuudessa vain 9 kertaa. Aika vahän kun ajatellaan, että pelkästää yhdessä vuodessa julkaistaan 52 lehteä muu kirjallisuus päälle.

Äänestä
  • Vuoden 1975 väärä ennustus on siis tullut laskujesi mukaan kirjoitettuna esille vain 9 kertaa.
    Kuinka monta kertaa sen olisi pitänyt esiintyä, jotta asia olisi sinusta häiritsevä? 99 kertaa?

    Tunnen todistajia, jotka kertovat että he eivät ikinä uskoneet lastensa kasvavan aikuisiksi tämän asianjärjestelmän aikana. Olivat niin vakuuttuneita tulevasta tuhosta.

    Sikäli outoa, että ajattelivat näin radikaalisti, vaikka kirjallisuudessa asia on mainittu mielestäsi vain 9 kertaa.
    Et ole elänyt tuon ajan odotuksentäyteistä aikaa todistajana, joten sinulla tuskin on ainuttakaan omakohtaista kokemusta taikka tietoa asiasta.

    Asianjärjestelmän loppu ei tullut. Osa pettyi, osa uskoi seuran tekemiin korjauksiin. Pahimmin pettyneet lähtivät kokonaan joukoista.

    Äänestä

  • Ottamatta kantaa siihen mikä on kenenkin mielestä tekstiyhteydestään otettua... Yksi JT-kirjallisuuden hienoimmista/kavalimmista piirteistä on se, että vaikka jotain ei suoraan sanota (sanotaan vaikkapa jotain vuosilukua), niin annetaan kyllä rivien välistä selvästi ymmärtää. Viljellään väärää kiireellisyyden tuntua.
    Samoin on niiden monien ohjeiden kanssa, joita seurakuntaa hallitaan. Vaikka ei jotain käytäntöä suoraan sanottaisi, paljastaa yleinen käytäntö asian oikean tilan.

    Muistan miten äitini sanoi minulle lapsena, ettei minun tarvitse mennä edes kouluun koska harmis on niin lähellä. Johonkin tuokin odote perustui. Ja koska ei sitä sitten tullutkaan, niin joku kyllä syyllistyi väärän odotteen antamiseen. Ja järjestön tuntien, äitini syyksi laittaisivat tuonkin.. vaikka noin ajattelevia oli JT:sta silloin varmasti suurin osa.

    Niin... miten sopiva onkaan se kuvaus lasillisesta vettä jossa on pieni osa myrkkyä.

    Äänestä

  • Kysymys kirjoitti:

    Vuoden 1975 väärä ennustus on siis tullut laskujesi mukaan kirjoitettuna esille vain 9 kertaa.
    Kuinka monta kertaa sen olisi pitänyt esiintyä, jotta asia olisi sinusta häiritsevä? 99 kertaa?

    Tunnen todistajia, jotka kertovat että he eivät ikinä uskoneet lastensa kasvavan aikuisiksi tämän asianjärjestelmän aikana. Olivat niin vakuuttuneita tulevasta tuhosta.

    Sikäli outoa, että ajattelivat näin radikaalisti, vaikka kirjallisuudessa asia on mainittu mielestäsi vain 9 kertaa.
    Et ole elänyt tuon ajan odotuksentäyteistä aikaa todistajana, joten sinulla tuskin on ainuttakaan omakohtaista kokemusta taikka tietoa asiasta.

    Asianjärjestelmän loppu ei tullut. Osa pettyi, osa uskoi seuran tekemiin korjauksiin. Pahimmin pettyneet lähtivät kokonaan joukoista.

    ><

    Vuosi sitten kun olin täällä kirjoittelemassa, antoivat luopiot minulle linkin sivuille jossa väittivät olevan todisteita, että seura on ennustanut maailmanlopun 1975 ja tuolle sivulle olivat keränneet nuo 9 kohtaa, väittivät olevan kaikki siinä ko. ajan jaksolta.

    Luopiot ovat tunnetusti tarkkoja kun hakevat kirjallisuudesta tällaisia paikkoja, mielummin yleensä lisäävät kuin jättävät jotain pois.
    Joten oletan, että luku pitää paikkaansa.

    En ollut aihetta kovinkaan tutkinut, hämmästyin kun noille sivulle lainatuissa artikkelissa ei maailman loppua ennustettukkaan suoraan, kuten luopparit olivat väittäneet.

    Äänestä

  • Juhanip kirjoitti:

    Mitäs mieltä olet Juhanip siitä, kun Seuran silloinen tuleva presidentti Frederick Franz julisti Australiassa konventissa Harmagedonin tarkan päivän ja hetken? Sen piti tulla syyskuussa 1975, en muista tarkkaa päivää, olisko ollut viides syyskuuta.
    Mitäs siihen sanot? Sen voi kuunnella netissäkin.

    Äänestä

  • "Olen joskus vuosia sitten käynyt hieman läpi noita lainauksia, ne on iroitettu asiayhteydestä ja sillä tavalla vääristelty. Yhtenä esimerkkinä vuoden 1988 eräässä lehdessä ollut artikkeli missä käsiteltiin lähetyöstä ja sen sanottiin loppuvan noin vuoteen 2000 mennessä, eli uusia alueita ei enään olisi missä ei olisi käyty."

    Hyvä Juhanip.
    Kerro Gilead-koulun toiminnasta ja tarkoituksesta.

    Äänestä

  • Kuuma peruna kirjoitti:

    Mitäs mieltä olet Juhanip siitä, kun Seuran silloinen tuleva presidentti Frederick Franz julisti Australiassa konventissa Harmagedonin tarkan päivän ja hetken? Sen piti tulla syyskuussa 1975, en muista tarkkaa päivää, olisko ollut viides syyskuuta.
    Mitäs siihen sanot? Sen voi kuunnella netissäkin.

    se oli kanadan konventissa, yrittäkää päättää missä se puhe oli.

    Äänestä

  • -X- kirjoitti:

    "Olen joskus vuosia sitten käynyt hieman läpi noita lainauksia, ne on iroitettu asiayhteydestä ja sillä tavalla vääristelty. Yhtenä esimerkkinä vuoden 1988 eräässä lehdessä ollut artikkeli missä käsiteltiin lähetyöstä ja sen sanottiin loppuvan noin vuoteen 2000 mennessä, eli uusia alueita ei enään olisi missä ei olisi käyty."

    Hyvä Juhanip.
    Kerro Gilead-koulun toiminnasta ja tarkoituksesta.

    valmennettiin lähetys työhön ja niin tehdään edelleen. Mutta lehden artikkelissa käsiteltiin nimen omaan uusien alueitten lähetystyötä, siis alueitten jossa ei oltu koskaan käyty puhumassa hyvää uutista, niiden alueitten loppumista. Gilead koulusta saatetaan lähettä edelleen lähetystyöntekijöitä esim. viroon tai venäjälle siellä olevien todistajien avuksi, vaikka venäjällä on todistajia ollut jo 1920-30 luvulta asti. Näitä ei enään ole aikoihin laskettu uusiksi lähetyslueiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pun kirjoitti:

http://quotes.jehovahswitnesses.com

Te jotka uskallatte vielä netissä liikkua, tutustukaa tähän sivustoon. Tulette huomaamaan kuin monilla pahojen luopioiden mainitsemilla vuosiluvuilla ym jutuilla on järjestön kirjallisuudessa selvät lähtökohdat. Englannin taitoa vaaditaan, mutta JT:t on opetettu hakemaan aineistoa, joten voitte tarkistaa suomenkielisistä julkaisuista noita.

Sivu sisältää siis lainauksia järjestön omasta kirjallisuudesta. Ei luopioiden panettelua. Vasemmasta marginaalista pääsee mielenkiintoisiin vuosilukuihin ym juttuihin kiinni.

Oma favourite on "picture galleria", jossa on skannattuja kuvia seuran kirjallisuudesta. Näin lapsesta asti niitä tuijotelleena mietin niiden vaikutusta omankin persoonallisuuteni kasvamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu