USA pyytää apua

Asterix

USA on nyt kääntymässä YK:n puoleen, kun koko Irakin urakka alkaa pahasti kusta.

Sotaan kyllä lähdettiin soitelleen, ja YK sai pelkkää halveksuntaa "aikansa eläneenä organisaationa" osakseen.

Mielestäni amerikkalaisten pitäisi antaa katsoa itse jakamansa kortit loppuun asti.

Helsingin Sanomat:
"USA ja Britannia aikovat pyytää YK:lta lisää joukkoja Irakiin
Julkaistu 13:56
YK, NEW YORK. Yhdysvallat ja Britannia valmistelevat tahoillaan toimia uusien joukkojen saamiseksi Irakiin. Yhdysvallat aikoo jättää YK:n turvallisuusneuvostolle päätöslauselmaehdotuksen, joka kehottaisi YK:n jäsenvaltioita lähettämään joukkojaan Irakiin. Britannian puolustusministeri Jack Straw puolestaan aikoo ehdottaa YK:lle laajempaa roolia Irakissa.

Molempien maiden ehdotuksissa ylin päätösvalta Irakissa säilyisi Yhdysvaltain sodanjohdolla. Jos joukkojen lähettämiselle kuitenkin saataisiin turvallisuusneuvoston siunaus, voisivat esimerkiksi useat arabimaat ja Intia lähettää joukkojaan helpottamaan amerikkalaisten ja brittien taakkaa. Tähän asti monet maat ovat kieltäytyneet osallistumasta operaatioon ilman YK:n valtuutusta.

The New York Times -sanomalehden mukaan on kuitenkin epäselvää, lisäisivätkö uudet joukot Irakissa olevien joukkojen kokonaismäärää, vai vetäisivätkö amerikkalaiset vain vastaavan määrän omia joukkojaan pois."

stt-reuters

12

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mononen

      Siellä ei tarvitakaan enää kovin paljon taistelujoukkoja vaan pikemminkin jälleenrakentajia, rauhanturvaajia ja poliiseja.

      Maa on valtavankokoinen ja iskut vain osa todellisuutta. Mikäs kumma tässä on? Jenkit haluavat pois mikä on pitemmän päälle hyvä ratkaisu vai?

      Tosin lähtijöitä ei varmaan kovin paljon löydy maailmalta...

      • Asterix

        No, ei ehkä tarvita lisää taistelujoukkoja, mutta Irak on sitonut jenkkiarmeijan niin pahasti, että miehetitse kotirintama tahtovat pojat kotiin, ja tämä on Bushille poliittisesti vaarallista.

        Auttamisoperaatiot tulisivat YK:n=sen jäsenvaltioiden kannettaviksi.

        Juttu saa hieman omituisen piirteen kun tietää, minkä maalaiset yritykset hallitsevat Irakin öljyä, jälleenrakennusurakoita ym.

        Kyllähän asia täytyy pystyä kansainvälisellä yhteistyöllä ratkomaan, ja sotilaat pois Irakista, mutta ei yksipuolisilla USA:n ehdoilla. USA:n olisi hyvä taas pitkästä aikaa opetella tavoille kansainvälisessä yhteistyössä.


    • minä

      ..auttamaan että kaikki jenkit lähtee sieltä huisin v***uun! Vasta sitten on edes toivoa alkaa rakentamaan maata uudelleen ja ehkä jopa kohti demokratiaa. Mutta eihän sellainen edes usalle kävisi.

      • Hertta

        Poistuminen Irakista tai ainakin päätäntävallan jakaminen muiden ulkovaltojen (ja YK:n) kanssa ovat täysin selkeä vaihtoehto, kun tajuaa, että on eri asia voittaa sota ja eri asia ylläpitää rauhaa.

        Jos ei pysty ylläpitämään rauhaa, vaikka siihen vakaasti pyrkii, on kärsinyt tappion, ja tappion kärsineen on aika tehdä johtopäätökset.


    • Joonas

      Nyt täällä puhutaan että jenkit haluaa pois. Koko ajan on toitotettu että jenkit haluaa miehittää irakia.

      • vastuusta

        Ei jenkit pois halua vaan jonkun muun kantamaan vastuun kun he korjaavat voitot.


    • Autan USA:ta

      tunnen itseni amerikkalaiseksi ja se johtu siitä, että olen koko ajan ymmärtänyt heidän ajatteluaan ja tekojaan. Suomalainen ajattelu sen sijaan on heilahdellut puolelta toiseen.

      • Rane

        Olen samaa mieltä että täällä palstoilla mellastaa kaiken näköisiä muhamedeja???

        Näillä ääliöillähän tavoitteena on kannustaa sekasortoa ja tuen antamiselle ääriryhmille!!!!!!!!!

        Nämä ei osaa syyttää muita kuin Jenkkejä!!!!

        Kait ne toivoo että saddami tulisi valtaan takaisin!!!


      • Magdi Saad
        Rane kirjoitti:

        Olen samaa mieltä että täällä palstoilla mellastaa kaiken näköisiä muhamedeja???

        Näillä ääliöillähän tavoitteena on kannustaa sekasortoa ja tuen antamiselle ääriryhmille!!!!!!!!!

        Nämä ei osaa syyttää muita kuin Jenkkejä!!!!

        Kait ne toivoo että saddami tulisi valtaan takaisin!!!

        Miks ei bloody yenkey mene oma maa. Mikä on oikeus vallata toinen maa? He rikollisia ja ahneita; öljy, öljy, meille kaiki öljy.


      • Seppo
        Rane kirjoitti:

        Olen samaa mieltä että täällä palstoilla mellastaa kaiken näköisiä muhamedeja???

        Näillä ääliöillähän tavoitteena on kannustaa sekasortoa ja tuen antamiselle ääriryhmille!!!!!!!!!

        Nämä ei osaa syyttää muita kuin Jenkkejä!!!!

        Kait ne toivoo että saddami tulisi valtaan takaisin!!!

        Tässä puheenvuorossa paljastuu usanistin syvin älyllinen olemus.


    • paavi

      Toisaalta voitaisiin sanoa että USA tekee työn ja muut korjaa hedelmän.

      Koska "MUILLA" oli jo kauppasuhteita saddamin kanssa, nyt ne haluaa kauppa suhteita uuden hallinnon kanssa.

      Saddamista eroon pääseminen oli irakilaisten kannalta erittäin hyvä asia. Nyt vain kun he pelastaisivat maansa itseltään. Eli alkaisivat rakentaa sitä ja antaisivat amerikkalaisille vähän tekosyitä olla olueella "turvaamassa rauhaa". Se että USA pyytä YK joukkoja vakauttamaan irakia ei välttämättä ole USA:n etu koska vääjäämättä silloin YK:sta tulee liittolainen ja jäsenmaat pääsevät väistämättä tätä kautta "jaolle". Toisaalta USA voi kieltää YK:lta pääsyn alueelle ja sallimalla väkivallan jatkumista turvata tai tuhota omat etunsa siellä. Eli joko tai, USA ei tule pitkällä tähtäimellä voittamaan.

    • Väinö

      Ne on eri miehet kun ruumiita tekee ja eri miehet kun niitä pesee.

      On miehekästä paukutella isoilla pyssyillä puhtaissa univormuissa. Aivan toinen juttu on ryhtyä järjestämään sotkuisia asioita varsinkin, kun kansan kulttuurista, tavoista, perinteistä, arvomaailmoista.. ei ole juuri tietoa eikä ymmärrystä. Ja oma kulttuuri on omaksuttu J. Waynen yms. leffoista. Tätä taustaa vsten on ymmärrettävää, että jossakin vaiheessa itsesuojeluvaisto vaatii etsimään apua.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5120
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      116
      1618
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1429
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1339
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1163
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1030
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      805
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      783
    Aihe