Miten on mahdollista että osa nuorista, jotka eivät tee mitään(paitsi tietenkin hakkaavat ketä huvittaa), kantavat päällään mitä kalleimpia merkkivaatteita Fubuista eri urheilumerkkeihin?!
Sitten kun vielä haetaan MTV:ltä vaikutteita jou mathöfacko- asenteesta, pääsevät suomalaiset nauttimaan omaa osaansa tästä positiivisesta monikulttuurisuudesta: on niin mahtavaa kun erivärinen nyrkki mäjähtää naamaan! Ja tämä kaikki meitä suomalaisia varta vasten! Olkaa kiitollisia yhteiskunnalle, moni maa ei tälläistä tarjoa. Onneksi Suomesta löytyy kuitenkin suomalaisten kanssa samalla(ylempänä)tasolla olevia ulkomaalaisia IHMISIÄ.
Onko tämä sitten nyt oikein??!!!
3
199
Vastaukset
- Artsi
Olen nähnyt antirasistisen mielenosoituksen, johon osallistui ihmisiä myös Suomesta ja se tapahtui Belgiassa Het Flamische Block - flaamilaisen puolueen eli äärioikeistolaisen puolueen kokoontumisen yhteydessä. Antirasistisessa mielenosoituksessa ei ollut yhtään mustaihoista eikä aasialaista, juutalaisista en tiedä, ainoastaan valkoihoisia. Mielenosoituksen ohi kulki musta mies, joka pui mielenosoittajille nyrkkiä.
Musta mies sanoi minulle Helsingissä: "Mikä sulla on hätänä", kun ajattelin auttaa häntä pikku ongelmassa. Epäkohtelias kysymys, ja pyytelinkin tuhannesti anteeksi. Suvaitsevaisuus pitäisi olla molemminpuolista. Valkoiset olisivat ystävät mustien kanssa, mustat olisivat ystäviä valkoisten kanssa. Sitä päivää odotamme!- Kick
En ole aikaisemmin mieltänyt itseäni rasistiseksi ihmiseksi, olen päinvastoin ollut positiivisesti kiinnostunut ja utelias tutkimaan muita kulttuureita ja niiden tapoja.
Pikkuhiljaa kantani on alkanut muuttua epäilevänpään suuntaan, muunmuassa luettuani lukuisia uutisia ja kuultuani kokemuksia ulkomaalaisten maahanmuuttajien sikailusta Suomessa. Suoraansanoen miksi tarjota turvapaikkaa jos sen saajat eivät kykene olemaan ihmisiksi, vaan sitten uudessa kotimaassa raiskataan ja pahoinpidellään joka toinen vastaantulija.
Itselläni on paljon ulkomaalaisia ystäviä mutta ero piileekin siinä, että ainakin he ovat rehellisiä ja työssäkäyviä, myös itsekin suvaitsevaisia ihmisiä.
On vain alkanut kummastuttamaan jatkuvasti lisääntyneet uutiset ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista, ryöstöistä jne. Tällaiset mätäpaiseet pitäisi ajaa maasta pois.
Kantani ei oli suomalaisiin raiskaajiin yhtään löyhempi, henk.koht saisivat painua siperiaan nekin. - Deke
se ollut juuri tämä Flamische Block, jolla oli huomattavan suuri kannatus Belgian maahanmuuttajien keskuudessa?
Siis sikäläiset maahanmuuttajatkin kannattavat äärioikeistolaisia ja toivovat vähemmän pakolaisia maahan, turvatakseen omat jo saavutetut etunsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6568023Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672306Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332228- 1471803
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281302Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131186Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65855Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59841Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7769