Demokratian uhkia!

Mohamed

Demokratiakehitys maailmalla on uhattuna. Vaikka entiset uhat, kuten kommunismi yksipuoluejärjestelmineen on kukistumassa, uusia uhkia nousee ja on jo käsillä.

Pohjoismainen demokratia on ollut toimivimmillaan ehkä 80 -luvulla. Sveitsi kelpaa demokratian esikuvaksi monessa suhteessa, yleensäkin voidaan sanoa että demokratiakehitys on pisimmillään euroopassa.

Demokratian suurimpia uhkia ovat;

- Fanatismi. Perustuipa se uskontoon tai johonkin aatteeseen. Fanatismi uhkaa aina demokratiaa, koska fanattiset aatteet ja ihmiset asettavat omat näkemyksensä niin paljon toisten yläpuolelle, että he ovat valmiit ohittamaan toisten mielipiteet vaikka voimakeinoin. Tämä pätee kansojen välisessä vuoropuhelussa sekä maiden sisällä. Fanatismi voi olla uskonnon tai aatteen lisäksi myös esim. talousoppi, joka nostetaan sellaiseen asemaan, että sen näkemykset asetetaan etusijalle ja niiden kautta arvioidaan asioiden oikeellisuutta. Myös suvaitsevaisuus voi olla fanaattista, jolloin sen määrittelemät arvot ohittavat ja ylittävät kansalaismielipiteen. Tyypillistä fanatismille on se, että sen "opinkappaleita" käytetään perusteluina, kun halutaan kumota kasalaismielipiteet esim. lainsäädännössä.

- Globalisaatio nykyisessä muodossaan. Liittyy osin edelliseen, koska globalisaation kannattamisessa on fanatistisia, aatteellisia piirteitä. Sen opinkappaleita hoetaan argumentteina, joiden nojalla katsotaan voitavan ohittaa valtioiden itsemääräämisoikeutta. Globalisaatio nykyisessä muodossaan, erityisesti globaali markkinatalous, kaventaa kansojen valitsemien edustajien päätösmahdollisuutta sekä kansalaisten vaikutusmahdollisuutta omaan elämäänsä ja elinympäristöönsä.

- Diktatuurit. Diktatuurit ovat olleet aina olemassa demokratian uhkana. Tosin demokratian historiahan on erittäin lyhyt. Diktatuurit uhkaavat enimmäkseen demokratiaa paikallisesti ja ovat omiaan kukistumaan kansannousuihin ennemmin tai myöhemmin.

- Suurvaltapolitiikka. Suurvallat ovat aina olleet kansojen itsemäärämisoikeuden uhka, läpi historian suhteettomasti muihin nähden vahvistuneet suurvallat ovat muuttuneet kykenemättömäksi tasavertaiseen vuoropuheluun muiden valtioiden kanssa. Ylivertainen voima vähentää mielenkiintoa keskusteluun, siihen ei ole tarvetta. Lisäksi historia on opettanut, että aina, kun jokin valtio vahvistuu liikaa suhteessa muihin, esiin nousee pyrkimys laajeta ja hallita koko maailmaa. Tämä kehitys on nähtävisssä nykypäivänäkin. USA ylivertaisena muihin maihin nähden, on omassa energiapoliittisesa selonteossaan sekä kansallisen turvallisuuden strategiassaan ottanut itselleen oikeuden a)turvata etunsa kaikin käytettävissä olevin keinoin b)tehdä ennakoivia sotilaallisia iskuja itse kokemissaan uhissa c)ottaa strategisesti tärkeitä energiavaroja haltuunsa (esim. Irakin öljyvarat). Linkit oheisiin tavoitteisiin löytyy kirjoituksessani: http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000001061751

Haluan herätellä ihmisiä ymmärtämään, että demokratia ei ole stabiili olotila, vaan se vaatii kansalaisten tietoisuutta.

24

5881

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Argumentoija

      Niin tästä Suomestakin tulee usan kaltainen viidakko koska ihmiset valitsevat niin.. emme voi muuttaa sitä että ihminen on tunteeton ja kylmä olento ja kaikki alistetaan kilpailulle. Hyvänä esimerkkinä ihmisen pahuudesta mainittakoon sodan vastustus joka toteutuessaan olisi tarkoittanut satojen tuhansien, ellei miljoonien ihmisten kuolemaa. Irakin tilanne voisi koskettaa jokaista suomalaista vähän lähemmin jos irakissa asuisi sukulaisia sorron alla.. eikä vain vieraita ihmisiä jossain kaukaisessa turhassa maassa minne iso tyhmä Bush menee sotimaan.

      • Mohamed

        " Niin tästä Suomestakin tulee usan kaltainen viidakko koska ihmiset valitsevat niin.. emme voi muuttaa sitä että ihminen on tunteeton ja kylmä olento ja kaikki alistetaan kilpailulle. "

        Mutta ihmisessä on myös tunteva ja empaattinen puoli. Tuo kylmyys ja tunteettomuus tulee esille erityisesti silloin, kun ihminen alistetaan liikaa taistelemaan selvitymisestään, perusturva romutetaan ja pakotetaan kilpailemaan väärin. Jos ei ihmisessä olisi tuota parempaa puolta, ei pohjoismaat tai sveitsikään olisi päässeet demokratiassa niin pitkälle, vaikka nyt takapakkia otetaankin. Ja sen takapakin syyt löytyy keskustelunin avauksesta, jossa luettelin demokratian uhkia. Siellä ne on. Eli voimme kyllä muuttaa asioita, jos haluamme. Voimme rakentaa maailmasta ja olosuhteista sellaista, että tuo parempi puoli ja paremmat ominaisuudet ihmisessä saavat enemmän sijaa.

        " Hyvänä esimerkkinä ihmisen pahuudesta mainittakoon sodan vastustus joka toteutuessaan olisi tarkoittanut satojen tuhansien, ellei miljoonien ihmisten kuolemaa. Irakin tilanne voisi koskettaa jokaista suomalaista vähän lähemmin jos irakissa asuisi sukulaisia sorron alla.. eikä vain vieraita ihmisiä jossain kaukaisessa turhassa maassa minne iso tyhmä Bush menee sotimaan. "

        Sodan vastustuksen pitämistä pahuutena voidaan kyllä liioitella. Välinpitämättömyydestä voidaan ehkä puhua, mutta kyllä ihmiselle pitää jättää oikeus vaikka vakaumukselliseenkin väkivallan vastustamiseen ilman että häntä leimataan pahaksi. Absoluuttisesti ajatellen voidaan aina todeta, että väkivalta on paha, väkivallattomuus ei. Jos kaikki olisivat väkivaltaisia, olisi maailman todella paha, jos taas kaikki olisivat väkivallattomia, maailma olisi todella hyvä. Eli väkivalta itsessään on paha, väkivallattomuuden kytekminen pahuuteen on jo liiallista.

        Minua Irakin tilanne on koskettanut, koska minun sukulaisiani asuu siellä. Niinpä voinen katsoa olevani aika sopiva henkilö ottamaan kantaa. Ja olen tietoinen mitä siellä tapahtuu. Yksi pahuus tapahtui 90 -luvun alussa, kun Irak hyökkäsi Kuwaitiin. Sen pois ajaminen oli oikeutettua. Mutta liittoutuneiden pahuus tuli esiin siinä, että tuon sodan yhteydessä tuhottiin Irakin siviileiltä elämän edellytykset; vedenpuhdistuslaitokset, sähkölaitoksia, tehtaita ja sairaaloita. Noilla operaatioilla ei ollut tekemistä Irakin ajamisessa Kuwaitista. Irak olisi saatu ja saatiinkin Kuwaitista pois helposti puhtaasti sotilaiden välisillä sodilla.
        YK:n pahuus on tullut esiin siinä, että Irakia estettiin hankkimasta öljyvaroin edes tarvittavaa määrää lääkkeitä, ruokaa ja muita siviilielämän tarpeita koko 90 -luvun ajan. 90 -luvun puolivälissä aloitettu ruokaa öljystä ohjelmakaan ei tuonut helpotusta kuin osin. Toki Saddamin pahuus oli tässä mukana, kun ei antanut täysin periksi YK:n ja USA:n vaatimuksille, mutta kärsijäksi joutui kansa, joka ei voinut mitään. Saddamin uhka muulle maailmalle olisi pysynyt kurissa asevientikiellolla. Unicef on laskenut ja minä suhteideni avulla tiedän ilman sitäkin, että persianlahden sodan aikana tuhotun infrastruktuurin ja tarpeettoman kauppasaarron seurauksena maassa kuoli 500.000-1000.000 ihmistä, lähinnä lapsia ja vanhuksia sairauksiin ja puutteeseen. Anteeksi vain, mutta sitä ei voi puolustella millään. Se ei edistänyt mitään tavoitetta, ei mitään. Siltikään en moiti suomalaisia pahuudesta tuon suhteen, ainoastaan välinpitämättömyydestä. Tilanne olisi varmaan koskettanut suomalaisia, jos siellä olisi asunut sukulaisianne, kuten sanoit.

        Vaikka Saddam on kukistunut, asiasta ei kykene valitettavasti iloitsemaan samoin, kuin jos hänet olisi kukistanut oma kansa tai YK. Tämä sen vuoksi, että demokratiasta ei ole maassa toivoa edelleenkään ja ihmisoikeustilanne ei paljon ole kohenemassa. Koska "vapauttaja" on itseasiassa paikalla omin taloudellisin ja valtapoliittisin intressein, emme voi odottaa Irakin saavan asioita haltuunsa hamaan tulevaisuuteen. USA:han vain noudattaa oman kansallisen turvallisuutensa ja tulevaisuuden energiataloutensa visioiden mukaisia, sinne kirjattuja oppeja, joissa Irakin öljyvarojen hallinta ja USA:n energian saannin turvaaminen kävelevät Irakin kansan etujen yli. Tilanne olisi aivan toinen, jos YK saisi johtaa operaatiota. Edelleen ihmettelen maailman välinpitämättömyyttä, kun ihmiset eivät vaadi USA:lta Irakilaisille oikeutta itse päättää, ketä he palkkaavat rakentamaan maataan, kenen kanssa he tekevät sopimuksia öljystä ja yleensäkin puolueetonta tukea maan hallinnon rakentamiseen. Nythän USA on pyytänyt YK:ta avuksi, mutta vain käskyläisen rooliin. Irakin kansa voisi olla kiitollinen saddamin hallinnon kaatamisesta, jos päätäntävalta mainituissa asioissa ja maassa yleensäkin siirrettäisiin Irakilaisille ja sitä ennen se olisi irakilaisilla yhdessä YK:n kanssa. Siinä tapauksessa Irak voisi ilomielin maksaa USA:lle sotilaiden läsnäolon kustannukset, kunnes he hyvin nopeasti poistuisivat maasta. Nimittäin YK:n kanssa halliten Irak ei tarvitsisi tuollaista sotilasvaltioarmeijaa, koska kansa sen hyväksyisi paremmin.

        Maan jälleenrakennuksesta USA:n pitäisi sen sijaan, että aikoo tehdä sen itse ja maksattaa kaiken Irakin öljyvaroilla, maksaa merkittävä osa USA:n varoista. Saddamin kukistaminen ja Irakin vapauttaminen eivät nimittäin olisi vaatineet maan näin totaalista tuhoamista. Infrastruktuurin systemaattiseen tuhoamiseen ei ole kuin yksi selitys; usan tarve saada mieletön jälleenrakennusurakka itselleen taloutensa elvyttämiseksi. Irakin armeijan kukistaminen ei sitä olisi vaatinut. 1000 miljardin tuhoista 90% on saddamin kukistamisen kannalta turhaa. Sen lisäksi, että tästä koitui Irakille mieletön rakennuslasku, aiheutta tuo tarpeeton infrastruktuurin tuhoaminen jälleen kymmenien-satojen tuhansien siviilien tarpeettoman kuoleman. Mitään muuta on turha väittää vastaan. Ottakaa selville se tulivoima, pommien määrä, joka Irakiin kylvettiin. Ottakaa selville, kuinka pieni osa siitä käytettiin sotilaisiin ja sotilaskohteisiin. Sotimalla sotilaita vastaan tulivoima ja tuho olisi ollut murto-osa. Toki USA:n sotilastappiot olisivat olleet hiukan suuremmat. Irak joutui valitettavasti juuri mainitsemani maailmanlaajuisen suurvaltapolitiikan pelinappulaksi, joka ennemminkin on kokonaisuutena omiaan heikentämään demokraattista tilannetta maailmassa kuin sitä parantamaan.

        Maailman pitäisi isoon ääneen vaatia USA:aa maksamaan sotakorvauksia ainakin 800 miljardia Irakille sen sijaan, että maa joutuu itse maksamaan 1000 miljardin rakennustyöt ja vieläpä pakosta sille, joka on tarpeettomasti tuhoa tehnyt. Sen lisäksi maailman pitäis vaatia USA:a luovuttamaan hallinto Irakille yhdessä YK:n kanssa. Päätäntävalta kokonaisuudessaan.

      • Argumentoija
        Mohamed kirjoitti:

        "Mutta ihmisessä on myös tunteva ja empaattinen puoli. "

        Niin mutta kun elämme demokratiassa niin enemmistö päättää että köyhät saavat hukkua mutaan se on ihmisen luonto eikä sitä voi muuttaa.

        "Sodan vastustuksen pitämistä pahuutena voidaan kyllä liioitella. Välinpitämättömyydestä voidaan ehkä puhua, mutta kyllä ihmiselle pitää jättää oikeus vaikka vakaumukselliseenkin väkivallan vastustamiseen ilman että häntä leimataan pahaksi."

        Tyhmä ihminen on sellainen joka ei käytä väkivaltaa jos se on ainoa ratkaisu hirvittävän tilanteen ratkaisuun. En siis usko väkivallattomuuteen koska se ei toimi. Aina on joku valmis sotimaan etkä vain voi antautua itse tuhottavaksi. Eihän siinä ole mitään järkeä...

      • Rane

        Vai usan kaltainen viidakko! Etkö kestä kilpailua! Olet kommarimusu!

      • Mohamed
        Argumentoija kirjoitti:

        En minäkään usko väkivallattomuuteen. Sitä tarvitsee esim. poliisi. Otin vain siihen hiukan toisen näkökulman, mielestäni väkivallattomuuden tuomitseminen äärimmäiseksi pahuudeksi on liioiteltua. Myönsin toki sen, että kansanmurhiin puuttumattomuus on kylmää välinpitämättömyyttä. Samanlaista kuin se, jossa totesit että köyhien annetaan hukkua mutaan. Edelleen olen sitä mieltä, että ihmisen empaattinen ja tunteva puoli voi olla voitolla niin, että köyhien ei anneta hukkua mutaan, siitä on näyttöä esim. suomesta 70-80 luvulta. Jopa lainsäädäntö vaikuttaa siihen, jos ihmisiä ei panna äärimmäiseen kilpailuun keskenään, heistä nousee niitä hyviä puolia esiin. Kyllä ihminen kykenee olemaan myös lähimmäistä auttava ja hänestä huolehtiva, paitsi psykopaatti.

        On muuten mielenkiintoista, että kiinnostus lähimmäisen hätään kohdistuu johonkin kaukana olevaan ihmiseen, mutta omassa yhteiskunnassa oleva saa vaikka kuolla nälkään näiden samojen tyyppien mielestä, "oma vikansa" sanotaan. Se paljastaa mielestäni, että ei kauakana olevankaan puolesta koeta aitoa hätää, vaan tilanteessa on jokin itselle koettu uhka.

        Olen siis sitä mieltä, että diktaattoreita, jotka kohtelevat julmasti kansaansa, voidaan jopa ulkopuolelta syrjäyttää. Mutta julmuus, jolla YK, USA:n dominoimana tappoi miljoona irakilaista persianlahden sodan infrastruktuurin tuhoamisella ja tarpeettomalla kauppasaarrolla siviilielämäntarpeita koskien, on aivan yhtä suuri julmuus kuin saddamin tekemät murhat.

        Mielestäni siitä tulisi vaatia päättäjät vastuuseen aivan samoin kuin saddamin hallinnon julmuuksista päätösvastuussa olevat. Muu on yksipuolista ja yksisilmäistä!

      • puhuu
        Rane kirjoitti:

        Vai usan kaltainen viidakko! Etkö kestä kilpailua! Olet kommarimusu!

        demokratiasta, toinen kilpailusta, no nehän eivät ole koskaan sopineet yhteen.

      • Rane (se oikea)
        Rane kirjoitti:

        Vai usan kaltainen viidakko! Etkö kestä kilpailua! Olet kommarimusu!

        Tässä taas joku muhamed kirjoitta omiaan!!!!

    • Tiina

      Kävin lukemassa linkki artikkelis. Pisti kyllä ajattelemaan ja miettimään kantoja. Olin aina enne ajatellu siihen malliin, että koitin ymmrätää amerikan tekoja ja selittää niitä ittelleni siitä näkökulmasta, että ne pyrkii vaan hyvään tässä maailmassa. Mutta olen kyllä tainnu olla liian hyväuskonen, koska nehän mokomat itte myöntää noissa asiakirjoissa ja strategioissaan, että ne aikoo vaan laajentaa valtaansa maailmassa, jotta voisivat kontrolloida koko maailman asioita ja että ne asettaa omat edut muitte etusijalle niin paljo, että jonkun maan öljyn käyttöökin voidaan suunnitella etukäteen ja tarvittaessa olla valmiita vaikka ottamaan ne haltuun, jos tarve vaatii....aika hurjia suunnitelmia amerikkalaisilla, kun vaan ei tulis kolmas maailmansota, kun kiinat ja venäjät sekä arabit rupee jarruttelemaan noita. Eikä tiiä vaikka eurooppakin joutuis sellaseen puristukseen, että ajautuis konfliktiin. onhan noita historiassa nähty eikä ikinä etukäteen olis uskonu.

    • Anonyymi

      Nostetaampa vuodenvaihteen kunniaksi tämä 20 vuotta vanha aloitus.

      Ollaanko viisastuttu?

    • Anonyymi

      "Mutta ihmisessä on myös tunteva ja empaattinen puoli. Tuo kylmyys ja tunteettomuus tulee esille erityisesti silloin, kun ihminen alistetaan liikaa taistelemaan selvitymisestään."

      Vaan kuka alisti Purraa, kun hän on selvästi mennyt rikki?

    • Anonyymi

      "Maan jälleenrakennuksesta USA:n pitäisi sen sijaan, että aikoo tehdä sen itse ja maksattaa kaiken Irakin öljyvaroilla, maksaa merkittävä osa USA:n varoista. Saddamin kukistaminen ja Irakin vapauttaminen eivät nimittäin olisi vaatineet maan näin totaalista tuhoamista. Infrastruktuurin systemaattiseen tuhoamiseen ei ole kuin yksi selitys; usan tarve saada mieletön jälleenrakennusurakka itselleen taloutensa elvyttämiseksi"

      Kuka haluaa jälleenrakentaa Ukrainan?

    • Anonyymi

      Vihervassut ovat uhka numero yksi demokratialle. Vasemmistoaate tutkitusti kannattaa totalitarismia.

      • Anonyymi

        Asia on tutkittu Helsingin yliopistossa.

      • Anonyymi

        Vihervassut ovat niin valheen vankeina että sanovat jotain vitun äärioikeistoa uhkaksi jota ei edes maassa ole. Sensijaan maassa on vasureita toinen puoli. Nämä eivät todellakaan laita hanttiin kun jotain äärimmäisen vasemmistolaista tekoa tehdään maassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan vihervassu ei ole tuominnut erään ukon ääritekoa jossa hän toi maailman vaarallisimman terroristijärjestön edustajia maahan.

        Kukaan ei tiedä miten nämä naiset ovat tänne kotoutuneet. En usko että edes Supo tietää.

        Vihervassut kannattaa erään uskonnon tuloa maahan joka lopulta ottaa vallan maassa. Ruotsissa heitä on noin miljoona. Se uskonto ei tarvitse määräenemmistöä kun se ottaa vallan. Muuten rasismi.

        Vihervassut hurskastellen voivottaa että mikä aiheuttaa antisemitismia. Heidän oma toiminta välillisesti sitä aiheuttaa. He janoaa maahan uskontoa jonka päävihollisia ovat juutalaiset.

        Saksassa ollaan jo myönnetty että mikä sitä antisemitismia aiheuttaa. Se on eräs uskonto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei tiedä miten nämä naiset ovat tänne kotoutuneet. En usko että edes Supo tietää.

        Kukaan vihervassu ei laita hanttiin vanhojen rakennusten remonttipakkoa joka sortaa köyhiä ihmisiä törkeällä tavalla. Ellei köyhä ihminen löydä jopa kymmeniä tuhansia euroja rahaa talonsa remonttiin jopa häätö uhkaa häntä.

        Asiasta oli äänestys europarlamentissa jossa kaikki on äänestivät köyhän ihmisen sorron puolesta. Persujen Hakkarainen äänesti samassa äänestyksessä köyhän ihmisen sortoa vastaan. Asia koskettaa yli miljoonaa köyhintä suomalaista.

        Tämän suurempaa köyhän ihmisen sortoa ei voi kuvitella jota vihervassut kannattaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan vihervassu ei laita hanttiin vanhojen rakennusten remonttipakkoa joka sortaa köyhiä ihmisiä törkeällä tavalla. Ellei köyhä ihminen löydä jopa kymmeniä tuhansia euroja rahaa talonsa remonttiin jopa häätö uhkaa häntä.

        Asiasta oli äänestys europarlamentissa jossa kaikki on äänestivät köyhän ihmisen sorron puolesta. Persujen Hakkarainen äänesti samassa äänestyksessä köyhän ihmisen sortoa vastaan. Asia koskettaa yli miljoonaa köyhintä suomalaista.

        Kukaan vihervassu ei laita hanttiin ennallistamista joka tuhoaa metsäteollisuuden. Siinä moni heidän äänestäjä joutuu kilometritehtaalle kun ei ole raaka-ainetta tehtaisiin koska suurin osa maasta on suojeltu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan vihervassu ei laita hanttiin ennallistamista joka tuhoaa metsäteollisuuden. Siinä moni heidän äänestäjä joutuu kilometritehtaalle kun ei ole raaka-ainetta tehtaisiin koska suurin osa maasta on suojeltu.

        Kommunistinen eurostoliitto vaatii että suurin osa maasta suojellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervassut hurskastellen voivottaa että mikä aiheuttaa antisemitismia. Heidän oma toiminta välillisesti sitä aiheuttaa. He janoaa maahan uskontoa jonka päävihollisia ovat juutalaiset.

        Se on rasisti ja natsi vihervassujen mielestä joka tätä vihervassujen unelmaa vastustaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe