Olemme kokemassa historiallisia hetkiä. Punamultahallitukset ovat yleensä aina tähän asti olleet kädenvääntöhallituksia ja iltalypsypolitiikaan kehtoja. Nyt näyttää siltä, että kaikesta voidaan sopia sopuisasti ja noudattaa hallitusohjelmaa. Vähän kiistanalaisemmat asiat jätetään tarkempien selvitysten alle.
Miten tämä on mahdollista. Uskaltaisin väittää, että ainakin osaltaan tässä on kyse henkilöominaisuuksista. Pääministeri Vanhanen ja valtionvarainministeri Kalliomäki ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä. Hieman harmaan oloisia virkamiesmäisiä puurtajia, joille asioiden hoito on tärkeämpää kuin politikointi. On käynyt vahinko. Suommessa päätöksenteon huipulle on päässyt yllättäen kaksikko, joka ottaa hommansa tosissaan eli yrittää hoitaa asiota eikä niinkään politikoida.
Ehkä Keskustan uskottavuus nousee parhaiten, kun se valitsee puheenjohtajakseen ryvettymättömän Vanhasen. Vanhasesta ei millään saa juonittelijan kuvaa. Tähän asti Keskustapoliitikot ovat olleet suuren luokan juonittelijan maineessa, varsinkin Urho Kekkonen, Paavo Väyrynen ja Esko Aho. Johannes Virolaisen koko ajan kasvanut suosio perustui siihen, että miestä pidettiin melko rehellisenä. Matti Vanhasta pidettäneen vielä paljon rehellisempänä. Vanhanen voisi kääntää harmauden ja virkamiesmäisyyden edukseen ja korostaa rehtiyttään ja suorapuheisuuttaan. Tämä saattaisi yllättävällä tavalla purra kansaan ja pelastaa Keskustan katastrofilta seuraavissa vaaleissa..
Hallituksen yhteistyökyky
7
215
Vastaukset
- maalainen
Hyvä yhteistyökyky johtuu siitä, että hallituksessa SDP on selvästi niskan päällä ja KEPUn on tehtävä niin kuin SDP sanoo.
- Mielipidepankki
Näin päin se onkin ehdottomasti parempi, sillä aina kun KePu on vienyt ja muut vikisseet, maan talous on ajettu mtk-vetoisella etupolitiikalla kuralle.
- se on,
ja näinhän sen pitää ollakin.
- Jep
se on, kirjoitti:
ja näinhän sen pitää ollakin.
Aamen.
- asdf
säälittävää kokoomuspropagandaa väittää keskustan alistuvan kaikessa demareille.
Kokoomuslaiset vaan yrittävät epätoivoisesti saada aikaan riidan keskustan ja demareiden välillä. Hallituksella menee nyt paremmin kuin vuosikymmeniin ja sekös kokoomusluusereita ärsyttää- menee
hyvin niin kauan,kun kepu muistaa pysyä nöyränä
ja totella demareita kiltisti. - Lukija Y
menee kirjoitti:
hyvin niin kauan,kun kepu muistaa pysyä nöyränä
ja totella demareita kiltisti.Tässä hallituksessa on myönteistä se, että siinä ei ole Lipposta. Olen samaa mieltä, että mahdollisesti Vanhanen (kesk.) ja Kalliomäki (SDP) ovat sitä mitä sanovat, ja yrittävät olla sanojensa takana, eli ovat kohtuullisen rehellisiä. Hyvää on myös se, että hallitus myös ymmärtää sen, että Sailaksen paperi ei ole ON/OFF asia, vaan sitä voi soveltaa harkiten ja muunnellen. Olipa ovela Lipposen suunnitelma tilata Sailakselta asiantuntijalausunto, joka sitten olisi sellaisenaan hallituksen ohjelman runko. Sailaksen paperihan on yksioikoinen eikä välttämättä sisällä oikeudenmukaisia ratkaisuja.
Uusi budjetti on mielenkiintoinen - sehän ilmaisee, mikä on tämän hallituksen todellinen tavoite ja ohjelma. Tosin tavallinen kansa ei siitä juuri mitään tiedä. Epäilen kyllä, että riittävän radikaaleja toimia työttömyyden poistamiseksi ei sekään sisällä. Ns. "Yleinen mielipide" ei vielä hyväksy sellaisiakaan muutoksia, joita olisi välttämättä tehtävä tilanteen korjaamiseksi työllisyyden suhteen. Työttömyys näyttää vain lisääntyvän. Ainakaan minä en usko työvoimapulaan, ei tule yleistä työvoimapulaa, vaikka siihen koetettaisiin pyrkiä! Tulee, ja on jo tullut, yleinen työttömyys!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6518000Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672289Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332203- 1471779
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271270Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511243Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111169Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65850Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59821Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7756