Todè;lle

Sinä sanot perehtyneesi kreikan kielioppiin ja sen sanastoon perusteellisemmin. Minun tietämykseni kreikan kielestä jää pääasiassa NOVUM;in antamiin tietoihin, mutta sen verran olen alkeita oppinut, että esim. kaikkia kreikan kielen sijamuotoja ei suomen kielessä ole, eikä myöskaan päinvastoin, joten esimerkiksi sana liha, sarks, sijamuotojen tulkitseminen tuottaa vaikeuksia.

Joh. 6:63
"Henki on se, joka eläväksi tekee; EI LIHA MITÄÄN HYÖDYTÄ. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."

Eräiden palstakumppaneiden mielestä saatan olla vain mitätön häirikkö, joka tekee kiusallisia kysymyksiä!
Joh. 1:14
"Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."

Mielessäni herättää epäilyksiä esim. tämä sanan "lihaksi" tuleminen, koska missään muussa UT;n jakeessa ei väitetä Jumalan sanan tulleen lihaksi vaan joko "lihalle" tai "lihaan", ilman lihaksi muuttumatta.

Fil. 3:3
"Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan",

Fil. 3:4
"vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä",

1. Joh. 4:2
"Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;"

2. Joh. 1:7
"Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus."

UT;n koko kontekstin kannalta katsoen Joh. 1:14 jakeessa mainittu sana "lihaksi" on käännetty tarkoitushakuisesti katolilaisittain, korostamaan Jeesuksen lihan puolesta "lihaksi" syntymistä, sillä 2.Joh. 1:7 mukaan uskon tunnustukseksi riittää että uskomme Kristuksen tulleen "lihaan", eikä muuttuneeen lihaksi, jota Jeesus itse saanoi hyödyttömäksi:
7293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kyllä tämä tuntuu jotenkin epätoivoiselta
tämä sinun taistelusi tässä Jeesuksen Jumaluus
kysymyksessä.
Sinä jaksat veivata ja pyöritellä selvääkin asiaa.
Milloin on kielioppillisesti toisin tulkittavissa Raamattu ja milloin on pilkku väärässä paikassa, tai sitä ei ole ollenkaan.
Puuttuu määrääviä artikkeleita ja ellei muu auta, niin haetaan joku toinen käännös jossa kenties voitaisiin ymmärtää asia toisin jne..
Lopulta tietenkin voit sanoa niinkuin olet todennutkin, että Raamattua on koplattu siis väärennetty.
Olet myös todennut, että olisi kiva päästä lukemaan muitakin (siis raamatun ulkopuolisia)
kirjoituksia, jotka kenties ovat vatikaanissa piilotettuna, jotka olisi pitänyt liittää Raamatun kaanoniin.
Ja paljon muuta typerää keikuttelua ja raamatun sanan väärentämistä sinä harrastat, kun yrität sitä mieleiseksesi kääntää.
Voi voi mitenkähän tuo Eki mahtaa päättyä?

Äänestä

tulkitseminen näytä tuottavan pienintäkään ongelmaa. :-o

Äänestä
  • "* Nyt sinä tahdot tehdä taas Jeesuksesta luodun, ja että jotenkin vaan niikuin joku heki olisi tullut "valmiiseen", ihmisetä siinneeseen ja siitettyyn luotuun ihmiseen!"

    * * * * * * *

    Minä en tahdo tehdä yhtikäs mitään muuta kuin etsiä ja toteuttaa Jumalan tahtoa, mutta Sinä olet jo niin valmis ja täynnä kolminaisuusoppia, ettei sinuun mahdu mitään uutta Jumalalta.

    Miten selität tämän, Mohikaani?;

    Raamattu itse sanoo Jeesuksen lihan mukaan siinneen ja syntyneen veljien eli "ihmisten joukosta", ja olleen "NIINKUIN LUULTIIN":

    Luuk. 3:23
    "Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika",

    Room. 1:3
    "hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä"

    Ap. t. 3:22
    "Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu."

    Ap. t. 7:37
    "Tämä on se Mooses, joka sanoi israelilaisille: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Jumala on teille herättävä teidän veljienne joukosta'."

    "Älä lisää äläkä jätä mitään pois kirjoituksista, ettet joutuisi valehtelijaksi"!

    Äänestä

  • otan tuon vastaan myönteisenä tunnustuksena!

    Äänestä

vesittää Raamattua ja jopaitse Jumalan Sanaa! Voi sinua ekivaari!

* ""

* Nyt sinä tahdot tehdä taas Jeesuksesta luodun, ja että jotenkin vaan niikuin joku heki olisi tullut "valmiiseen", ihmisetä siinneeseen ja siitettyyn luotuun ihmiseen!
* Voi sinua evankeliumin raiskaajaa, tahdot vaan hinnalla millä hyvänsä olla OIKEASSA, ja retusoida Jumalan sanaa mieleiskesi, ja tuolla kielispekulaatiolla on hyvä tietämättömiä johtaa harhaan.
* Niikuin eilen se "Room 9:5.", oli mielestäsi käännös väärennös, vaikka kolmessa eri kielisessä Raamatussa asia oli "JUMALA", eikä sitä sinun käänteisevankeliumia, joka vesittää koko Raamatun. Ja kaikki kolme erikielistä lopuksi vakuutti asian "Aamenella", jota lopuksikin on harvoin tarvis Raamatussakaan käyttää. Tarkoittaa "TOTISESTI"! Totisesti TOTTA!
* Älä siis ota pois, äläkä siis lisää mitään Jumalan sanaan, ettei sinulta oteta osuuttasi siihen Jumalan valtakuntaan, josta Raamattu todistaa.
* Viittaa siihen, kun Jeesus usein sanoi, aloittaessaan opetuksensa; "Totisesti tositisesti MINÄ sanon sinulle,ja niin Hän nyt sanoo sinullekkin ekivaari!
* Katso ihmeessä,ketä vastaan sodit, et minua , etkä ketään ihmistä, vaan taivaan Jumalaa Jeesusta Kristusta vastaan olet peitsesi nostanut!

Äänestä
  • mitä itse VAPAHTAJAMME JEESUS SANOO ITSE RAAMATUSSA.OHITAT NE IHMISOPEILLA TODELLA JÄÄRÄPÄISESTI.MIKSI ETKÖ USKO, VAI ETKÖ HALUA USKOA?

    Äänestä

1.Johanneksen kirje:
3:1 Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.

5:1 Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.
5:2 Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.
5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
5:4 sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.
5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

5:10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
5:11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
5:12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
5:13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

5:18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
5:19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
5:21 Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.

2.Johanneksen kirje:
1:3 Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, on oleva meidän kanssamme, totuudessa ja rakkaudessa.
1:9 Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ekivaari kirjoitti:

Sinä sanot perehtyneesi kreikan kielioppiin ja sen sanastoon perusteellisemmin. Minun tietämykseni kreikan kielestä jää pääasiassa NOVUM;in antamiin tietoihin, mutta sen verran olen alkeita oppinut, että esim. kaikkia kreikan kielen sijamuotoja ei suomen kielessä ole, eikä myöskaan päinvastoin, joten esimerkiksi sana liha, sarks, sijamuotojen tulkitseminen tuottaa vaikeuksia.

Joh. 6:63
"Henki on se, joka eläväksi tekee; EI LIHA MITÄÄN HYÖDYTÄ. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä."

Eräiden palstakumppaneiden mielestä saatan olla vain mitätön häirikkö, joka tekee kiusallisia kysymyksiä!
Joh. 1:14
"Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta."

Mielessäni herättää epäilyksiä esim. tämä sanan "lihaksi" tuleminen, koska missään muussa UT;n jakeessa ei väitetä Jumalan sanan tulleen lihaksi vaan joko "lihalle" tai "lihaan", ilman lihaksi muuttumatta.

Fil. 3:3
"Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan",

Fil. 3:4
"vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä",

1. Joh. 4:2
"Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;"

2. Joh. 1:7
"Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus."

UT;n koko kontekstin kannalta katsoen Joh. 1:14 jakeessa mainittu sana "lihaksi" on käännetty tarkoitushakuisesti katolilaisittain, korostamaan Jeesuksen lihan puolesta "lihaksi" syntymistä, sillä 2.Joh. 1:7 mukaan uskon tunnustukseksi riittää että uskomme Kristuksen tulleen "lihaan", eikä muuttuneeen lihaksi, jota Jeesus itse saanoi hyödyttömäksi:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu