Miksiköhän

niin moni tälläkin palstalla kirjoitteleva, haluu kadotukseen ihan vapaaehtoisesti? Mielestäni se on vapaaehtoinen valinta, kun kerromme että Jeesus pelastaa, niin moni sanoo ettei usko Jeesukseen, siis haluaa karotukseen sen takia kun ei usko. Uskon, että tällä palstallakin, kaikilla uskomattomilla olisi kova hätä Jeesuksen puoleen jos todella tietäisivät mikä heitä odottaa. Raamatussa se kyllä selvästi kerrotaan, mutta ainakaan minä en voi sille mitään, että en saa kaikkia uskovaisiksi vaikka haluaisin. Jos et usko Jeesukseen niin ei se ainakaan mun vika ole, mutta kadotus odottaa sellaista joka ei usko, niin Raamatussa kerrotaan ja se on tosi! Turhaa on sitten ruikuttaa siellä kadotuksen tuskissa, että voi kunpa en uskonut Jeesukseen vaikka totuus kerrottiin.
6166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vai onko teidän taivas eri paikka kuin muslimien taivas?

Äänestä

ei kukaan täysjärkinen halua vapaaehtoisesti helvettiin. syyt on täysin muualla.

Äänestä

onkin joka sai itseäsi uskoon ja pysymään uskossa?

Suhde tai rakkaus (ihmiseen tai mihin hyvänsä) joka perustuu pelkoon ei ole terve suhde.

Äänestä

haluavien joukko pienenee kuin se tunnettu pyy?

Eikö helvetti enää peloita vai onko usko "pelastusvarmuuteen" mennyt?

Vai johtuisiko siitä, että nuorten ihmisten tiedon taso on huimasti noussut, eikä huuhaaopit enää tehoa heihin?

Äänestä
  • aikoinaan kertoi, että löytääkö Hän uskoa enää maanpäältä palatessaan takaisin. Kyllä se pahalta näyttää ettei löydä, mutta Raamatun sanoma jatkaa toteutumistaan erelleen. On kumma kun nyky ihmiset eivät sitä huomaa, epäilevät vaan Raamatun totuuksia, vaikka ne on ihan selvästi nähtävissä.

    Äänestä

  • Il-Mari kirjoitti:

    aikoinaan kertoi, että löytääkö Hän uskoa enää maanpäältä palatessaan takaisin. Kyllä se pahalta näyttää ettei löydä, mutta Raamatun sanoma jatkaa toteutumistaan erelleen. On kumma kun nyky ihmiset eivät sitä huomaa, epäilevät vaan Raamatun totuuksia, vaikka ne on ihan selvästi nähtävissä.

    :) :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Il-Mari kirjoitti:

niin moni tälläkin palstalla kirjoitteleva, haluu kadotukseen ihan vapaaehtoisesti? Mielestäni se on vapaaehtoinen valinta, kun kerromme että Jeesus pelastaa, niin moni sanoo ettei usko Jeesukseen, siis haluaa karotukseen sen takia kun ei usko. Uskon, että tällä palstallakin, kaikilla uskomattomilla olisi kova hätä Jeesuksen puoleen jos todella tietäisivät mikä heitä odottaa. Raamatussa se kyllä selvästi kerrotaan, mutta ainakaan minä en voi sille mitään, että en saa kaikkia uskovaisiksi vaikka haluaisin. Jos et usko Jeesukseen niin ei se ainakaan mun vika ole, mutta kadotus odottaa sellaista joka ei usko, niin Raamatussa kerrotaan ja se on tosi! Turhaa on sitten ruikuttaa siellä kadotuksen tuskissa, että voi kunpa en uskonut Jeesukseen vaikka totuus kerrottiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu