(tarina ja satukirja?) Kalevala on käännetty myös vanäjäksi jo 70-luvulla. Tutkija ja kääntäjä piti Kalevalaa totena. Suomen historia tunnetaan, sivistyneissä valtoissa, kuten Venäjällä oikein hyvin. Kalevalaa ei tunneta USA:ssa kuin pienissä sisäpiireissä, luultavasti venäjänkielestä käännettynä ja suomalaisten vanhauskovaisten parissa? ;=)
Kalevala on eeppoksemme
eri-mies
6280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jäi yksin puolustamaan agentti H-1:n mainetta. Voi voi!tällä palstalla...
Kirjoittanut: Pohjan-Akka 4.5.2008 klo 14.29
liikkuu ilmeisen rikollisia aineksia. Olkaahan varovaisia.
itsekseen kirjoitellen ????
Minä puolestani jatkan työntekoa ja maksan veroistani, osan sinunkin toimeentulostasi. On se niin väärin, mutta totta kuitenkin ;=)). Mistä syystä jouduit eläkkeelle? Oliko hiustesi väri musta? Heh hee! Mirandaksiko sinut kastetiin, vaikka Mannea odottelivat?
eräs tuttuni naureskeli ,että johan se tuossakin eepoksessa osoitetaan se suomalaisten typeryys,kun yritetään laulaa toisensa suohon sillä perusteella , KUKA ENITEN TIETÄÄ !
Muuten kyllä hyvä kommentti. En ole asiaa tuolta kantilta miettynyt. HYVÄ KUITENKIN! ;=))
ja sotkeutuvat kalevalaan kuin matikat katiskoihin,,,he hee,,,, sinne samaan jossa jo MANNET ja muut mokat odottele,,, hi hiiiii