Lehdistön vapaus

Miekkonen

Monet kuvittelevat että tiedotusvälineet ovat avoimempia ja vapaanpia koko ajan, totuus on kuitenkin toinen. Sensuuri on keino konrolloida tiedotusvälineitä ja julkaisuja.
Usein ajattellaan sensuurin olevan sitä, kun erityinen henkilö tai agentti kontrolloi, ettei
julkaista mitään hallitsijaa tai yhteiskuntajärjestelmää kyseenalaistavaa tai halveksivaa materiaalia.

Sensuuri, ja median kontrollointi kuitenkin toimii vain eri tavalla.
Demokraattisissa maissa ei mediassa esiinny juurikaan demokratiaa arvostevaa tai kritisoivaa materiaalia, eikä varmasti materiaalia joka kyseenalaistaisi demokratian tai tasa-arvon, siten ettei niiden koettaisi olevan järjestelmistä paras mahdollinen.
Tähän on tultu pitkäaikaisen myyräntyön tuloksena, Kaikki saavat koulutuksen myötä kuvan että demokratia ja tasa-arvo on paras mahdollinen ideologia, samoin kuin kristinusko esitetään parhaimpana meille sopivana uskontona, ja enemistö sen uskookin, eikä demokratiassa muuta tarvita.
Toinen julkisuudessa esiintyviä aiheita kontrolloiva asia, on kaupallisuus ja markkinatalous. Kukaan ei halua lukea sanomalehtä tai seurata ohjelmaa, jossa arvostellaan kuluttajan omaa näkemystä ja maailmankuvaa, sen sijaan muiden näkemysten ja yhteiskuntajärjestelmien kritisointi ja haittojen esille tuominen kiinostaa monia, se kun pönkitää lukijan uskoa omaan ideologiaansa.
Totuus on, että julkista mediaa valvotaan ja kontrolloidaan enemmän kuin koskaan, mediasota vain kiihtyy, ja kuten kaikissa sodissa esimmäinen uhri on totuus.

1

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13608
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4940
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      154
      3726
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1801
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe