Milloin Hitler

päätti hyökätä Neuvostoliittoon? Esitän tämän kysymyksen muodossa, koska tämähän on jonkinlainen väännön aihe tutkijoillakin. Samalla se liittyy monin tavoin Suomen historiaan, esim. Mikä oli tämä ylimainostettu Göringin vihje talvisodan lopettamiseksi tai mikä oli tilanne silloin kun saksalaisia alkoi tulla Suomeen.

Tunnettua on tietysti että Adolf haaveili Lebensraumista idässä jo kauan ennen sotaa. Mutta siitä milloin hän päätti hyökätä juuri 1941 ei kai ole mitään selviä dokumentteja kuin vasta joulukuulta 1940.

On totta, että oli pientä esikuntasuunnitelmien tekoa jo aiemmin, mutta niinhän suurvalloilla aina on erilaisten vaihtoehtojen varalta. Ja kai operaatio Sealion eli maihinnousu Britanniaan vaikutti vielä alkusyksystä 1940 todennäköisemmältä kuin Barbarossa.

Ja sitten on tämä Molotovin vierailu Berliinissä. Neuvostoliitto sai vielä sen jälkeen tarjouksen liittyä akselivaltoihin ja tätä ajoi voimakkaasti Ribbentrop. Mutta marraskuun 26. saapunutta NL:n vastatarjousta ei enää hyväksytty. Vaatiko NL liikaa Euroopasta vai mikä oli tilanne? Jos alkuperäinen tarjous oli pelkkää hämäystä niin miksei hämäystä sitten viety pidemmälle, kun kala tarttui syöttiin ja NL oli liittymässä akselivaltoihin?
281070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

teki hyökkäyspäätöksen. Suunnittelu alkoi heti ja joulukuussa Hitler allekirjoitti alustavan hyökkäyssuunnitelman.

Hyökkäys Englantiin oli koko ajan pelkkää NL:n hämäämistä. Siihen ei ollut reaalisia voimavaroja.

Äänestä
  • heinäkuun lopussa päätöksen alustavasta esikuntasuunnittelusta. Korjaa, jos olen väärässä. Oli varmaan monenlaisia muitakin suunnitelmia erilaisten tilanteiden varalle, joista jotkut johtivat tulokseen jotkut eivät.

    Itse ole liittänyt tämän heinäkuun suunnittelun tilanteeseen, jossa neukku miehittää Romanian Bessarabian ja Molotov-Ribbentrop -sopimuksen ulkopuolelta Pohjois-Bukovinan ikäänkuin extra bonuksena. Lisäksi itänaapuri jatkaa rajansiirron jälkeen häiriköintiä tynkä-Romanian rajalla ammuskelemalla rajan yli sekä nöyryyttämällä pahaenteisesti romanialaisia monin tavoin ja tämä saa Adolfin kiinnittämään huomionsa itään. Adolf haluaa varmistaa Romanian öljyt itselleen ja alkaa suitsia vanjaa.

    Toisenlainen kehitys Neuvostoliiton suhteen saattoi hyvin olla vielä mielessä ainakin toistaiseksi, eli Adolf saattoi ajatella: Otetaan vanja mukaan akseliin ja Britannian viholliseksi ja hoidellaan idän Lebensraum mahdollisesti myöhemmin. Tästähän on ihan selvät dokumentit marraskuulta 1940.

    Äänestä

  • "joulukuussa Hitler allekirjoitti alustavan hyökkäyssuunnitelman"

    Hitler allekirjoitti joulukuun 18. 1940 direktiivin nro 21, so yleisohjeen operaatio Barbarossasta, jossa myös mainittiin Suomi ja Romania, joiden esikuntien kanssa tuli operaatiosta neuvotella.

    Ja neuvottelut Suomen päämajan kanssa alkoivat varsin pian vuoden 1941 puolella jatkuakseen koko ensimmäisen vuosipuoliskon...

    Äänestä

  • yleisohjeita kirjoitti:

    "joulukuussa Hitler allekirjoitti alustavan hyökkäyssuunnitelman"

    Hitler allekirjoitti joulukuun 18. 1940 direktiivin nro 21, so yleisohjeen operaatio Barbarossasta, jossa myös mainittiin Suomi ja Romania, joiden esikuntien kanssa tuli operaatiosta neuvotella.

    Ja neuvottelut Suomen päämajan kanssa alkoivat varsin pian vuoden 1941 puolella jatkuakseen koko ensimmäisen vuosipuoliskon...

    suunnitelman vai yleisohjeen toteutumattomasta Sealionista?

    Äänestä

  • miestissit kirjoitti:

    heinäkuun lopussa päätöksen alustavasta esikuntasuunnittelusta. Korjaa, jos olen väärässä. Oli varmaan monenlaisia muitakin suunnitelmia erilaisten tilanteiden varalle, joista jotkut johtivat tulokseen jotkut eivät.

    Itse ole liittänyt tämän heinäkuun suunnittelun tilanteeseen, jossa neukku miehittää Romanian Bessarabian ja Molotov-Ribbentrop -sopimuksen ulkopuolelta Pohjois-Bukovinan ikäänkuin extra bonuksena. Lisäksi itänaapuri jatkaa rajansiirron jälkeen häiriköintiä tynkä-Romanian rajalla ammuskelemalla rajan yli sekä nöyryyttämällä pahaenteisesti romanialaisia monin tavoin ja tämä saa Adolfin kiinnittämään huomionsa itään. Adolf haluaa varmistaa Romanian öljyt itselleen ja alkaa suitsia vanjaa.

    Toisenlainen kehitys Neuvostoliiton suhteen saattoi hyvin olla vielä mielessä ainakin toistaiseksi, eli Adolf saattoi ajatella: Otetaan vanja mukaan akseliin ja Britannian viholliseksi ja hoidellaan idän Lebensraum mahdollisesti myöhemmin. Tästähän on ihan selvät dokumentit marraskuulta 1940.

    mutta on aika yleinen käsitys, että päätös tehtiin 20.-29.7. 40 välisenä aikana. Jodl selviti asian alaisilleen juuri 29.7. tultuaan Hitlerin luota.

    Tietysti aluksi tehtiin alustva suunnitelma.Sen mukaan hyökkäys olisi alkanut toukokuussa 1941.

    Yleioshjeen n:o 21 Operaatio Barbarossasta Hitler allekirjoitti 18. joulukuuta 1940.

    Keskitykset alkoivat maaliskuussa 1941.

    Äänestä

  • miestissit kirjoitti:

    suunnitelman vai yleisohjeen toteutumattomasta Sealionista?

    Pääpiirteisen suunnitelman teki OKW ja tarkat vastuussa olevat johtopiortaat.

    Operaatio Sealion oli koko ajan pelkkää hämäystä. Varmaan Runstedtin Armeijaryhmä A:n esikunta teki hienot suunnitelmat. Joukot koottiin ja ryhmitettiin,mutta asia haudattiin vähin äänin aikanaan. Englanti otti homman todesta. Ei se muutakaan voinut.

    Äänestä

  • tietää, kirjoitti:

    mutta on aika yleinen käsitys, että päätös tehtiin 20.-29.7. 40 välisenä aikana. Jodl selviti asian alaisilleen juuri 29.7. tultuaan Hitlerin luota.

    Tietysti aluksi tehtiin alustva suunnitelma.Sen mukaan hyökkäys olisi alkanut toukokuussa 1941.

    Yleioshjeen n:o 21 Operaatio Barbarossasta Hitler allekirjoitti 18. joulukuuta 1940.

    Keskitykset alkoivat maaliskuussa 1941.

    joskus sellaisiakin kirjoja, joissa nähdään, että päätös tehtiin marraskuussa sen jälkeen, kun Neuvostoliiton ehdot akselivaltoihin liittymiselle oltiin saatu. Lähinnä tässä kiinnostaa se, että oliko Barbarossa tuossa vaiheessa samanlainen potentiaalinen, mutta ei niin ehdoton suunta vrt. Sealion. Sehän sinänsä sopisi toisalta hyvin ajallisesti. Saksan tarjous 15.11.1940, neukkujen vastatarjous 26.11, Hitlerin päätös Barbarossasta joulukuussa.

    Historiaa, kun tulee varsin helposti luettua väärinpäin. Poimitaan vain tapahtuneeseen vaikuttavat seikat ja unohdetaan ristiriitaiset ja vaihtoehtoiset kehityskulut.

    Äänestä

  • yleisohjeet kirjoitti:

    Pääpiirteisen suunnitelman teki OKW ja tarkat vastuussa olevat johtopiortaat.

    Operaatio Sealion oli koko ajan pelkkää hämäystä. Varmaan Runstedtin Armeijaryhmä A:n esikunta teki hienot suunnitelmat. Joukot koottiin ja ryhmitettiin,mutta asia haudattiin vähin äänin aikanaan. Englanti otti homman todesta. Ei se muutakaan voinut.

    on, että Sealion oli koko ajan hämäystä? Hitler oli impulsiivinen persoona ja saattoi muuttaa pitkälle vietyjä suunnitelmia viime hetkessä. Tästä on paljon näyttöä.

    " Operaatio Sealion oli koko ajan pelkkää hämäystä."

    Paljonkos maksoi Hitlerin "hämäys"?

    Äänestä

  • yleisohjeet kirjoitti:

    Pääpiirteisen suunnitelman teki OKW ja tarkat vastuussa olevat johtopiortaat.

    Operaatio Sealion oli koko ajan pelkkää hämäystä. Varmaan Runstedtin Armeijaryhmä A:n esikunta teki hienot suunnitelmat. Joukot koottiin ja ryhmitettiin,mutta asia haudattiin vähin äänin aikanaan. Englanti otti homman todesta. Ei se muutakaan voinut.

    "Operaatio Sealion oli koko ajan pelkkää hämäystä. Varmaan Runstedtin Armeijaryhmä A:n esikunta teki hienot suunnitelmat. Joukot koottiin ja ryhmitettiin,mutta asia haudattiin vähin äänin aikanaan. Englanti otti homman todesta. Ei se muutakaan voinut"

    Ei "muuta voinut" kuin pistää Luftwaffea niin pahasti päihin 1940 Battle of Britainin aikana että saksalaisten tarvitsema ilmaherruus maihinnousuaan varten jäi toteutumatta jolloin koko Seelöwe peruutettiin.

    Jokaista saksalaisten tappiota pitää näemmä revareitten selitellä jollain tavalla.

    Äänestä

  • miestissit kirjoitti:

    on, että Sealion oli koko ajan hämäystä? Hitler oli impulsiivinen persoona ja saattoi muuttaa pitkälle vietyjä suunnitelmia viime hetkessä. Tästä on paljon näyttöä.

    Asiaa ei viety juuri suunnitelmia pidemmälle, vaikka esim maihinnousukalustoa valmistettiin. Joukkoja alettiin kuljettaa pois. Hitlerkin tiesi, että yritys olisi vaatinut meren- ja ilman herruuden. Niitä ei ollut.Tulos olisi ollut verilöyly. Hän uskoi Englannin heikenneen ratkaisevasti ja saaneensa näin aikaa NL:n lyömiseen salamasodalla.

    Äänestä

  • poisto itään kirjoitti:

    kohdallaan vielä. Tuo jatkosodan alkukeskustelun aloittaja kertailee, että Merileijona olisi peruutettu 1941. Minun käsitykseni on, että näin kävi syksyllä 1940. Milloin joukkoja alettiin siirtää. Vai pitikö Hitler toista näin isoa projektia yhtäaikaa framilla Barbarossan kanssa?

    Äänestä

  • miestissit kirjoitti:

    joskus sellaisiakin kirjoja, joissa nähdään, että päätös tehtiin marraskuussa sen jälkeen, kun Neuvostoliiton ehdot akselivaltoihin liittymiselle oltiin saatu. Lähinnä tässä kiinnostaa se, että oliko Barbarossa tuossa vaiheessa samanlainen potentiaalinen, mutta ei niin ehdoton suunta vrt. Sealion. Sehän sinänsä sopisi toisalta hyvin ajallisesti. Saksan tarjous 15.11.1940, neukkujen vastatarjous 26.11, Hitlerin päätös Barbarossasta joulukuussa.

    Historiaa, kun tulee varsin helposti luettua väärinpäin. Poimitaan vain tapahtuneeseen vaikuttavat seikat ja unohdetaan ristiriitaiset ja vaihtoehtoiset kehityskulut.

    ei käy yksiin tämmöisen teorian kanssa.

    Äänestä

  • miestissit kirjoitti:

    kohdallaan vielä. Tuo jatkosodan alkukeskustelun aloittaja kertailee, että Merileijona olisi peruutettu 1941. Minun käsitykseni on, että näin kävi syksyllä 1940. Milloin joukkoja alettiin siirtää. Vai pitikö Hitler toista näin isoa projektia yhtäaikaa framilla Barbarossan kanssa?

    OKW:N käskyllä. Syyskuun 17. Merileijonaa oli jo lykätty sään ja Saksan ilmavoimien tappioiden takia. Maihinnousulaivasto hajoitettiin.

    Lopullinen hautaus tapahtui maaliskuussa 1940, kun joukkojen pääosa siirrettiin iotään. Koko juttu oli vain suuri harhautus.

    Äänestä

  • Merileijonan valmistelut kirjoitti:

    OKW:N käskyllä. Syyskuun 17. Merileijonaa oli jo lykätty sään ja Saksan ilmavoimien tappioiden takia. Maihinnousulaivasto hajoitettiin.

    Lopullinen hautaus tapahtui maaliskuussa 1940, kun joukkojen pääosa siirrettiin iotään. Koko juttu oli vain suuri harhautus.

    että operation sjölejonet olisi vain bluffia. Moni täällä väittää niin, kukaan ei perusta väitettä mihinkään muuhun kuin siihen, että se ei toteutunut. Eikös käynyt vain niin, että aika meni sen ohi kun ilmaherruus ei ollutkaan Luftwaffella? Ja jos se olisi toteutunut miten olisi käynyt Barbarossan ajankohdan?

    vakava tarkoitus. Mutta kun ilmasota meni pieleen ja meren herruus ei ollut mahdollista niin sitä pidettiin yllä vain Englannin sitomiseksi saarilleen. Asia poistui sitten itsestään päiväjärjestyksestä. Ei siitä välttämättä mitään aprillia-dokumenttia tehty.

    Äänestä

  • voinut olla kirjoitti:

    ei ole mitään näyttöä kesältä 1940, että Barbarossa olisi todennäköisempi vaihtoehto kuin Seelöwe. Molemmat olivat potentiaalisia ja todennäköisesti toistensa vaihtoehtoja, mutta kun Seelöweä ei voinut toteuttaa toteutettiin Barbarossa.

    On siis melkotavalla kyseenalaista liittyikö saksalaisten tulo Suomeen mitenkään suoraan vielä Barbarossaan vaan ehkä nimenomaan siihen, että Neuvostoliiton etenemiselle (Romania, Suomi) haluttiin pistää stoppi. Barbarossa oli potentiaalinen tulevaisuudessa siintävä hanke. Mitäs sanot tästä päättelyketjusta?

    "Mutta kun ilmasota meni pieleen ja meren herruus ei ollut mahdollista niin sitä pidettiin yllä vain Englannin sitomiseksi saarilleen"

    Kai tuo Englanti nyt oli varsin "sidottu saarilleen" kun juuri alkukesästä 1940 oli ajettu Dunkerquesta pois takaisin kotiinsa, käytännössä kaiken raskaan materiaalin jälkeensä jättäen.

    1940 Englanti oli kyllä se puolustava osapuoli joka tosissaan sai pelätä saksalaisten tuloa Kanaalin yli, jokainen rantahan siellä oli estettä ja konekivääripesäkettä täynnä.

    Ei noista kyllä hyökkäämään olisi ollut, kun juuri verissä päin ajettu saarelleen manner-Euroopan taistelujen päätyttyä brittien kannalta aika fiaskoon.

    Äänestä

  • miestissit kirjoitti:

    ei ole mitään näyttöä kesältä 1940, että Barbarossa olisi todennäköisempi vaihtoehto kuin Seelöwe. Molemmat olivat potentiaalisia ja todennäköisesti toistensa vaihtoehtoja, mutta kun Seelöweä ei voinut toteuttaa toteutettiin Barbarossa.

    On siis melkotavalla kyseenalaista liittyikö saksalaisten tulo Suomeen mitenkään suoraan vielä Barbarossaan vaan ehkä nimenomaan siihen, että Neuvostoliiton etenemiselle (Romania, Suomi) haluttiin pistää stoppi. Barbarossa oli potentiaalinen tulevaisuudessa siintävä hanke. Mitäs sanot tästä päättelyketjusta?

    Pohjois-Norjaan sijoitettujen ilmavoimien lomalaiskuljetuksina. Se laajeni pian, kun kesän 1940 aikana siirrettiin Dietlin armeijakunta Finmarkkiin. Sen tehtävä oli kaapata Kolosjoen nikkelikaivos, jos tarvetta tulisi.Barbarossaa ei tässä vaiheessa ollut kuin alkusuunnitteluna.

    Vuoden 1941 puolella kaikki toiminta palveli tavalla tai toisella Barbarossaa.

    Jokainen voi päätellä mitä haluaa. Asiat eivätt todellisuudesa menneet niin yksioikoisesti ja selkeästi, kuin jälkikäteen mielellään kuvitellaan.

    Äänestä

  • miestissit kirjoitti:

    ei ole mitään näyttöä kesältä 1940, että Barbarossa olisi todennäköisempi vaihtoehto kuin Seelöwe. Molemmat olivat potentiaalisia ja todennäköisesti toistensa vaihtoehtoja, mutta kun Seelöweä ei voinut toteuttaa toteutettiin Barbarossa.

    On siis melkotavalla kyseenalaista liittyikö saksalaisten tulo Suomeen mitenkään suoraan vielä Barbarossaan vaan ehkä nimenomaan siihen, että Neuvostoliiton etenemiselle (Romania, Suomi) haluttiin pistää stoppi. Barbarossa oli potentiaalinen tulevaisuudessa siintävä hanke. Mitäs sanot tästä päättelyketjusta?

    Sakemannien tulolla Lappiin voitiin valvoa Suomen ja Ruotsin maayhteyttä, estää NL:n äkillinen hyökkäys Kiirunan suuntaan, luoda huoltoyhteys Itämereltä Norjan rannikon suuntaan ja ottaa käytännössä Ruotsin teollisuus täysin valvontaan. Ruotsi oli absolut motissa.Lisäksi Muurmannin rata oli Berliinistä katsottuna lähellä Lappia. Samalla apua jo vuodesta -39 vinkuneet suomalaiset saatiin Aatun pulkanvetäjiksi. Aika hyvä veto kaikkiaan, lisäksi se voitiin alussa toteuttaa muutamalla heikosti koulutetulla divisioonalla. Sen ei kuitenkaan siis tarvinnut tähdätä Barbarossaan vaan olla "kaiken varalta" operaatio.

    Äänestä

Selviä dokumentteja hyökkäysaiheista painettiin isossa luvussa ja julkaistiin jo 1920-luvun alussa. Kulkee nimellä Mein Kampf.

Tarkan ajankohdan päätöstä on vaikeampi osoittaa, mutta se oli pelkkä ajan kysymys.

Äänestä

hyökkäämällä Venäjälle, ennenkuin Stalin ehtii hyökätä länteen.

Äänestä
  • historioitsija Eduard Radzinski väittää, että Stalin oli tuonut sitä varten eliittijoukot keulille Saksaan päin.

    Äänestä

Periaatepäätös NL:n kimppuun hyökkämisestä syntyi jo Landsbergin vankilassa vuonna 1924. Käskyn Operaatio Barbarossan suunnittelusta Hitler antoi marraskuussa 1940 ja oli siitä vihjannut kenraaleilleen jo aikaisemmin.

Äänestä
  • Stalinin vallattua sopimuksen vastaisesti Romanian öljyalueita (Bessarabia ja Pohjois-Bukovina)Hitler Englannin valtauksen vastoinkäymisistä herättyään määräsi PANNA TÄYTÄNTÖÖN operaatio Barbarossa 22.6.1941 komennolla - Barbarossa Dordmund.

    Operaatio Barbarossaa alettiin valmistella Hitlerin yleisohje 21 18.12.1940 huom. 15.5.1941 tehtävää hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan.

    Hitler oli näin hakemassa hyvissä ajoin uutta vihollista vaikka Britannia oli vielä kynimättä.
    Jo ennen yleisohje 21 valmistumista Hitler oli esittänyt rauhaa Britannialle 19.7.1940 vain muutaman päivän kuluttua siitä (16.7)kun oli antanut käskyn maihinnousu valmisteluista.
    Neuvostoliitonvallattua Balttian maat 21.7.1940
    niin samana päivänä Hitler antoi ensimmäisen käskynsä valmisteluista idän retkeä varten.

    Äänestä

Ylikankaan mukaan Göring tiesi jo alkuvuonna 1940 että idän savijaloilla seisova jättiläinen kohta pudotettaisiin persuksilleen.

Hitlerin noustua valtaan alkoi Stalin varautua tulevaan hyökkäykseen. Mein Kampf ja Hitlerin hallintoon soluttautuneet salakommunistit vakuuttivat että Hitler hakisi vielä kerran elintilaa idästä.

Silloinen kenraali, myöhempi surullinen marsalkka, Paulus johti sotapeliä, siis paperiharjoitusta, joulukuussa 1940 ja siinä Saksa mm. valloitti Leningradin. Myös puna-armeijan johto teki omat sotapelinsä ja niissä Wehrmacht ei päässyt lähellekään Leningradia. Sen puoleen tasapeli koska molemmat erehtyivät yhtä paljon, vetivät siis sotapeleissään kotiinpäin.

Vaikka Englantia ei oltu lyöty, uskoi Hitler Neuvostoliiton olevan lyötävissä muutamassa kuukaudessa. Miksi siis talvivarusteita tuoda joukoille kesäsotaan? Viimeistään joulukuuhun 1941 mennessä piti idän öljy, maatalous ja muut raaka-aineet olla Saksan käsissä.
Englanti huomaa taistelun toivottomaksi ja anoo rauhaa.

Äänestä
  • Natsit saattoivat olla oman propagandansa vankeja ja talvisodalla saattoi olla tässä oma vaikutuksensa. Mutta miten suomalaiset olisi saatua narutettua uskomaan jotain epämääräisiä möhömahaisen natsi-irstailijan puheita.

    Toisaalta Hitler tuijotteli itään elintilansa suhteen, mutta onko tämänkin korostuksessa hiukan sitä historian tuijottamista väärään suuntaan? Adolffi ei ollut myöskään mikään lännen ystävä vaikka natsit kadehtivatkin Englannin yläluokan elämää ja siirtomaita. Jos Merileijona olisi toteutettu ja Barbarossa jäänyt väliin niin kukaan ei muistelisi elintilapuheita. Painopiste olisi Hitlerin saarnoissa rappiodemokratioita vastaan ja lupauksissa repiä Versaillesin rauhansopimus palasiksi.

    Äänestä

suunittelu alkoi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

miestissit kirjoitti:

päätti hyökätä Neuvostoliittoon? Esitän tämän kysymyksen muodossa, koska tämähän on jonkinlainen väännön aihe tutkijoillakin. Samalla se liittyy monin tavoin Suomen historiaan, esim. Mikä oli tämä ylimainostettu Göringin vihje talvisodan lopettamiseksi tai mikä oli tilanne silloin kun saksalaisia alkoi tulla Suomeen.

Tunnettua on tietysti että Adolf haaveili Lebensraumista idässä jo kauan ennen sotaa. Mutta siitä milloin hän päätti hyökätä juuri 1941 ei kai ole mitään selviä dokumentteja kuin vasta joulukuulta 1940.

On totta, että oli pientä esikuntasuunnitelmien tekoa jo aiemmin, mutta niinhän suurvalloilla aina on erilaisten vaihtoehtojen varalta. Ja kai operaatio Sealion eli maihinnousu Britanniaan vaikutti vielä alkusyksystä 1940 todennäköisemmältä kuin Barbarossa.

Ja sitten on tämä Molotovin vierailu Berliinissä. Neuvostoliitto sai vielä sen jälkeen tarjouksen liittyä akselivaltoihin ja tätä ajoi voimakkaasti Ribbentrop. Mutta marraskuun 26. saapunutta NL:n vastatarjousta ei enää hyväksytty. Vaatiko NL liikaa Euroopasta vai mikä oli tilanne? Jos alkuperäinen tarjous oli pelkkää hämäystä niin miksei hämäystä sitten viety pidemmälle, kun kala tarttui syöttiin ja NL oli liittymässä akselivaltoihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu