Jerusalemin 40-luvun lopulla jkr. sovittiin työnjaosta Paavalin ja Jerusalemin seurakunnan johtajien välillä. Nämä johtajat Jaakob, Keefas(Pietari) ja johannes keskittyivät työhön juutalaisten (Gal. 2:6-10), Paavali ja Barnabas taas muiden kansojen ts. pakanoiden keskuudessa. Kokouksessa sovittiin ettei paavalin perustamia pakanakristillisiä seurakuntia velvoitettu noudattamaan Vanhan testamentin lakia eikä juutalaisia tapoja kuten ympärileikkausta ja ateriasääntöjä. Juutalaiset eivät Vanhan testamentin mukaan saaneet syödä verta, sianlihaa, saastaista lihaa, eivät lihaa josta verta ei ollut valutettu tarkkaan pois. Lisäksi juutalaiset välttivät yleensä epäjumalille uhratun lihan syömistä. Ainoa velvoite, joka Paavalille ja pakanakristityille kokouksessa annettiin oli Jerusalemin köyhien avustus. Gal. 2:1-10. Luukkaan kuvaus tapahtumista Apostolien teoissa poikkeaa Paavalin omasta näkemyksestä. Luukkaan mukaan pakanakristittyjä ei velvoitettu noudattamaan Mooseksen lain määräyksiä yleensä. Heitä tuli ainoastaan neuvoa karttamaan "epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta"(Ap. t. 15:29). Luukkaan näkemys edusti aikansa juutalaiskristittyjen käsitystä, jonka mukaan kritittyjen tulisi noudattaa juutalaisia perinteitä, kuten ympärileikkausta ja ateriamääräyksiä, tämä apostolien teossa mainittu kohta on aiheuttanut myös myöhempinä aikoina hämmennystä kristittyjen keskuudessa ja on johtanut virheellisiin tulkintoihin, että kristityn tulisi kieltäytyä verestä ja verensiirroista. Paavalin näkemys poikkeaa olennaisesti Luukkaan näkemyksestä. Paavalin mukaan Kristityille riitti pelkkä kaste, joka suoritettiin yhtä hyvin miehille kuin naisille, kreikkalaisille sekä juutalaisille, orjille ja vapaille (Gal. 3:28). Paavalin mukaan kristityt olivat vapaita juutalaisen lain määräyksistä. Laki ei enää sitonut heitä, eivät myöskään lain ruokasäädökset tai muut puhtausmääräykset. Pelastuksen perustana oli Kristuksen kuolema. Jos sen tilalle asetettaisiin vaatimus noudattaa Vanhan testamentin lakia, Kristus olisi Paavalin mukaan kuollut turhaan. Apostolien teot on kirjoitettu useita vuosikymmeniä Paavalin elämän ja hänen kirjoittamiensa kirjeiden jälkeen. Apostolien tekojen kirjoittaja Luukas, kuvaa alkuseurakunnan elämää rauhallisemmaksi ja tasapainoisemmaksi kuin se todellisuudessa oli. Kun Luukkaan Apostolien tekoja verrataan Paavalin omiin kirjeisiin, käy ilmi, että Luukas on siloitellut Paavalin ja Jerusalemin alkuapostoleiden Pietarin , Johanneksen ja Jaakobin välisiä opillisia ristiriitoja. Kun Luukas kirjoitti historia teoksensa ensimmäisen vuosisadan lopulla Paavalin suurten opillisten perusratkaisujen voitto oli jo selvä. Luukas nostaa Paavalin jalustalle varhaiskirkon historian merkkihenkilönä. Paavalin lähetystyössä tekemät linja ratkaisut vaikuttivat olennaisesti siihen, että kristinusko muuttui juutalaiselle perinteelle uskollisesta lahkosta itsenäiseksi uskonnoksi.
Kielletty veri
Eksegetiikko
0106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.