Narsismia

Kirkosta eroaminen kuuluu tähän aikaan, kun
ihmisillä menee hieman paremmin kuin
pari vuosikymmentä sitten, idän uhka on väistynyt
ja taloudellinen tilanne suurin piirtein kohdallaan. Kirkosta eroaminen ja ateismi on narsismia, uskoa itseensä. Kun sitten koittaa huonot ajat niin johan on kirkot pullollaan, juuri teitä eronneita, jotka jättivät uskon. On kuolestettuvaa seurata keskusteluja joissa kerrotaan, että kirkko ei palvele ihmisiä, no ei ole toisaalta tarkoituskaan, sillä me palvelemme jumalaa. Ei siis ole tarkoitettu että kirkot palvelevat meitä, vaan kirkot palvelevat jumalaa, juuri niin kuin meidänkin tulisi tehdä. Odotamme teitä "tuhlaaja poikia maailmalta palaaviksi, kunhan aika siihen koittaa".
11541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

olleet pullollaan väkeä? Ei sen jälkeen kun kirkkoon ei enää ollut pakko kuulua, eikä kirkonmenoissa ollut pakko käydä.

Aikamoisia yleistyksiä laitoit. Ei kansaneläkeläisen asema ole sen parempi kuin lamavuosinakaan. Kirkkoon kuuluu ainakin vanhempi ikäpolvi siksi, ettei sitten "tulisi sanomista", jos eroaa.

Oletko sinä joku Paarman assistentti, kun niin samanlaista tekstiä suollat?

Onneksi nuorempi ikäpolvi on sen verran järkevämpää, että huomaa kusetuksen, kun yritetään kusettaa.

Sen kun palvelet sitä jumalaasi, mutta älä ala väittämään narsistiksi ihmistä joka ei sinun satuhahmoosi usko.

Äänestä
  • En tunne Paarmaa, en ole aivopesty, en usko kreationismiin niin kuin se raamatussa kerrotaan,
    enkä ole kasvanut kristillisessä yhteisössä, enkä
    myöskään usko että jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Uskon että on olemassa korkeampi voima
    jota jumalaksi kutsutaan, ihminen tuntee jollain tapaa jumalan olemassa olemisen, sillä jumalaa ja jumalia on palvottu niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa.

    Pointtini on se että kristinusko, on uskona
    yksi kaikkein humaaneimmista tavoista palvoa/uskoa
    jumalaan, se asettaa normit joita noudattamalla pystymme elämään yhdessä tällä pallolla. Myönnän ja tiedän että kristinuskossa oli pakkokäännytysvaiheet, noitavainot ym, mutta niistä on päästy ylitse. Kristinusko ja muut valtauskonnot antavat meille moraalisen kriteeristön toimia ja näillä normeilla on muokattu nykyinen kristillinen maailma ja sen valtiot. Mielestäni kirkosta eronneet ovat tai
    saattavat olla ateisteja (en tiedä varmaksi), joka
    johtaa siihen etä heidän jälkipolvelleen ei opeteta kristinuskon mukaista moraalista normistoa, tämä johtaa mielestäni (kyseessä siis vain minun mielipiteeni) moraaliseen ja yhteiskunnalliseen rappioon.

    Ilmoitat, että "Onneksi nuorempi ikäpolvi on sen verran järkevämpää, että huomaa kusetuksen, kun yritetään kusettaa", ketä yritetään kusettaa ja millä tavalla? onko väärin kohdella muita kuin itseään, onko väärin kääntää toinen poski, onko väärin olla tappamatta...... (uskon siihen että
    Kirkon hylkääminen johtaa omalta osaltaan siis narsismiin ja tapain turmellukseen).

    Äänestä

  • Uskossa väkevät kirjoitti:

    En tunne Paarmaa, en ole aivopesty, en usko kreationismiin niin kuin se raamatussa kerrotaan,

    mutta tuo, että väität kristinuskoa humaaniksi, on jo naurettavuuden tuolla puolen. Menee jo idiotismiin.

    "Pointtini on se että kristinusko, on uskona

    jumalaan, se asettaa normit joita noudattamalla pystymme elämään yhdessä tällä pallolla."

    Hyvyyteen ei tarvita uskoa Jumalaan eikä uskontoa tai kirkkoa.
    Joten uskomiseen on omat perusteensa.

    " onko väärin kohdella muita kuin itseään, onko väärin kääntää toinen poski, onko väärin olla tappamatta....."

    Kristinuskon sisältö ei ole rakkaus, vaan Jumalan rakkaus. Hän kun on pelastanut ihmiset itse luomaltaan perisynniltä uhraamalla poikansa.
    Etkö tunne kristinuskon opillista sisältöä.

    Äänestä

  • moosegoose.e kirjoitti:

    "Hyvyyteen ei tarvita uskoa Jumalaan eikä uskontoa tai kirkkoa. Joten uskomiseen on omat perusteensa."

    En olisi tuosta niinkään varma sillä nykymaailman
    ovat muokanneet uskonnot. Nykyinen minänne on siis
    tämän ilmapiirin eli uskonnon muovaama, myönsitte sitä tai ette. Mikäli ei ole enää kirkkoa, ei ole myöskään kristillistä yhteenkuuluvuutta. Tämä johtaa yhteiskunnan muutokseen joka johtaa taasen kristillisien arvojen osittaiseen häviämiseen. Kristinusko on humaani ja sen arvot perustuvat hyvyyteen, rakkauteen ja armoon, mikäli nämä arvot katoavat mitä tulee tilalle?

    "Kristinuskon sisältö ei ole rakkaus, vaan Jumalan rakkaus. Hän kun on pelastanut ihmiset itse luomaltaan perisynniltä uhraamalla poikansa.
    Etkö tunne kristinuskon opillista sisältöä."

    Kristinuskon opillisista seikoista voi väitellä
    loputtomiin, ja olen tässä asiassa kanssasi hieman
    erimieltä. Jumala antoi ainoan poikansa, joka kuoli syntiemme puolesta. Jeesus on kristikunnan marttyyreista suurin, joten Jeesuksen täytyi itse valita tiensä ja kuolla syntiemme puolesta. Hän ennusti oman kuolemansa ja olisi pakenemalla voinut sen välttää, näin ollen Jumala ei uhrannut poikaansa vaan hän päätti itse uhrata itsensä meidän käsissämme. "Kristinuskon mukaan rakkaus on uskon tärkein perusta. Matteuksen evankeliumin ja Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus opetti rakkauden kaksoiskäskyn. Käskyssä kehotetaan rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä, kaikesta mielestä ja kaikesta hengestä ja lähimmäistään niin kuin itseään". Me rakastamme jumalaa ja me
    rakastamme lähimmäisiämme.

    Äänestä

haluavat kuulua kirkkoon siksi,että on joku instanssi jolle voi jättää päätösvallan omasta elämästään.
Jos menee hyvin:jumalan tahto
Jos menee huonosti:jumalan tahto

Omaa tahtoa ja ajattelua ei tarvita,luotetaan siihen,että joku satuolento tietää mitä me tarvitsemme ja miten elämän pitää mennä.

Suurin osa ns.kristityistä välittää tuon taivaallista kirkon asioista,saamattomuuttaan eivät vain ymmärrä erota kirkosta.

Äänestä

... noin varma asiastasi, siis että uskonnottomat palaavat aikanaan kirkon helmaan, niin asiahan on sinun osaltasi kunnossa. Ei muuta kuin niitä aikoja odottelemaan, että voit sitten sanoa: minähän sanoin...

En kyllä osaa ajatella noin, että kirkosta eroaminen on narsismia. Minusta se on tervettä järkeä. Mitä kristinusko merkitsee minulle: prameat kirkkorakennukset, pappien ympäripyöreät puheet, rippikoulujen muodollisuudet, ja sitten kun vähän rapsutetaan pintaa syvemmälle, homovastaisuus, aikaisiin avioliitoihin usuttaminen, karmiva uskonnon pakkosyöttö koulussa ja päiväkodeissa... Olenko narsisti, kun olen halunnut tuollaisesta porukasta eroon? En kai sentään. Haluan vain ajatella omilla aivoillani.

En näe kirkossa yhtään osaa tai elementtiä, jolta voisin kuvitella apua kaipaavani, vaikka huonosti menisikin.

Äänestä
  • ottaa tietysti vaikeassa tilanteessa avun sieltä mistä sen saa. Kyllä minä tiedän ihmisiä, jotka ovat niitä ruokakuponkeja seurakunnalta saaneet, mutta onhan se aika nöyryyttävää kaupan kassalla sellaista esittää. Voisi tuonkin asian jotenkin paremmin järjestää.

    Äänestä

Tuttavaperheeni erosi kirkosta. Eivät silti luopuneet uskostaan. Tiedän, että käyvät vapaanseurakunnan kokouksissa ja uskovat edelleen. Ei se usko katoa mihinkään kirkosta eroamalla. Moni tosi uskovainen eroaa kirkosta, koska kirkko on mennyt väärille raiteille. Seuraava erorysäys tulee siinä vaiheessa, jos kirkko alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Silloin mummotkin eroaa kirkosta.

Äänestä
  • Kirkko on aina vastustanut tasa-arvoa ja uudistuksia. En tosin tajua miksi homoseksuaalit haluaisivat kirkollisen vihkimyksen, kun kirkko niin selkeästi heitä halveksii.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Kirkko on aina vastustanut tasa-arvoa ja uudistuksia. En tosin tajua miksi homoseksuaalit haluaisivat kirkollisen vihkimyksen, kun kirkko niin selkeästi heitä halveksii.

    sado-masojen kohdalla ymmärtäisin kuulumisen kirkkoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uskossa väkevät kirjoitti:

Kirkosta eroaminen kuuluu tähän aikaan, kun
ihmisillä menee hieman paremmin kuin
pari vuosikymmentä sitten, idän uhka on väistynyt
ja taloudellinen tilanne suurin piirtein kohdallaan. Kirkosta eroaminen ja ateismi on narsismia, uskoa itseensä. Kun sitten koittaa huonot ajat niin johan on kirkot pullollaan, juuri teitä eronneita, jotka jättivät uskon. On kuolestettuvaa seurata keskusteluja joissa kerrotaan, että kirkko ei palvele ihmisiä, no ei ole toisaalta tarkoituskaan, sillä me palvelemme jumalaa. Ei siis ole tarkoitettu että kirkot palvelevat meitä, vaan kirkot palvelevat jumalaa, juuri niin kuin meidänkin tulisi tehdä. Odotamme teitä "tuhlaaja poikia maailmalta palaaviksi, kunhan aika siihen koittaa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu