MIelestäni uskonnon opetus tulisi kokonaan poistaa peruskoulumme opetussuunnitelmasta. Tarkoitan nimenomaan tunnustuksellista uskonnonopetusta. Eri uskonnoista, uskontojen historasta ja uskonnon filosofiasta voi toki olla oetusta mutta esimerkiksi historian oppiaineen yhteyteen. Myös ateismia tulisi käsitellä. Uskonnon opetuksen tilalla voisi olla nyt jo uskonnottomille annettava elämänkatsomustieto.
Uskonnon
opetus:
12479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Uskonnot ovat paitsi turhia, niin ne saavat aikaan kärjistyneitä ristiriitoja ihmisten välille. Todellista Rakkautta ja olevaisen kunnioitusta ihmisen pitäisi kehittää itsessään.
Miten niin uskonnot? Menehän joskus viikoloppuna öiselle kaupungille ja hankkiudu sinne missä kuulet olevan jotain kärhämää; kuulostele sitten ihan huolella, mistä ne ristiriidat johtuvat ja ovatko niiden aiheuttajat pääsääntöisesti jonkun uskonnon asialla?
"Todellista rakkautta", yritätkö vihjailla että sitä ei voi olla jos on jostain uskonnosta kysymys?
Ihmiset riitelevät ja tappelevat keskenään, eivätkä uskovaiset ole tästä poikkeuksia. Vain hengelliset ihmiset pyrkivät vilpittömästi RAKKAUTEEN. Rakkauteen pyrkiminen tekee ihmisestä hengellisen, eivät uskonnot.
Ihminen on kautta aikojen tarvinnut jonkun johon
voi turvata, luottaa ja rakastaa. Jumala on se
jolta varmuudella saa vastarakkautta ja ymmär-
tämystä.
Hengellisyys on se päämäärä johon useimpien us-
kontojen avulla pyritään.
Kaikissa uskonnoissa kehoitetaan hiljentymiseen
ja itsetutkisteluun. Vain sitäkautta voi saavut-
taa rauhan ja totuuden.
Raamatun lukeminen ja virsien veisaaminen ei
viellä ihmisestä tee hengellistä.
Ei vaikka hän tekisi hyviä töitä ellei niitä
tehdä RAKKAUDEN hengessä, vaan valheellisella
mielellä.
ET on epätieteellistä poliittista propagandaa
Miksi lapsia pitäisi aivopestä?
Höh.
Sehän on juuri sitä millaiseksi sen haluamme määritellä. Jos päätetään että Et.ssä opetetaan mm.ihmisyyteen, suhteisiin, elämänkatskmuksellisiin asioihin liittyviä asioita, yhdessä uskonnon filosofian, historian ja uskontotieteiden kanssa, on se aivan normaali oppiaine muiden joukossa. Siitä vain puuttuisi tunnustuksellisen uskonnon pakkosyöttö ja lasten aivopesu ( jota uskonnon oetus nimenpmaan on). En ymmärrä mistä tähän saa poliittisen propagandan sävyjä?
et:ssä on?
"Opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle aineksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi yhteisönsä jäseneksi. Nykymaailmassa täysivaltainen demokraattinen kansalaisuus edellyttää laaja-alaisia tietoja ja taitoja, oppilaan katsomuksellisen ja kulttuurisen yleissivistyksen kartuttamista sekä eettisen ajattelu- ja toimintakyvyn kehittämistä. Oppilaiden tulee kasvaa vapaiksi, tasa-arvoisiksi ja kriittisiksi hyvää elämää tavoitteleviksi tulevaisuuden tekijöiksi."
http://www.edu.fi/page.asp?path=498,1329,1522,24490,71928
"Oppilaiden tulee kasvaa vapaiksi, tasa-arvoisiksi ja kriittisiksi hyvää elämää tavoitteleviksi tulevaisuuden tekijöiksi"
Onko se vapautta että mielipiteistä pistetään vankilaan ja onko se kriittisyyden tukemista että kritiikistä pistetään vankilaan?
Suomi ei ole demokratia.
Tuossahan oli vaan selvitystä et-opetuksen tavoitteista.
samat ihmiset jotka ei kunnioita demokratian ja vapauden periaatteita mukamas opettavat muille sitä.
Uskottavaako? Ei, vaan puhdas sumutusyritys jolla lapsia aivopestään
Miten hyvä, kun oli aikoinaan uskonnon opetusta koulussa. Sai hyvän pohjan koko elämälle. Sai hyviä arvoja, opetettiin että toisista pitää välittää, huolehtia. Olen ollut kolmekymmentä vuotta maailmalla, läpikäynyt suuria ongelmia, mutta sain silloin koulussa hyvän pohjan elämääni uskonnon opetustunneilla ja lujan luottamuksen Jumalaan ja kaikkeen hyvään. Niinpä vieläkin katson valoisasti elämään ja luotan, että minusta pidetään huolta täällä maailman myrskyissä.
Ei minua ole auttaneet eri uskontojen historiat ym, vaan juuri nimenomaan tunnustuksellinen uskonnon opetus!
Uskontoa pitää opettaa, mutta hengellisyys on ihmisessä ilman opetusta. Ihminen on tullut tähän maailmaa hengellisenä eikä se poistu kokonaan vaikka niin haluaisikin.
On rehellistä olla sellainen kuin sisimmässään on eikä pidä antaa aineellisen maailman dominoida itseään, sillä aineellinen ei tunne mitä hengellisyys on. Hän voi ehkä sen tietää, mutta ei voi kokea, joka on kaikkein tärkeintä, sillä kokeminen on elämää aidoimmillaan.