Lutherilaiset.
Te evl. joilla sieluissanne on vielä hitunenkaan Jumalallisuutta, niin alkakaa opettamaan uskon sisarillenne ja uskon veljillenne uskon tilalle Jumalallisuuden tietoutta!
Tämä ei ole provo tai muutenkaan pahalla tarkoitettu.
Kun luette evl. puolustajien puolustuksia niin niistä ei voi olla huomaamatta sitä tosiasiaa, että vaikka puolustajat esiintyvät kaikki tietävinä, niin eivät EDES KUNNIOITA JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA mutta totuutta heille kertovia osaavat haukkua ja murjoa jopa niin epäjumalallisesti, että itse pääpirukin häviäsi heille!
Ei ole kenellekkään muille kuin saatanalle tuollainen Jumalan Lain kieltäminen hyödyksi! Ja kun joku lutherilainenkin tekee sen niin luulis/uskois että osaisivat ainakin kymmenen käskyä!!
Tai onko niin, että ei tarvii olla tyhmä, että on luterilainen mutta se helpottaa saatanaan jumalaan palvelemista???!!!
Te evl. joilla sieluissanne on vielä hitunenkaan Jumalallisuutta, niin alkakaa opettamaan uskon sisarillenne ja uskon veljillenne uskon tilalle Jumalallisuuden tietoutta!
Tämä ei ole provo tai muutenkaan pahalla tarkoitettu.
Kun luette evl. puolustajien puolustuksia niin niistä ei voi olla huomaamatta sitä tosiasiaa, että vaikka puolustajat esiintyvät kaikki tietävinä, niin eivät EDES KUNNIOITA JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA mutta totuutta heille kertovia osaavat haukkua ja murjoa jopa niin epäjumalallisesti, että itse pääpirukin häviäsi heille!
Ei ole kenellekkään muille kuin saatanalle tuollainen Jumalan Lain kieltäminen hyödyksi! Ja kun joku lutherilainenkin tekee sen niin luulis/uskois että osaisivat ainakin kymmenen käskyä!!
Tai onko niin, että ei tarvii olla tyhmä, että on luterilainen mutta se helpottaa saatanaan jumalaan palvelemista???!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Matti E. Simonheimo.
valehtelija
Kirjoitan tähän vain kommentin enkä ryhdy enempää asiasta keskustelemaan. Syynä, etten harrasta näitä verkkokeskusteluja eikä aikakaan riitä.
Mitä on jumalallinen tietous ja mistä? Ihminen voi olla tietoinen monellakin tavalla, mutta termiä jumalallinen tietous karsastan kuin oksennustautia. Puhun mieluummin uskosta. Se on uskoa Jumalaan, Kristukseen ja Jeesukseen ja se on todellista tietoutta. Se on helvetiltä, perkeeleeltä, kuolemalta ja synniltä pelastavaa.
Uskoon kuuluu tietoa, tieto Jumalasta ja hänen teoistaan. Siihen kuuluu tietoa Jumalan tahdosta ja varsinkin siitä, mitä Jeesus opetti.
Laki on voimassa. Se laki, jonka Jumala antoi israelilaisille, on edelleen voimassa, nimittäin sen moraalinen puoli. Kultillinen puoli on kumottu ja sen teki Jeesus ristinkuolemassaan. Mitä laki opettaa moraaliselta puolelta, on jatkuvasti voimassaolevaa ja tunnustavat kyllä kirkotkin, vaikkei siitä meteliä pidetä. Kymmeneen käskyyn se on tiivistetty ja vielä tiiviimmin se tulee ilmi Jeesuksen opettamassa rakkauden kaksoiskäskyssä. Kymmenen käskyä ja rakkauden laki tiivistävät Jumalan antaman lain. Mutta miten sitä noudatetaan, sen pitäisi olla vapaaehtoista, ei pakon edestä. Jumalaan uskovana sen pitäisi onnistua miltei automaattisesti, mutta vaikeaa se on... Siksi tarvitaan Jumalalta armoa ja Luojan kiitos sitä tuleekin.
En minä kykene elämään täysin lain mukaan. Laki syyttää minua rikkeistä ja rikkomuksista ja silloin minun on pakko turvautua Jumalan armoon ja pyytää häneltä anteeksi rikkeitäni, eli syntejäni. Laki osoittaa rikkomukset ja samalla se osoittaa sen mistä löytyy armoa.
Lasten kastamisessa ei ole kyse heidän sielunsa murhaamisesta, vaan elämän lahjoittamisesta. Raamattu opettaa, että kasteessa ihminen liitetään Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Se tarkoittaa, että ihminen liitetään Kristukseen ja hänen tekoihinsa. Tässä liittymisessä ihmiselle lahjoitetaan ikuinen elämä ja Jumalan rakkaus ja armo. Lapset kastetaan, jotta he saisivat ikuisen elämän ja pelastuksen. Jumala haluaa pelastaa kaikki, joten miksi riistää se mahdollisuus lapsilta?
Raamattu... Väärennetty? Ei lainkaan. Raamatusta on "tapeltu" hyvinkin paljon, varsinkin sen kirjoista mitä sinne kuuluu. Uuteen testamenttiin on oikeat kirjat valittu, ne jotka olivat yleisesti käytössä ja opettivat Jeesuksen opetusten mukaisesti. Jeesuksen opetusten mukaan opettivat apostolit ja Uuden testamentin kirjat ovat apostolien opetusten ja siten Jeesuksen opetusten mukaisia. Vanha testamentti tulee mukaan tietysti siksi, että se oli käytössä juutalaisilla.
Tappaminen ja tappaminen. Niin kauan kuin on ihmisiä, se tuskin koskaan loppuu. Ja niin kauan kuin on ihmisiä, on maailmassa pahuutta. Tappamista ja 'älä tapa'-käskyä on hankala ruveta sotien kohdalla arvioimaan. Tappaminen on joka kerta väärin, mutta sano se vastapuolelle. Vastapuoli on luultavasti samaa mieltä, mutta tulee ja pamauttaa hengiltä. Sotilaspapit eivät ole siunaamassa aseita, he ovat omien seurakuntalaistensa keskellä. Sotilaiden joukossa on uskovia ihmisiä. Sodat syttyvät valtioiden taholta, ei yksittäisten ihmisten toimesta enää. Vain harva sotilas haluaa tappaa ketään, mutta heidän on pakko. Jos sotilas heittäisi aseensa, hänet itsensä tapettaisiin. Jos sotilaat laskevat aseensa, vastapuoli pääsee telmuamaan toisessa maassa täysillä ja tuho voi olla ennenkokematon. Siellä menee sitten kenties sotilaiden puolisot, lapset, sukulaiset, ystävät, sotilas menettää kotinsa... Pitää muistaa se, että toinen osapuoli tappaa varmasti, jos itse ei halua. Sotilaspapit ovat antamassa tukea sotilaille näiden henkisesti raskaassa tehtävässä taistella. Ja tuskin sotilaspappi kyselee mitään vaan pamauttaa aseella, jos toinen osapuoli uhkaa ampua hänet. Eikö ihminen voi elämäänsä tai maataan puolustaa?
Minkä tahansa uskonnon varjolla on tehty todella paljon pahaa jälkeä. Esim. kristinuskon nimissä tehdyt hirmutyöt ovat vakavia, mutta nykysukupolvet eivät ole syyllisiä menneisyyden tekoihin. Niistä voi oppia ja toivottavasti opitaan niin, etteivät vastaavat enää toistu. Ja minkä tahansa muunkin ismin nimissä on tapettu. Kyllä kristittyjä syytetään yhdestä jos toisesta, mutta viimeisen parin sadan vuoden aikana ateismin nimissä on tullut kymmeniä miljoonia ruumiita... Ranskan vallankumous, komminismi Neuvostoliitossa tai Kiinassa, ateistinen natsismi Saksassa... Oli mikä tahansa, ihminen on kaikissa takana, oli aate tai muu miten hieno tahansa. Sieltä vaan tuppaa tulemaan ruumiita.
Selvä. Siinä ajatuksen tynkää. Hyvää yötä ja tämä luterilainen Jumalaan uskova pelastettu vaikenee.
Laki on voimassa. Se laki, jonka Jumala antoi israelilaisille, on edelleen voimassa, nimittäin sen moraalinen puoli. Kultillinen puoli on kumottu ja sen teki Jeesus ristinkuolemassaan. Mitä laki opettaa moraaliselta puolelta, on jatkuvasti voimassaolevaa ja tunnustavat kyllä kirkotkin, vaikkei siitä meteliä pidetä.
####
ja Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkoja on kristinusko ollut koko olemassa olonsa ajan, Jeesuksen seuraajien murhaamisista alkaen. Siten jo alusta osoitanut saatanan jumalakseen jumalanpalveluksia pitäen!
####
Kymmeneen käskyyn se on tiivistetty ja vielä tiiviimmin se tulee ilmi Jeesuksen opettamassa rakkauden kaksoiskäskyssä. Kymmenen käskyä ja rakkauden laki tiivistävät Jumalan antaman lain. Mutta miten sitä noudatetaan, sen pitäisi olla vapaaehtoista, ei pakon edestä. Jumalaan uskovana sen pitäisi onnistua miltei automaattisesti, mutta vaikeaa se on... Siksi tarvitaan Jumalalta armoa ja Luojan kiitos sitä tuleekin.
####
Armon antamiselle Jumalalla ja Jeesuksella on vaatimukset jotka tulee täyttää!
####
En minä kykene elämään täysin lain mukaan. Laki syyttää minua rikkeistä ja rikkomuksista ja silloin minun on pakko turvautua Jumalan armoon ja pyytää häneltä anteeksi rikkeitäni, eli syntejäni. Laki osoittaa rikkomukset ja samalla se osoittaa sen mistä löytyy armoa.
####
Kristinusko opettaa lain ja lain rikkomisen.
On muka Lain edestuja saatanalle palveluksia tekevä harhauttaja.
####
Lasten kastamisessa ei ole kyse heidän sielunsa murhaamisesta, vaan elämän lahjoittamisesta.
####
No noitarivoilla syyttömiä lapsia polttanut kristinuskoko oppieneen se tietää miten elämää lapselle lahjoitetaan JUMLAN JA JEESUKSEN TAHDON MUKAAN????
Lain Jeesuksen todistuksen loppuun.
####
Raamattu opettaa, että kasteessa ihminen liitetään Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.
####
Mikä väärennetty raamatun versio sinulla on käytössä?
Luulen että Jumalan Laki on ylin Laki ja että kaikki raamatun kohdat ja opetukset jotka ovat ristiriidassa Jumalan Lain kanssa ovat joko raamattujen väärennöksi tai/ja saatanaa jumalanaan palvelevien harhaoppeja!
Se ruotsalainen raamatun väärenetäjä tiesi kyllä kenelle palveluksia teki. Synnytti senkin juutalaisvihan jonka Hitleri toteutti käytännässä, Jeesus oli juutalainen...
####
Se tarkoittaa, että ihminen liitetään Kristukseen ja hänen tekoihinsa.
####
Raamatun mukaan MUTTA MITÄ JUMALA JA JEESUS OPETTAA!
Raamatusta löydät sekä luderin ja Jumalan/Jeesuksen tahdon. Pitää osata erottaa ne toisistaan.
####
Tässä liittymisessä ihmiselle lahjoitetaan ikuinen elämä ja Jumalan rakkaus ja armo.
####
Onko sinun väärennetyss raamatussa tämä tieto:
Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu-ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee-sen on kuoltava.
####
Lapset kastetaan, jotta he saisivat ikuisen elämän ja pelastuksen. Jumala haluaa pelastaa kaikki, joten miksi riistää se mahdollisuus lapsilta?
####
Opeta tuo Jeesukselle! Teki vissiin virkavirheen kun sen kastamattoman ryövärin otti mukaansa, joka ei ollut edes uskossa...
Kiellät ainoan Jumalallisuuden kasteen joka on Luojan antama ja jota saatanallisuus ei voi itselleen varastamaan...
####
Raamattu... Väärennetty? Ei lainkaan. Raamatusta on "tapeltu" hyvinkin paljon, varsinkin sen kirjoista mitä sinne kuuluu.
####
Siis onko vai eikö ole väärennetty vaikka suomenkielisiäkin raamattuja on noin 10 erillaista???
Yrität olla ja ei olla rehellinen!!!!
VT:
5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois.
UT:
Joh. Ilm. 22:18, 19 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
####
Uuteen testamenttiin on oikeat kirjat valittu, ne jotka olivat yleisesti käytössä ja opettivat Jeesuksen opetusten mukaisesti.
####
Ja saatanallisuuden taholta niitä jatkuvasti muokataan. Pahin raamatun väärennös on kai 1992 suomenkielisistä. Siinä on muutettu sanaa niin paljon ettei se enään ole edes raamattu vaan saatanallisuuden käsikirja.
####
Jeesuksen opetusten mukaan opettivat apostolit ja Uuden testamentin kirjat ovat apostolien opetusten ja siten Jeesuksen opetusten mukaisia. Vanha testamentti tulee mukaan tietysti siksi, että se oli käytössä juutalaisilla.
####
VT:n Jumalan Laki on kaikille voimassa Uuden Liiton mukaan!
Jeesus ei opettanut että lapsia pitää kastaa tai edes polttaa noitarivioilla.
Ruotsalaisen luder/lutherin raamattu väittää kaikkien syntyvät syntisinä mutta Jeesus todistaa että "..heidän kaltainen on Jumalan valtakunta" joten väärennetty raamattu pyrkii todistamaan että Jumalan valtakunnassa on synti ja jopa perisyntiä!!!
1845 Raamatussa oli Jeesuksen puhe seurakunnallensa - se on "käännetty" kokonaan pois Raamatusta. Se on niin hyvin käännetty, ettei sanaakaan löydy nykyisestä Raamatusta.
Ja sen oikeaoppisuutta ja saatanallisuutta puolustat!
Jumalallisuuden tietous tulee turmelemattomasta sielusta; tiedot Luojalta ja syntyissään ihmisille annettu.
Kristinusko saatanallisuuksineen tuhoaa ne.
Jotta sitä perisyntiä olis lapsella syntyessään niin on todistettava, että Jumalan valtakunnassa on syntiä tai edes perisyntiä sillä Jeesuksen opetus on mielestäni oikeaoppisempi kuin perisynti käsitteen keksijän opit, tässä kolme todistaja Jeesuksen sanomasta:
Matt. 19:14
Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
Mark. 10:14
Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Luuk. 18:16
Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Mark. 9:42
Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
Luuk. 17:2
Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.
-
Älkää asettako ihmisen tietoa, ei edes luder/lutherin tietoa Jeesuksen antamaa tietoa paremmaksi!
####
opetuksia
Vilkaisin huvikseni, vastasitko tekstiini. Vastauksesi luettuani huomasin, että minun on pakko kirjoittaa vastine.
En nimittäin ymmärrä yhtään mitään, mistä kirjoitat. Molemmat puhumme aivan erilaisista asioista. Sen takia kukaan ei oikein saa keskusteluyhteyttä aikaiseksi kanssasi ja eikä mitään kosketuspintaa tai keskinäistä ymmärrystä tunnu olevan. Kun puhun Jumalan armosta, puhut saatanallisuudesta. Kun puhun Jumalan armosta, josta kerrotaan Uudessa testamentissa, puhut saatanallisesta väärennetystä Raamatusta. Kun puhun uskosta, puhut tietoisuudesta. Kun puhun armosta, sinä puhut laista.
Syy, miksi vastaan, on pohjimmiltaan erittäin vakava ja siksi sitä keskustelupintaa ei löydy. Ystävä hyvä, sinulta itseltäsi puuttuu evankeliumi! Sinulta puuttuu Jumalan armon ja rakkauden tunteminen. Tätä kautta sinulta puuttuu pelastus ja tähän haluan puuttua!
Puhun evankeliumin, ilosanoman kielellä, joka julistaa pelastusta yksin Jumalan armosta ja uskosta. Se julistaa ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Jeesusta Kristusta, Jumalan Poikaa. Olen kirjoittanut tekstini evankeliumin näkökulmasta, sillä evankeliumin olen ottanut omaan elämääni ja itselleni vastaan. Sinä kirjoitat lain kielellä.
Laki, josta kirjoitat, on täynnä määräyksiä ja käskyjä. Ne ovat voimassa moraaliselta puoleltaan, mutteivät kultilliselta. Esimerkkinä on Jumalan armon saaminen. Jumala ja Jeesus eivät vaadi mitään vaatimuksia armon saamiselle. Itse kirjoitat toisin. Armoa ei saada lakia noudattamalla, vaan yksin Jumalan rakkauden takia Jeesuksen kuolema sen osoituksena. Lakia ei tarvita pelastumiseksi, ei tietoutta Jumalan tahdosta, vaan ainoastaan uskoa ja syntien katumusta.
Ilman evankeliumin sanomaa ei Uusi testamentti avaudu laisinkaan, se tuntuu siksi saatanalliselta. Se opettaa täysin sellaista, joka vaikuttaa hullulta ja väärennetyltä. Luen Raamattua itse Jumalan armon valossa, se kertoo minulle Jumalan pelastavasta teoista, ei lain vaatimuksista. Laki osoittaa minulle syntisyyteni ja ohjaa pyytämään armoa Jumalan luota, sillä minä en pysty lakia täyttämään. Sen kykeni ainoastaan Jeesus.
Raamattua ei ole väärennetty. On osattava erottaa käännös väärennöksestä. Jos haluat lukea Raamattua sen oikeassa muodossa, ota eteesi heprean- ja kreikankieliset tekstit. Niistä löytyy se "väärentämätön" Raamattu. Raamatunkäännökset ovat sitä varten, että ihmiset voisivat lukea Jumalan pelastusteosta ja Jeesuksesta sekä evankeliumista omalla äidinkielellään. Käännös ja väärennös ovat eri asioita.
Kirjoitin tuon, koska huoleni on sinun uskosi. En tiedä, miten luet Raamattua tai muuta, mutta pyrit hakemaan armoa lain kautta, ja sitä ei tarvitse tehdä. Lain teot ovat hyväksi, mutta ne eivät tuo Jumalan armoa, sitä ei ansaita, sen Jumala antaa rakkaudestaan. Se mitä sinulta puuttuu, on kuvattu hyvin herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämässä. Ruotsalainen etsi Jumalan armoa ja seppä Högman sanoi hänelle ratkaisevat sanat: "Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisälläsi tunteminen." Niin ystävä hyvä, sinä et tunne Kristusta ja Jumalan armoa, koska korostat Jumalan lakia pelkästään. Sen näkökulmasta kristittyjen sanoma ja usko on saatanallista.
Sinun on aika opiskella ja etsiä Kristusta, oppia tuntemaan Jumala ja hänen armonsa. Tuo edellä on kovaa tekstiä, mutta se tarkoitus on johdattaa Jumalan armon luokse.
Vilkaisin huvikseni, vastasitko tekstiini. Vastauksesi luettuani huomasin, että minun on pakko kirjoittaa vastine.
En nimittäin ymmärrä yhtään mitään, mistä kirjoitat. Molemmat puhumme aivan erilaisista asioista. Sen takia kukaan ei oikein saa keskusteluyhteyttä aikaiseksi kanssasi ja eikä mitään kosketuspintaa tai keskinäistä ymmärrystä tunnu olevan.
#####
No nyt ymmärrät jos tahdot miten on tilanne heille, jotka Jumalaa ja Jeesusta palvelee! Heillä ei ole helppoa ymmärtää lutheria/saatanaa jne jumalanaan palvelevia!
Esim. evl. opettavat älä tapa käskyn ja heidän historiansa osoittaa selvyydellä, että ovat tappajia, tapattajia ja murhaajia tukevia Jumalan Lain rikkojia!
#####
Kun puhun Jumalan armosta, puhut saatanallisuudesta. Kun puhun Jumalan armosta, josta kerrotaan Uudessa testamentissa, puhut saatanallisesta väärennetystä Raamatusta. Kun puhun uskosta, puhut tietoisuudesta. Kun puhun armosta, sinä puhut laista.
#####
Raamattu on väärennetty! Ei se ole minun vika!
Ei ole minun vika sekään, että kun puhutte uskosta saatanaan jumalallisuutena ja niin ei ole! Jumalan Lain jonka Jeesus on vahvistanut on liityttävä Jumalallisuuden tietouteen ja niin ei evl toimi! Opettaat kyllä älä tapa ja sityten itse tappavat! Sitä kutsutaan saatanaa jumalana palvelemiseksi ja valkeuden enkelinä esiintymiseksi.
Pakko puhua armosta koska evl luulee että sitä saadaan kun vaan uskovat niin ei asia ole!
#####
Syy, miksi vastaan, on pohjimmiltaan erittäin vakava ja siksi sitä keskustelupintaa ei löydy. Ystävä hyvä, sinulta itseltäsi puuttuu evankeliumi!
#####
Tottakai puuttuu koska olen päässyt eroon siitä perkeleen perisynnistä johon minut on saatanaa jumalanaan palvelevien toimesta pakkolapsikastettu Jeesuksen oppienkin vastaisesti. Jos et pysty toditamaan että Jumalan valtakunnassa on syntiä tai perisyntiä niin tiedät ettei Jeesus valehdellut kun sanoi ett: "...sallikaa lasten tulla minun luokseni sillä heidän kaltainen Jumalan valtakuna." Eli jos Jumalan valtakunnassa ei ole syntiä tai perisyntiä niin sinun pulustamasi lutherilaisuus on antanut Jumalallisuuden kannalta asiaa katsoen väärää todistusta! Eli lain rikkojan touhua!
#####
Sinulta puuttuu Jumalan armon ja rakkauden tunteminen. Tätä kautta sinulta puuttuu pelastus ja tähän haluan puuttua!
#####
Niin puuttuu mielestäsi mutta laitappas esille Jumalan tai/ja Jeesuksen sinulle antamat oikeudet jakaa taivaspaikkoja?
Ellet sitä tee olet asettanut itsesi Heidän yläpuolelle ja niin ymmärtääkseni tekevät saatanaa jumalanaan palvalevat.
#####
Puhun evankeliumin, ilosanoman kielellä, joka julistaa pelastusta yksin Jumalan armosta ja uskosta. Se julistaa ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Jeesusta Kristusta, Jumalan Poikaa. Olen kirjoittanut tekstini evankeliumin näkökulmasta, sillä evankeliumin olen ottanut omaan elämääni ja itselleni vastaan. Sinä kirjoitat lain kielellä.
#####
Jeesus on varoittanut meitä Kristus sanan käyttäjistä, he ovat JEESUKSEN SANAN mukaan eksyttäjiä:
4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Ei minun tarvitse tiedoilla itseäni kehua! Minulle riittää, että Jumalan Lain rikkojat eivät ole Jumalan ja Jeesuksen palveljoita!
Sinun; joka palvelet saatanaa jumalana on tiedättevä kaikki paremmin kuin Jumala ja Jeesus!
#####
Laki, josta kirjoitat, on täynnä määräyksiä ja käskyjä. Ne ovat voimassa moraaliselta puoleltaan, mutteivät kultilliselta. Esimerkkinä on Jumalan armon saaminen. Jumala ja Jeesus eivät vaadi mitään vaatimuksia armon saamiselle.
#####
Tuossa osassa olet täysin väärässä!
En ala kiisteleen mutta muista, että olet varoituksen saanut.
#####
Itse kirjoitat toisin. Armoa ei saada lakia noudattamalla, vaan yksin Jumalan rakkauden takia Jeesuksen kuolema sen osoituksena. Lakia ei tarvita pelastumiseksi, ei tietoutta Jumalan tahdosta, vaan ainoastaan uskoa ja syntien katumusta.
#####
Olet harhauttajan opit oppinut ja ne saat pitää se on sinun oikeus.
#####
Ilman evankeliumin sanomaa ei Uusi testamentti avaudu laisinkaan, se tuntuu siksi saatanalliselta. Se opettaa täysin sellaista, joka vaikuttaa hullulta ja väärennetyltä. Luen Raamattua itse Jumalan armon valossa, se kertoo minulle Jumalan pelastavasta teoista, ei lain vaatimuksista. Laki osoittaa minulle syntisyyteni ja ohjaa pyytämään armoa Jumalan luota, sillä minä en pysty lakia täyttämään. Sen kykeni ainoastaan Jeesus.
#####
Edelleen, sinun on sitä kristinuskon murhaajan, lainrikkojan jne jumalaa palvelevana aina pytyttävä olemaan Jumalan ja Jeesuksen tahdon yläpuolella ilman Heidän antamia oikeuksia!
#####
Raamattua ei ole väärennetty.
#####
OHOH!!!!
NYT TULI ISO VALE JA TODISTUS herrastasi!!!
Minullakin on 3 erillaista sisällöltään.
Tuon valehtelit pahasti ja voin rehellisesti sano, että saatanallisuuden kannalta sitä ei ole väärennetty mutta Jumalan ja Jeesuksen kannalta on!
Olet lopullisesti paljastanut itsesi!
#####
On osattava erottaa käännös väärennöksestä.
#####
VT:ssa
5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."
UT:ssa
Joh. Ilm. 22:18, 19 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
#####
Jos haluat lukea Raamattua sen oikeassa muodossa, ota eteesi heprean- ja kreikankieliset tekstit. Niistä löytyy se "väärentämätön" Raamattu. Raamatunkäännökset ovat sitä varten, että ihmiset voisivat lukea Jumalan pelastusteosta ja Jeesuksesta sekä evankeliumista omalla äidinkielellään. Käännös ja väärennös ovat eri asioita.
#####
Maailman eri kielilläkin jo pelkästää luomis kertomukset poikkeavat toisistaan... joten olet hukassa valheisiin uskojana!
#####
Kirjoitin tuon, koska huoleni on sinun uskosi.
#####
Tajua jo, etten ole uskossa.
Tiedän että Jumalan ja Jeesuksen lain rikkojalla on saatana jumalana ja minä en sellaiseen pakanallisuuteen liity.
#####
En tiedä, miten luet Raamattua tai muuta, mutta pyrit hakemaan armoa lain kautta, ja sitä ei tarvitse tehdä. Lain teot ovat hyväksi, mutta ne eivät tuo Jumalan armoa, sitä ei ansaita, sen Jumala antaa rakkaudestaan. Se mitä sinulta puuttuu, on kuvattu hyvin herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen elämässä.
#####
Paavot jne sai sitä ruotsalaisuuden saatanallisuude sivistystä miekan voimalla. Sivityksen tuojat ryösti, raiskasi, tappoi jne ja söi tapettujen suurmiita osoittaakseen sivistyksen herran!
Revi siitä herrasi tietoutta sieluusi jos sinulla sellainen on!
#####
Ruotsalainen etsi Jumalan armoa ja seppä Högman sanoi hänelle ratkaisevat sanat: "Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisälläsi tunteminen." Niin ystävä hyvä, sinä et tunne Kristusta ja Jumalan armoa, koska korostat Jumalan lakia pelkästään. Sen näkökulmasta kristittyjen sanoma ja usko on saatanallista.
#####
Hyi helevetti!
Se ruotsalainen luder oli inhotava mutta onhan noit muitakin...
#####
Sinun on aika opiskella ja etsiä Kristusta, oppia tuntemaan Jumala ja hänen armonsa. Tuo edellä on kovaa tekstiä, mutta se tarkoitus on johdattaa Jumalan armon luokse.
#####
Jeesus on varoittanut meitä Kristus sanan käyttäjistä, he ovat JEESUKSEN SANAN mukaan eksyttäjiä:
4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Muista, että uskot tulee katoamaan ja olet silloin heikoilla! Raamatullinen totuus, ilmestyskirjasta!
Silloin viimeistää opit ymmärtämään, hm... no mahdollisesti sen ketä palvelet ymmärtämättä sitä totuutta!
#######################
uskovainen? Onko hän luterilainen?
Nyt en oikein pysy kärryllä.