minä ainakin

Raamattuun, Jumalan sanaa.Se ei ole, kuten niin monet asiaa tuntemattomat täälläkin kirjoittavat, "jonkin paimentolaiskansan" kirjoittamia muisteloja.Vaan Raamattuun ovat kirjoittaneet(huom! Raamattu tark.kirjoituksia on kirja sarja , yhteensä 66 kirjaa). niin kuningas, lääkäri, paimenpoika, tullimies,kansanjohtaja,pappi jne, jne.Se on syntynyt n.1500 vuoden aikana.Sen vanhin kirja, Jobinkirja on n.3000 vuotta vanha. Tämä kaikki ja paljon, paljon muuta selviää, kun tutustut huolella Raamatun syntyyn, historiaan ja sisältöön.Mutta tee se neutraalisti.
30838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Huomasin, miten väkivaltainen, pornografinen ja homoseksuaalinen Raamattu onkaan.

Jumala kuvattiin Hitleriksi, joka hukutti, ristiinnaulitsi, sekä kidutti uskovaisiaan.

Luettuani Raamatun erosin kirkosta.

Kertoen kokemusta saanut käyttäjänimi:
perustan tietoni uskosta

Äänestä

Raamatun historia kirjana on kieltämättä mielenkiintoinen ja värikäs. Tämä ei tietenkään tee raamatun tarinoista totta. Raamattuun voi toki perustaa uskonsa jos siltä tuntuu. Uskohan perustuu vain uskoon, joten miksipä ei voisi halutessaan uskoa vaikkapa raamatun tarinoihin. Ongelmia syntyy vain silloin kun ei osata erottaa uskoa todellisuudesta.

Raamattu on tietenkin sidoksissa kirjoitusaikansa kulttuuriin ja maailmankuvaa. Se sisältää joitakin todellisia paikkoja, henkilöitä ja tapahtumia. On päivän selvää, että mistään raamatun kertomista ihmeistä ei ole ensimmäistäkään havaintoa puhumattakaan minkään jumalan olemassaolosta. Nämä ovat siis niitä uskon asioita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Maailma olisi paljon rauhallisempi paikka, jos kukaan ei ottaisi uskontojaan tai uskoaan todesta.
Kristillisissä arvoissa on paljon hyvääkin. Eihän niitä muuten olisi kopsattu kristinoppiin. Ihmettelen vain miksi näihin arvoihin pitää koplata jumalatarinat mukaan. Tämä on johtanut vain siihen monesti esiin tulleeseen harhaan, että jos ei usko jumalaan ei voi omata mitään muitakaan arvoja. Saahan siihen jumalaan uskoa jos huvittaa, mutta ilmankin pärjää.

Äänestä
  • >>Kristillisissä arvoissa on paljon hyvääkin. Eihän niitä muuten olisi kopsattu kristinoppiin. Ihmettelen vain miksi näihin arvoihin pitää koplata jumalatarinat mukaan. Tämä on johtanut vain siihen monesti esiin tulleeseen harhaan, ettäjos ei usko jumalaan ei voi omata mitään muitakaan arvoja>On päivän selvää, että mistään raamatun kertomista ihmeistä ei ole ensimmäistäkään havaintoa puhumattakaan minkään jumalan olemassaolosta. Nämä ovat siis niitä uskon asioita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Äänestä

  • viestistäsi kirjoitti:

    >>Kristillisissä arvoissa on paljon hyvääkin. Eihän niitä muuten olisi kopsattu kristinoppiin. Ihmettelen vain miksi näihin arvoihin pitää koplata jumalatarinat mukaan. Tämä on johtanut vain siihen monesti esiin tulleeseen harhaan, ettäjos ei usko jumalaan ei voi omata mitään muitakaan arvoja>On päivän selvää, että mistään raamatun kertomista ihmeistä ei ole ensimmäistäkään havaintoa puhumattakaan minkään jumalan olemassaolosta. Nämä ovat siis niitä uskon asioita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    "Olen ollut henkilökohtaiseti paikalla ihmeitten tapahtuessa ja Jeesus on tullut tapaamaan ihmisiä nykypäivinäkin, monille samassa huoneessa yhtä aikaa, joten erehdystä ei ole."

    Miltäs Jesse näytti?

    Äänestä

  • viestistäsi kirjoitti:

    >>Kristillisissä arvoissa on paljon hyvääkin. Eihän niitä muuten olisi kopsattu kristinoppiin. Ihmettelen vain miksi näihin arvoihin pitää koplata jumalatarinat mukaan. Tämä on johtanut vain siihen monesti esiin tulleeseen harhaan, ettäjos ei usko jumalaan ei voi omata mitään muitakaan arvoja>On päivän selvää, että mistään raamatun kertomista ihmeistä ei ole ensimmäistäkään havaintoa puhumattakaan minkään jumalan olemassaolosta. Nämä ovat siis niitä uskon asioita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Meitä on moneksi. Kaikki uskovat eivät varmasti ajattelekaan mustavalkoisesti. Se on kuitenkin faktaa, että moni uskova tuomitsee ateistin moraalittomaksi luuseriksi pelkän ateismin perusteella. Tämän olen todennut moneen kertaan itsekin.

    Ai totaalinen erehdys? Itse en ole kokenut mitään yliluonnollista. En ole koskaan kuullutkaan mistään todennetusta yliluonnollisesta ihmeestä. En ole koskaan kuullut uutisissa mistään yliluonnollisesta ihmeestä. Jos sinulla on nyt esittää näitä ihmeitä, niin kerro ihmeessä enemmän. Älä kuitenkaan vaivaudu jos sinulla on vain tarjota pelkkiä kuulopuheita, niiden mukaan joulupukkikin asuu korvatunturilla...

    Äänestä

  • Break kirjoitti:

    Sinä aikana, jolloin olimme lähetystyössä, tulimme näkemään Jumalan suuruuden monilla alueilla. Kaikkein mieleenpainuvin tapahtuma tuli eteemme eräässä kokouksessa, josta seuraavassa.
    Minulla oli seuraavanlainen tehtävä seurakunnassa: Kokouksen loppupuolella minulle oli varattu lyhyt tuokio sanassa ja sen jälkeen aloittaisimme rukouspalvelun sairaitten ja muiden ongelmaisten puolesta. Olin juuri saarnannut Jumalan armosta, joka on paljon suurempi, kuin meri, joka loiskahteli siinä aivan lähellä. Kerroin Jeesuksesta, kuinka Hän lihansa päivinä täällä maan päällä paransi sairaat, antoi sokeille näön, puhdisti pitaalisia, herätti kuolleita, antoi syntejä anteeksi ja julisti köyhille evankeliumia. Aamen! Raamattu todistaa Jeesuksen olevan aina sama, Hebr.13:8
    Kun sitten aloitimme rukouspalvelun, kutsuimme sairaat ja avuntarvitsijat esille. Ensimmäisenä esille tulleista avuntarvitsijoista oli eräs uskova sisar, jonka toinen silmä oli täysin sokea, hän oli englantilainen. Tässä tilanteessa minunkin oma inhimillisyyteni paljastui minulle, nimittäin pelästyin suuresti, kun huomasin ja tajusin sen, että minä en voi tehdä tässä tilanteessa mitään, ellei Pyhä Henki ole minun kanssani. Olin juuri saarnannut, kuinka Jeesus antoi sokeille näön ja Hän tekee aivan samoin tänä päivänä, koska Hän on sama, eilen tänään ja iankaikkisesti.
    Ja nyt oli sokea sitten minun edessäni, pelästyyin. Tulkkini sanoi minulle tämän rukousaiheen, eli sisar halusi saada näön jälleen umpisokeaan silmäänsä.
    Mark. 10:51,52 kertoo, kuinka sokea Bartimeus tuli kerran Jeesuksen luo ja sanoi, kun Jeesus kysyi häneltä, ”mitä tahdot, että Minä sinulle tekisin? ” Herra, että saisin näköni jälleen”. Jeesus sanoi hänelle; ”mene, sinun uskosi on parantanut sinut”. Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi Häntä tiellä.
    Laskin käteni tämän sisaren päälle, rukoilin kielillä hetken ja sitten sanoin, että ”saa näkösi jälleen”. Vain Pyhässä Hengessä rohkenin lausua sen, ei se muuten olisi ollut mahdollista. Sitten siirryin nopeasti toisia palvelemaan. Jälkeenpäin kuulin sitten tulkkini kertomana, kuinka tämä sisar oli kertonut, että hän tunsi heti, että Jumala kosketti häntä ja hän alkoi nähdä tuolla silmällä, joka oli ollut sokea. Silmän sokeus oli lääkärien tutkimuksien mukaan johtunut silmän näköhermon tuhoutumisesta ja lääkäreitten suorittaman uusintatutkimuksen tulos oli, että uusi näköhermo oli ilmestynyt Jeesuksen nimessä, jota ei lääketiede voi aikaansaada. Lääkärien tuomio oli ollut, että hän ei koskaan tule tällä silmällä näkemään mitään, mutta niin kuin huomaamme, se oli vain inhimillinen, ihmisen ja lääketieteellinen järjen päätelmä. Jumalan Sana puhuu meille aivan muuta.
    Jumalalle on kaikki mahdollista. Totisesti!

    -tämä oli minun henkilökohtainen kokemus, yksi kymmenistä ihmeistä uskonelämän ajalta. Tämä riitäköön.

    Äänestä

  • onhan niitä. kirjoitti:

    "Jälkeenpäin kuulin sitten tulkkini kertomana, kuinka..."

    Kuulopuheisiin perustuu tämäkin. Vaikka sinun kokemuksesi olisikin totta, niin mistä tiedät, että tulkin kertoma juttu on totta? Miksi lääketiede ei tunne tapausta vaikka oikean lääkärin kerrotaan todenneen asian? Tuhoutunen hermoradan palautuminen terveeksi olisi varmasti herättänyt laajempaakin huomiota. Lienee turha edes kysyä, mutta lääkäreiden nimiä et tietenkään tiedä etkä "parantuneen" potilaan nimeä. Tämänkään tarinan todellisuutta tuskin voi mistään tarkistaa. Korjaa ihmeessä jos olen väärässä.

    Äänestä

kirjoittikin kokonaisuudessaan kreikaksi, Mykonoksen saarella asuva vuohipaimen Kristos Nasaropopoulous.

Äänestä
  • ..mistä olet tuon "tiedon" kiskaissut? Enpä ole hullumpaa kuullut ja vielä oikein kreikaksi.

    Äänestä

  • No mutta.. kirjoitti:

    ..mistä olet tuon "tiedon" kiskaissut? Enpä ole hullumpaa kuullut ja vielä oikein kreikaksi.

    ..olet oikeassa kielen suhteen, pyydän anteeksi, mutta, kirjoittajan, et.

    Se, millä kielellä se on kirjoitettu, ei sanomaa muuta.

    Äänestä

  • väärään osoitteeseen, sorry.

    Äänestä

  • korjaus meni.. kirjoitti:

    väärään osoitteeseen, sorry.

    taidat olla

    toivoen käyttäjä
    korjaus meni..

    Äänestä

  • korjaus meni.. kirjoitti:

    taidat olla

    toivoen käyttäjä
    korjaus meni..

    ..sentään tyhmäksi ketään nimitellyt.

    Äänestä

En tiennytkään että Jobin kirja on vanhin.

Jokapäivä oppii jotain uutta.

Äänestä
  • Onhan se mielenkiintoista, jos Jobin kirja on luotu ennen Genesistä, jossa luodaan sitten kaikki muu, Jobkin arvattavasti:)

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    Onhan se mielenkiintoista, jos Jobin kirja on luotu ennen Genesistä, jossa luodaan sitten kaikki muu, Jobkin arvattavasti:)

    Ensimmäiseksi, noin 3000 vuotta maailman luomisesta (olettaen, että maailma on 6000 vuotta vanha), kirjoitetaan siitä, kuika jumala pelaa uhkapelejä ihmisillä ja myöhemmin vasta rustataan nämä vähemmän tärkeät asiat, kuten 10 käskyä ja genesis.

    Tietenkin tässä vaiheessa itse pelastaja antaa vielä odottaa itseään ja kirjasarja saadaan päätökseen vasta 1500 vuotta tämän 'messiaan' kuoleman jälkeen. Siinä on 2500 vuotta rustattu yhtä kirjaa, mutta hullunkurisinta on se, että 500 vuotta kirjan valmistumisen jälkeen uskovaiset eivät vieläkään ole saaneet selville mitä siinä oikeasti lukee.

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    tämä asioitten tila tosiaan pistäisi, jos he itse eivät ottaisi kirjoituksiaan niin pirun tosissaan:)

    Huikeimmat esittävät, että jessekin eli jo ennen syntymistään, joten samalla logiikalla Jobikin on voinut suorittaa seikkailunsa ennen luomistaan:D

    Jessehän on osa jumalaa, joten kai jesse oli sitten olemassa ennen 'erkanemistaan(?)' jumalasta? Ihminen taas on luotu, joten ihminen ei voinut olla olemassa ennen luomistaan?

    Niin, tosin onhan lapsikin osa vanhempiaan, mutta ei lapsi ole silti olemassa ennen kuin vahemmat pistävät lapsen alulle. Onkohan tämä sitten eri juttu jumalan tapauksessa, koska jumala on ilmeisesti hermafrodiitti? Onko hermafrodiitin lapsi olemassa ennen syntymäänsä? Ei näitä kannataisi näin syvällisesti miettiä kun alkaa päähän sattumaan. :)

    Tässä kuitenkin päästiin niin suureen sekamelskaan, että saavutetun epätiedon valossa voidaan todeta: Job on voinut seikkailla ennen luomistaan.

    Näyttää siis siltä, että jumala ei ainoastaan piinaa luotuja vaan jopa sellaisia, joita ei vielä ole edes luotu. Aika ei siis kuljekkaan suoraviivaisesti, vaan kaikki tapahtuu samalla hetkellä. Jumala siis on olemassa vain yhdessä hetkessä, joka on ikuisuus ja tässä hetkessä hän pompottaa luotujaan kuin jojoja. Universumi siis kaareutuu oman ulottuvuutensa yli ja jumala....

    *Plam! hemmon pää räjähtää seinille ja jumala ilmoittaa möreällä äänellä: "Tieto on pahasta." Siivooja saapuu paikalle ja moittii tietokoneen vieressä pönöttävässä yukkapalmussa luikertelevaa käärmettä yllyttämisestä.*

    Äänestä

  • hemmo aka Dresden kirjoitti:

    "Näyttää siis siltä, että jumala ei ainoastaan piinaa luotuja vaan jopa sellaisia, joita ei vielä ole edes luotu."

    Jumalallehan kaikki on mahdollista, ainakin tuo piinaaminen. Aika sairas kertomus muuten tuo Jobin juttu, mutta uskovat eikun uskovat vaan "hyvään" jumalaansa. On se kumma, kun ei voi hyväksyä jumalansa julmuutta, vaikka se selvästi on omasta kirjastaan luettavissa.

    Tässä kohtaa astuu kehiin teologien ammattikunta, joka selittää kaikki pahat jutut pois raamatusta.

    Ahaa, olet vaihtanut nikkiä. Hyvä tietää. Sellaista se on, että välillä kyllästyttää. Ja sitten muulloin saattaa kyllästyttää vähän kaikki. Tai ainakin pahimmat uskishörhöt, kuten tämäkin avaaja taitaa olla:D

    "Tässä kohtaa astuu kehiin teologien ammattikunta, joka selittää kaikki pahat jutut pois raamatusta."

    Taitaa noista selittävistä teologeista enimmäkseen olla äänessä vain ne, jotka ovat oikeasti uskovaisia. Loput sitten ovat leipäpappeja yms. joita asia ei isommin kiinnosta, mutta ovat vain teologiaa lukeneet ja haluavat siltä saralta rahansa tienata.

    Mitä tuohon Jobin juttuun tulee, niin se ei kyllä ole minullekkaan auennut, niin kuin ei ole moni muukaan kohta kyseisestä kirjasta. Jumala piinaa uskovaisia, joten ala sukovaiseksi... siis täh? Toinen on se kohta, jossa kuningas antaa palvelijoille (muistaakseni) leiviskät ja moittii sitten leiviskän haudannutta palvelijaa. Onkohan tuon opetuksena se, että pitää ottaa riskejä ja jos epäonnistut, niin jumala rankaisee ja mikäli et ota riskejä, niin rangaistus tulee silloinkin.

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    Ensimmäiseksi, noin 3000 vuotta maailman luomisesta (olettaen, että maailma on 6000 vuotta vanha), kirjoitetaan siitä, kuika jumala pelaa uhkapelejä ihmisillä ja myöhemmin vasta rustataan nämä vähemmän tärkeät asiat, kuten 10 käskyä ja genesis.

    Tietenkin tässä vaiheessa itse pelastaja antaa vielä odottaa itseään ja kirjasarja saadaan päätökseen vasta 1500 vuotta tämän 'messiaan' kuoleman jälkeen. Siinä on 2500 vuotta rustattu yhtä kirjaa, mutta hullunkurisinta on se, että 500 vuotta kirjan valmistumisen jälkeen uskovaiset eivät vieläkään ole saaneet selville mitä siinä oikeasti lukee.

    ja kristityille ei mikään oo tuottanut vaikeutta ymmärtää, koska Pyhä Henki avaa.Mutta sulle näkyy olevan.

    Äänestä

  • vaan kirjasarjaa kirjoitti:

    ja kristityille ei mikään oo tuottanut vaikeutta ymmärtää, koska Pyhä Henki avaa.Mutta sulle näkyy olevan.

    Juu, hyvin on näyttänyt avaavan vaikka katolisille, protestanteille ja ortodokseille, jotka ovat päättäneet tehdä pesäeron toisiinsa oppiriitojen vuoksi. He eivät ole ainakaan saaneet päätettyä keskenään mitä siellä raamatussa oikeasti sanotaan vaikka kaikki väittävät olevansa oikeassa.

    Katsos luulijoita aina löytyy ja tällaisia kaikki kristityt ovat. Jokainen luulee olevansa oikeassa uskonasioiden suhteen. Minä myönnän olevani raamatun merkityksen suhteen niin hakoteillä, että en ala elämääni perustamaan moiseen opukseen.

    Äänestä

juutalaisille se, mikä juutalaisille kuuluukin.

Äänestä

..pätee Raamatusta Matt.7:6....
"Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäko helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä."

Näin vain vinkiksi.

Äänestä
  • väkivaltaisista ja sadistisista kirjoista, kun ne ovat sinulle oikein "helmiä".

    Äänestä

  • Kehuit tuossa aiemmin, että ihmeitä tapahtuu nykyaikanakin ja että jopa Jeesuskin on näyttäytynyt. Missäs ne faktat näistä asioita oikein viipyy? Luulisi uutiskynnyksenkin jo ylittyneen jos oikea ihme olisi todennetusti tapahtunut. Taitaa olla sinunkin jutut näitä mörököllitarinoita kun mitään et pysty perustelemaan. Tarinoitahan maailmaan kyllä mahtuu.

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    väkivaltaisista ja sadistisista kirjoista, kun ne ovat sinulle oikein "helmiä".

    ..sinulta ja kaltaisiltasi voi odottaa tuollaista kommenttia. Se vain osoittaa, ettet päkääkään ymmärrä Raamatun sanasta.

    Äänestä

  • Break kirjoitti:

    Kehuit tuossa aiemmin, että ihmeitä tapahtuu nykyaikanakin ja että jopa Jeesuskin on näyttäytynyt. Missäs ne faktat näistä asioita oikein viipyy? Luulisi uutiskynnyksenkin jo ylittyneen jos oikea ihme olisi todennetusti tapahtunut. Taitaa olla sinunkin jutut näitä mörököllitarinoita kun mitään et pysty perustelemaan. Tarinoitahan maailmaan kyllä mahtuu.

    Kirjoita viestisi sinne, minne se uuluu.

    Äänestä

  • Vain.. kirjoitti:

    ..sinulta ja kaltaisiltasi voi odottaa tuollaista kommenttia. Se vain osoittaa, ettet päkääkään ymmärrä Raamatun sanasta.

    luulet ymmärtäväsi tai sitten tyypilliseen uskistapaan popsit pelkkiä rusinoita pullasta.

    Silleenhän se on tehty se kirja, että kaikensorttiset hullut saavat perustelut tekoihinsa tai sitten tekemättä jättämisiinsä.

    Äänestä

  • Vain.. kirjoitti:

    ..sinulta ja kaltaisiltasi voi odottaa tuollaista kommenttia. Se vain osoittaa, ettet päkääkään ymmärrä Raamatun sanasta.

    mitään ymmärtää voisikaan. Jos joku väittää ymmärtävänsä raamatun juttuja, on taatusti jotenkin sekaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

perustan tietoni uskosta kirjoitti:

Raamattuun, Jumalan sanaa.Se ei ole, kuten niin monet asiaa tuntemattomat täälläkin kirjoittavat, "jonkin paimentolaiskansan" kirjoittamia muisteloja.Vaan Raamattuun ovat kirjoittaneet(huom! Raamattu tark.kirjoituksia on kirja sarja , yhteensä 66 kirjaa). niin kuningas, lääkäri, paimenpoika, tullimies,kansanjohtaja,pappi jne, jne.Se on syntynyt n.1500 vuoden aikana.Sen vanhin kirja, Jobinkirja on n.3000 vuotta vanha. Tämä kaikki ja paljon, paljon muuta selviää, kun tutustut huolella Raamatun syntyyn, historiaan ja sisältöön.Mutta tee se neutraalisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu