Adventistien suosio

Yleensä tavallisesti lahkojen suosio lisääntyy.
Miksi adventistien kannattajat jättävät liikkeen?
Onko syynä kalliit jäsenmaksut, 10%, johtajien oman edun tavoittelut, nepotismi, vai vain muuten holtiton ja tuhlaileva rahankäyttö?.

Onhan tunnettua, että adventistipaimenet matkustelevat mielellään kaukaisiin maihin yhteisön varoilla tehdessään saarnaamistyötään, puhunattakaan kotimaan paimennuskäynneistä, jotka menevät kaikki jäsenten piikkiin.

Puuttuuko adventisteilta kokonaan talkootyö?.
Talkootyöllä luodaan yhteistä henkeä mutta siihen odotetaan myös kaikkien osallistuvan. Ei vain tavallisten rivijäsenten vaan myös johtavassa paimennustehtävässä olevien.
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

väki pienenee ajan loppua kohti. Se ei ole nykyään kovinkaan suosittua.
Lusiferi on siinä suhteessa ihmiselle mieluisempi kavari, kun se jytää ja jyrää ja saa niitä ihmeitäkin aikaan. Tää on se, joka tempaa mukaansa ihmisen ja kun sille antaa pikkusormen, niin hupsita kohta on koko käsi tekemässä lusiferille palveluksia, vaikkapa talkoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiipuu hiljalleen. kirjoitti:

Yleensä tavallisesti lahkojen suosio lisääntyy.
Miksi adventistien kannattajat jättävät liikkeen?
Onko syynä kalliit jäsenmaksut, 10%, johtajien oman edun tavoittelut, nepotismi, vai vain muuten holtiton ja tuhlaileva rahankäyttö?.

Onhan tunnettua, että adventistipaimenet matkustelevat mielellään kaukaisiin maihin yhteisön varoilla tehdessään saarnaamistyötään, puhunattakaan kotimaan paimennuskäynneistä, jotka menevät kaikki jäsenten piikkiin.

Puuttuuko adventisteilta kokonaan talkootyö?.
Talkootyöllä luodaan yhteistä henkeä mutta siihen odotetaan myös kaikkien osallistuvan. Ei vain tavallisten rivijäsenten vaan myös johtavassa paimennustehtävässä olevien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu