Energioista

uskotteko,että on olemassa energioita,joita ei ihminen VIELÄ tunne tai osaa mitata,siis saa näkyville millään mittalaitteella,mutta jotkut ihmiset osaa kuitenkin hallita.puhutaan nyt vaikka sitten ihmeitä tekevistä energioista
13441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihmisen mieli ja aivojen sähköimpulssit on se kummallisin "energia" ihmisessä mistä kukaan ei vielä tiedä. Ihminen voi itse parantua jos uskoo itse parantuvansa, esim. ihmiselle annetaan tekolääkkeitä ja sanotaan, että ne parantavat sairauden. Vaikka lääkkeet eivät vaikuta mitenkään ihminen voi parantua, koska hän uskoo niiden niin tekevän ja ei tiedä totuutta. Se on todistettu asia ja tätä menetelmää käyttävät mm. noitatohtorit aasiassa ja haitilla.

Äänestä

Esim. pimeä energia tiedetään, että sitä on mutta sitä ei tunneta. Sen vaikutus osataan kyllä mitata.

Äänestä

Siis energioista, jotka vuorovaikuttavat ihmisen kanssa, mutta ei muun materian (mittalaitteisto) kanssa?

Äänestä
  • Esimerkiksi pierukaasua tarkoitin..

    Äänestä

suurin osa aineesta ja energiasta on pimeää tai paremminkin läpinäkyvää, jonka ominaisuuksia ei vielä tunneta.

Ihmeitätekeviä energioita ei tunnetusti löydetä valvotuissa oloissa tehdyissä testeissä. Se kertonee tarpeeksi siitä asiasta.

Äänestä

Olen huomannut kuinka näkymätön energialähde saa kissan ja koiran ponkaisemaan villiin juoksuun ulostamisen jälkeen. Ihminen ei toimi samalla tavoin, mistähän tämä johtuu?

Äänestä
  • pinkoo ympäriinsä ennen laatikolle menoa. Auttaakohan se joitenkin paskan irtoamiseen?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    pinkoo ympäriinsä ennen laatikolle menoa. Auttaakohan se joitenkin paskan irtoamiseen?

    täälläkin päin on hirveä ralli ennen paskalle menoa :)

    Äänestä

  • ja sitä kutsutaan sähköksi. Äijällä on munissaan
    pieni teslan käämi, sillä saa vaikka mitä
    kivaa aikaiseksi.

    Tässä hiukan isommalla kaavalla, mutta idea sama.
    Sähkö ei tapa noita jannuja, sillä virta on jotain
    yhden milliampeerin tasoa. Tai mitä näitä sulle
    selittämään, ethän sä sähköstä tajua kuitenkaan
    mitään...

    http://www.youtube.com/watch?v=vC6SouD2F6s&feature=related

    Äänestä

Englannissa asioita alkoi tutkia jo 1882 Society for Physical Research.

http://tiede.kampanjat.net/arkisto/artikkeli.php?id=220&vl=2001

Sen kysymyksenasettelu kuului: ”onko olemassa materiasta irrallista tajuntaa tai sielua?” ja ”selviytyykö sielu kehon kuolemasta?”.

Ensimmäisten parin vuosikymmenen jälkeen yhdistys jo melkein lakkautettiin siihen liittyneiden tiedemiesten petyttyä, kun lupaavimmiltakin kuulostaneet parapsykologiset tapaukset olivat ilmenneet huijauksiksi tai väärinkäsityksiksi ja saaneet luonnollisen selityksen.

Eli onko olemassa materiasta irrallista tajuntaa?

Vastaan: ei ole. Eikä ihmisaivojen ulkopuolista henkimaailmaa.

Äänestä

...

Äänestä

no vaikka kvanttimekaniikassa on jotain tuntematonta, jota ei voida mitata.

lomittuminen:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lomittuminen

"Ensimmäisen hiukkasen mittaus siis määrää täysin sen mitä toisen hiukkasen mittauksesta saadaan – riippumatta esimerkiksi hiukkasten välisestä etäisyydestä. Mittaushetkellä ensimmäinen hiukkanen voi olla vaikkapa Espoon Otaniemessä ja toinen Saturnuksessa. Toisin kuin aluksi ajateltiin, tämä ei kuitenkaan ole ristiriidassa suhteellisuusteorian kanssa, sillä mitään informaatiota ei mittauksista välity."

mitään informaatiota ei kylläkään välity tai sitten sitä ei osata mitata tai ymmärretä oikein:S

sitten vaikkapa nämä.. tätäkin kehitellään jatkuvasti kun täyttä varmuutta ja nollatoleranssia ei ole löytynyt..

http://fi.wikipedia.org/wiki/Planckin_laki_mustan_kappaleen_säteilystä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stefan-Boltzmannin_laki

"ihmeitä tekevistä energioista"

who you gonna call?
ghostbusters!


mitä edes tarkoitat kysymykselläsi? vastasiko tuo yhtään mihinkään?

vitutus on myös eräs asia jota ei voi mitata(ja on varmasti energiaa!) kuin ilmeiden perusteella ja äänensävystä, mutta se on aikamoista hakuammuntaa. toimivaa vitutuskäyrämittaria ei tietääkseni kukaan ole rakentanut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ONKO IHMEITÄ? kirjoitti:

uskotteko,että on olemassa energioita,joita ei ihminen VIELÄ tunne tai osaa mitata,siis saa näkyville millään mittalaitteella,mutta jotkut ihmiset osaa kuitenkin hallita.puhutaan nyt vaikka sitten ihmeitä tekevistä energioista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu