tuhannessa vuodessa kerrotaan parhaillaan Radio Peilissä.
Pohjanmaalla ei silti hätää, koska maa siellä myös nousee, Oulun teatterikaan ei sukella, mutta täällä etelässä Espoossa tilanne on tukalampi, ryhtykää toimiin ajoissa, aikaa vielä on.
Pohjanmaalla ei silti hätää, koska maa siellä myös nousee, Oulun teatterikaan ei sukella, mutta täällä etelässä Espoossa tilanne on tukalampi, ryhtykää toimiin ajoissa, aikaa vielä on.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos meitä ei edes sillon ole täällä.
Se on arvioiden ylärajaa, toisten arvioiden mukaan parikymmentä senttiä seuraavan vuosisadan aikana (josta tulisi samalla kehityksellä) pari metriä vuosituhannessa.
Vuosituhannessa ihmisrotu ehtii tosin tuhota itsensä ydinaseilla moneen kertaan, ja sivilisaation jatkuessa (hyvin epätodennäköistä) entiseen tahtiinsakin teknologia on muuttanut maailmaa suuntaan jos toiseenkin.
Todella naurettavaa spekulointia. Ihan kuin meitä täällä vielä tuhannen vuoden päästä olisi. Eikä siihen mitään ydinaseitakaan tarvita.
Sitäpaitsi ongelmat ovat jo paraikaa käynnissä. Jo parin vuoden sisällä näemme "merkittävää joukkotappamista".
Tuhannen vuoden päästä me olemme jo eläkkeellä.