Onko uskovaisilla (ihan sama mihin jumalaan uskotte)jotain mielipidettä siitä, onko muilla eläimillä kuin ihmisellä sielu?
Täälläkin on esitetty väitteitä, että ajatustoimintaa ei voi olla ilman sielua, niin mites on?
Täälläkin on esitetty väitteitä, että ajatustoimintaa ei voi olla ilman sielua, niin mites on?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kaikilla eläväisillä on sielu, siis niin kaloilla
kuin linnuillakin, ja niin myös leijonalla kuin lampaallakin, nämä vaan esimerkiksi.
Tosin, eri ihmisten omat käsitykset itse tuosta sielusta sitten vaihtelee itse kunkin ihmisen oman ymmärryksen ja sivistyksen mukaan. Sieluton onkin näin ollen esim. kivet, kalliot ja kaikki muu kuollut materiaali, aines.
Pääseekös eläimet sitten taivaaseen? Jos ei, niin minne niiden sielu sitten joutuu? Jos pääsee, niin joutuuko niitä sitten myös helvettiin?
Jos kaikilla eläimillä, ihminen mukaan lukien, on sielu, niin mikä mahtaa olla esimerkiksi minun kissani synti, minkä takia hän joutuu helvettiin. Odottelen vastauksia.
entä isorokkoviruksella?
Ei ole taivaassa tilaa kuin edeltä määrätylle määrälle miehiä, siksi eläimetkään eivät pääse sinne. Ja jota sieluun tulee, niin yhden ihmisen tahi yhden eläimen sielu ja ruumis kyllä tulevat yhtaikasesti vain maan "tomuksi", niin juuri, kuin sekin on jo yleisellä tasolla kauan tunnettu tosiasia sekä yleisesti ja yhteisesti todettu hyväksytyllä tavalla. Eikä yleensäkään materia ole menossa erityisesti mihinkään, vaan sekin käyttäytyy aina luonnonlakijen mukaisesti. Sitäpaitsi, käsite sielun elämästä ja sen jonkin tasoisesta kiertokulusta tässä kaikkeudessa perustuu kyllä hindulaisuuteen, jolla on täysin omat selitykset sielun olemuksesta.
Niin, eipä ollenkaan hullunpi ajatus, sillä täytyyhän perimän jossakin aina olla, sijaita, ja ne kaikki "sukusolut" jotka vaativat nimenomaan jonkin tasoisen "alustan" olemassa olon ehtoja silmällä pitäen, ovat kyllä yleensä pelkästään
jonkinmoisessa nestemäisessä muodossa, joka on siis perusedellytys sielunkin perusolemukseen ja sen kokonaisuuteena pysymiseen.
Et kai sinä tuomitse kissaasi helvettiin vain sen takia jotta olet tullut tuntemaan sanan helvetti tietämättä kuitenkaan jota se oikeasti tarkoittaa?
Pieni virkkeen pätkä tähän väliin.
Huomioi se jota kirjoitit (Kommmentoin. Voihan muuten kaiken heittää vitsin puolelle jos sitä itse haluaa), sillä jos aatteesikin heittelee puolelta toiselle sielun sitä avittaessa kissasi sielusta puhumattakaan, niin ei tuo kovin hyvältä näytä, tuokaan ulospäin.
Ai, ai... siis tekee kissasi syntiä helvetin pelossa! ;)
neitsyt äijälle, taitaa olla paikat jo menneet,
eli mitäs vittua tässä enää jahwea palvomaan...
Että naiset ja lapset sit joutuu helvettiin vai?
Ootta te kummia tyypejä te mormoonit, Jahwea te ensin palvotte ja nyttemmin sitten vittua. Toki, ymmärrän myös teitäkin. Verta, luuta ja lihaa sekä hiekan ankea lapsuus. ;)
Onkos naiset ja lapset tehny sulle jotakin pahaa kun niitä jo nuinkin hanakasti helvettiin työnnät?
nyt ymmärsi väärin, tässä lainaus omasta tekstistäsi: "Ei ole taivaassa tilaa kuin edeltä määrätylle määrälle miehiä"
Niin mihkä ne naiset ja lapset sit menevät?
Noh, jos sinun uskonnossasi ei ole kuin taivas ja helvetti, niin elä se sinä vaan tuon ajatuksesi kanssa kahden. Voin kuitenkin sen verran auttaa avartamaan ahtaaksi muodostunutta tapaasi ajatella
, jotta nyt me olemme maassa. Jossa voi elää ja saa elää sen kummemmin ponnistelematta erikseen.
"Minun" uskonnossani ei mennä minnekkään koska olen ateisti enkä usko taivaisiin tai helvetteihin sen kummemmin kuin sieluunkaan. Itsepä sanoit että taivas on vain miehille. Mikä se sinun uskontosi taas onkaan? Vaikeaa saada selvyyttä kun puhut niin epämääräisesti. Itse elän hyvinkin vapaana dogmeista. Elämä on tässä ja nyt.
Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj
”Shrimad-Bhagavatam” (1.1.2) julistaa: vedyaṁ vāstavam atra vastu śivadaṁ tāpa-trayonmūlanam - ”Todellisuus – vāstavam vastu, todellinen olemus, joka on kaikkien tämän maailman tekaistujen ja kuviteltujen asioiden yläpuolella”. Kaikki tähän maailmaan liittyvä kertynyt tieto on täyttä hölynpölyä. Se on seurausta vääristä käsityksistä ympäröivästä maailmasta, ja se on täynnä vääriä tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Sanakirjat, historia, eepokset - mitä tahansa ihmiset keräävätkin - ovat kaikki vain totuuden vääristelyä, ja me olemme niiden keskipisteessä. Se kiehtoo meitä, mutta samalla meidän on noustava todellisen elämän tasolle, sillä olemme osa tuota korkeampaa maailmaa. Meidän on siis palattava Jumalan luo, palattava kotiin.
Kotimme on siellä. Mikä meitä voi houkutella täällä, paikassa, jossa kuolema vallitsee, jossa meitä odottaa uusi syntymä, jossa kaikki on tunkkaista ja aiheuttaa hajoamista ja kärsimystä? Epätoivo, kärsimys ja kuolema, mutta tämäkään ei ole vielä kaikki, vaan meidän on jatkuvasti palattava tänne yhä uudelleen ja uudelleen, seuraten samaa elämänkulkua!
Yrittäkää löytää todellista lohtua ja auttakaa myös muita pääsemään takaisin todelliseen elämäänsä, jotta he pääsisivät pois tästä ei-toivotusta ilmapiiristä. Meidän on palattava ”takaisin Jumalan luo”, paikkaan, jossa kaikki on kaunista. Mutta mitä tämä ”takaisin Jumalan luo” tarkoittaa? Siellä on meidän kotimme - suloinen ja rakas kotimme! Olemme tuon maan lapsia, ja pyhät kirjoitukset rohkaisevat meitä: ”Teille on annettu tämä ihmiselämä, tämä tilaisuus, joten yrittäkää kaikin keinoin - pohtimalla, mietiskelemällä, kertomalla, kuuntelemalla - kehittää todellista identiteettiänne, jaloa yksilöllisyyttänne kotimaassanne, jossa sielu asuu. Ajatelkaa sitä aina ja jatkuvasti. Tehkää kaikkenne poistuaksenne tältä illuusion tasolta ja astuaksenne tuohon maahan”.
Paluu Jumalan luo on paluuta kotimaahamme, todelliseen kotiimme. Se, mikä nyt on meille yö, me teemme siitä meidän päivämme! Ja sieltä, missä nyt on pimeyttä, juuri sieltä löydämme valon, ja se, mikä näyttää niin ilmeisen yksinkertaiselta ja selkeältä, on hylättävä. Vakavissa laskelmissamme koko hyväksikäytön ja itsekkäiden etujen maailma on heitettävä syrjään pimeyteen, meidän on hylättävä tämä ”tieto” kokonaan. Ja se, mikä nyt on meille pimeyttä, meidän pitäisi yrittää tehdä siitä valoisaa kiinnittämällä siihen jatkuvasti huomiomme, ajattelemalla sitä syvällisesti ja yrittämällä jatkuvasti päästä tuohon korkeampaan maahan, siihen ihmeelliseen maahan, jossa kaikki on kaunista.
lööl
Näin joskus TV-onjelman, jossa "nerokkaasti" todistettiin sielun olemassaolo. Se tapahtui punnitsemalla sielu. Kuolemaisillaan oleva ihminen pantiin isolle herkälle vaa'alle, ja kas, kuolemanhetkellä vaa'an lukema pieneni hieman. Eli ilmeisesti sielulla on massa. Tai ehkä vaa'alla makaava henkilö sittenkin vain pieraisi samalla, kun potkaisi tyhjää. En muista kerrottiinko siinä paljonko sielu painoi. Painaakohan papin sielu enemmän kuin kirkkokansan edustajan. Ateistilla ei tietenkään sielua ole.
Jos siis haluat tietää onko norsulla sielu, hanki tarpeeksi suuri vaaka ja aseta kuoleva norsu vaa'alle, ja katso muuttuuko lukema kuoleman hetkellä. Olisikohan kirpun sielun mittaaminen yhtään helpompaa? Saataisi olla jopa vaikeampaa.
en nyt löytänyt linkkiä, jonka olen aiemmin lukenut, mutta tästä on kysymys.
http://www.mesta.net/musa/arvostelut/?aid=521
20 grammaa painaisi tuo lähtevä osa. Ja kyllä, koska sekin on energiaa voi hyvin olettaa että sillä on massakin - ja ehkä se näin tosiaan olisi tieteellisestikin todistettavissa.
http://www.lostmag.com/issue1/soulsweight.php
kesken? Ihmisen kuollessa tapahtuu fissio-reaktio
huoneenlämmössä? Älä naurata... Taitaa tuo
kaksikymmentä grammaa ihmisen kuivuessa ja
kaasujen poistuessa elimistöstä...
Viittaat ilmeisesti MacDougallin kokeeseen 1907, minkä on todettu olleen puppua.
https://en.wikipedia.org/wiki/21_grams_experiment
Väite, että ihmisen tietoisuudella olisi ”paino” menee sinne huuhaa-uskomusten piiriin.
Ja ajatustoiminta... Hmm. Minä väittäisin, että ilman sielua emme toimisi lainkaan. Sielu antaa meille kyvyn käsitellä motorisia liikkeitä ja antaa elämän sysäyksen aivoillemme ja kaikelle mitä teemme. Näin siis myös eläimillä, jotka liikkuvat täytyy ilman muuta olla sielu. Päättelemme, että on aivojemme aikaansaannosta, että lihaksemme ja kaikki aistimme toimivat.
Tässä kysyttiin kuitenkin mielipidettä, joten mielestäni ilman sielua me emme näkisi emmekä kokisi yhtään mitään, sillä koko elämä on mielestäni yksi suuri "Matrix" - ja sielu meidän todellinen "minä". Enkä koe, että kaikelle täytyy aina hakea selitystä. Minusta vain tuntuu että näin on.
Meidän tulisi ymmärtää, että maailmassa on sellaista mitä emme VIELÄ ymmärrä ja jonka ymmärtäminen saattaisi muuttaa kaiken.
Mistäköhän tämä sielu sitten tulee? Milloin vauva saa sielun? Entäpä ihmisen luoma elämä; koska se saa sielun? Onko ameeballa sielu?
On, että sielu ei "tule" mistään vaan se vain on. Sielu on jotain mikä on ikuinen, tuhoutumaton ja yhtäkuin Jumala(Elämän voima). Vauva saa sielun heti kohdussa jo noin 7kk ikäisenä. Sielu kuulemma myös sopeutuakseen ympäristöönsä ja uuteen kehoonsa voi ja jättääkin vauvan aika ajoin "tyhjäksi" seikkaillakseen ja tutkiakseen innoissaan. Lopulta se kuitenkin unohtaa, mitä on ja asettuu 3-5 ikävuoden aikana pysyvästi paikoilleen (paitsi silloin, kun ihminen nukkuu). (Tuolla olisi selitettävissä myös miksi vauva toisinaan katsoo vain "tyhjää" - sielu on taas karannut muualle hetkellisesti... Mutta se palaa kyllä heti kun sitä tarvitaan, sillä sielulle käsitettä "aika" ei ole olemassa.) Uskoisin myös että ameeballakin on siis sielu. Kaikella elollisella ja luultavasti myös elottomalla. Kaikkihan oikeastaan liikkuu ja mikään ei siis ole elotonta alun alkaenkaan.
käsityksesi mukaan ikuinen. Jaahas. Ja lapsi saa sen kohdussa? Mielenkiintoista. Ja sitten se ei enää koskaan häviä??? Missä se sielu siis oli, ennen kuin se tuli siihen lapseen?
Täytyy todeta vaan, että olen kyllä ihan sanaton.
pakko sen sielun on sitten asettua ruumiiseen ja elää "ruumiillinen" elämä, josta se sitten lopulta saattaa saada tuomion helvettiin?
Ja jos se sielu on ikuinen, niinkuin sanot, niin missä se on ennen kuin se asettuu ruumiiseen? Ja miksi se lähtisi seikkailemaan ja tutkimaan innoissaan? Sehän on ollut jo olemassa sen ikuisuuden. Miksi se sitten yhtäkkiä tulisi ja asettuisi ruumiiseen, jos se sitten haluaakin irtautua ja lähteä seikkailemaan?
käsityksesi mukaan ikuinen. Jaahas. Ja lapsi saa sen kohdussa? Mielenkiintoista. Ja sitten se ei enää koskaan häviä??? Missä se sielu siis oli, ennen kuin se tuli siihen lapseen?
Sielun voi käsittää niin monella tapaa... Toisaalta se on vain Yksi suuri energiakeskittymä (tarpeeksi hyvä sana meidän termeillä) ja toisaalta kuitenkin me kaikki yksilöityneinä. Tästä saa hyvän kuvan ajattelemalla vaikkapa laavalamppua. Siinä on monia eri säikeitä, muuntuvia pallosia jne, mutta kokonaisuus on silti vain yksi. Siispä sielun "erillinen" osanen on se, joka tulee vauvaan.
on siis sielu niin kauan aikaa kun se käy. Mutta kun patteri loppuu, niin kellon sielu lähtee käymään jossain, kunnes kelloliikkeen myyjä saa uuden patterin asetettua koneeseen.
Joo, kuulostaa kyllä aika hupaisalta. Erityisen hupaisaa tässä sinun mallissasi on, että yrität selittää "sielulla" ja "Jumalalla" sellaisia asioita, joihin jo on olemassa biologian (tai kellon tapauksessa Mr. Duracellin) antamat vastaukset. Vastaukset, joissa noita käyttämiäsi termejä ei tarvita.
Koitan vastailla edelleen oman käsityksen mukaan.
Sielu haluaa kokea kaiken mahdollisen (kuoleman, elämän, kasvamisen ja syntymisen). Ja niin, se ON jo kokenut nämä, mutta toistaa sitä samaa loputtomasti erilailla. (koska sille ei aikaa ole, se kokee samaa 'aikaa' menneen, tulevan ja nykyisyyden) Kiertonsa alkuvaiheessa sielu on jälleen unohtanut kaiken voidakseen oppia jälleen uudestaan. Loppuvaiheessa on kaikki opittu ja liitytään Jumalan yhteyteen ja sieltä edelleen irtaannutaan halutessa kokemaan erillisyys lihallisena olentona jälleen. (niinkuin laavalamppu siis). "Helvetti" on erillisyyden tunne Jumalasta eli uskon sen olevan täällä maan päällä miljoonille ihmisille - valitettavasti.
Missä sielu sitten on ensin? Ajattele asiaa niinpäin, että sinä et ole ihminen, jolla on sielu - vaan sielu, jossa on ihminen! Unissamme sielumme on se, joka lepoa tarvitsee ja se käy aina "lataamassa akkuja" jaksaakseen koko elämän. Kuoleman hetkellä se vain hylkää ruumiin ja menee materiasta anti-materiaan.
Miksi sielu "seikkailee"? Koska se on omasta halustaan unohtanut kaiken mitä se on kokeakseen elämän jälleen uutena ja ihmeellisenä.
Ja nyt hyvät ihmiset - meidän olis korkea aika alkaa muistaa mitä me olemme... Ja uskon että hiljalleen niin käykin. Mehän unohdamme autuaasti kaiken taas seuraavaan elämään mennessä kokeaksemme itsemme jälleen uutena ja erilaisena. Riippuu siitä, mitä opimme tässä elämässä ja mitä meiltä JÄÄ oppimatta seuraavaa varten.
Siinäpäs sitä.. :)
Okei pitänee vähän korjata edellistä. Sielumme = Jumala = Elämä = Rakkaus = kaikki. Niin että juu, kyllä sillä kellollakin on kai "sielu" :D Ellen sitten ole itse käsittänyt ihan väärin näitä juttuja.
Buddhalaisuudessa ajatellaan, että "sielu" siirtyy ruumiseen, koska se on kiintynyt harhaan yhtenäisestä itsestä. Ei ihan näin yksinkertaisesti... En haluaisi puhua sielusta, koska en usko yhtenäiseen sieluun. En usko myöskään jumalaan.
Minä uskon seuraavasti: Kaikki on oikeastaan yhtä eikä erillisiä sieluja ole. Meidän "sielullamme" on kuitenkin harha siitä, että se olisi sekä pysyvä että jakamaton. Kun kuolemme, osa meistä säilyy, mutta se osa ei ole nykyinen itsemme: mieltymyksemme, luonteemme, ajatuksemme, tunteemme... vähitellen se meidän perustietoisuutemme hakee uutta minää, koska se on sille luontaista. Se on oikeastaan virhe, mutta niin siinä käy - se hakee uuden minän, uuden ruumiin ja uudet ajatukset kehittymällä yhdessä pienen äidin kohdussa kasvavan solupallukan kanssa. Jos kuolemme varmoilla mielin, oppineina, rakastavina ja viisaina, osaamme kontrolloida seuraavaa syntymäämme paremmin - pääsemme parempaan asemaan. Emme siis joudu rangaistukseksi tai palkkioksi taivaaseen tai helvettiin, emme missään nimessä ainakaan ikuiseen sellaiseen, vaan meillä tulee kuoleman valtavan menetyksen jälkeen yksinkertaisesti olemaan parempi asema, jos olemme valmiita ennen kuolemaamme - ja ennenkaikkea valmiita päästämään irti elämästämme.
Kommentteja?
Miten selität aivovaurioiden aiheuttamat
persoonan muutokset, motoriikan vauriot,
muistin häiriöt ja kaikki muut damaget?
Tuossa ylempänä väitit sielun painavan jonkun
huuhaa-tutkimuksen mukaan kaksikymmentä grammaa,
eli voisi olettaa sielun sitten vaurioituvan, ja
pääsemme tuonpuoleiseen aivo(sielu)vammaisena.
TODELLA mahtavaa elää ikuisesti aivovammaisena
taivaassa...
Etköhän hyväksy jo pikkuhiljaa - kuten
aikuiset - että aivoissa tapahtuu kaikki
kokemamme ilman mitään sielua?
Itse näen Pasianssi-pelilläkin olevan oma
alkeellinen tietoisuus. Se reagoi ärsykkeisiin
ja noudattaa ohjelmoituja (vrt.geenit) ohjeita.
Pääseekö Pasianssi taivaaseen, aina kun sammutan
sen?
mistään "energiakeskittymistä"... Et ymmärrä
fysiikasta yhtään mitään, joten olisi ehkä
parempi olla hiljaa. Ja jos on joku
"energiakeskittymä", mittaa se ja tuo näytille
tulokset. Siihen asti kun todisteesi on
laavalamppu vertausten tasolla, on jorinoittesi
taso Urantia-kirjaan seonneitten New Age -roskaa...
Mutta totuutta ei muuta miksikään se, että sinä koet sen erilailla kuin minä. Kimpaannuin sinulle siinä yhdessä vaiheessa, olen pahoillani, mutta myös sinä VOIT löytää sen totuuden (eikä erheellisesti "olet toivoton tapaus" niinkuin sanoin aiemmin) Riittää, että vain pysähdyt yksinkertaisesti hetkeksi kuuntelemaan. Rauhoitut ja unohdat että sinulla on kiire. Pyydä vastausta ja sen sinä saat. Usko minua - sen sinä saat muodossa tai toisessa. Onnea ;)
No, ehkä hiukan sitäkin, mutta faktat
tuli varmaan selväksi...
Uskon kyllä että tieteelliset selitykset puuttuvat. Uskon myös, että ne joku päivä löydetään. Sitten kun olemme oppineet tarpeeksi jotta pystymme mittaamaan sen "jonkin".
Siihen asti pitää kuitenkin vain pitäytyä kertomassa näitä omia kokemuksia kun ei muutakaan tieteellisesti järkevää ole.
On olemassa myös sellaisia uskovaisia, jotka uskovat, ettei mitään järjellisiä kuolemattomia sieluja ole olemassa... ei eläimillä eikä ihmisillä. Tämän kantansa he yleensä perustelevat sillä, että Raamatusta ei tuollaista ajattelua löydy...
Sieluton ihminen on totta, mutta perusteluksi ei kelpaa raamattu. Parempi perustelu olisi, että kukaan ei tiedä, missä kohdassa kehoa se sielu sijaitsisi, eikä sellaista elintä ole ihmisestä löytynyt.
oman käsitykseni sielusta:
Kun synnymme, kaikki meissä on hyvää ja kaunista, olemme ehjiä Jumalan kuvia.
Mikä saa meidät näkemään lapsen ensimmäisessä hymyssä jotain taivaallisen kaunista, herkkää ja koskettavaa. Ajattelen näin: lapsessa näkyy Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan. Yhteys, mikä syntyy aikuisen ja lapsen välillä on jumalallinen. Siinä lähestyy taivas maata ja kuolematon elämän antaja kuolevaista.
Vaikka eläimet niin hellästi hoitavat omia pentujaan, näyttävät ilmeillään hoivaamisen taidon, eivät ne sittenkään ole kuin ihmiset. Niitä ohjaavat vietit ja vaisto.
Minusta juuri näissä ominaisuuksissa on se ero, että Jumala antoi ihmiselle sielun, koska se tekee mahdolliseksi sen, että ihminen pystyy myös uskomaan Luojaansa.
Sielu toimii dynaamisesti joka hetki. Niin, missäkö? Omassatunnossa, siellä se toimii. Se varoittaa pahasta, ohjaa hyvään. Sielu muistuttaa meitä varsinkin siitä, jos yritämme täysin irrottautua Jumalasta ja lähimmäisistämme. Parasta sielussa on sen kuolemattomuus. Sen palaaminen Jumalan luo on se hetki, kun olemme jo kuolleet.
Tämä kaikki on asioita, jotka vaativat uskoa näihin asioihin. Uskon lahjan saaminen on ihme, ainakin minulle.
Ihmiselle on suotu etusija taivaaseen pääsemisessä. Sitä on vaikea ymmärtää, sillä ainakin minulle olisi mieluisaa, kun saisin rakkaitteni lisäksi kohdata vielä koirat, kissat ja muut pikkuystäväni. Raamattu todistaa "koko luomakunta hartaasti ikävöi Jumalan lasten ilmestymistä".
kun osaat noin hyvin kertoa mistä äidin hoivavietti johtuu...
Minulle, joka olen synnyttänyt, on toki voimakas hoivavietti lapsiani kohtaan, mutta sitten on sieluni, joka, saadessaan tuntoja Jumalan olemassaolosta, haluaa elää tuon suuren voiman läheisyydessä, jakaa sitä lapsilleen, mikäli osaa.
Pidän lapsuudelle suurena onnettomuutena, jos eivät koskaan saa omilta vanhemmiltaan kuulla Jumalasta.
lapsillesi siirrät. Sekö ei ole vahingollista, että valehtelet lapselle?
Sanoit yhden tärkeän syyn siihen, miksi koko uskontoasia on hölynpölyäja todella vastenmielistä, itsekeskeisten ja keskenkasvuisten puuhastelua.
Tuo tarkka raja ihmisen ja muiden eläinten välillä. Se ei voi olla muun kuin tyhmän ja manipuloivan ihmisen keksintöä. Vallanhalua koko juttu.
Ikävää seurausta asiasta on, että uskovat ovat sellaisia iljettäviä eläinten rääkkääjiä sieluun ja pelastukseen uskoessaan.
Kaksi asiaa saa minut todella raivoihini uskovissa. Heidän halu määrätä muiden elämää siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Siitä suutun paljon.
Mutta mikään ei saa minua niin vihaiseksi, kuin uskovien eläinrääkkäys ja eläinten mitätöinti oman typerän uskon varjolla.Se on niin käsittämättömän tunteetonta ja kylmää toimintaa, että en osaa edes kuvailla.
Jos ihminen kokee äidillistä rakkautta lastaan kohtaan, niin tämä on todiste, että olemme ”ehjiä Jumalan kuvia”. Jos eläin kokee samaa, niin sitten kyseessä on vain äidinvietit ja vaistot.
Eikö tässä ole nyt hieman epärehellistä pohdiskelua? Mistä ihmeestä näitä väittämiä oikein revitään? Perustelut?
”Tämä kaikki on asioita, jotka vaativat uskoa näihin asioihin.”
Siis kuten kaikki perustelemattomat uskomukset. Niihin uskoo vain, jos kykenee uskomaan asioihin, joissa ei ole mitään järkeä ja joille ei ole tieteellistä näyttöä.