Kanerva takaisin, Häkis ulos!

Kuuluisa venäläinen kirjailija arvioi venäläisiä seuraavasti: "Julmuus - se on ihmetyttänyt ja piinannut minua koko ikäni. Mistä ihmisen julmuus johtuu, mistä se on peräisin? Tätä asiaa olen ihmetellyt, mutta en ole pystynyt enkä pysty sitä ymmärtämään. - - Nyt, Euroopan sodan hirmuisen mielettömyyden ja vallankumouksen veristen tapahtumien jälkeen, - - minun on todettava, ettei venäläinen julmuus näytä kehittyneen mitenkään; voitaisiin sanoa, etteivät sen muodot muutu. Muuan 1600-luvun alkuvuosien kronikoitsija kertoo, millaisia kidutuksia hänen aikanaan käytettiin: 'Suuhun kaadettiin ruutia ja se sytytettiin; toisiin tungettiin ruutia toisesta päästä. Naisilta puhkaistiin rinnat, haavojen läpi pujotettiin köysi, josta heidät ripustettiin roikkumaan.' Vuosina 1918 ja 1919 Donilla ja Uralilla tehtiin samanlaisia tekoja: miehen alapäähän työnnettiin dynamiittipötkö ja se räjäytettiin. Uskon, että Venäjän kansan erikoispiirre - yhtä ainutlaatuinen kuin englantilainen huumorintaju - on erityinen julmuuden taju, kylmäverinen julmuus, ikään kuin haluttaisiin kokeilla ihmisen kärsimiskyvyn rajoja, tutkia elämän kestokyvyn sitkeyttä. Venäläisessä julmuudessa on pirullista taidokkuutta, siihen sisältyy jonkinmoinen hioutuneisuuden, harkitun määrätietoisuuden sävy. Tätä erikoista piirrettä ei voida selittää nimittämällä sitä psykoosiksi tai sadismiksi, eiväthän nämä sanat edes selitä mitään. - - Jos julmat teot olisivat vain yksilöiden psyykkisen kieroutuneisuuden ilmauksia, niistä ei kannattaisi puhua: ne kuuluisivat psykiatrin toimialaan, eivät moralistille. Puhun tässä kuitenkin vain kollektiivisesta kärsimyksillä huvittelusta. - - Kummat ovat sitten julmempia, valkoiset vai punaiset? Luultavasti he ovat yhtä julmia, koska kummatkin ovat venäläisiä. Kysymykseen julmuuden asteista historia muuten vastaa sangen selvästi: aktiivisempi osapuoli on julmempi."[viii]

Venäjän tsaari Pietari Suurikin nautti raakuudesta, hän löi henkilökohtaisesti pään poikki useilta kymmeniltä streltsi-joukkojen sotilailta ja kummasteli, etteivät läsnä olevat ulkomaalaiset halunneet kehotettuina osallistua tähän huvitukseen.[ix]

"Vuoden 1942 tammikuun ensimmäisinä päivinä Feodosijan luona maihin nousseille ja Kertshistä saapuneille vihollisvoimille oli, kuten edellä mainittiin, tie käytännössä auki 11. armeijan elinhermolle, Dzankoin-Simferopolin radalle. -- Feodosijassa bolshevikit olivat joko tappaneet haavoittuneemme sairaaloihin tai raahanneet heidät siteissään meren rantaan, kaataneet päälle vettä ja jättäneet heidät purevaan pakkaseen jäätymään."[x]



Tästäkin erittäin surullisesta aiheesta voisi kirjoittaa loputtoman pitkän artikkelin, mutta lienee parasta lopettaa todeten, etteihän tässä käsitelty edes venäläisten partisaanien suorittamia suojattomien suomalaisten naisten, lasten ja vanhusten murhia heidän kodeissaan.