Vahvat muistot säilyvät

geeneissä !

Evolutsit väittävät tietävänsä geeneistä jo kaiken. Ovathan he suuressa viisaudessaan julistaneet 90 % geeneistämme roskaksi ja evon jätteiksi. Voi tuota typeryyttä.

Minä tiedän, että voimakkaat kokemukset säilyvät geeneissämme sukupolvelta toiselle ja siitä muodostuu kollektiivinen muisti. Se on myös luonteemme perusta. Ei luonne periydy sellaisenaan vaan muistikuvat periytyvät ja siten edellisten sukupolvien kokemukset muokkaavat ajatteluamme jo lapsesta alkaen. Se on juuri se ns. piilotajunta, josta psykologitkin puhuvat. Juuri se ns. roskageenistö on muistikuvien välittäjä.

Itselläni on muistikuvien periytymisestä omakohtainen kokemus mutta kerron sen vähän myöhemmin ettei tästä tule liian pitkää. Evot poloiset kun eivät yleensä jaksa lukea ja käsittää 10 riviä pitempää tekstiä.

7

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -hän tarkennusta

      Evo ei mitenkään kykene tätä ilmiötä selittään. Evon tarinathan keskittyvät vain ruumillisten ominaisuuksien selittelyyn. Henkisistä periytymisistä se oppi, jos sitä edes opiksi voi sanoa, ei sano mitään eikä luonteensa vuoksi voikaan sanoa.

    • kaikenmoisia perättömiä väitteitä sitä jaksetaan esittää.. Joku lienee väittänyt että genetiikassa ei tapahtuisi enää uusia löytöjä? Sellaista ei väitä kuin pinttynein kreatonisti jolla on silmät kiinni, sormet korvissa ja huutaa PLÄÄPLÄÄPLÄÄPLÄÄPLÄÄPLÄÄ

      Muistot eivät periydy. Lahjakkuus tietyllä osa-alueella periytyy. Ilman soveliaita geenejä ei tule muusikkoa. Kuka tahansa oppii nuoteista soittamana, se ei vaadi musikaalisuutta site yhtää, pelkkää ulkoa opettelua, eriasia jos osaa soittaa korvakuulolta. Kuulee kipaleen ja muutaman minuutin treenaamisen jälkeen osaa soittaa kappaleen intron, esimerkiksi.

      Virheellinen vaikutelma muistikuvien periytyvyydestä johtuu kasvuiässä saaduista vaikutelmista, kasvatuksesta. Minkä on se prosessi millä jokin tapahtuman aiheuttamat muistot periytyvät? Sodasta periytyy "muistoja" mutta uraaniammusten "muistoja" et varmaankaa tarkoita? Sinun hek.koht. jonkinlainen peritytvä muisto on taas valtavan todistusvoimainen.. Onko kyseessä muisto siitä että jokin esivanhempasi on saanut yhteyden rajan tuolle puolen...?

    • huu-haata

      ...lääketiede on kehittänyt neuroleptit. Suosittelen ketjun aloittajaa ottamaan annoksensa, tai jos reseptiä ei vielä ole, hakemaan sellaisen lähimmältä mielenterveystoimistolta.

      • evo joutunut

        kauhun valtaan kun teoria alkaa pettää alla. Ota itte jotain vahvaa rauhottavaa ja koeta vaan kestää. On muutakin kuin vain se minkä te evot hyväksytte. Todellisuus kun ei kysy teiltä lupaa olemassaoloonsa.


    • juutas.

      Heti jo ensimmäisessä lauseessasi mennään pahasti metsään:

      "Evolutsit väittävät tietävänsä geeneistä jo kaiken."

      Tieteessä ei koskaan väitetä tiedettävän kaikesta kaikkea. Jos tiedettäisi, voisi tutkimustyön lopettaa. Lopullisten totuuksien tietäminen kuuluu uskontoihin.

      • luulette koska

        olette jo julistaneet 90 % geeneistä roskaksi. Mistä te sen tiedätte jos ette usko jo tietävänne kaikkea, ainakin noin käytännössä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      198
      1519
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      720
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe