Olen edelleen feministi, mutta joihinkin feminismin piirteisiin minulla olisi kriittinen näkökulma.
Usein näyttää siltä, että naiset itsekin ovat valmiita kiroamaan elämäänsä, koska saavat synnyttää, meikata, kantaa kaksoistaakkaa tms. En aina oikein ymmärrä. Minun "normaalit" ystävättäreni ovat sitä mieltä, että raskaus ja synnyttäminen on epäreilua siksi, kun sitä ei voi mies kokea. Eihän yhdenkään naisen ole pakko synnyttää, mutta moni tekee sen varmasti mielellään. Lapsen hoitaminen voi olla paljon antoisampaa ja mielekkäämpää kuin kodin ulkopuolella duunaaminen. Miksi kerätä turhaa katkeruutta "ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella" -ajattelulla? Myöskään meikkaaminen ei ole pakollista. Tietenkin on toisinaan hyvä olla edustavimmillaan, mutta tällöinhan kaunistautumismahdollisuus on naisille vain etuoikeus. Näin esim. sellaista työpaikkaa hakiessa, jossa ulkokuori merkitsee.
"Kaksoistaakka" on oma ongelmansa, mutta on vältettävissä yksinkertaisesti sillä, ettei ole niin huolehtivainen, vaan ottaa asiat ainakin yhtä rennosti kuin mieskin. Naisten stressi kotitöistä näyttää usein täysin itse hankitulta. Jättäis vaan rauhassa tekemättä. Miksi naiset välittävät niin paljon siitä mitä ihmiset sitten ajattelevat? Miehille se on usein yhdentekevää, eikä heitä siksi painostetakaan.
Kuukautiset? Minulle ne eivät koskaan ole olleet vaiva. Minä jopa pidän niistä. Mutta tämänkin asian voi nykyään järjestää esim. hormonikierukalla tai ehkäisykapselilla, tai popsimalla pillereitä ilman taukoa (tai pitämällä tauon harvemmin). Onhan miehilläkin märät unensa ja siivoaminen niiden kanssa.
Näkökulmani siis on, että nykyiseen feminismiin kuuluva epäkohta on, että miehiä huudetaan apuun kuin äitiä, heiltä tarvitaan naisten täydellistä hyväksyntää ja odotetaan että he täyttäisivät feministien unelmat. Kiintiöt ovat tarpeettomia, koska naiset uskovat olevansa yhtä päteviä kuin miehetkin, kuten asia onkin. Kun feminismi on saanut asiat virallisesti kuntoon, niin enempää ei voida vaatia. Idiootteja asenteita ja sosiaalista painostusta tulee aina olemaan, salaisuus on siinä ettei naisten tule siitä välittää ja stressaantua. Nykymaailmassa naiset voivat jo kaiken minkä miehetkin, huipulle pääseminen vaatii taistelua sekä naisilta että miehiltä.
Onko kenelläkään toisella naisella mitään kriittistä sanottavaa feminismistä ;)?
Näkökulma feminismiin
5
241
Vastaukset
- Shownisti
Kritisoin feminismiä siitä, että siitä on tullut länsimaisessa kulttuurissa ainoa hyväksyttävä -ismi, toisin kuin sovinismista.
Monet miehet, varsinkin päättäjät, polvistuvat feministien edessä, koska eivät halua saada sovinistin leimaa otsaansa.
On trendikästä olla feministin kanssa samaa mieltä.
Miespolitiikot eivät uskalla olla naispoliitikkojen (feministien) kanssa eri mieltä, koska poiliittinen ura on silloin vaakalaudalla.
Kuka mies nyt haluaisi menettää valtansa naisen takia?- Pokeman
Oletpas harmittava tyyppi showinisti! Nuo olivat kai sun omia päätelmiä? Itsekkö olet polvillasi feministien edessä?
Todellisuudessa feministit sivuutetaan samalla tavalla kuin pörisevät kärpäset!
Oletpas keksinyt omituisen trendin! Opiskelijapiireissä on nykyään mieluummin "trendikästä" ivata feminismiä.
Ja tuskimpa kukaan on polvillaan feministien edessä. Kysymys on vain poliitikkojen halusta olla kinaamatta pikkuasioista. - Sohvi
Pokeman kirjoitti:
Oletpas harmittava tyyppi showinisti! Nuo olivat kai sun omia päätelmiä? Itsekkö olet polvillasi feministien edessä?
Todellisuudessa feministit sivuutetaan samalla tavalla kuin pörisevät kärpäset!
Oletpas keksinyt omituisen trendin! Opiskelijapiireissä on nykyään mieluummin "trendikästä" ivata feminismiä.
Ja tuskimpa kukaan on polvillaan feministien edessä. Kysymys on vain poliitikkojen halusta olla kinaamatta pikkuasioista.että olet jokseenkin oikeassa, Pokeman. Ei tämä feminismi mikään trendi ole, suurin osa edes naisista ei oikeastaan tiedä, mistä on kysymys. Tavallisin hörhöluulo lienee, että feministit vihaavat miehiä, ovat järestään lesboja, käyttäytyvät äärimmäisen fanaattisesti "yhden asian" liikkeessään jne.
Kuitenkin me olemme aivan tavallisia naisia, jotka ovat ymmärtäneet naisia sortavan/syrjivän perusmekanismin maapallon kaikissa yhteiskunnissa. Ja että me pidämme tilannetta epäoikeudenmukaisena. Ja meillä on halua ja rohkeutta kykyjemme puitteissa yrittää jotain parempaa, edes joskus. Vaikka vain puhua asiasta, jos ei muuta.
Konkreettisesti eniten saavat aikaan sellaiset feministisiä tavoitteita ajavat ihmiset, jotka vaikuttavat myös muissa yhteiskunnallisissa liikkeissä tai vaikutusalueilla (politiikassa, liike-elämässä, tieteen piirissä jne). Feministienkin saavutukset menevät ikäänkuin näiden muiden "liikkeiden" piikkiin. Jo nyt monia ennen yltiöfeministisiä tavoitteita pidetään itsestään selvinä tasa-arvoasioina, työväenliikkeen ansiona tms. Taustaa ei tiedosteta eikä feminismille haluta antaa "kunniaa".
- K-18
Niin kauan, kun löytyy ihmisiä, joiden mielestä on ongelmallista, että naiset vaativat samaa asemaa miesten kanssa, tarvitaan feminismiä.
Niin kauan, kun ajatellaan, että miessukupuoleen syntyminen tarkoittaa automaattista kiinnostusta väkivaltaan, tarvitaan feministejä.
Näin muun muassa.- Jabberwocky
Feminismit käsittelevät vaikeita ja ahdistaviakin aiheita niin, että välillä sulkisi mieluummin silmänsä kuin yrittäisi toimia - olisihan se helpompaa. Itseeni kohdistuva tuska ei kuitenkaan ole feminismeihin tutustumisen myötä kasvanut, vaan päin vastoin voin tyytyväisenä hyväksyä asiat joita haluan tehdä tai olla. Minusta ei ole tullut miestä, sen sijaan pidän naiseudestani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6517996Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672283Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332199- 1471775
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251262Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511243Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101165Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65849Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59815Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7754