ruoan

korotuksesta oli juttua tänään lehdessä ja et työttömällä jää joku 6 euroa rahaa eikä sillä pärjää?Itse viime laman aikoihin valmistuin ja olin monta vuotta peruspäivärahalla,kuten vaimoniMeillä oli tuloina asumistuki,peruspäivärahat ja toimeentulotuki.Jatkuvina menoina kaksion vuokra Vantaalla ja normaalit laskut ym ruoat.Ei velkaa mihinkään eikä ole nytkään.Silti en tuntenut oloani "köyhäksi" vaikka olen hyvätuloisesta perheestä.Kävimme peruspäivärahalla ollesamme vuosittain 1-2 kertaa joko välimerellä tai kanarialla ja kerran floridassa omilla rahoilamme.eli mukana oli äkkilähtöjä mutta myös normaalihintaisia matkoja.Myös skimbamatkoja tehtiin lappiin.Voi olla et ruoan hinnan suhde työttömän tuloihin on muuttunut ja asuminen on kalliimpaa mut ihmetyttää kun jengi ei osaa käyttää rahaa.Nyt olemme olleet vuosia vakituisissa työsuhteissa eikä se jättänyt mitään laiskan loisen leimaa meihin.Päinvastoin,nyt jaksaa tehdä töitä.Jotkut alkoholisoituu tai masentuu pitkän työttömyyden aikana mut se on asenteesta ja vahvuudesta kiinni ja siitä ettei arvota työtä liian korkealle.Jos on velkaa se on eri asia mut jos rahat menee viinaan ja röökiin niin saa syyttää itseänsä.Ainoa ikävä puolitosta jaksosta on et tuolloin olis voinut ostaa halvalla asunnon mut työtön ei saa pankkilainaa eikä sitäpaitsi pystynyt säästämaan paljoa kerralla kun fatta syynää pankkitilit jos mietitte matkoihin menneitä rahoja.Nyttenkin tykätään matkustella-se antaa paljon ja lähdemmekin Pariisiin viikon päästä:toki matkat on suhteessa kalliimpia kun sillon,kymppimatkat oli yksi halvoista 90 luvulla jota ei o enään jäljellä....
9543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos olit peruspäivärahalla joskus 90-luvun puolessa välissä, niin se oli poikkeuksellista aikaa kun ruoan numeraaliset hinnat putosivat alaspäinkin ja olivat alhaalla muutaman vuoden.
Peruspäivärahojen tasoon ei kuitenkaan tuon ajan jälkeen ole juuri merkittäviä korotuksia tehty, vaikka kaikki pakolliset elinkustannukset ja hinnat ovat ainakin kaksinkertaistuneet. Jos peruspäiväraha olisi nyt vaikka vain 900€/kk. niin kyllä sillä jo moni terve ihminen siedettävästi pärjäisikin.

Äänestä
  • oikeassa,en ole tarkistellut faktoja...btw jotkut varmaan ajattelee et on yhteiskunnan rahojen haaskausta tuommoinen mutta koko ajan haimme töitä emmekä olleet "päättäneet" jäädä työttömiksi.Eihän tt tukea ole mihinkään matkusteluun tarkoitettu mut kyllä ne matkat meitä piristi paljonkin ja jos niistä jää yli niin sillä saa tehdä mielestäni mitä vaan.en tiedä kuinka usein ja miten tarkistetaan nykyään että ei vaan ole yhtään tilillä rahaa säästössä jotta voidaan myöntää tt tukea...ei kai ne vielä himaan asti tule...tai kaiva taskuja ne fattan tantat.Meillä oli kyllä tiedossa että työttömän tulot tulevat suhteessa tippumaan.Onhan se sitäpaitsi melkoinen menoerä valtiolle

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    oikeassa,en ole tarkistellut faktoja...btw jotkut varmaan ajattelee et on yhteiskunnan rahojen haaskausta tuommoinen mutta koko ajan haimme töitä emmekä olleet "päättäneet" jäädä työttömiksi.Eihän tt tukea ole mihinkään matkusteluun tarkoitettu mut kyllä ne matkat meitä piristi paljonkin ja jos niistä jää yli niin sillä saa tehdä mielestäni mitä vaan.en tiedä kuinka usein ja miten tarkistetaan nykyään että ei vaan ole yhtään tilillä rahaa säästössä jotta voidaan myöntää tt tukea...ei kai ne vielä himaan asti tule...tai kaiva taskuja ne fattan tantat.Meillä oli kyllä tiedossa että työttömän tulot tulevat suhteessa tippumaan.Onhan se sitäpaitsi melkoinen menoerä valtiolle

    sosiaalimenoista, joten summa on lähinnä marginaalinen!

    Aika erikoista, lomaahan työttömällä ei vuodessa saa olla kuin 6vrk ja siihen sit viikonloput mukaan eli 10pv.

    Äänestä

  • silloin pitää lomaa kirjoitti:

    Aika erikoista, lomaahan työttömällä ei vuodessa saa olla kuin 6vrk ja siihen sit viikonloput mukaan eli 10pv.

    kaikkea ei tarvitse kertoa eikä niitä työhönosoituksia nyt niin paljon viikon"loman" aikana tullut että olis jäänyt kiinni...sorry vaan

    Äänestä

  • ja arvaa mitä kirjoitti:

    kaikkea ei tarvitse kertoa eikä niitä työhönosoituksia nyt niin paljon viikon"loman" aikana tullut että olis jäänyt kiinni...sorry vaan

    päivä ei matkustella edes pääkaupunkiseudun sisäisellä.Joten se siitä.perusturvalla ei osteta vaatteita edes kirpputorilta.Ruoka on pakko ostaa -50% alennuksella viimeisen päivän tuotteita,ei eineksiä vaan kalaa tai lihaa ja laitettava monen päivän ruoka siitä.Kun maito on jo euron leipä halvin 2e niin on tingittävä ettei osta vihanneksia eikä hedelmiä,joskus sattuu jotain vanhoja omenoita saavan euron kilo.kaali edullisin C-vitamiini lähde.
    Mikäli tulee mitä tahansa yllättävää menoa on monen kuukauden bodjetti sekaisin.

    Äänestä

  • kympillä kirjoitti:

    pääkaupunkiseudulla, miksi et asioi lidlissä. Maito ollut pitkään tarjoukses 0.59e leipää saa vaalea 1e ja tummaa 0.69e. Kannattaa katsoa mistä ostaa.

    miettimään,et eihän yhtä maitolitraa juoda päivässä ja ainakaan ruokakermaa ei tartte välttämättä mitä siinä jutussa laitettiin jauhelihakastikkeeseen

    Äänestä

  • asut kerran kirjoitti:

    pääkaupunkiseudulla, miksi et asioi lidlissä. Maito ollut pitkään tarjoukses 0.59e leipää saa vaalea 1e ja tummaa 0.69e. Kannattaa katsoa mistä ostaa.

    punaista maitoa käytin siihen asti kunnes maistoin vasta avaamastani tölkistä,oli hirveätä kun hapantunutta siihen jäi sieltä maidon osta,siellä myös tosi vanhoja hedelmiä ja vihanneksia.Jugurttipurkit 1.25gr hämäten hinnallaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hinnan kirjoitti:

korotuksesta oli juttua tänään lehdessä ja et työttömällä jää joku 6 euroa rahaa eikä sillä pärjää?Itse viime laman aikoihin valmistuin ja olin monta vuotta peruspäivärahalla,kuten vaimoniMeillä oli tuloina asumistuki,peruspäivärahat ja toimeentulotuki.Jatkuvina menoina kaksion vuokra Vantaalla ja normaalit laskut ym ruoat.Ei velkaa mihinkään eikä ole nytkään.Silti en tuntenut oloani "köyhäksi" vaikka olen hyvätuloisesta perheestä.Kävimme peruspäivärahalla ollesamme vuosittain 1-2 kertaa joko välimerellä tai kanarialla ja kerran floridassa omilla rahoilamme.eli mukana oli äkkilähtöjä mutta myös normaalihintaisia matkoja.Myös skimbamatkoja tehtiin lappiin.Voi olla et ruoan hinnan suhde työttömän tuloihin on muuttunut ja asuminen on kalliimpaa mut ihmetyttää kun jengi ei osaa käyttää rahaa.Nyt olemme olleet vuosia vakituisissa työsuhteissa eikä se jättänyt mitään laiskan loisen leimaa meihin.Päinvastoin,nyt jaksaa tehdä töitä.Jotkut alkoholisoituu tai masentuu pitkän työttömyyden aikana mut se on asenteesta ja vahvuudesta kiinni ja siitä ettei arvota työtä liian korkealle.Jos on velkaa se on eri asia mut jos rahat menee viinaan ja röökiin niin saa syyttää itseänsä.Ainoa ikävä puolitosta jaksosta on et tuolloin olis voinut ostaa halvalla asunnon mut työtön ei saa pankkilainaa eikä sitäpaitsi pystynyt säästämaan paljoa kerralla kun fatta syynää pankkitilit jos mietitte matkoihin menneitä rahoja.Nyttenkin tykätään matkustella-se antaa paljon ja lähdemmekin Pariisiin viikon päästä:toki matkat on suhteessa kalliimpia kun sillon,kymppimatkat oli yksi halvoista 90 luvulla jota ei o enään jäljellä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu