miksi ja

Miksi venäläiset eivät paljasta Apollo-huijausta?
Tai miksi he eivät paljasta jenkkien muitakaan huijauksia. Eivätkä minkään maan huijauksia. Ovatko kaikkien maiden mediaväki ja tiedusteluväki ja politikot samasta puusta ja puhaltavat samaan hiileen ja vetävät yhtä köyttä. Mitä kansa sitten tekisi oikealla tiedolla. Antaisiko se sapiskaa herroille. Kansaa täytyy johtaa antamaan sapiskaa herroille ja on suuri vaara, että näistä sapiska johtajista tulee samanlaisia herroja ja kusettajia pienen ajan kuluttua kuin nämä nykyiset. Orwellin ' Eläinten vallankumous ' on siitä hyvä esimerkki. Olemme kusessa me tavallinen kansa. Ei tule milloinkaan hyvä. Luulisi Venäjän sanovan sanansa WTC paloihin ja muuhun. Olisivat vaikka nasa-papin puolella, mutta ei. Hiljaisuus on kamalinta.
6197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Antaa niiden vaan rauhassa "johtaa" ei se niin helppoo ja vaaratonta ooo, kalifeja kalifien paikalle kun riittää! hauskempaa ja huolettomampaa on olla tavis.

Äänestä

Niillä kai ei ole omia luurankoja kaapeissaan.

Äänestä
  • Kiinalaiset kiristää sekä nasaa että venäläisiä. Se on vielä tuottoisampaa. Ne saa heiltä teknologiaa vastapalvelukseks.

    Äänestä

  • kiristää kirjoitti:

    Kiinalaiset kiristää sekä nasaa että venäläisiä. Se on vielä tuottoisampaa. Ne saa heiltä teknologiaa vastapalvelukseks.

    näin sanoi minulle eräs kiinalainen.

    Äänestä

  • onkin, kirjoitti:

    näin sanoi minulle eräs kiinalainen.

    ???

    Äänestä

  • kiristää kirjoitti:

    Kiinalaiset kiristää sekä nasaa että venäläisiä. Se on vielä tuottoisampaa. Ne saa heiltä teknologiaa vastapalvelukseks.

    Ei kai niillä muuta kopioimisen arvosta olekkaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi hfghfgh kirjoitti:

Miksi venäläiset eivät paljasta Apollo-huijausta?
Tai miksi he eivät paljasta jenkkien muitakaan huijauksia. Eivätkä minkään maan huijauksia. Ovatko kaikkien maiden mediaväki ja tiedusteluväki ja politikot samasta puusta ja puhaltavat samaan hiileen ja vetävät yhtä köyttä. Mitä kansa sitten tekisi oikealla tiedolla. Antaisiko se sapiskaa herroille. Kansaa täytyy johtaa antamaan sapiskaa herroille ja on suuri vaara, että näistä sapiska johtajista tulee samanlaisia herroja ja kusettajia pienen ajan kuluttua kuin nämä nykyiset. Orwellin ' Eläinten vallankumous ' on siitä hyvä esimerkki. Olemme kusessa me tavallinen kansa. Ei tule milloinkaan hyvä. Luulisi Venäjän sanovan sanansa WTC paloihin ja muuhun. Olisivat vaikka nasa-papin puolella, mutta ei. Hiljaisuus on kamalinta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu