alaikäisyytensä tähden. Häntä saavat määrätä holhoojat ja huoneen haltijat isän määräämään aikaan asti ja kuten Paavali kertoo, että samoin uskovainen on alaikäinen ja maailman alkeisvoimien alla ennen täysi-ikäisyyden saavuttamistaan. Eli uskovainen, joka ilmentää vapautta, rauhaa ja iloa on jo lähellä täysi-ikäisyyttä hengellisessä mielessä ja se on uskon päämärä, että ihmisestä tulee rakastava ja rauhanrakentaja ja uskovaisen sydän huutaa Abba Isä ja kiitollinen noin ihmeelliselle Isälle, joka Pojassaan vapautti orjan, lapsen asemaan.
Galatalaiskirje 4
1 Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
2 vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
3 Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
7 Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
pidättele ja siksi Hän tekee ihmeitään ja tunnustekojaan tänäänkin omiensa kautta.
Alkeisvoimia ovat kaikki ihmisen ymmärykseen menevät voimat, eli alkeisvoimia voi maistaa, haistaa, kosketella, katsoa..., mutta alkeisvoimien yläpuolella on vapaus, eli Jumalan VOIMA, joka tekee ihmeitä. Jumalasta syntynyt ei katso alkeisvoimiin, vaan hän kastoo niiden yli Jeesukseen ja saa nähdä ihmeitä, jopa suurempia ihmeitä ja tunnustekoja, mitä Jeesus teki Ihmisen Poikana ollesaan Pyhän Hengen VOIMALLA.
on syntymän ihme. Suuri ihmetapahtuma on, kun ihminen saa syntyä lihallisesta hengelliseksi, eli Jumala synnyttää omansa ylhäältä, Jumalasta. Tämä syntymä liittää ihmisen Jeesuksen ruumiiseen ja näin hänestä tulee ruumiinjäsen, joka saa tässä ruumiissa, jonka Pää on Jeesus Kritus, nähdä uskon totuuden ja lupausten toteutumisen ja täyttymisen.
Johannes 3
1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
Voi kuika virkistyn taas tästä Sanaa, joka on täyttä totta.