Suomessa, sanottiin televisiossa kun Jenkeissä sähköt meni. Etelä-Suomeen iski suuri katkos, joka tosin ei kestänyt kuin alle 15 min minulla. Olisi paras, ettei luvattaisi liikoja Suomen sähköverkon suhteen, ei paljoa lisää tarvittaisi, että saisi heittää ruuat pakkasesta kierrätykseen.
Suuri sähkökatkos ei mahdollista
3
261
Vastaukset
- Miksa
Kymmenisen vuotta sitten oli pisin sähkökatkos kuusi tuntia, sittemmin niitä ei esiintynyt. Nyt viime suurmyrskyssä oli sähköt pois puolitoista päivää. Hautasin jo ajatuksen varavoiman rakentamisesta, mut nyt näyttää siltä, et taidan alkaa uudestaa pohtia tuota varavoiman rakentamista, jos kerran yks maakaapelin maasulku voi pimentää noinkin laajasti.
t. sähkäri - kokenut
itsekin olen sitä mieltä, ettei niin suuri sähkökatkos ole mahdollista kun amerikoissa oli (että 20 miljoonaa suomalaista olisi ilman sähköä).
Kaikki muu mitä väitetään on PUPPUA !!!.
itseltäni on parivuotta sitten ollut sähköt pois 3 vuorokautta. Mietipä sitä talossa keskuslämmitys, mutta kiertovesi sähköllä. ei lämpiä. Ulkona lämmintä 0 astetta. 3:n päivänjälkeen sisällä noin 10astetta, naapureilla vielä vähemmän.
Pakasteet sulina ym...
ja VATTENFALL:ilta ei mitään korvauksia!!!- Spede
Joo ei varmaan ihan pian 20 milj suomalaista...
Näyttäisivät nyt sitä idioottia fingridin, itseään täynnä olevaa paskaa joka niin rinta rottingilla kehuu että "eeei tääl suomessa ole tollanen mahdollista, ollaan me vaan niin paljon parempia kun noi typerät anerikkalaiset..."
Helvetin tampio!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6628045Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672315Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332245- 1471817
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281335Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511246Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131206Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60863Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65857Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7776