USA:ssa on YK

Länsi pitää ihmisoikeuksia pystyssä. USA on maailman poliisi, kunpa vain jaksaisi olla aina. YK:n ihmisoikeuksien julistus ja USA:n perustuslaki ovat sama asia. Nato on puolueeton.
794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Saddam oli murhaaja kuten Putin. Putin on seuraava.
Minä kuulun niihin, jotka eivät hämmästy, kun Putin on tuomiolla. Länsimieliset vetävät Putinin hirteen!

Äänestä
  • vetävät, mutta tiedän mihin vedät sinä...

    Äänestä

"Toinen tapa on se, että viedään YK:n päämaja pois Yhdysvalloista.

"Ensinnäkin USA pyrkii hallitsemaan YK:n asialistaa niin paljon kuin mahdollista mm. taloudellisen painostuksen avulla. ”Sen keinoina YK:n
köyhyyden vastaisessa taistelussa ja kaikessa sosiaalisen edistyksellisyyden ajamisessa on ollut vapauttaa markkinat ja kilpailla kansainvälisten ja monikansallisten yhtiöiden suosiosta. Nyt agenda on vieläkin riisutumpi, eikä siellä ole muuta kuin terrorismin vastainen sota”, hän kuvaili. Koska USA:n on mahdotonta hallita YK:ta täydellisesti, se ei myöskään halua antaa sille kovin tärkeää roolia. Sen toinen pyrkimys onkin maailmanjärjestön marginalisoiminen."

"USA:n intressi tässä mielessä on YK:n mandaatin, Naton itsenäisen ja vanhankaltaisen roolin sekä Naton eurooppalaisten jäsenvaltioiden roolin heikentäminen. Se haluaa myöskin varmistaa, ettei Euroopan unionista tule sille edes alueellista kilpailijaa”

Yksi ulottuvuus on myös se, että YK:n luomat kansainvälisen oikeuden käyttäytymissäännöt ovat paljon terveemmät kuin mitä USA:n
uusliberalistinen ja militaristinen ulkopolitiikka tällä hetkellä tuottaa maailmaan."

http://www.rauhanpuolustajat.fi/RaPu-lehti/lehdet/2005/305/rappio_vai_remontti.html

Äänestä

"Chomsky puhuu avoimesti myös Yhdysvaltojen ylimielisestä suhteesta YK:iin. YK - yhtä hyvin kuin Kansainvälinen tuomioistuinkin - on useasti tuominnut Yhdysvallat sotarikoksista, terrorismista ja laittomasta voimankäytöstä"

http://www.aamulehti.fi/taim/lehdet/uusi/arv4.shtml

Äänestä
  • http://fi.wikipedia.org/wiki/Phyllis_Bennis

    "analysoi kuinka suuret maat (lähinnä USA) ovat manipuloineet, uhkailleet, kiristäneet, lahjoneet pienempiä maita saadakseen ne tukemansa päätöslauselman taakse. Hän myös kritisoi voimakkaasti Turvallisuusneivoston valtaa ja sen epädemokraattisuutta sekä suurilla mailla olevaa veto-oikeutta. Hänen mielestään YK:lla on tulevaisuutta vain jos turvallisuusneuvosto lakkautetaan ja päätökset siirretään yleiskokouksen päätettviksi, joissa kaikilla YK:n jäsenillä on vain yksi ääni eikä veto-oikeutta. Bennis kritisoi myös voimakkaasti George W. Bushin politiikkaa."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pidetään yllä kirjoitti:

Länsi pitää ihmisoikeuksia pystyssä. USA on maailman poliisi, kunpa vain jaksaisi olla aina. YK:n ihmisoikeuksien julistus ja USA:n perustuslaki ovat sama asia. Nato on puolueeton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu