Ainaista panettelua

syyttelyä, tuomitsemista jne.

Kun tuon Jeesuksen Kristuksen sanaa ja jos se syyttää, panettelee, tuomitsee niin silloin ihmisellä asiat eivät todellakaan ole kunnossa vaan hän on valheen vallassa joka ei voi sietää Jeesuksen Kristuksen sanaa.

Siispä sinä joka koet Jeesuksen Kristuksen sanoissa
sanomassa (minä en ole Jeesus että ei tarvitse sitä enää tuoda) jotain sellaista mikä ei miellytä
Käänny Jumalan puoleen ja PYYDÄ ETTÄ HÄN SINULLE
näyttää mistä KIIKASTAA. SILLÄ vain silloin kun
SYDÄMESTÄSI TAHDOT JUMALAN TOTUUDEN TUNTOON
PÄÄSTÄ JUMALA SILMÄSI AVAA näkemään missä menet
kussa kuljet.

Täällä syytetään MISSÄ ON SANOMASI vaikka se on kirkkaasti näkynyt.

Siis SANOMA ON SE JEESUKSEN SANOMA VAIN VOI IHMISEN PELASTUKSEEN SAATTAA EI MIKÄÄN ihmisoppi
Ihmisopit kumoavat Jeesuksen sanomat täysin.
Ahtaasta portistakin on tehty KIROTTU SUNI PORTTI.

Siis MITÄ täällä syytetään ja panetellaan ja tuomitaan ja poletaan alas?
21475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

tuot. Jos tuot Sanaa, niin kukaan ei Sanaa vastaan väitä, mutta sinun omia puheitasi vastaan ne väitteet syntyvät, sillä sinä puhut outoja, sellaista, mitä Jeesus ei koskaan opettanut.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei Jeesus koskaan opettanut???

    Kun en muuta tuokkaan kun Jeesuksen Kristuksen sanomaa NIIN JOPA OUTOJA PUHUT.

    Olisit sanonut etten tuo ihmisoppia jota ihmiset
    ovat kautta aikain eksytyksekseen tuoneet, silloin olisit sanonut Totuuden.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    kautta kirjoituksesi ja uskot niiden olevan Jeesuksen Sanomaa, mutta se ei pidä paikkaansa, sillä sinulta puuttuu Sanoma, eli hyvä Sanoma.

    Alunalkaen sinä olet lähtenyt julistamaan syntiä vastaan, jota meidän tuleekin tehdä, mutta koska olet taitamaton julistuksessasi, eli sinua ei ole tehtävään valjastettu, niin sinä olet eksynyt väärämielisyyteen ja tuomitset Jumalan vanhurkauttamia.
    Jos sinä tahdot päästä Jeesuksen työtoveriksi, niin lakkaa kieltämästä Jumalan Sanaa, siis armolahjat ovat voimassa, RAKKAUS on laintäyttymys, Jeesus parantaa ja vapauttaa tänään ja tekee suuria tunnustekoja, eli lakkaa kieltämästä Jumalan Sanaa ja lopeta tuomitsemiset, sillä tuomivaltaa ei ole minulla, eikä sinulla, eikä yhdelläkään ihmisellä, sillä Sana tuomitsee.
    Synnin me uskovaiset tuomitsemme, mutta emme ikinä ihmistä. Minä en sinua tuomitse, mutta herätän sinua totuuteen ja toivon, että totuus tulee sinuun asumaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    lihasi kirjoitti:

    näkemään miten itse elät lihan mukaan eikä näin Jeesus ole sijaa sinussa saanut.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    näkemään miten itse elät lihan mukaan eikä näin Jeesus ole sijaa sinussa saanut.

    periksi, vaikka sinulle tuodaan aktiivisesti Jumalan Sanaa ja osoitetaan, että Sana opettaa meille Jumalan tiet. Etkö tahdo tulla rakastavaksi ja hoivata heikkouskoisia ja julistaa evankeliumia, josta minä ainakin olen saanut valtavan palkan jo tässä ajassa. Olen vapaa, rauhallinen ja iloinen ja mistään en puutetta näe. Jumala pitää omistaan huolen ja sitä ei voi epäusko ottaa Jumalan omilta poissa, sillä Jumalan omat USKOVAT.

    Oletko nuorempana uskonut eritavalla, mitä nyt uskot, eli tuliko joku väliin ja hämmensi yhteytesi Jumalaan lihallisilla ja jopa henkivalta opeilla. Sitä tapahtuu, jos ihmien ei valvo itseään, vaan alkaa valvomaan vain toisia.

    Äänestä

Jeesukseen ja Hänen sanaansa. Onko tämä panettelun aihe?

Äänestä
  • Uskon Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa! Jumalan armo on uskon kautta osaksemme tullutta lahjavanhurskautta, niin ettei kukaan kerskaisi.

    Miksi täällä pitää kiistellä ihmisten paremmuudesta?

    Ei kukaan voi olla Jumalalle otollinen ilman Kristusta, niin että ihan samalla viivalla seisotaan Jumalan edessä, ei pitäisi olla mitään kerskattavaa, kun ainoastaan Kristuksen ansion tähden olemme pelastettettuja.

    Jotkut vain pyrkivät aettelemaan omatekoisia ahtaita porttejaan esteeksi sille tielle, jonka Jeesus on meille avannut.

    Sillä Jeesus yksin on TIE TOTUUS ja ELÄMÄ, eikä yksikään voi Isän tykö tulla, muutakuin Hänen kauttansa.

    Pysytään Kristuksessa!

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    Uskon Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa! Jumalan armo on uskon kautta osaksemme tullutta lahjavanhurskautta, niin ettei kukaan kerskaisi.

    Miksi täällä pitää kiistellä ihmisten paremmuudesta?

    Ei kukaan voi olla Jumalalle otollinen ilman Kristusta, niin että ihan samalla viivalla seisotaan Jumalan edessä, ei pitäisi olla mitään kerskattavaa, kun ainoastaan Kristuksen ansion tähden olemme pelastettettuja.

    Jotkut vain pyrkivät aettelemaan omatekoisia ahtaita porttejaan esteeksi sille tielle, jonka Jeesus on meille avannut.

    Sillä Jeesus yksin on TIE TOTUUS ja ELÄMÄ, eikä yksikään voi Isän tykö tulla, muutakuin Hänen kauttansa.

    Pysytään Kristuksessa!

    Anttooten tuon Armij jo olla. Mittee työ sen kansa vänkkeettä? Eihäm myö olla immeistä kummemppii kukkaa. Vae ollaanko? Tokkopa vuan. Sunikkii risti Pönttövuoren tunnelin uuvesttaan. Se kuulluu nykysi oleva savolaesten ahasportti. Eiköhä köllähetä muate.

    Äänestä

  • (=) kirjoitti:

    turvaan ostettuja?

    Äänestä

Vaan se, että miten sitä sanaa julistetaan, ratkaisee.

Sinun sanomasi ei ole Jumalalta tulevaa pelastussanomaa joka eheyttää ja tertveyttää väsyneet sielut, vaan se päinvastoin repii ja raiskaa, työntää pois uskosta ja Kristuksesta. Se on SAIRASTA NARSISTISTA oman pääsi uskoa, josta Jumalan armo ja kristillinen rakkaus on todella kaukana!

Jeesukseen turvaavien lähimäistensä saatanalle julistaminen ei todellakaan ole sitä pelastuksen ilosanoman julistamista maailmalle, johon meidät on kutsuttu.

Sinulla ei kertakaikkiaan ole oikeutta syyttää saatanan omiksi heitä, jotka ovat Kristuksessa, mutta niin sinä teet!

Eli SINÄ ITSE ET OLE KRISTUKSEN HENGESSÄ, vaan toimit syyttäjän hengessä.

Äänestä

sanoo sanan vastaanottavalle - ET OTA SITÄ VASTAAAN - SANOT VAAAN - LUULET VAAAN OLET LIHAN ORJA JA ET YMMÄRRÄ - MINÄ YMMÄRRÄN SINÄ ET - OLET SAATANAN PALVELIJA.

Tuntuuko tutulta?

Äänestä

Raamattu on Jumalan sanaa ja se myös opettaa.
Room. 14:14

Herraan Jeesukseen luottaen tiedän varmasti, ettei mikään ole sinänsä epäpuhdasta. Mutta jos joku pitää jotakin epäpuhtaana, hänelle se on epäpuhdasta.

2. Kor. 10:7

Ottakaa huomioon selvät tosiasiat! Jos joku varmasti uskoo kuuluvansa Kristukselle, hän ajatelkoon sitä, että samalla tavoin myös me olemme Kristuksen omia.

2. Piet. 3:17

Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne. Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan, niin että putoatte omalta varmalta pohjaltanne. [Mark. 13:23]

Äänestä

Tämähän ei ole panettelua?

¤¤¤Taas saatanan
Kirjoittanut: ArmiK 18.11.2007 klo 16.12

lipevää puhetta.

Voi miten syvällä oletkaan. LUE NYT KOKO RAAMATTU
LÄPI JA TULE SITTEN VASTA TÄNNE SILLÄ PUHUT TODELLA
SAATANAN SUULLA.

SINULLA EI OLE JUMALAN TOTUUDESTA MITÄÄN HAJUA VAAN
VALHEEN HERRAN KAIKEN HYVÄKSYVÄN RAKKAUDEN LÄHETTILÄS OLET JOTEN OLET MUITAKIN SIIHEN VALHEELLISEEN RAKKAUTEEN SAATTAMASSA.

En huutanut, mutta korostettava on.¤¤¤

Äänestä
  • on todellakin saatettava vastuuseen teoistaan.
    Suomessa on laki ja sitä valvovat toimitsijat.
    Tästä palstasta on saatvava Raamattu-KESKUSTELU-palsta, eikä enää anneta herjaajien hallita.!
    Ryhtykäämme toimeen!

    Äänestä

  • Aloittaja

    kirjoittaja. kirjoitti:

    on todellakin saatettava vastuuseen teoistaan.
    Suomessa on laki ja sitä valvovat toimitsijat.
    Tästä palstasta on saatvava Raamattu-KESKUSTELU-palsta, eikä enää anneta herjaajien hallita.!
    Ryhtykäämme toimeen!

    ei kanssasi ole. Sillä Jumalan Henki ei laillasi
    puhu vaan oma lihallinen itsesi puhuu joka on saanut piston Jeesuksen Kristuksen sanasta jota Hänen omansa tuovat.

    Jumalan Henki sanoo;antakaa kasvaa niin hyvän nisun kuin valevehnänkin. Sinä siis ET välitä Jumalan sanan Totuudesta, vaan otat käyttöösi omat valtuudet?

    Sanon viisaammin tekisit kun VOISIT mennä itseesi
    ja KÄÄNTYÄ TODELLA JUMALAN PUOLEEN.

    Sillä JUMALA KYLLÄ TOTUUDEN NÄYTTÄÄ mikä on minunkin SANOMANI jos vain SYDÄMESTÄSI TAHDOT sen
    tulla tuntemaan.

    Sodit nyt ihmistä vastaan ETKÖ tiedä SOTA ei ole ihminen ihmistä vastaan vaan on todellakin kyse
    Hengistä, Jumalan Henki ja saatanan henki eivät voi yhtä olla.

    Siis jos tahdot sielusi pelastuvan TÄYS käännös JUMALAN puolen ilman vilppia on tehtävä VASTA siten ihminen voi alkaa näkemään MIKÄ JUMALASTA ON
    sillä jos ihminen EI TÄYSKÄÄNNÖSTÄ tee hän jää ja pysyy sokeana ja silloin ei ole muuta kuin jäädä kirjaimeen joka TOTAALISTI KUOLETTAA.

    et käsitä, että sinulla ei juurikaan ole Jumalan Sanan tuontia, jotta joku voisi saada siitä piston, vaan sinä tuot päivästä päivään, viikosta viikkoon ja kuukaudesta ja vuodesta toiseen tuota omaa hapatustasi.
    Siinä on valtava ero noihin, jotka tuovat todellakin Sanaa ja joka on saanut ajattelemaan asioita niin, että taitaa sillä Jumalalla olla se ikuinen laki voimassa ja taitaa se rakastaminen olla tärkeämpää mitä on käsittänyt, kun on kuunnellut vääriä profeettoja.

    ¤¤   Ei ole
    Kirjoittanut: ArmiK 12.11.2006 klo 11.30

    Näin on sinun kohdallasi saatanan lipevää sanomaa
    on sinun sydämesi täynnä ja sitähän sieltä ulos
    pursuaa.¤¤

    Äänestä

  • Aloittaja

    kun sinä kirjoitti:

    et käsitä, että sinulla ei juurikaan ole Jumalan Sanan tuontia, jotta joku voisi saada siitä piston, vaan sinä tuot päivästä päivään, viikosta viikkoon ja kuukaudesta ja vuodesta toiseen tuota omaa hapatustasi.
    Siinä on valtava ero noihin, jotka tuovat todellakin Sanaa ja joka on saanut ajattelemaan asioita niin, että taitaa sillä Jumalalla olla se ikuinen laki voimassa ja taitaa se rakastaminen olla tärkeämpää mitä on käsittänyt, kun on kuunnellut vääriä profeettoja.

    JUMALAAN USKO NIIN ETTÄ HÄN TOTUUTEEN JOHDATTAA niin
    ETKÖ JO NÄE MIKÄ ON USKOSI?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    ei kanssasi ole. Sillä Jumalan Henki ei laillasi
    puhu vaan oma lihallinen itsesi puhuu joka on saanut piston Jeesuksen Kristuksen sanasta jota Hänen omansa tuovat.

    Jumalan Henki sanoo;antakaa kasvaa niin hyvän nisun kuin valevehnänkin. Sinä siis ET välitä Jumalan sanan Totuudesta, vaan otat käyttöösi omat valtuudet?

    Sanon viisaammin tekisit kun VOISIT mennä itseesi
    ja KÄÄNTYÄ TODELLA JUMALAN PUOLEEN.

    Sillä JUMALA KYLLÄ TOTUUDEN NÄYTTÄÄ mikä on minunkin SANOMANI jos vain SYDÄMESTÄSI TAHDOT sen
    tulla tuntemaan.

    Sodit nyt ihmistä vastaan ETKÖ tiedä SOTA ei ole ihminen ihmistä vastaan vaan on todellakin kyse
    Hengistä, Jumalan Henki ja saatanan henki eivät voi yhtä olla.

    Siis jos tahdot sielusi pelastuvan TÄYS käännös JUMALAN puolen ilman vilppia on tehtävä VASTA siten ihminen voi alkaa näkemään MIKÄ JUMALASTA ON
    sillä jos ihminen EI TÄYSKÄÄNNÖSTÄ tee hän jää ja pysyy sokeana ja silloin ei ole muuta kuin jäädä kirjaimeen joka TOTAALISTI KUOLETTAA.

    hengellistää.
    Tässä on nyt kysymys nettikäyttäytymisestä, ja uskovien täytyisi olla esimerkkinä toisille, miten Jumalan Henki ja Sana vaikuttaa ihmisessä rakkautta, lempeyttä ja rauhaa toisia ihmisiä kohtaan, niin puheissa kuin kirjoitetussa sanassakin.
    Uskovat ovat Jeesuksen kirjeitä maailmassa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pidä... kirjoitti:

    puhutaan sen Herran suulla kumman oma on TÄMÄ ON TOTUUS sitä ei voi kieltää, joka niin tekee valheessa on.

    Mutta mitä tulee ELÄMÄÄN netin ulkopuolella
    Niin ihminen joka Jeesuksessa on niin on lempeä, rakastava jne. mutta jos tulee kyse Jumalan sanan Totudesta niin SIINÄ ON SANOTTAVA se miten se JUMALAN TOTUUDESSA ja Hengessä on.

    Siis aivan turhaa puhua elämästä kun nyt on kysymys
    TOTUUDESTA ja VALHEESTA.

    Ei Jumala valheen edessä nöyristele.

    Ja mitä tulee elävään elämäänkin niin hyvä on
    kun ihminen hyvin elää ei tee pahaa MUTTA SE EI
    OLE PELASTAVA TEKIJÄ sillä näiden omien HYVIEN TEKOJEN KAUTTA KUKAAN EI PELASTU.

    VAIN TEOT JEESUKSESSA TEHDYT johtavat PELASTUKSEEN.

    "”Sinut on vaa’alla punnittu ja kevyeksi havaittu” (Dan 5:27). "

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

syyttelyä, tuomitsemista jne.

Kun tuon Jeesuksen Kristuksen sanaa ja jos se syyttää, panettelee, tuomitsee niin silloin ihmisellä asiat eivät todellakaan ole kunnossa vaan hän on valheen vallassa joka ei voi sietää Jeesuksen Kristuksen sanaa.

Siispä sinä joka koet Jeesuksen Kristuksen sanoissa
sanomassa (minä en ole Jeesus että ei tarvitse sitä enää tuoda) jotain sellaista mikä ei miellytä
Käänny Jumalan puoleen ja PYYDÄ ETTÄ HÄN SINULLE
näyttää mistä KIIKASTAA. SILLÄ vain silloin kun
SYDÄMESTÄSI TAHDOT JUMALAN TOTUUDEN TUNTOON
PÄÄSTÄ JUMALA SILMÄSI AVAA näkemään missä menet
kussa kuljet.

Täällä syytetään MISSÄ ON SANOMASI vaikka se on kirkkaasti näkynyt.

Siis SANOMA ON SE JEESUKSEN SANOMA VAIN VOI IHMISEN PELASTUKSEEN SAATTAA EI MIKÄÄN ihmisoppi
Ihmisopit kumoavat Jeesuksen sanomat täysin.
Ahtaasta portistakin on tehty KIROTTU SUNI PORTTI.

Siis MITÄ täällä syytetään ja panetellaan ja tuomitaan ja poletaan alas?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu