Valtionkirkko???

Kansankirkko

Kansankirkko sulkee toimintansa piiriin koko kansan. Terminä se kuvaa kirkon tehtävää. Nimitystä käytetään kirkkokunnista, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikoisasema. Suomessa kansankirkkoja ovat evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko. Niiden juhlat ja tavat ovat osa suomalaista perinnettä.

Kansankirkolla on joskus tarkoitettu samaa kuin valtionkirkolla. Valtionkirkko on järjestelmä, jossa valtio määrää ratkaisevasti kirkon asioista. Kirkko voi kuitenkin olla kansankirkko, vaikka sillä ei olisi virallista asemaa valtiossa.

Näin se vain on, turha muuta väittää.
9654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Valtionuskonnolla tarkoitetaan uskonnollista yhdyskuntaa tai uskontunnustusta, jota valtio julkisesti tunnustaa tai tukee. Erityisasema on vahvistettu perustuslaissa tai muussa lainsäädännössä.

Sanalla valtionkirkko voidaan tarkoittaa valtionuskontoa, joka on kristillinen kirkkokunta. Historiallisesti sanalla tarkoitetaan sellaista kansallista kristillistä kirkkokuntaa, joka on kuninkaan tai valtion määräysvallassa. Sellaisissa tilanteissa, joissa uskontokunnalla on virallinen asema, mutta se ei ole valtion ohjauksessa (esim. katolinen kirkko joissakin maissa), käytetään termiä valtionuskonto.

Valtionuskonnon tunnusmerkkejä

Valtionuskonnon synnyttää valtio omilla päätöksillään. Valtionuskonnon edellytyksenä on, että jokin uskonto on valtion positiivisessa oikeudessa, laeissa tai asetuksissa, asetettu erityisasemaan, tai se on deklaratiivisesti julistettu valtion omaksi uskonnoksi tai tunnustukseksi. Deklaratiivinen valtionuskonto ei välttämättä edellytä muuta oikeudellista erityisasemaa, mutta historiallisesti niillä on ollut yhteys.

Valtinuskonnon taustalla saattaa olla uskontokunnan kanssa solmittu konkordaatti, mutta valtionuskonto edellyttää yleensä silloinkin oikeusvaikutteisia säännöksiä, ellei valtionuskonnon muoto ole puhtaasti uskontunnustukseen liittyvä suosiota ilmaiseva julistus. Tällöin muut uskonnot, vakaumukset tai uskonnottomuus voivat joutua epätasa-arvoiseseen asemaan.

Valtionuskonnon muoto vaihtelee. Yhtäällä valtionuskonto voidaan määritellä lainsäädännössä ainoaksi sallituksi uskonnoksi, jolloin sen rinnalla esiintyy uskonnonvapauteen liittyviä puutteita. Vahvoissa muodoissa valtionuskonto voi vaikuttaa myös yhdistymis- ja sananvapauteen. Toisaalla erityisasema voi olla tietyn uskonnon julkista suosiota tai taloudellista tukea ilman että yksilön uskonnonvapautta ja yhdistymis- tai sananvapautta loukataan.

Valtionkirkko Suomessa

Suomessa yleisen kielenkäytön mukaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta puhutaan Suomessa valtionkirkkona. Oikeusministeri Johannes Koskisen mukaan ”sanan varsinaisessa mielessä Suomen ev.-lut. kirkko ei kuitenkaan ole ollut valtionkirkko vuoden 1869 kirkkolain ja vuoden 1919 hallitusmuodon säätämisen jälkeen. Suomen valtio on uskonnollisesti sitoutumaton, ja kirkko on lainsäädännöllisesti ja hallinnollisesti varsin itsenäinen suhteessa valtioon.”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan kansankirkot ovat "kirkkokuntia, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikoisasema.. Valtionkirkko on järjestelmä, jossa valtio määrää ratkaisevasti kirkon asioista" ja katsoo, että se ja ortodoksinen kirkko ovat Suomen kansankirkot.

Suomen luterilaisen kirkon hallinto erotettiin valtion hallinnosta kirkolliskokouksen perustamisen yhteydessä 1869. Eron syynä oli se, että Venäjän tsaari ja Venäjän valtio tunnusti eri uskontoa kuin Suuriruhtinaskunnan kansan enemmistö. SDP vaati Forssan ohjelmassaan, että kirkko on erotettava valtiosta ja koulu kirkosta.

Äänestä

Määrittelitkö itse? Jos määrittelit niin sitten saa toki vastaan väittää. Jos et, niin kerro toki kuka tai mikä tämän määritelmän takana on.

Äänestä

oman väitteesi kansankirkosta.

"Kansankirkko sulkee toimintansa piiriin koko kansan. Terminä se kuvaa kirkon tehtävää. Nimitystä käytetään kirkkokunnista, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikoisasema."

Jos noin yksi prosentti väestöstä kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, niin miten sinä siitä kansankirkon saat?

Suomessa on valtionkirkkojärjestelmä. Turha väittää muuta.

Äänestä

"Kansankirkko" antaa ymmärtää että siihen kuuluu suuri osa kansaa. Ortodokseja on samaa suuruusluokkaa kuin helluntailiikettä; käytännössä ehkä vähän vähemmän, kun helluntailaisten laskuissa ei ole lapsia mukana.

Luinpa joskus sellaisenkin termin kuin "valtiollinen kirkko". Sen sanoi oikeusoppinut, joka ei kai halunnut puhua valtionkirkosta mutta joutui käsittelemänsä asian takia erottamaan evlut ja ort kirkot muista.

Valtionkirkko on julkisen vallan haara. Juuri sellaisessa asemassa evlut ja ort kirkot ovat. Evlut pappi on virkamies kuten esim. yliopiston professori, ortodoksisen seurakunnan päätöksistä voi valittaa hallinto-oikeuteen kuten kunnan päätöksistä, verotusoikeus vastaa kuntien verotusoikeutta, perustuslaki on näiden kirkkojen sisäisessä toiminnassa suoraan sovellettavaa oikeutta jne. Ne siis rinnastuvat kuntiin, KELAan, Puolustusvoimiin, Ahvenanmaan maakuntaan, yliopistoihin jne jne.

Äänestä

Ehkä tämä esimerkki menee paremmin perille:

1. Pukeudun poliisiksi ja ryhdyn ohjaamaan liikennettä.

2. Pukeudun Securitaksen vartijaksi ja alan tarkastaa papereita.

3. Naamioidun evlut papiksi ja kastan lapsen.

4. Naamioidun helluntaisaarnaajaksi ja kastan aikuisen.

Kohdat 2 ja 4 saattavat olla nekin rikoksia tilanteesta riippuen. Mutta kohdat 1 ja 3 ovat ainakin rikoksia nimellä "virkavallan anastaminen". Evlut pappi vastaa poliisia siinä mielessä, että molemmat ovat julkisen vallan edustajia.

Äänestä

Nykysuomen sanakirja määrittelee "kirkkokunta, joka hallinnollisesti ja taloudellisesti on valtiosta riippuvainen, valtakunnankirkko, valtiokirkko >< vapaakirkko."

CD-Perussanakirja määrittelee "valtionkirkko valtiosta hallinnollisesti ja taloudellisesti riippuvainen kirkkokunta."


Näiden määritelmien mukaan meillä ei ole valtiokirkkoa.


Sanoja voi tietenkin määritellä uudestaan, jos se on poliittisesti tärkeätä. Itäinen naapurimme oli tässä asiassa varsin hyvä.


Kansankirkon ajatus lienee peräisin sodasta, jossa kansakunta yhdistyi puolustaessaan kotia, uskoa ja isänmaata. Sodan jälkeen alettiin puhumaan kansankirkosta, johon kansa haluaa kuulua.

Historiallisista syistä ortodoksinen kirkko on toinen kansankirkko, vaikka se on pieni - vain noin 40 kertaa VA-liittoa suurempi.

Äänestä
  • tähän ajatukseen: "Kansankirkon ajatus lienee peräisin sodasta, jossa..."

    Valtionkirkko Suomessa

    Suomessa yleisen kielenkäytön mukaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta puhutaan Suomessa valtionkirkkona. OIKEUSMINISTERI JOHANNES KOSKISEN MUKAAN ”sanan varsinaisessa mielessä Suomen ev.-lut. kirkko ei kuitenkaan ole ollut valtionkirkko VUODEN 1869 KIRKKOLAIN JA vuoden 1919 HALLITUSMUODON säätämisen jälkeen. Suomen valtio on uskonnollisesti sitoutumaton, ja KIRKKO ON LAINSÄÄDÄNNÖLLISESTI JA HALLINNOLLISESTI varsin itsenäinen suhteessa valtioon.”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan kansankirkot ovat "kirkkokuntia, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikoisasema. VALTIONKIRKKO ON JÄRJESTELMÄ, JOSSA VALTIO MÄÄRÄÄ RATKAISEVASTI KIRKON ASIOISTA" ja katsoo, että se ja ortodoksinen kirkko ovat Suomen kansankirkot.

    Äänestä

  • wikipedia kirjoitti:

    tähän ajatukseen: "Kansankirkon ajatus lienee peräisin sodasta, jossa..."

    Valtionkirkko Suomessa

    Suomessa yleisen kielenkäytön mukaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta puhutaan Suomessa valtionkirkkona. OIKEUSMINISTERI JOHANNES KOSKISEN MUKAAN ”sanan varsinaisessa mielessä Suomen ev.-lut. kirkko ei kuitenkaan ole ollut valtionkirkko VUODEN 1869 KIRKKOLAIN JA vuoden 1919 HALLITUSMUODON säätämisen jälkeen. Suomen valtio on uskonnollisesti sitoutumaton, ja KIRKKO ON LAINSÄÄDÄNNÖLLISESTI JA HALLINNOLLISESTI varsin itsenäinen suhteessa valtioon.”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon mukaan kansankirkot ovat "kirkkokuntia, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikoisasema. VALTIONKIRKKO ON JÄRJESTELMÄ, JOSSA VALTIO MÄÄRÄÄ RATKAISEVASTI KIRKON ASIOISTA" ja katsoo, että se ja ortodoksinen kirkko ovat Suomen kansankirkot.

    "OIKEUSMINISTERI JOHANNES KOSKISEN..."

    Johannes Koskinen on demari, joiden fraseologian mukaan Suomessa on valtionkirkko :-) Muistaakseni tämä puhe pidettiin kirkolliskokouksessa, joten kirkostakin piti puhua kauniisti.


    Wikipedia on varsin usein kollektiivista mutu-tietoa, joten ymmärrän miksi ateistiystävämme lainaavat sieltä :-)

    Äänestä

Kumpikaan, kansankirkko ja valtionkirkko ei ole oikea.

Niinkauan kuin yksikään suomen kansalainen on jäsenenä muussa uskossa niin kyse ei ole kummastanaan noista.

Mutta oikea nimitys nk. valtion kirikolle on häpeän kirkko.
Perustelu:
Se on vaston omia lupauksiaa sekä Suomen perustuslain vastaisesti toimivana kohdellut suomen kansalaisia eriarvoisina.
Se ei ole esimerkiksi antanu hauttapaikkaa kaikille uskovaisille jäsenilleen mutta silti se on "pakkohaudannut" ateisteja, kuuluisin heistä on Väinä Tanner.

Omia uskovaisia kirkolliveronsa maksaneiden jäsenten eriarvoisesti kohtelemalla se on ehdottamasti ansainnut nimekseen häpeän kirkkon ja sen itse hankkimansa maineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


määritelmiä kirjoitti:

Kansankirkko

Kansankirkko sulkee toimintansa piiriin koko kansan. Terminä se kuvaa kirkon tehtävää. Nimitystä käytetään kirkkokunnista, joihin kansan enemmistö kuuluu ja joilla on lakiin perustuva erikoisasema. Suomessa kansankirkkoja ovat evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko. Niiden juhlat ja tavat ovat osa suomalaista perinnettä.

Kansankirkolla on joskus tarkoitettu samaa kuin valtionkirkolla. Valtionkirkko on järjestelmä, jossa valtio määrää ratkaisevasti kirkon asioista. Kirkko voi kuitenkin olla kansankirkko, vaikka sillä ei olisi virallista asemaa valtiossa.

Näin se vain on, turha muuta väittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu