Löytääkö

???
311174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

kun kaikesta on pula.Ei ole varaa mennä minnekkään
ei paljoa edes kahville pyytää.

Äänestä

Samanlainen köyhä löytyi kaveriksi.

Itselläni vain vaatteet päällä ja hieman velkaa.
Kaverilla paremmat varusteet ja rahaa noin 250E.

Hyvin on mennyt!

Äänestä
  • Mutta jos toinen rutiköyhä ja työtön ja toinen työssä ja hankkinut varallisuutta niin EI toimi.Varsinkin jos se köyhä on mies.

    90-luvun laman aikana jäin työttömäksi ja tipuin peruspäivärahalle.Velat meni ulosottoon. Olin silloin nuori ja menevä mies.Naisten saannissa (yhden yön)ei ongelmia. Naiset jotka tapasin olivat koulutettuja jo hyvään työuraan päässeitä.Seurustelut kestivät päivästä muutamiin kuukausiin.Köyhyyteni ja työttömyyteni silloin oli esteenä jatkolle.Osa naisista oli rehellisiä ja kertoi suoraan syyn.Eräs jopa kertoi mikä minua kylläsatutti ettei hän ole kehdannut kertoa vanhemmilleen ja tuttavilleen että seurustelee työttömän kanssa.Viimeistään se ulosotto sai naiset lähtemään.
    No kuten sanottu köyhä köyhä=toimiva suhde Tapasin sittemmin naisen(30 v.) joka oli lähtenyt opiskelemaan uudelleen ja se toimi.Pääsin eroon ulosottoveloista kun hän valmistui juristiksi.Ja tänään meillä on kohtuulliset tulot,oma asunto ja lapsi.

    Äänestä

  • vielä toimi. kirjoitti:

    Mutta jos toinen rutiköyhä ja työtön ja toinen työssä ja hankkinut varallisuutta niin EI toimi.Varsinkin jos se köyhä on mies.

    Onnea teille.
    Siinäpä muuten yksi syy, miksi suomessa katkeroituneita sinkkunaisia, ja äidiksi tulon estoja, kun valkataan statuksen perään, eikä tunteiden.

    Minunkin ystävätär "hylkäsi" ehkä empaattisemman miehen, jonka tunnen, kätevä käsistään, kielitaitoinen, kotityöt osaavan, ruoanlaittotaitoisen, lasten kanssa loistavasti toimeentulevan.
    Syy, ei koulutusta, ei kait hän voi alempaa "naida".
    No, ompa yksi liian vanha jo äidiksi, nainen lisää. Miehet kautta aikojen ovat perustaneet perheitä, myös vähemmän opiskelleen puolison kanssa, nyt kun naiset valtaavat yli puolet opiskelupaikoista, miksi myös he eivät voisi ajatella olevansa se pääasiallinen elannon tuoja, ja mies sitten vaikka koti-isänä, jotta nainen saa toteuttaa työelämässä itseään.
    Rakkaus, rakkaus, ja rakkaus

    Äänestä

  • vielä toimi. kirjoitti:

    Mutta jos toinen rutiköyhä ja työtön ja toinen työssä ja hankkinut varallisuutta niin EI toimi.Varsinkin jos se köyhä on mies.

    90-luvun laman aikana jäin työttömäksi ja tipuin peruspäivärahalle.Velat meni ulosottoon. Olin silloin nuori ja menevä mies.Naisten saannissa (yhden yön)ei ongelmia. Naiset jotka tapasin olivat koulutettuja jo hyvään työuraan päässeitä.Seurustelut kestivät päivästä muutamiin kuukausiin.Köyhyyteni ja työttömyyteni silloin oli esteenä jatkolle.Osa naisista oli rehellisiä ja kertoi suoraan syyn.Eräs jopa kertoi mikä minua kylläsatutti ettei hän ole kehdannut kertoa vanhemmilleen ja tuttavilleen että seurustelee työttömän kanssa.Viimeistään se ulosotto sai naiset lähtemään.
    No kuten sanottu köyhä köyhä=toimiva suhde Tapasin sittemmin naisen(30 v.) joka oli lähtenyt opiskelemaan uudelleen ja se toimi.Pääsin eroon ulosottoveloista kun hän valmistui juristiksi.Ja tänään meillä on kohtuulliset tulot,oma asunto ja lapsi.

    Minä olin se rutiköyhä, velkainen ryysysläinen.
    Nykyinen vaimoni se kapitalisti 250E:n pääomineen.
    Säästöt liikeapilaisen palkasta.

    Minulla oli jonkinlainen koulutus.

    Asetuimme vanhan ok:n yläkertaan vuokralle.
    Peruskalut ja astiat saimme vanhemmiltamme.
    Käytetyn TV:n ostimme puolenvuoden jälkeen ja käytetyn polkupyörän melkein heti yhteen muuton jälkeen.

    Alkutaipaleen sopu perustui käsittääkseni suunnilleen samanlaiseen varattomuuteen.

    Myöhemmin on ollut helpompaa.

    Äänestä

  • vielä toimi. kirjoitti:

    Mutta jos toinen rutiköyhä ja työtön ja toinen työssä ja hankkinut varallisuutta niin EI toimi.Varsinkin jos se köyhä on mies.

    90-luvun laman aikana jäin työttömäksi ja tipuin peruspäivärahalle.Velat meni ulosottoon. Olin silloin nuori ja menevä mies.Naisten saannissa (yhden yön)ei ongelmia. Naiset jotka tapasin olivat koulutettuja jo hyvään työuraan päässeitä.Seurustelut kestivät päivästä muutamiin kuukausiin.Köyhyyteni ja työttömyyteni silloin oli esteenä jatkolle.Osa naisista oli rehellisiä ja kertoi suoraan syyn.Eräs jopa kertoi mikä minua kylläsatutti ettei hän ole kehdannut kertoa vanhemmilleen ja tuttavilleen että seurustelee työttömän kanssa.Viimeistään se ulosotto sai naiset lähtemään.
    No kuten sanottu köyhä köyhä=toimiva suhde Tapasin sittemmin naisen(30 v.) joka oli lähtenyt opiskelemaan uudelleen ja se toimi.Pääsin eroon ulosottoveloista kun hän valmistui juristiksi.Ja tänään meillä on kohtuulliset tulot,oma asunto ja lapsi.

    Ei tuokaan kuulosta kivalle. Ensin tuhlaa nuorna rahansa naisiin ja juo ja köyhtyy. Sitten naruttaa jonku sopivan tytön, joka rupeaa elättämään. Ou jee! En ikinä ottais tuollaista ukkoa, nahjusta ristikseni!

    Äänestä

  • Reittä pitkin taloon kirjoitti:

    Ei tuokaan kuulosta kivalle. Ensin tuhlaa nuorna rahansa naisiin ja juo ja köyhtyy. Sitten naruttaa jonku sopivan tytön, joka rupeaa elättämään. Ou jee! En ikinä ottais tuollaista ukkoa, nahjusta ristikseni!

    sillä tämä ukko elättä vieläkin perheensä ja lapsena vaikka vaimokin on jo töissä.Pari uutta autoakin olen hänelle ostanut että pääsisi töihin.Tämän perheen tulot on pääosin minä hoitanut vaikka vaikoin töissä.Käytännössä käyttänyt rahat itselleen.Joskus sentään jonkun ruokakassin hoitanut.

    Äänestä

Et taida ainakaan myyjä olla, tuolla mainospuheella tuskin mitään saa aikaan, vai? No saihan sillä muutaman kommentin joten ei se ihan hukkaan mennyt.

Äänestä
  • pistää kaiken matalaksi ja mitätöidä muut ihmiset! Mikä oikein on? Onko kivi kenkässä, vai puristaako pakarasta, kun täytyy kaikkia mollata.

    Äänestä

  • osaat kirjoitti:

    pistää kaiken matalaksi ja mitätöidä muut ihmiset! Mikä oikein on? Onko kivi kenkässä, vai puristaako pakarasta, kun täytyy kaikkia mollata.

    joka tunnetusti tekee ihmisestä "hirviön".

    Äänestä

  • se on, kirjoitti:

    joka tunnetusti tekee ihmisestä "hirviön".

    olla muuta,kun systeemi pitää alla köyhyysrajojen.Onnellinenko kun ylipäätään on hengissä täällä hyvinvointi valtiossa?

    Äänestä

  • sitä voisi kirjoitti:

    olla muuta,kun systeemi pitää alla köyhyysrajojen.Onnellinenko kun ylipäätään on hengissä täällä hyvinvointi valtiossa?

    tullut katkera, enkä häpeä sitä. Sisälläni kytee myös viha, niin itseni kuin muiden kaltaisteni puolesta. Nuo tunnetilat saattavat olla jopa hengissäsäilymisvietin tuotosta, koska niiden jälkeen voi tulla loputon epätoivo, joka on se viimeinen tunne.

    40 työkyvyttömyyseläkeläinen

    Äänestä

  • ainakin kirjoitti:

    viha ja katkeruus ovat tunteita joita yleensä ns. kiltit eivät voi edes tunnustaa tuntevansa, se on jostain vanhastaan jäänyt uskomus.

    nykyään onneksi hyväksytään nämäkin tunteet ja että ne kuuluvat ihan tavalliseen elämään siinä kuin rakkaus tai kiintymys.

    Vihaa ja katkeruuttaan voi tietysti purkaa monella eri tavalla. Haukkua hallitusta, kunnanpäättäjiä, arkkitehtejä, lääkäreitä, pappeja, voi hakata klapeja (tehdä puita) siivota, "rääkätä" itseään esimerkiksi hikilenkillä, mitä nyt mieleen tulee. Pääasia ettei järjestä itseään mihinkään loukkuun tai noloon tilanteeseen.

    Vihan ja katkeruuden purkamista pitää harjoitella ja opetella, niin kuin mitä muutakin taitoa tahansa. Kun jossain vaiheessa se alkaa olemaan jonkinlaisessa hallinnassa, huomaa ettei se edes pelotakaan enää, niin paljon, kuin silloin kun sitä yritti vielä hillitä ja salata itseltään ja muilta salata.

    Äänestä

  • Tunnetilasi kirjoitti:

    Suomalaiset ovat kamalan nössöjä, kun pitäisi näyttää vihaa vallanpitäjille. Hyväksytään kaiken maailman moska, mitä ylempää heitetään päälle, nuristaan vaan keskenään, mutta ei tehdä mitään oman asian eteen. Ulkomaille väki lähtee kaduille osoittamaan mieltään, heittelee valtionhallinnon taloja mädillä tomaateilla ja tekee aktiivisesti töitä saadakseen haluamansa. Suomalainen vain valittaa samassa jamassa oleville tuttavilleen ja odottaa, että josko joku ihme tapahtuisi. Vallanpitäjät vain naureskelevat lampaille, mitä tahansa saavat tehdä ja silti äänestetään samat naamat neljän vuoden päästä vanhasta tottumuksesta.

    Äänestä

  • Kristian86 kirjoitti:

    odottaa kansalta, joka äänestää 3 eniten ääniä saanuiksi vaikuttajanaisiksi maassa, Tarja Halosen, Kirsti Paakkasen, ja..........
    TANJA KARPELAN!!!!!!!!!!!!!!
    Hei haloo, nitähän edustaja Karpela on saanut aikaiseksi sairauslomiensa lisäksi?
    Miten vaikutusvaltainen, huh.
    Paakkasen molempia uria arvostan suunnattomasti, mutta että olisi suomen toiseksi suurin vaikuttaja, työnantajana, tahi nyt eläkkeellä? Huoh,

    Äänestä

  • muuta voi kirjoitti:

    toisista ihmisistä aikalailla,ja lopulta käy niin ettei missääntekemisissäkään halua muiden kanssa ollakkaan.Jo pelkäästään elämät ovat niin kaukana toisistaan,ettei ole mitään yhteistä.

    Äänestä

  • eristää kirjoitti:

    Olen huomannut saman kahtiajaon. Toisella puolella ovat nämä shoppailun ja rahan orjat, toisella puolella taas vaihtoehtoväki. Kummatkaan eivät oikein viihdy toistensa seurassa, arvot liian kaukana toisistaan. On kuitenkin mukava löytää myös muita vasemmistolaisesti ajattelevia, kaikki eivät ole menneet rahan alttarille. Vihreitä, hippejä, aatteellisia vasureita, työttömiä, köyhyyden elämäntavakseen valinneita (tai siihen alistuneita). Nuoret käsittääkseni ajattelevat vanhempia ihmisiä enemmän, että tahtovat työn sijasta enemmän vapaa-aikaa, sillä materiaalinen puoli on jo kunnossa. Vanhempi väki on innoissaan materiasta, kun ei sitä nuorempana saanut ja nyt on millä mällätä. Ostetaan omakotitalot, huviveneet, kaupunkimaasturit, etelänmatkat ja tukku osakkeita.

    Olematta varsinaisesti köyhä voi viihtyä antimaterialistisessa porukassa.

    Jos ihmisten itsensä toteuttaminen keskittyy materiaan niin vaikea on toisinajattelevan siinä joukossa viihtyä.

    Ei tuo jako ole ehdoton.
    Poikkeuksiakin löytyy.

    on vapaa-aika läheistensä kanssa,ennekuin ura,kilpailu,shoppailu ja materia,raha.
    Ei ole 60v. hauska herätä,että aika meni työpaikalla,lapsiaa ei tunne kun ei ole ollut yhteistä aikaa.

    Äänestä

  • Kristian86 kirjoitti:

    Olen huomannut saman kahtiajaon. Toisella puolella ovat nämä shoppailun ja rahan orjat, toisella puolella taas vaihtoehtoväki. Kummatkaan eivät oikein viihdy toistensa seurassa, arvot liian kaukana toisistaan. On kuitenkin mukava löytää myös muita vasemmistolaisesti ajattelevia, kaikki eivät ole menneet rahan alttarille. Vihreitä, hippejä, aatteellisia vasureita, työttömiä, köyhyyden elämäntavakseen valinneita (tai siihen alistuneita). Nuoret käsittääkseni ajattelevat vanhempia ihmisiä enemmän, että tahtovat työn sijasta enemmän vapaa-aikaa, sillä materiaalinen puoli on jo kunnossa. Vanhempi väki on innoissaan materiasta, kun ei sitä nuorempana saanut ja nyt on millä mällätä. Ostetaan omakotitalot, huviveneet, kaupunkimaasturit, etelänmatkat ja tukku osakkeita.

    nuori ja ajatuksesikin kulkevat sen mukaan. Mutta en nyt lähde moittimaan, vaan sanon että kuvauksesi vanhemmista ihmisistä on varsin vajavainen tai vinoutunut, sanotaanko mustavalkoinen. olen kuitenkin iloinen että nuoret avoimesti kertovat näkemästään ja kokemastaan vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.

    Vanhempana ihmisenä olen tietysti nähnyt jo monenlaista ja huomannut senkin että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Tästä nesteen palmuöljystä olin närkästynyt tyrmistynyt ja suorastaan kauhuissani, en voi käsittää kuinka tyhmänä nämä poliittiset päättäjät oikein kansaa pitävät.

    Iloni oli siis moninkertainen kuultuani 'apinakampanjasta' ja jos fysiikka antais myötä olisin mielelläni itsekin hyppimässä huoltoasemalla, että varmaan siten ymmärrät jos ei lonkka vikaiset ja huonopolviset mummelit ja ukkelit ihan joka mielenosoituksessa olisikaan, menohan on aina aika hurjaa, eikä oikein koskaan voi tietää mitä tapahtuu.

    Onhan meillä toki muitakin keinoja vaikuttaa kuin varsinainen barrikaadeille nouseminen, niistä nyt en kuitenkaan jaksa tässä yhteydessä juurikaan kertoa.

    Äänestä

  • Kristian86 kirjoitti:

    Olen huomannut saman kahtiajaon. Toisella puolella ovat nämä shoppailun ja rahan orjat, toisella puolella taas vaihtoehtoväki. Kummatkaan eivät oikein viihdy toistensa seurassa, arvot liian kaukana toisistaan. On kuitenkin mukava löytää myös muita vasemmistolaisesti ajattelevia, kaikki eivät ole menneet rahan alttarille. Vihreitä, hippejä, aatteellisia vasureita, työttömiä, köyhyyden elämäntavakseen valinneita (tai siihen alistuneita). Nuoret käsittääkseni ajattelevat vanhempia ihmisiä enemmän, että tahtovat työn sijasta enemmän vapaa-aikaa, sillä materiaalinen puoli on jo kunnossa. Vanhempi väki on innoissaan materiasta, kun ei sitä nuorempana saanut ja nyt on millä mällätä. Ostetaan omakotitalot, huviveneet, kaupunkimaasturit, etelänmatkat ja tukku osakkeita.

    Mitäkähän vaihtoehtoa siihen tarvitaan, että ihminen edes yrittää elättää itsensä työllä?
    Sulle esim vasemmistolaisuus näyttää tarkoittavan sitä, että kierretään työmaat mahdollisimman kaukaa.

    Meikä ei ole kuule uhrannut itseään minnekään rahan alttarille vaan puusepän hommia on yksinkertaisesti tehtävä siksi, että saisi Sittarista ostettua vähän ruokaa ja joskus Teboililta bensaa. Sun mielestä olen riistokapitalisti kun yritän omalla pienellä puljullani tienata leipää... mutta mutta kun jo Marx puhui siitä miten ihmiselle on tärkeää omistaa omat työkalunsa. Sen jälkeen kun on tienannut rahaa sen verran, että ei tarvi verorahoilla elättää itseään niin voi harrastaa vaihtoehtoa. Mua vituttaa jo nyt kun joudun maksamaan kirkolle yhteisöveroa ja joka helvetin vuosi pitäs vaan maksaa ja maksaa lisää.
    Äläkä luule ettenkö tajuaisi "vapaa-ajan" merkitystä. En minä kerää omaisuutta ympärilleni vaan teen työtä just sen verran, että saa pakollisen leivän ja pari olutta.

    Äänestä

  • intiaani? kirjoitti:

    Olematta varsinaisesti köyhä voi viihtyä antimaterialistisessa porukassa.

    Jos ihmisten itsensä toteuttaminen keskittyy materiaan niin vaikea on toisinajattelevan siinä joukossa viihtyä.

    Ei tuo jako ole ehdoton.
    Poikkeuksiakin löytyy.

    että mitä se itsensä toteuttaminen tarkoittaa? Onko se jotain samaa käsittämätöntä (minulle) kuin itsensä löytäminen...

    Äänestä

  • Olli-Älämölö kirjoitti:

    Mitäkähän vaihtoehtoa siihen tarvitaan, että ihminen edes yrittää elättää itsensä työllä?
    Sulle esim vasemmistolaisuus näyttää tarkoittavan sitä, että kierretään työmaat mahdollisimman kaukaa.

    Meikä ei ole kuule uhrannut itseään minnekään rahan alttarille vaan puusepän hommia on yksinkertaisesti tehtävä siksi, että saisi Sittarista ostettua vähän ruokaa ja joskus Teboililta bensaa. Sun mielestä olen riistokapitalisti kun yritän omalla pienellä puljullani tienata leipää... mutta mutta kun jo Marx puhui siitä miten ihmiselle on tärkeää omistaa omat työkalunsa. Sen jälkeen kun on tienannut rahaa sen verran, että ei tarvi verorahoilla elättää itseään niin voi harrastaa vaihtoehtoa. Mua vituttaa jo nyt kun joudun maksamaan kirkolle yhteisöveroa ja joka helvetin vuosi pitäs vaan maksaa ja maksaa lisää.
    Äläkä luule ettenkö tajuaisi "vapaa-ajan" merkitystä. En minä kerää omaisuutta ympärilleni vaan teen työtä just sen verran, että saa pakollisen leivän ja pari olutta.

    Miksi maksat kirkolle veroa? Ei kukaan pakota kirkkoon kuulumaan. Minä en kuulu, kun kirkko ei ole ikinä minulle mitään merkityksellistä tarjonnut. Köyhien auttaminenkin hoituu helpommin suorilla lahjoituksilla. Jumalalle en tahdo rahaa antaa.

    Vasemmistolaisuus merkitsee minulle sitä, että ihminen ei joudu mahdottomaan kurjuuteen, jos töitä ei satu löytymään. Nykyinen järjestelmä on huono siitä, että valtio ei osoita jokaiselle töitä, vaan on tehtävä niin paljon itse, ja jos ei onnistu, niin valtio ei ota vastuuta asiasta. Silti veroja kerätään huima määrä, mutta niitä ei köyhille mene. Ei niitä kyllä mene keskituloisillekaan, sillä keskituloiset eivät käytä julkista tarveydenhuoltoa, kun on työterveyshuolto. Harvoja muitakaan julkisia palveluja. Ja ne, joita käytetään, niistä karsitaan koko ajan. Rikkaat sen sijaan saavat maataloustukiaisia valtavia määriä, esim. Björn Wahlroos.

    Suhtautumiseni asiaan olisi eri, jos valtio pitäisi huolen jokaisen työllistymisestä tarjoamalla pari vaihtoehtoista työmahdollisuutta. En tarkoita 8 euroa/päivä-orjatyöpaikkoja! Jos siltikään ei haluaisi ottaa vastaan töitä, eli se ei johtuisi esim. terveydellisestä rajoitteesta, niin sitten saisi tyytyä vähäiseen elintasoon. En pidä tästä kylmästä suhtautumisesta ihmisiin, että ei oteta vastuuta kenestäkään, vaan heitetään selviämään omillaan. Olisi mukavaa, jos ihmisistä välitettäisiin, tuskin se niitä kustannuksia lisäisi liikoja. Halusta se on kiinni.

    Kyllä jokaiselle työttömälle pitäisi antaa mahdollisuus oikeisiin palkallisiin töihin. Monesti tukipaikatkin menevät aina samoille henkilöille.
    Miksi laitetaan työttömiä päiväkoteihin, vanhainkoteihin, valtion virastoihin työskentelemään työttömyyskorvauksella, jos näissä paikoissa on kerran tekemätöntä työtä, niin miksei näihin paikkoihin voida työllistää ihmisiä oikealla palkalla. Vaikka sitten vain vuodeksi kerrallaan. Sekin olisi monelle työttömälle parempi kuin kaikenmaailman harjoittelut ja humpuukikurssit.

    Äänestä

joka on jopa niin nohvakka, että elättää minutkin.

Äänestä
  • jotka elättävät naisiaan lötyy paljon.Minäkin elätin naiseni 7 vuotta kun hän opiskeli.Mutta naisia jotka elättäisivät miehiään ovatkin harvassa.Lähtevät aika äkkiä lätkimään jos miehellä ei ole tuloja.Kokemusta on.

    Äänestä

  • Niitä miehiä kirjoitti:

    jotka elättävät naisiaan lötyy paljon.Minäkin elätin naiseni 7 vuotta kun hän opiskeli.Mutta naisia jotka elättäisivät miehiään ovatkin harvassa.Lähtevät aika äkkiä lätkimään jos miehellä ei ole tuloja.Kokemusta on.

    pitää itsensä elättää.

    Äänestä

  • kummankin kirjoitti:

    pitää itsensä elättää.

    että naiset ovat huomattavasti suvaitsemattomampia miehiä kohtaan jotka ansaitsevat vähemmän kun nainen itse.Miehet useammin hyväksyvät pienempituloisen ja vähemmän koulutetun naisen.Naiset valitettavasti ei hyväksy.Tämä tuli koettua laman aikana jolloin talouteni ja työllisyyteni ei ollut parhaimmillaan.Täällä pääkaupunkiseudeulla naiset ovat aika suorasanaisia ja sanoivat minulle suoraan mistä kenkä puristi.Tuloni ja väliaikaiset työni eivät heitä kiinnostaneet, seksi kylläkin ja monelle olin ns. rakastaja joksikin aikaa.Naiset jotka olivat enemmän kiinnostuneet olivatkin sitten yhtä köyhiä tai päihdeongelmaisia.No yhden köyhän opiskelevan juristin sittemmin tapasin ja tänään vein hänet seitsämännelle äitienpäivä lounaalle poikamme kanssa.

    Äänestä

Puhutte pukit nyt vaan omista kokemuksistanne. Ei kuitenkaan pitäisi kaikkia syyttää vaan sen takia että ite on töpeksiny ja kytänny vääränlaista naista. Kuka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa...sanotaan. Olisikohan nyt käynyt vaan niin että olette saaneet maistaa omaa lääkettä.

Ei rakkaus ole rahasta kiinni, hyvä itsetunto siis terve! niin kyllä kelpaa, oli sitten rahaa tai ei.

Mutta se onkin ongelma että mikä on hyvä itsetunto, monellehan se on mersu alla paksu lompakko ja isoTITTELI ja muuta omaisuutta, totuus on kuitenkin toisenlainen.

Erityisen hyvä on jos on vielä kätevä, niin ettei tarvii heti apumiestä hakee jos pitää ripustaa taulu seinälle tai viemäri on tukossa!

Hyvin yksinkertainen on hyvän miehen resepti!

Äänestä
  • ja sehän on hieno juttu.Mutta kun tyttö maalta muuttaa Helsinkiin niin sitten vaatimukset miehen suhteen muuttuu rakkauden lisäksi miehen malliseen vaurauteen.Varsinkin pohjanmaalta tulleet tytöt joista minulla useammaltakin kokemuksia vaativat hyvän työn ja paksun lompakon mieheltä vaikka oma lompakko olisikin ollut ohut.

    Äänestä

  • puhuu tyttö maalta kirjoitti:

    ja sehän on hieno juttu.Mutta kun tyttö maalta muuttaa Helsinkiin niin sitten vaatimukset miehen suhteen muuttuu rakkauden lisäksi miehen malliseen vaurauteen.Varsinkin pohjanmaalta tulleet tytöt joista minulla useammaltakin kokemuksia vaativat hyvän työn ja paksun lompakon mieheltä vaikka oma lompakko olisikin ollut ohut.

    tauti ja se syö miestä! Tyttö maalta asuu kaupungissa, vaan on kotoisin maalta ja siksi on hänellä arvot sen mukaiset.

    Missä ovat ne rehelliset OIKEAT miehet jotka ei elvistele mersuillaan ja pullistele lompsillaan, niin se vaan on, äijillä on sairaanloinen tarve isotella ja mitä enemmän äijiä sitä enemmän pullistelua. Tämän pullistelun takia ne todelliset naiset jää vaille huomiota.

    Mieshän on oikeasti aika yksinkertainen eläin ja sitä on oikeasti aika helppo hämätä ja senhän kaupunkilaistyttö osaa. Koko juttu perustuu siis erilaiseen populaatio käytökseen. Mietis sinä sitä vähän aikaa ennenkuin tulet tänne valittamaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

köyhä kumppanin? kirjoitti:

???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu