Toisiko historian

vaari

uudelleen kirjoittaminen esille mitään uutta, vai tukisiko se vain sitä ikivanhaa sotaintoilua, jonka mielettömyyden paljastaa ainutlaatuisen elävästi Jaroslav Hasekin kirja ”Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa”. Sitä lukiessaan on alusta alkaen pakko nauraa jatkuvasti niin, että kyyneleet valuvat hetken kuluttua silmistä.

Kirjan herättämällä "terveen järjen naurulla" on ajaton ja yleisinhimillinen kantavuus – se kohdistuu kirpeänä ja suoraan myös meidän aikaamme. Naurunalaisiksi joutuvat niin USA:n johto kuin sen maailmaherruuspyrkimyksiä tukevat tosiasioiden julistajat.

USA:n johto käyttää vakoilussaan kaikkein kehittyneintä salakuuntelutekniikkaa ja haluaa laajentaa sen käyttöä uusien terrorismin vastaisten lakien avulla myös kaikkiin oman maansa kansalaisiin. Itävalta- Unkarin keisarikunnassa vakoilutekniikka oli vielä alkeellista: valtiollisen poliisin edustaja vain jututti ihmisiä paljastaakseen heidän kavalat aikeensa. Mutta syytteen saattoi jo silloin saada kuka tahansa, joka sattui olemaan väärään aikaan väärässä paikassa - puhui ja teki hän mitä tahansa.

Ravintola Pikarissa ohi suunsa puhuivat kapakoitsija Palivec ja Svejk. Edellinen meni sanomaan, että hän on poistanut keisarin kuvan kapakan seinästä, koska kärpäset olivat paskoneet siihen. Svejkin paljastamiseksi poliisin oli sen sijaan saatava selville, mitä mieltä tämä oli monista valtion kannalta arkaluonteisista asioista. Ratkaisevan todisteen poliisi saa kysyttyään Svejkiltä suoraan :

”Millaisia moitteita keisarista sanotaan, kun ollaan humalassa?
Toistettuaan kysymyksen Svejk vastasi:
” Erilaisia. Juokaa itsenne juovuksiin. käskekää soittaa Itävallan kansallislaulu, ja saattepa nähdä mitä puhutte. Te haukutte niin paljon hänen majesteettiaan, että se riittäisi häpäisemään hänet loppuiäkseen, jos puoletkaan siitä olisi totta. Mutta vanha herra ei tosiaankaan ole sitä ansainnut.”

Tämän jälkeen Svejk luetteli joukon vääryyksiä, joita kohtalo oli keisarin osalle kasannut ja päätti pitkän puheensa näin:
” Täytyy todella olla teräksiset hermot kestääkseen kaiken tuon. Ja sitten vielä jonkun juopuneen päähän pistää ryhtyä häntä loukkaamaan. Jos syttyy sota lähden vapaaehtoisena palveleman keisaria kunnes minut lyödään maahan.”

Otettuaan tukevan ryypyn Svejk päätti isänmaallisen puheenvuoronsa komeasti.
” Luuletteko ehkä, että keisari jättää asian sikseen. Silloin tunnette hänet huonosti. Turkkilaisten kanssa pitää aloittaa sota. Te olette tappaneet minun veljenpoikani ja siksi saatte selkäänne. Varmasti tulee sota: Serbia ja Venäjä auttavat meitä tässä sodassa. Jumalauta, siitä vasta syntyy soppa!

Kirjailija kertoo, että Svejk oli tänä profetaallisena hetkenä suurenmoinen. Hänen yksinkertaiset kasvonsa loistivat innostusta kuin täysikuu. Kaikki oli hänestä niin selvää.
”Voi käydä niin, hän jatkoi Itävallan tulevaisuuden kaavailujaan, että saksalaiset sodan syttyessä hyökkäävät kimppuumme yhdessä turkkilaisten kanssa, sillä saksalaiset ja turkkilaiset vetävät yhtä köyttä. Moisia sikoja ei ole koko maailmassa. Mutta me voimme liittoutua Ranskan kanssa, jolla on kaunaa Saksaa kohtaan vuodelta seitsemänkymmentä yksi. Ja kaikki käy kyllä hyvin. Sota tulee. muuta en sano.
Tässä vaiheessa poliisi nousi ja sanoi juhlallisesti:
”Muuta teidän ei tarvitsekaan sanoa. Tulkaa kanssani, niin ilmoitan teille jotain.”

Todisteet valtiopetoksesta oli Svejkin osalta saatu. Kapakoitsijan syyte oli lievempi. Jättäessään ravintolansa itkevän vaimonsa huostaan hän lohdutti tätä omalaatuisella tavalla:
”Lakkaapa itkemästä äläkä vollota! Minkä ne minulle voivat tuon paskaisen keisarinkuvan takia”
Näin siis alkoi Svejkin matka kohti maailmasodan rintamaa. Se matka on täynnä yhtymäkohtia siihen sekasortoon, jota USA:n Irakin miehittäminen ja maailmanherruuden tavoittelu on synnyttänyt. Yksi niistä on kapakoitsijan kohtalo: sotaoikeus havaitsi hänet syylliseksi ja Palivec teloitettiin.

”Kunnon sotamies Svejk” julkaistiin ensin jatkokertomuksena sanomalehdissä. Vaikka minulta puuttuvat Hasekin kirjalliset kyvyt, en mene vannomaan, että en joskus jatkaisi tarinaani vaikkapa seuraavista aiheista:

USA:n urheat sotilaat ovat Irakissa kuin kotonaan: ”Ei meilläkään poliisi ole silloin paikalla kun pankki ryöstetään”

USA saa Irakissa aikaan ihmeitä: Kuolleeksi todettu kemikali- Ali saatiin vangiksi”.

Käskynhaltija järjesti lupaustensa mukaan Irakissa kesällä demokraattiset vaalit: Vapaan Irakin johtajaksi palasi 30:nen pakolaisvuoden jälkeen talousrikollisena tunnettu suurliikemies Challabi

2

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hasek

      Kelpo kirja sinänsä. Sisältää muutamia hauskoja kohtia tosiaan.
      Hasek ei ikävä kyllä saanut teostaan koskaan valmiiksi, vaan kuoli alkoholismiin.

    • che

      Hasekin ihailijana en voi muuta kuin yhtyä kirjoitukseesi. Anna palaa, kun olet vauhtiin jälleen päässyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      153
      11655
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5423
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4397
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2718
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1596
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      95
      1489
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1431
    Aihe