Täälläkin ovat kirjoittaneet ne, jotka vaativat Karjalaa liitettäväksi Suomeen. Minulle on jäänyt epäselväksi asiassa jokunen käytännön kysymys. Päällimmäisenä se, että mitä nämä vaatijat ovat ajatelleet tehtäväksi alueen nykyisille asukkaille, JOS heidän toiveensa toteutuisi. Likvidoitaisiin? Pakkosiirrettäisiin Siperiaan? Otettaisiin Suomen kansalaisiksi? Siinä on sentään aikamoinen väkimäärä, Viipurin ja Sortavalan kaupungit mm. Pelkästään tämä asukaskysymys näyttää minusta mahdottomalta ratkaistavaksi. Toteutettaisiinpa se sitten kuinka vain, siinä olisi aineksia zhirinowskien kansallistunteiden kasvulle ja uusien kriisien siemeniä.
Maata meidän kansalle on tarpeeksi, käyttämätöntäkin. Jos jostakin pitäisi haaveilla niin sitten mieluummin ehkä syväsatamasta Jäämeren rantaan. Sillä olisi tulevaisuudessa käyttöä. Miettikääpä vaikka mitä yhteys valtamerelle merkitsisi kansantaloudelle ja kehitysaluepolitiikalle.
Karjalako takaisin?
7
669
Vastaukset
- sanoi
siis tämä mies joka itse oli sodassa raskaimmissa tehtävissä, hän realistina kerran lausahti tästä asiasta '' että mää en laiskaa ymmärrä , mitä me sillä karjalalla oikein tehtäis ku nykyistenkin syrjä alueiden asuttuna pitämine tulee niin helveti kalliiks ''
Mitä tapahtui Länsi saksan taloudelle kun se sai DDR:nsä takaisin ? Se on mennyt niin rapakuntoon, että toipuminen ei ota millään onnistuakseen..
Ja muuten, mitähän tapahtuu UNIONIN taloudelle kun saadaan koko räsäkunnossa oleva itäeurooppa kuntoon laitettavaksi...Suomi saa maksaa selkä vääränä Puolan rautateiden kuntoonlaitosta , samalla kun nähdään miten kv investoinnit , työpaikat ja tuet valuvat kaikki sinne ja Baltiaan.. Siinä on vielä finskupojilla ihmettelemistä..
Veikkaan että suomalaiset tulevat kovaan ääneen vaatimaan unionista eroamista , mutta mitäs sitten ? Ollaan yksin pohjolan perällä..? Tilanne on vaikea - Totta, Karjala takaisin
Ei ole ihme, että Koiviston aikana Suomen talous romahti. Koivisto ei ollut presidenttinä muuta kuin fundeerailija, ei hän mikään talousmies ollut. Koiviston puolesta voidaan sanoa, että hän kyllä lisäsi roimasti Kekkosen aikana nurkkaan ahdistettua demokratiaa, mutta muutoin hän oli vahingollinen presidentti.
Eniten kuitenkin ihmetyttää, että kaukopartiomieheksi sanottu Koivisto esteli Viroa itsenäistymästä, eikä tehnyt muuta kuin fundeerata möllötti, kun Jeltsin alkoi pyydellä anteeksi Stalinin aikaisia aggressioita. Käsittämätön mies, Suomen presidentti?
Koivisto ei myöskään lainkaan tajua sitä, että esim. Itä-Suomi kuihtuu, koska sillä ei ole mitään vahvaa taloudellista kosketuspintaa tukemassa sen kasvua. Viipurin talousalue oli ennen. Silloin Itä-Suomi pärjäsi, ei enää.
Kun Karjala saadaan takaisin ja pannaan kunnon talkoot pystyyn, siinä nousee myös Suomen itäosa kohisten jaloilleen.- Urmas
On siellä hyviä hiekkarantoja, kalaisia järviä, kesämökkitontteja, metsiä. Eikä luonto ole sen kummemmin saastunut. Ihan kaunista seutua.
Rakennukset ovat kyllä aika hunningolla, mutta niitähän saa aina uusia.
Mielenkiintoinen juttu sinänsä. Ja sananvapauden nimissä on vaan toivotettava onnea niille mielenosoittajille.
- Urmas
Syväsatama olisi kyllä käyttökelpoinen siellä pohjoisessa.
Uusia asukkaita varmaan saisimme. Kansainväliset lait eivät varmaan hyväksyisi enää mitään pakkosiirtoja. Mielenkiintoinen kysymys. Miten suomalaiset tulisivat toimeen 400.000 asukkaan venäläisen vähemmistön kanssa?
Suomessa ei oikein suvaita ulkomaalaisia edes pienemmässäkään määrässä.- Vihtori
Suomessa edes suvaita omia kansalaisia joilla sattuu olemaan se toinen kotimainen äidinkieli.
- määrää liioteltu
Karjalassa olevista venäläisistä suuri osa on sotilaita ja rajavartijoita ja tullimiehiä ,jotka tietenkin muuttaisivat Venäjälle ,jos alue palautetaan Suomelle
Ja Kannaksen eteläosa voitaisiin jättää Venäjälle ja siellä asuu noin 50000 venäläistä
Ja suuri osa muuttaisi omasta halusta Venäjälle
Karjalaan jäisi näin ollen noin 100000 venäläistä ja heistä ei koituisi suurta ongelmaa.Asuuhan Suomessa jo nyt 100000 ulkomaalaista ja toimeen tullaan
- Laatokan Laineet
Omaa Maata ja sen vesistöjä syväsatamineen kannattaa aina vaatia
... kyllä niitä voi sitten kaavottaa ja / tai jättää luonnonsuojelualueeksi.
Eipä tartte maksaa viisumimaksuja miehittäjälle
Tutkimusapua kaivataan neuvostopartisaanikysymyksen pöyhimiseksi kunnolla - Kiitos! / spasiba
Osoittamalla neuvostopartisaanien syyllisyys myös tiedemaailman kautta, eikä vain kirjallisuuden kautta, voimme vahvemmin vaatia myös muiden sotarikosten seurausten peruuttamista esim. aluepalautuksina kompensaatioita rahana tai alueina näistä muista tuhoista ja laittomasta miehityksestä.
Neuvostopartisaanit armahdettiin kansainväliseltä Interpol-etsintäkuulutukselta ja laajemmalta historitutkimukselta - MIKSI?
Vielä v. 1999 oli oheinen uutinen niin HS:ssa, kuin muissakin lehdissä. Asia kuitenkin hivutettiin syystä KGB ja sen Punaiset vuorineuvokset / Suomalainen Mafia-kontaktien takia piiloon, toivossa että ko. tiedetyt ja tunnetut sotarikolliset kuolevat kuitenkin lähiaikoina.
Oliko / onko tämä kestävää oikeuspoliittista kehitystä Silvotun tynkä-Suomen ja Moskovan suuriruhtinaskunnan eli Kremlin tulevien hallintojen välillä?
17.9.2003 Tampereen yliopistolla ilahduttavasti entinen suurlähettiläs Vladimir Stepanovits oli ilahduttavasti valmis avoimeen keskusteluun niin miehitettyjen alueidemme palauttamisesta, kuin muustakin, mutta kgb:n kulta-aikana valitut toimittajat eivät antaneet lausumiaan julkisuuteen. Paikalla Stepanovitsin rohkaisevia kannanottoja kysymyksiini olivat todistamassa paneelin pj. Hannu Rautkallio (Kekkostraumaatikko), Jyrki Käkelä (Kgb:n käskyläinen), Martti Valkonen ( HS:sta v.1996 poispotkittu Tsetsenian/Suomen asian yhdistäjä ).
Olavi Lehto - Historioitsija
Tampere
Aion lähiaikoina pönkiä tätä unohdetettua sivua, jottei erilaiset Kremlin koirat ja "juri derjabin"-kytköksissä olevat tsuhnat ja viralliset FSB/KGB-tahot perikuntineen luule, että tämä asia on painettu villaisella.
Ko. tutkimukset tiimoilta kommenttinne ja vinkkinne ovat tervetulleita, kiitos etukäteen. Spasiba!
.........................
UUTISET
Partisaanien sodasta
suunnitteilla tutkimus
Neuvostoliitosta Suomeen vuosina 1941-1944 lähetettyjen partisaaniosastojen rintamantakaisesta toiminnasta tehdään suomalais-venäläisenä yhteistyönä tieteellinen tutkimus.
Partisaaniasiaa koskeva tutkimus on tarkoitus esittää osaksi jatkosodan poliittista historiaa selvittävää projektia sekä julkaista suomen ja venäjän kielellä.
Tutkimus tehdään rintamalinjojen taakse lähetetyistä sotilasosastoista sekä Neuvostoliiton että Suomen näkökulmasta. Erityistä huomiota partisaanien toiminnasta ovat Suomessa herättäneet tiedot siviiliväestön surmaamisesta.
Projektiin on tulossa historia-alan tuntemusta sekä Suomesta että Venäjältä Moskovasta ja Petroskoista sijaitsevista Neuvostoliiton arkistoista. Suomen puolelta tutkimusta johtaa professori Ohto Manninen.
Takaisin etusivulle
--------------------------------------------------------------------------------
Uudistettu: 2.6.1999
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760