Jokainen tälle palstalle runsaasti kirjoittava ihminen on minulle suuren mielenkiinnon kohde, ja mielelläni selvitän itselleni miten tämä yksittäinen ihminen raksuttaa (jos pystyn). Viime aikoina karvapäägallerian kukkulan kuningas on ollut EclipsE, jonka aivoituksia olen hikihatussa pyrkinyt tajuamaan. Nyt vihdoinkin minusta tuntuu että ymmärrän häntä suhteutettuna itseeni:
Hra E ei voi sietää panteismia, koska se sallisi JUMALAn olevan läsnä jokaikisessä ihmisessä. Tämä riistäisi häneltä hänen ikioman henkilökohtaisen jumalansa (tai ainakin jumalkäsityksensä), ja veisi hänen oman ainutlaatuisuutensa. Eihän hänellä voisi olla Ainoaa Oikeaa Oppia, mikäli kaikkien ihmisten versiot totuudesta olisivat tasavertaisia.
Koska hra E vihjailee ja toisinaan myös kertoo suoraan että hänellä on ollut spiritualistisia kokemuksia (yliluonnollisia, uskonnollisia tms.) voisi olettaa että hän suhtautuu avoimesti myös muiden ihmisten vastaaviin. Fundamentalistinen (vaikka sitten vain yhden hengen lahkon) uskonnollisuus ei voi kuitenkaan koskaan sallia että vastaavia, mutta erilaisella katsomuksella koettuja ja selitettyjä kokemuksia pitäisi kunnioittaa. Tämän vuoksi hra E julistaa minun kokemukseni (ne mitä pidän näkyinä edellisistä elämistä) uniksi, ja samaan hengenvetoon korostaa toisaalla omien kokemustensa merkittävyyttä. Ja SUUTTUU, mikäli hänen kokemuksiinsa suhtaudutaan kriittisesti. Tai esitetään, että ne olisivat alitajunnasta lähtöisin. Tämä on kuulemma ”valehtelua” minun puoleltani. Myöskään jonkinlaiset meditoidessa tai muuten kokemani energiakokemukset eivät kuulema ”vakuuta” häntä, aivan kuin tärkeintä elämässäni olisikin saada hyväksyntä häneltä? Valitan, jos kuulostan sarkastiselta tai ivalliselta... ;D En kuitenkaan ole koskaan pyytänyt häneltä ensimmäistäkään arviota mistään minuun liittyvästä, ja voisin mainiosti elää arvostelematta häntä, jollei hän yllyttäisi siihen. Myönnettäköön, olen vähän tyhmä ja yllytyshullu!
Olen itse hyväksynyt jo aikaa sitten, että useiden ihmisten silmissä olen itse hullu. Toisten mielestä olen kenties romantikko, jotkut ajattelevat että olen ymmärtänyt eräät aistimukseni väärin jne. Parhaimmillaankin saan kuulla että minulla on hyvä mielikuvitus. Tämä kaikki on minulle ok. Ei toisen ihmisen kuulu kumarrella minun kokemuksiani, saati kertomuksia niistä. Minusta tuntuu oudolta, että joku toinen on päättänyt toisin: että hänen kokemuksensa pitäisi asettaa jotenkin kaiken muun yläpuolelle ja myöntää sen tulevan suorastaan jumalallisesta lähteestä. Oman katsomukseni mukaan mikään ei voi olla tulematta ”jumalallisesta lähteestä”, sillä olen spiritualistinen panteisti, elikkä uskon Henkeen ja että JUMALA on kaikessa.
Mielestäni JUMALA voi ilmetä puhtaasti tai epäpuhtaasti (=kieroutuneesti). Jälkimmäinen tapahtuma on kyseessä, kun kokija erottaa itsensä muista olennoista ja asettaa oman minuutensa kaiken muun yläpuolelle, luullen ettei kukaan tai mikään muu voi koskaan saavuttaa sitä tasoa jolla hän on. Tällaisen ihmisen henkiseen tilaan liittyvät minun mielestäni harhat JUMALAn erillisyydestä, hänen vihaisuudestaan ja halustaan kostaa. Miten JUMALA voisi olla itselleen vihainen, ja mitä hän kostaisi itselleen? Onko JUMALA kenties jotenkin päästänsä vialla? No, ehkäpä tässä onkin sitten kyseessä jumala, joka minulle on olematon taruolento. JUMALAn kanssa jumalalla ei ole mitään tekemistä.
Hra E on tuonut minulle antoisia ajatuksia ja monia oivalluksia, jotka ovat saaneet minut vakuuttumaan siitä että elämän ei tarvitse olla pelkkää paikoillaan polkemista, ei varsinkaan uskonnollisen elämän. Aina voi ja pitää kehittyä. Eteenpäin elävän mieli, sanotaan. Olen saanut itseluottamusta (joskin E ehkä ajattelee että olen vain entistä paatuneempi, koska hänellehän lienee tärkeää että uskottomat pakanat paatuvat paatumistaan, jotta ne voi käristää helvetissä ja itse naureskella vieressä...), ja minusta tuntuu etten enää viitsi välittää siitä ymmärtääkö joku minua vai ei. Ainahan sitä tietysti toivoo löytävänsä ymmärrystä, mutta mitenkään välttämätöntä se ei ole. Sellainen ihminen joka ei ymmärrä sinua pätkän vertaa, eikä halua sinulle mitään hyvää, on yksi parhaimmista tilaisuuksista tarkastella omaa itseään. Pyrinkö miellyttämään muita, ja jos niin miksi? Vai onko minulle tärkeää voittaa joku älyn tai verbaliikan asein, ja miksi niin? Luulenko että olen jotenkin erikoisen etevä, jos sätin ihmistä jota kaikki muutkin sättivät? Ja niin edelleen and so on ad infinitum.
Tunnen suurta kiitollisuutta EclipsEä kohtaan. Mutta sen enempää en nyt tässä lähde makeilemaan, kun hän on jo saanut haluamaansa hyvää saadessaan viime päivinä (taas kerran) suurta huomiota osakseen. Onhan hän sanonut, että tärkeintä hänelle on että PUHUTAAN. Hänestä? Vaikkapa.
Jokaiselle sitä mitä hän haluaa. JUMALA toteuttaa pienimmätkin toivomukset. Mitäpä hän/se kieltäisi itseltään?
Jumala, EclipsE ja Tellu
24
599
Vastaukset
- Viherpeippo
Kirjoitin tämän tänne, koska silloin EclipsEkin lukee tämän.
Pahoittelen tosissani jos seuraavat kysymykset loukkaavat sinua.
Tunnut kovasti olevan ns. hihhuleiden puolella, mutta silti kannoissasi on outoja piirteitä kuten metallin kuuntelu ja ei-kristillisen pessimistifilosofi Schopenhauerin suosiminen ja ev.lutiin kuuluminen tai sanainspiraation pitäminen harhaoppina.
Onko nyt niin, että et ole täysin sinut uskonnollisuutesi kanssa?
Painavatko omatuntoasi jotkut asiat, joista haluaisit päästä eroon ollaksesi parempi uskovainen?
Oletko varma, että ansaitset nykyisenkaltaisilla toimillasi pelastuksen?
Äläkä nyt vastaa, että kaikilla on niin tai jotain sen tapaista.
Eräs ystäväni ystävä hurahti oikein kunnolla joku aika sitten ja nyt hän kokoajan yrittää käännyttää ystävääni kyselemällä, että haluaako tämä antaa elämänsä Jeesukselle.
Jos kerran olet taipuvainen pitämään Raamattua totena, niin liity johonkin aktiivisempaan porukkaan, ala jakaa lappusia turuilla ja toreilla ja käydä herätyskokouksissa, niin hermoja raastava tappelu täällä jää taakse.
Saattaa kuulostaa pilkalta, mutta ei ole sitä, vaan totinen omatunnon kysymys.- EclipsE
"Pahoittelen tosissani jos seuraavat kysymykset loukkaavat sinua."
Saat anteeksi. :)
"Tunnut kovasti olevan ns. hihhuleiden puolella, mutta silti kannoissasi on outoja piirteitä kuten metallin kuuntelu ja ei-kristillisen pessimistifilosofi Schopenhauerin suosiminen ja ev.lutiin kuuluminen tai sanainspiraation pitäminen harhaoppina.
Onko nyt niin, että et ole täysin sinut uskonnollisuutesi kanssa?"
Päinvastoin.
Ja tahdon osoittaa muillekkin että streotyppiin perustuva kristillisyys ei ole tosi-kristityn merkki.
Schopenhauer saa tukea Raamatun saarnaajasta.
Metallin pahana pitämistä en ymmärrä.
Ja sanainspiraatio-oppi on hieman hankala selittää. Mutta mielestäni se ei ole sikäli validi että mistään ei selviä että PH olisi kirjoittanut Raamatun itse. SIlloinhan Raamatulla ei olisi välikäsiä. Tosin Pyhän hengen henkeyttämä se on. Ja täynnä tasoja.
"Oletko varma, että ansaitset nykyisenkaltaisilla toimillasi pelastuksen?"
Se on täysin armosta kiinni oleva asia.
Kristillisyys on täydellisyyteen pyrkimistä, kultaista keskitietä, jota on Raamatussa suositeltu:
"16 Älä ole liian hurskas
äläkä esiinny ylen viisaana:
miksi tekisit elämäsi autioksi?
17 Älä liikaa poikkea laista
äläkä ole tyhmä:
miksi kuolisit ennen aikaasi?
18 Sinun on paras pitää kiinni toisesta
hylkäämättä toistakaan:
Jumalaa pelkäävä onnistuu molemmissa."
"Eräs ystäväni ystävä hurahti oikein kunnolla joku aika sitten ja nyt hän kokoajan yrittää käännyttää ystävääni kyselemällä, että haluaako tämä antaa elämänsä Jeesukselle."
Evankeliumin jatkuva tuputtaminen ei mielestäni ole kovinkaan hedelmällistä, mutta sen tuominen on suotavaa, ja hedelmällistä.
Kaverisi tekee ihan oikein.
"Jos kerran olet taipuvainen pitämään Raamattua totena, niin liity johonkin aktiivisempaan porukkaan, ala jakaa lappusia turuilla ja toreilla ja käydä herätyskokouksissa, niin hermoja raastava tappelu täällä jää taakse."
Miksi ihmeessä? Etkö tiedä että Jumalan valtakunta ei rajoitu lahkotiloihin.
Juuri sellaista vastaan minä olen, että otetaan joku lahko, ja sanotaan että se on ainoa oikea seurakunta. Ja paskat, se on seurakunnan hajottaja.
Tosin, hyväksyn minä että ihmiset käy kirkoissa, vaikka en kirkkoa pidäkkään minään virallisena valtakunnan paikkana.
Mutta jos se jotakuta tuo lähemmäksi Kristusta, on se vain hyvästä. - Viherpeippo
EclipsE kirjoitti:

Mutta jos se jotakuta tuo lähemmäksi Kristusta, on se vain hyvästä.Selitä siis stereotyyppikristillisyys vääräksi noilla kiihkouskovaisten palstoilla, joissa kovaan ääneen julistetaan esim. aikuiskaste pelastumisen ehdoksi ja metalli satanistiseksi.
Luulen heidän sanovan, että olet kyllä lukenut,mutta kristillisyytesi on liian kirjanoppinutta tai sanoisinko kuollutta.
Tuskin ns. vapaiden suuntien edustajat pitävät omaa lahkoaan ainoana oikeana, mutta puhuvat kyllä jostain uskovien yhteydestä mikä edellyttää yhteistoimintaa mm. jumalanpalvelusten muodossa.
Vai pidätkö ihanteenasi niitä autiomaa-askeetteja ja erakkoja?
Ei Saarnaaja käsittääkseni kuulu monenkaan kristityn suosikkeihin.
Kai he pitävät sitä aivanliian pessimistisenä.
Itse en ole Raamattua lukenut muutakuin muutamia kohtia sieltätäältä.
Näkemyksilläsi saat molempien puolien vihat niskoillesi.
Tämä kyllä tekee sinusta tavallaan yhden hengen lahkon. - EclipsE
Viherpeippo kirjoitti:
Selitä siis stereotyyppikristillisyys vääräksi noilla kiihkouskovaisten palstoilla, joissa kovaan ääneen julistetaan esim. aikuiskaste pelastumisen ehdoksi ja metalli satanistiseksi.
Luulen heidän sanovan, että olet kyllä lukenut,mutta kristillisyytesi on liian kirjanoppinutta tai sanoisinko kuollutta.
Tuskin ns. vapaiden suuntien edustajat pitävät omaa lahkoaan ainoana oikeana, mutta puhuvat kyllä jostain uskovien yhteydestä mikä edellyttää yhteistoimintaa mm. jumalanpalvelusten muodossa.
Vai pidätkö ihanteenasi niitä autiomaa-askeetteja ja erakkoja?
Ei Saarnaaja käsittääkseni kuulu monenkaan kristityn suosikkeihin.
Kai he pitävät sitä aivanliian pessimistisenä.
Itse en ole Raamattua lukenut muutakuin muutamia kohtia sieltätäältä.
Näkemyksilläsi saat molempien puolien vihat niskoillesi.
Tämä kyllä tekee sinusta tavallaan yhden hengen lahkon."Selitä siis stereotyyppikristillisyys vääräksi noilla kiihkouskovaisten palstoilla, joissa kovaan ääneen julistetaan esim. aikuiskaste pelastumisen ehdoksi ja metalli satanistiseksi."
Niin minä teenkin. Siitä ei aina tykätä. Tosin, omat kristityt kaverini eivät pahemmin tuota edusta. Ja aika vähän sitä nykyään on.
"Luulen heidän sanovan, että olet kyllä lukenut,mutta kristillisyytesi on liian kirjanoppinutta tai sanoisinko kuollutta."
:) Ironista, että tämä asia on juurikin päinvastoin. Saarnaan myöskin alkuperäistä henkistä lakia.
"Tuskin ns. vapaiden suuntien edustajat pitävät omaa lahkoaan ainoana oikeana, mutta puhuvat kyllä jostain uskovien yhteydestä mikä edellyttää yhteistoimintaa mm. jumalanpalvelusten muodossa.
Vai pidätkö ihanteenasi niitä autiomaa-askeetteja ja erakkoja?"
En. Pidän ihanteena yhtä seurakuntaa. Kristus itse sanoi että hän on paikalla kun vain 2 tai 3 kokoontuu hänen nimissään. Itse harjoitan ehkäpä vastaavaa. Se on hyvin hedelmällistä. Toisaalta en kiellä muilta isoja tilaisuuksia.
"Ei Saarnaaja käsittääkseni kuulu monenkaan kristityn suosikkeihin.
Kai he pitävät sitä aivanliian pessimistisenä."
Se on realistinen, ja vapauttava kirja jonka jokaisen, etenkin lestadiolaisen kannattaisi lukea.
Liberaaliteologiaa en tosin tue.
"Itse en ole Raamattua lukenut muutakuin muutamia kohtia sieltätäältä.
Näkemyksilläsi saat molempien puolien vihat niskoillesi.
Tämä kyllä tekee sinusta tavallaan yhden hengen lahkon."
Heh, eikä välttämätt yhden hengen. Vaan se minut erottelevista, pahimmillaan, tekee lahkoja.
Hassua onkin se että suurin osa kavereistani ei ole mitenkään erityisen hihhuloivaa porukkaa (ateisteja, agnostikkoja jne), mutta silti Luojan kiitos tarpeen tullen rakentavaakin seuraa. Minulta on tullut neuvoa kysymään eräs wiccalainenkin, joka vielä, toisin kuin suomi24.fi:n herkkänahkaiset kermaperseet, pitää vakaita mielipiteitäni rakentavina.
Tosin olen ehkäpä hieman leppoisampi reaalissa, johtuen myöskin siitä etten juurikaan tuputa, mutta pyrin auttamaan niinkuin mahdollista näissä kysymyksissä.
Jos Luoja suo, se onnistuu. Jumalaan on tärkeä uskoa, minä voin siten vaatia ehkäpä vain kuulemista.
Lisäksi kerran olin jatkoilla erään panteistieklektikko-neidon kanssa oli myöskin ihan mielenkiintoinen mietteiden vaihto.
Se on niin osapuolistakin välillä kiinni näet.
Vastaavat tapaukset, wiccat, ateistit ja panteistit ovat täysiä kusipäitä minua kohtaan täällä, ja minä tuon mitä he tilaavat.
Mutta kyllä esim. sinunkin kanssa on kelvollista keskustella. :)
Kyllä minulta saa kysyä vaikka kuinka outoja/hankalia kysymyksiä, se on ihan eri asia, kuin että joku tulee laukomaan löysiä "dramaattisia" propagandoja esim. Raamatusta.
Sellaista ei ole sietäminen. - Viherpeippo
EclipsE kirjoitti:
"Selitä siis stereotyyppikristillisyys vääräksi noilla kiihkouskovaisten palstoilla, joissa kovaan ääneen julistetaan esim. aikuiskaste pelastumisen ehdoksi ja metalli satanistiseksi."

Sellaista ei ole sietäminen.Anna linkki paikkaan, jossa käyt kiivaan keskustelun lahokolaisten(ei kuitenkaan lestadiolaiset) kanssa, kun kerran sanot sellaisia käyväsi.
- Viherpeippo
Viherpeippo kirjoitti:
Anna linkki paikkaan, jossa käyt kiivaan keskustelun lahokolaisten(ei kuitenkaan lestadiolaiset) kanssa, kun kerran sanot sellaisia käyväsi.
Se lahOkolaiset oli oikeasti kirjoitusvirhe.:)
Kyllähän Jeesuskin puhui massoille mm. vuorisaarnassaan.
Edelleen olen sitä mieltä, että tavalliset hihhulit pitäisivät sinua hengellisesti laiskana tai ainakin varoittelevat oman tien kulkemisen vaaroista. - EclipsE
Viherpeippo kirjoitti:
Anna linkki paikkaan, jossa käyt kiivaan keskustelun lahokolaisten(ei kuitenkaan lestadiolaiset) kanssa, kun kerran sanot sellaisia käyväsi.
on se että kyseessä on suljettu, ns. kutsupalsta. Nasaret. www.nasaret.net/foorumi, jos haluat tarkistaa että sellainen on olemassa.
Lisäksi kirjoittelen palatsin foorumille. Sinne voi rekisteröityä. - EclipsE
Viherpeippo kirjoitti:
Se lahOkolaiset oli oikeasti kirjoitusvirhe.:)
Kyllähän Jeesuskin puhui massoille mm. vuorisaarnassaan.
Edelleen olen sitä mieltä, että tavalliset hihhulit pitäisivät sinua hengellisesti laiskana tai ainakin varoittelevat oman tien kulkemisen vaaroista.Minulla on tasan yksi Tie, se joka on Totuus, ja joka vie ja on Elämä. Eli Kristus.
On yksi totuus, joten siten lahkot ovat vain tulkintaa, minulle ei riitä tulkinta.
Mitä hengellistä laiskuutta on siis seurata Kristusta? Eikä pitää montaa jumalaa, ja huorata pappisvallan alla? - Viherpeippo
EclipsE kirjoitti:
Minulla on tasan yksi Tie, se joka on Totuus, ja joka vie ja on Elämä. Eli Kristus.
On yksi totuus, joten siten lahkot ovat vain tulkintaa, minulle ei riitä tulkinta.
Mitä hengellistä laiskuutta on siis seurata Kristusta? Eikä pitää montaa jumalaa, ja huorata pappisvallan alla?Lauloi Sinatra aikoinaan.;)
En minä tällä sen kummempaa tarkoita, kuin että näkemyksesi poikkeavat laumasieluhihhuleista.
Poistun toistaiseksi, mutta niitä Palatsin kirjoituksiasi voisin vielä käydä katsomassa. - EclipsE
Viherpeippo kirjoitti:
Lauloi Sinatra aikoinaan.;)
En minä tällä sen kummempaa tarkoita, kuin että näkemyksesi poikkeavat laumasieluhihhuleista.
Poistun toistaiseksi, mutta niitä Palatsin kirjoituksiasi voisin vielä käydä katsomassa.Asia vilpitön. Ja en minä kuitenkaan nyt nimittelisi näitä mainline-kristittyjä, kukin taaplaa tyylillään. (Puhuisin itseäni vastaan jos tuomitsisin.)
Osoite oli muuten palatsi.net
- Viherpeippo
Selvittäkää nyt lopultakin välinne!
Lähetin tämän vain saadakseni aiemman tekstini nopeammin esille. - Viherpeippo
Miksikö taas lähetin?
Koska mielestäni yksi onnistunut lähetys tuo mukanaan myös matkalle jääneet, joiden saapuminen kestäisi muuten tuntikausia. - Viherpeippo
Miksikö taas lähetin?
Koska mielestäni yksi onnistunut lähetys tuo mukanaan myös matkalle jääneet, joiden saapuminen kestäisi muuten tuntikausia. - Oikeuttaja
Olisiko sinulla jotakin muutakin sanottavaa... välillä? Ellei, niin........
- Oikeuttaja

- EclipsE
Tulisiko minun olla jotenksakkin yllättynyt?
Kyseessähän on Tellu-show! Johon minä olen päässyt vieraaksi.
Eikä minun ole tarvinnut markkinoida egoanikaan läheskään niin paljon kuin hän, sillä tästäkään vastauksesta en avaa erillistä otsikkoa. Ja siltikin Tellu mitä todennäköisimmin vihaa minua.
"Jokainen tälle palstalle runsaasti kirjoittava ihminen on minulle suuren mielenkiinnon kohde, ja mielelläni selvitän itselleni miten tämä yksittäinen ihminen raksuttaa (jos pystyn)."
Tämän näkisin valheena. Ainoastaan sinä itse olet tuo kiinnostava henkilö jota ihailet. Muut ovat välineitä sinun itseriittoisuudelle, ylenkatseelle, jne jne..
"Hra E ei voi sietää panteismia, koska se sallisi JUMALAn olevan läsnä jokaikisessä ihmisessä. Tämä riistäisi häneltä hänen ikioman henkilökohtaisen jumalansa (tai ainakin jumalkäsityksensä), ja veisi hänen oman ainutlaatuisuutensa. Eihän hänellä voisi olla Ainoaa Oikeaa Oppia, mikäli kaikkien ihmisten versiot totuudesta olisivat tasavertaisia."
Heh, totta.
Mutta väärin sikäli että panteismissa ei ole kyseessä mikään ateismista erottava tekijä. Itseasiassa eräs ateisti (Heikki J. Patrikainen) sanoi olevansa panteisti myöskin.
Tämä on hänen suunnaltaan erittäin loogista, sillä miksi pitäisi etsiä Jumalaa jos on jo Hänessä?
Tai jos Hän on sinä itse?
Tellulle tämä sitä vastoin käy, sillä näin hän puhuessaan itsestään, voi sanoa puhuvansa uskonnosta.
(Hänen rivienvälien suosittu uskontonsa onkin Tellu uskonto, jossa Tellu lopettaa maailman sodat, on kultainen vasikka, ja rakastaa ihan joka ikistä.;)
Eli näin ollen tuokin pilkka osui hänen omaan nilkkaansa.
Mitä tulee "henkilökohtaiseen jumalaan" niin tässä on vastaukseni siteerattuna:
"Religion be damned; it's God we're concerned with -- and by that I don't mean some half-baked 'personal' God that each of us defines to suit ourselves. By that I mean the self-created Absolute First Cause, the God of Creation, the Cherisher, Sustainer and, yes, even Destroyer of the worlds."
"Koska hra E vihjailee ja toisinaan myös kertoo suoraan että hänellä on ollut spiritualistisia kokemuksia (yliluonnollisia, uskonnollisia tms.) voisi olettaa että hän suhtautuu avoimesti myös muiden ihmisten vastaaviin."
Sinulla on oikeus mielipiteeseen.
"Fundamentalistinen (vaikka sitten vain yhden hengen lahkon) uskonnollisuus ei voi kuitenkaan koskaan sallia että vastaavia, mutta erilaisella katsomuksella koettuja ja selitettyjä kokemuksia pitäisi kunnioittaa. "
Olenko minä yhden hengen lahko? Miten itseään vastaan sotiva valtakunta voisi pysyä pystyssä?
Teidän "kokemuksenne" voivat olla totta, tai sitten eivät.
Pidän niitä pääasiassa suuntaviittoina tiettyyn suuntaan. Väärin tai oikein ymmärrettyinä. Teidän tapauksessanne tod.näk. päin honkia.
"Tämän vuoksi hra E julistaa minun kokemukseni (ne mitä pidän näkyinä edellisistä elämistä) uniksi, ja samaan hengenvetoon korostaa toisaalla omien kokemustensa merkittävyyttä."
Älä vääristele, en sanonut niitä suoranaisesti uniksi. Vaan niiden sukuisiksi ilmiöiksi.
Tämä tukee vain sitä mitä minä olen kertonut, en minä voisi tehdä 1 1=0 tyylin kompromissiä oman totuuteni perusteilla. En kerta kaikkiaan. Ethän sinäkään arcadia egostasi luopuisi, ethän? ;)
" Ja SUUTTUU, mikäli hänen kokemuksiinsa suhtaudutaan kriittisesti. Tai esitetään, että ne olisivat alitajunnasta lähtöisin."
Niin kun sanojani vääristellään. Tai esitetään niiden pohjalta arvauksia totuuksina.
Eikä kovinkaan moni ystäväni, tai kaverini, tahi tuttuni ole alitajunnan tuotos. Sinusta en tiedä.
"Myöskään jonkinlaiset meditoidessa tai muuten kokemani energiakokemukset eivät kuulema ”vakuuta” häntä, aivan kuin tärkeintä elämässäni olisikin saada hyväksyntä häneltä?"
Niin totesit käytännössä että sinulla olisi aktivoitunut Ajnachakrasta, 3. silmä.
Kyseessä on tietoisuuden huippu.
Karman tuhoutuminen, ja tämän kokeneen henkilön muuttuminen jivanmuktiksi jolla on korkeammat ja alemmat yliluonnolliset kyvyt, sekä "täysi vapaus".
Minä en jostain syystä tähän uskonut. Ehkäpä olen vain asennevammainen kristitty. Pitäiskö nyt lukea 666 Ave Tellua?
"En kuitenkaan ole koskaan pyytänyt häneltä ensimmäistäkään arviota mistään minuun liittyvästä, ja voisin mainiosti elää arvostelematta häntä, jollei hän yllyttäisi siihen."
Jos tulet mm. edelläkin mainittuja asioita mainostamaan hyvin näkyvästi julkiselle palstalle, niin mitäköhän kenties odotit?
Nythän olet saanut mitä olet kaivannut, huomiota.
Vai hyväksyntääkö sinä sittenkin kerjääT?
"Oman katsomukseni mukaan mikään ei voi olla tulematta ”jumalallisesta lähteestä”, sillä olen spiritualistinen panteisti, elikkä uskon Henkeen ja että JUMALA on kaikessa."
Jopa räkälän vessassa klo 5 aamuyöllä?
"Mielestäni JUMALA voi ilmetä puhtaasti tai epäpuhtaasti (=kieroutuneesti). Jälkimmäinen tapahtuma on kyseessä, kun kokija erottaa itsensä muista olennoista ja asettaa oman minuutensa kaiken muun yläpuolelle, luullen ettei kukaan tai mikään muu voi koskaan saavuttaa sitä tasoa jolla hän on."
Tämä sopii sinuun erittäin hyvin.
"joskin E ehkä ajattelee että olen vain entistä paatuneempi, koska hänellehän lienee tärkeää että uskottomat pakanat paatuvat paatumistaan, jotta ne voi käristää helvetissä ja itse naureskella vieressä...),"
Ei nyt ihan.
"kun hän on jo saanut haluamaansa hyvää saadessaan viime päivinä (taas kerran) suurta huomiota osakseen. Onhan hän sanonut, että tärkeintä hänelle on että PUHUTAAN. Hänestä?"
Jälleen valhe, joka on projisoitu sinun persoonastasi.
Tärkeäksi sanoin uskoa Jumalaan, minulle riittää että minua kuullaa rakentavasti.- sivusta seuraaja
Tellun kirjoitus oli varsin kohtelias sinun paskapään vittuiluun verrattuna.
- EclipsE
sivusta seuraaja kirjoitti:
Tellun kirjoitus oli varsin kohtelias sinun paskapään vittuiluun verrattuna.
voitko näyttää, arvon kusipää, siitä yhdenkin vilpittömästi kohteliaan kohdan?
- voi
EclipsE kirjoitti:
voitko näyttää, arvon kusipää, siitä yhdenkin vilpittömästi kohteliaan kohdan?
revi paskiainen vittu päähäsi.
- EclipsE
voi kirjoitti:
revi paskiainen vittu päähäsi.
eteen.
- niin
EclipsE kirjoitti:
eteen.
niin he elivät rauhassa elämänsä loppuun asti kuin veljet keskenään.
Sen pituinen se.
- 123
789
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6528005Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672293Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332209- 1471788
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271280Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111173Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65853Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7760