paljon jo sekin, että vain harva uskovainenkaan on jaksanut kahlata sen kokonaan läpi.
0Äänestä
Enk-el
Raamattu on kootut kertomukset vähintään 2000 vuotta sitten eläneiden ihmisten näkemyksistä jumaluudesta ja elämän tarkoituksesta sekä lisäksi elämänohjeita niiden näkemysten perusteella.
Yksi kirja muiden uskonnollisten kirjojen joukossa.
Ihmisten kirjoittama: EI *Jumalan sanaa*, paitsi jos ajatellaan, että KAIKKI on jumalaa, jopa ajatukset (ateistinkin!), mutta LOPULLINEN TOTUUS ei ole raamattu.
Ps. Rippikoulun jälkeen erosin kirkosta heti kun se oli mahdollista! Oli se niin "paksua", että..."
Mielestäni raamattu on kulttuurihistoriallisesti merkittävä teos, jossain määrin kauhistuttavan väkivaltainen, rasistinen ja suorastaan kuvottavan barbaarinen, toisaalta paikoin melko fiksukin. Varsin ristiriitainen teos siis. Raamattu ei ole kovinkaan alkuperäinen siinä mielessä että osa jutuista on plagioitu Gilgameshista, osa Homerokselta, osa Egyptin pakanauskonnoista. Vertaan raamattua mieluusti Kalevalaan tai Islannin Eddaan, merkittävä kirja kulttuuritaustana ja kansalliseepoksena.
En hyväksy sitä että raamattua käytetään ikäänkuin totuuden symbolina virkavaloja vannottaessa, enkä sitä että hotellien yöpöytien laatikoissa on raamattuja. En myöskään tykkää siitä kun lyödään "raamatulla päähän". ;)
Toisaalta olen kiitollinen siitä että rippikoulusta sain raamatun luettavakseni, jotta lopulta älysin kirkosta erota ja omaksuin ateistisen ajatusmaailman. Voi olla että olisin joka tapauksessa eronnut joskus myöhemmin, mutta raamatun lukeminen 15-vuotiaana todella opetti minulle paljon kristinuskon verisestä historiasta. Rippiraamattuni heitin roskiin.
0Äänestä
Agnostikkosissi
Mikä niistä ? Vanha tai Uusi testamentti ? Molemmat ? Tai yhdessä, kirjakokonaisuutena ? Luettuna missä järjestyksessä, siis Juutalaisten järjestyksessä, vai tässä meidän Raamattu järjestyksessä ? Ja onko Katolinen Raamattu se oikea vai tämä Luterilaisuuden Raamattu ? Ja sitten, miten lukea Raamattua ? Symboolisesti ? Vai kirjaimellisesti, Jumala loi universumin kuudessa päivässä, ja se siitä.
0Äänestä
hukassa!
Mitäpä raamattu minulle merkitsisi?! Enpä tuohon osaa sen ihmeellisemmin vastata, kuin että se ei merkitse sen kummempaa... enpä ole tullut ajatelleeksi... En ole myöskään ajatellut mitä minulle merkitsee vaikkapa palautuspullo, rullaverho, sukat, salmiakki, auton ilmanraikastin, postilaatikon kannen sarana jne...sillä erolla, että näillä on jotakin käyttöäkin.
Koulujen aamuhartaudet olivat kuitenkin usein aika jännittäviä. Ei siksi, että sen päivän raamatunlause olisi ollut jotenkin odotettu, vaan sen vuoksi, että jännitettiin kaikki milloin rinnakkaisluokan 'Riikka' pyörtyy... Se tapahtui noin kerran viikossa. Sen muistan aamuhartauksista.
Rippikoulusta muistan leirinuotion ja rippipapin sulaneet lenkkarien pohjat. Silloinkaan en muista, että raamatusta olisi ollut puhetta.
Ehkä raamattu ei yksinkertaisesti ole ollut minulle koskaan kovin tärkeä. Historian oppitunnilla siitä taidettiin puhua, mutta eipä sen kummempaa.
Omistan kuitenkin raamatun, mutta en ole sitä lukenut. Hyllyssäni on kuitenkin todella paljon kirjoja, ja ainoastaan raamattu on jäänyt lukematta...
Mitä tästä sitten voisi sanoa...
0Äänestä
äidinkielestä?
Mitä tarkoitat pyytäessäsi 'vanhempia ihmisiä' muistelemaan jne. Vanhempia kuin mikä? Kuka?
Jos tarkoitat vaikka omia vanhempiasi, voit tietenkin sanoa 'vanhemmat'. Silloin se tarkoittaa 'äiti ja isä'.
Vanhempi ihminen voi kuitenkin olla 3-vuotias, 25-vuotias tai vaikka 100-vuotias! Miten joku voi tietää, onko vanhempi, ellei voi johonkin ikään verrata!
Lisäksi: Lause alkaa aina isolla kirjaimella. Pisteen jälkeen välilyönti.
Tuonkaltaisia tekstejä on työlästä lukea, varsinkin jos tekstiä on paljon...
0Äänestä
Nisupulla
Mielestäni pilkkun vilaaminen vastauksena aloitukseen on yleensä osoitus pikkusieluisuudesta. Mutta... Näiden fundisten kirjotustaito on poikkeuksellisen huonoa ja sekavaa. Uskon sen korreloivan melko voimakkaasti irrationaaliseen ajatusmaailmaan, mitä voimakkaassa uskossa elo edellyttääkin.
0Äänestä
bubastis.babustis
joka kuolee ensin :D
0Äänestä
Huhhahhei
ja jatkuvaa hämmästelyä ja epäuskoa siihen, että löytyy iso määrä ihmisiä, jotka uskovat kirjan olevan jotain muutakin kuin kehnohko kansantarukokoelma eikä heistä suurin osa ole vaivautunut lukemaan koko teosta kertaakaan läpi. Tai pitäisi kai olla vielä isommin hämmästynyt siitä, jos joku ON lukenut kirjan läpi ja yhä pitää sitä jonkinlaisessa erityisasemassa.
Raamattuhan on vain kokoelma suurelta osin jo aiemmin julkaistuja loruja höystettynä kirjoittajiensa ja myöhempien sensoriensa näkemyksillä. Moneen kertaan editoitu, sensuroitu, muuteltu ja siistitty kasa uskomatonta höpöhöpöä, seassa toki ihan hyviäkin elämänohjeita, tosin itsestäänselviä sellaisia. Pääosin kuitenkin ihan liian raaka, verinen, hullu, sekava ja typerä.
0Äänestä
Sisely
Pääni puhki mietin tätä, mutta vastaus on "ei mitään". Maailmassa on satoja; kirjoja, eeppisiä tarinoita, myyttejä ja satuja joilla on minulle suurempi merkitys kuin raamatulla.
Raamattu on kirja lukemieni joukossa, yksi huonoimmista, epäjohdonmukaisimmista ja pitkästyttävimmistä tosin. Ja kaksi eri versiota, eri kielillä, ei tätä miksikään muuttanut. Katolisten raamattu on ihan yhtä väkivaltainen ja turha kuin ev.lut versio.
Välillisesti raamatulla on, valitettavasti, merkitystä minullekin. Niin kauan kunnes Suomessa viimeinkin noudatetaan uskonnonvapautta ja poistetaan loitsujenluenta ja taikauskot kaikilta yhteiskunnan osilta, varsinkin kouluista ja poliittisesta päätöksen teosta. Jokainen voi halutessaan yksityisesti palvoa vaikka eilistä räkäpaperiaan, se ei minua kiinnosta niin kauan kun se ei vaikuta minun elämääni.
Ruokarukous koulun ruokatunnilla ja aamuhartaudet: aina teki mieli ruveta kiroilemaan, tai saada teeskennelty epileptinen kohtaus. Suuri ihmetys ja kauhistelu kun rippikouluun en mennyt: hiveli hienosti erilaiseksi julistautuneen teinin itsetuntoa.
Whitewash kirjoitti ylempänä hyvin, yhdyn hänen puheisiinsa myös. Olen siis laiska enkä viitsi kirjoittaa enempää =)
0Äänestä
Tristar
"Ruokarukous koulun ruokatunnilla ja aamuhartaudet: aina teki mieli ruveta kiroilemaan, tai saada teeskennelty epileptinen kohtaus. "
Ja ikinä en uskaltanut, vaan tutulta kuulostaa. Alkoi naurattaa :D
***
0Äänestä
bubastis.babustis
sanoivat jo kaiken oleellisen sanottavan raamatusta, yhdyn heihin.
Rippileirin olen käynyt ja meitä oli siellä sellainen tyttökolmikko, joita pappi kutsui leikillisesti "hänen paholaisikseen". Rippileiristä jäi se mieleen, että leirin vetäjä jäi erityisesti minun takiani niistä hommista eläkkeelle, se sai jonkun hermoromahduksen. Lukioaikana kuulin että se puhui musta vielä silloinkin :D
0Äänestä
Meikku-matelija
vaikka raamattua on pakotettu ääneenkin lukemaan, ja rippikoululeirillekin vanhemmat painostivat menemään. Se on pelkkää eilispäivää, ja tänään on uudet kujeet. On ihan siinä ja siinä, että tunnistan oman henkilöni menneiltä ajoilta. Miksi ihmeessä takertuisin siihen eilispäivään, joka oli sen minun kanssani saman nimisen henkilön ulkopuolista maailmaa. Missä ihmeen hämähäkin seiteistä pitäis muka rimpuilla.
0Äänestä
Kössönöm
merkitsee nykyään ainoastaan sitä, että olen jotakuinkin selvillä mitä siellä lukee, kun kirjoittelen uskovien kanssa. Aiemmin se ei ole merkinnyt yhtään mitään.
Aamuhartaudet olivat piinaa, samoin rippikoulu ja uskontotunnit.
0Äänestä
Thank God
Itseäni kyllä ihan puistattaa ja osin jopa kuvottaa kun muistelen koulun uskonnontunteja. Voi Luoja sitä sonnan määrää eikä edes vanhemmillani ollut tarpeeksi vahvaa näkemystä niihin aikoihin ohjata minua pois siitä. Heidän lähtökohtansa oli että antaa pojan ensin kasvaa ja sitten päättää mitä haluaa uskoa. Ainoo vaan että sen olisi pitänyt käydä juuri toisin päin, eli antaa minun kasvaa aikuiseksi ilman uskonnontunteja.
Isäukkonihan henkilökohtaisten vaikeuksiensa suossa (yllättäen) kääntyi uskoon ja raahasi meikäläistäkin kirkkoon ja herätystilaisuuksiin. Ei voi muuta sanoa kuin että "Voi Perkele" kun niitäkin muistelee.
En voi sanoa etteikö raamattu merkitsisi minulle mitään, toki merkitsee. Se merkitsee tekosyytä sotia, kontrolloida ihmisiä, viedä rahat, viedä hyväuskoisia kuin pässejä narussa ja jatkaa samaa meininkiä sukupolvelta toiselle joko kodissa missä kasvetaan tai sitten koulun penkillä.
Pistin tuossa kuukausi takaperin tilaten itselleni muutaman omaa näkemystäni tukevia paidan;
...ja jos joku tykkää kyttyrää kun kävelen kadulla vastaan niin ei auta. Vaikka ko. aihe on ns. loputon keskustelu (jos siis on kaksi eri mielipidettä) niin ilomielin voin antaa pysähtyä keskustelemaan järkevästi asiasta vaikka se ei johtaisikaan mihinkään. Kokemuksieni mukaan sokeata ei voi pakottaa näkemään jos hän ei halua aukaista silmiään.
0Äänestä
Kössönöm
nyt viikonloppuna keskittyä tuollaisen paidan tilaamiseen. Hyviä tekstejä. Näytti vaan olevan hiukan tyköistuvia malleja. Saakohan sieltä myös suoria malleja?
Tuossa alussa olet aivan oikeassa. Uskonnot eivät kyllä kuulu kouluopetukseen. On kammottavaa, että tuollainen aivopesu vailla mitään todistetta jumalista on lainsäädännössä sallittua.
0Äänestä
40+ (siis vanhempi?)
Raamattu on hyvä kirja siinä mielessä, että sillä voi osoittaa kristinuskon olevan pelkkä kokoelma toisiinsa sopimattomia ja toisiaan kumoavia tarinoita. Se on pelkkä kirja, jolle ei ole tarpeen antaa sen enempää merkitystä kuin muidenkaan uskontojen kirjoille. Raamatun käyttäminen symbolina ja pyhänä idolina on taikauskoa maailman kaiken muun taikauskon seassa.
Aamuhartaudet olivat tilaisuuksia, joita inhosivat niin oppilaat kuin opettajatkin. Ruokarukouksella ei ollut kenellekään uskonnollista merkitystä, mutta sillä ja lopun kiittämisellä saatiin kakarat hetkeksi järjestykseen ja samalle lähtöviivalle syömisen aloittamisen kanssa.
Tiedän opettajien inhoavan aamuhartauksia - siis nykyään niitä kutsutaan aamunavauksiksi - koska olin itse lehtori muutaman vuoden. Aamunavauksen pito tuli kunkin opettajan kohdalle kerran, pari vuodessa, jos uskonnonopettaja piti kiinni käännyttämis- ja julistamiskäskystään ja toimitti hartauksia vapaaehtoisesti. Jotkut onnistuivat lahjomaan jonkun toisen pitämään avauksen puolestaan. Välinpitämättömimmät kävivät opehuoneen kaapilla juuri ennen aamunavausta ja noukkivat sieltä kirjasen, jossa oli valmiita avauksia luettavaksi. Avaukset olivat seurakuntakamaa, jota voi lukea sopivan mittaisen pätkän ihan mistä kohdasta tahansa, eikä kukaan huomaa, ettei siinä ole alkua, loppua, päätä eikä häntää. Minä pidin piruuttani hyvin valmisteltuja, ateistisia aamunavauksia (uskislukijalle selvennys: siis sellaisia aamunavauksia, joissa uskonnolla ei ole mitään tekemistä eikä niitä mainita millään tavalla, ja jotka eivät tuo edes uskikselle uskontoa mieleen), joista kommenteista päätellen pitivät niin opettajat kuin oppilaatkin.
Uskontotunnit - pakollisia myös meille kirkkoon kuulumattomille - olivat satutunteja. Minä en ottanut jeesustarinoita todesta missään iässä, koska olin koulun aloittamiseen mennessä lukenut tavallista enemmän kaikenlaista tekstiä ja osasin kyllä jo aika hyvin erottaa sadut ja esimerkiksi uutiset ja tietokirjatekstin toisistaan.
Uskontunnustus ja käskyt oli pakko opetella ulkoa (niin, kai ne nykyajan "tunnustuksettomassakin" uskonnonopetuksessa ulkoa on opittava). Uskontunnustus kummastutti minua, vaikken pienenä osannutkaan hahmottaa syytä siihen: nyt osaan arvella, että taivaissa istuvat oliot eivät istuneet maailmankuvaani yhtään, eikä "antoi ainoon poikansa" oikein selvinnyt - eipä silti, en minä nyt nelikymppisenäkään hiffaa yhtään sitä, kuinka kaikkeen pystyvän satuolennon olisi pitänyt teurastaa oma poikansa, jotta koko touhuun syyttömät ihmiset eivät joutuisi kuoltuaan teurastetuiksi niistä teoista, joita se kaikkivaltias oli heidät ohjelmoinut tekemään.
Kymmenen käskyä olivat niinikään aika omituista tavaraa. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" oli aika arveluttava käsky, koska olin saanut sen käsityksen, että minun olisi pitänyt opettajan mielestä pitää jumalaa isänäni ja Mariaa siis loogisesti katsoen äitinäni. Halusin kuitenkin pitää ihan ikiomat vanhempani, eikä minua jumala ja Maria liikuttaneet pätkääkään. "Muista pyhittää lepopäivä" tarkoitti ilmeisesti sunnuntaita, mutta sunnuntaihan oli leikkimistä varten. "Älä tee huorin" oli se omituisin käsky: en tiennyt, mitä "huorin" tarkoitti, enkä voinut edes kysyä keneltäkään, kun tiesin "huoran" olevan ruma sana ja minua oli kotona kielletty kiroilemasta, vaikka naapurin lestadiolaislapset antoivatkin siihen oikein urakalla mallia.
Yläasteella jouduin istumaan uskonnontuntien aikana oven ulkopuolella (kylmässä ja likaisessa) käytävässä. Minua oli kielletty poistumasta uskonnonluokan kohdalta käytävästä, eli käytännössä olin samassa asemassa kuin luokasta kurinpitosyistä poistettu niskuroija. Monin muinkin tavoin kirkkoon kuulumattomuus oli selvästi rankaistava teko ihan valkolakkiin saakka.
Rippikouluun en mennyt. Kaverit menivät rippileirille, jossa oli ilmeisesti ollut tosi roisi meno. Juttuja kuultiin syksyllä pitkään, mutta enpä muista kenenkään puhuneen uskonnosta mitään tai maininneen jumalaa edes yhtä kertaa. Rippileireillä taisi olla ihan toiset funktiot kuin niille alun perin oli ajateltu.
Yläasteella eräs kaverini pyysi minua mukaansa "tyttökerhoon". Siellä kuulemma oltaisi vain ja juteltaisi ja tehtäisi kaikkea kivaa. Kerho jäi minulta yhteen käyntiin: ihan alkajaisiksi sammutettiin valot, pyörittiin ringissä kynttilät käsissä ja hoettiin jonkinlaista jumalajajeesus-loitsua. Tuohon mennessä olin lukenut paljon maailman uskonnoista ja, hassua kyllä, tuo rituaali toi mieleeni lähinnä noitaympyrät sun muut metsäaukioilla tapahtuvat palvontamenot. En viihtynyt, ja muistaakseni lähdinkin kesken pois.
Nykyisin suhteeni uskontoon vaihtelee neutraalin ja inhon välillä. Neutraalisti suhtaudun silloin, kun elelen normaalisti, eikä uskonnoilla ole mitään virkaa olemisessani, ja inhoreaktion saan silloin, kun muistan yritykseni maksavan joka eurostaan osan mielikuvitusolentojen järjestäytyneeseen palvontaan.
0Äänestä
Kössönöm
Mutta eräässä asiassa olit väärässä.
"Uskontotunnit - pakollisia myös meille kirkkoon kuulumattomille - olivat satutunteja."
Otin selvää ja tuo ei pidä paikkaansa. Siitä vaan ei ilmeisesti ole kerrottu kenellekään. Tiesivätköhän edes opettajat.
Vuoden 1923 uskonnonvapauslain jälkeen ei ole kirkkoon kuulumattomien tarvinnut osallistua uskonnon opetukseen.
0Äänestä
40+ (siis vanhempi?)
Kössönöm kirjoitti:
Mutta eräässä asiassa olit väärässä.
"Uskontotunnit - pakollisia myös meille kirkkoon kuulumattomille - olivat satutunteja."
Otin selvää ja tuo ei pidä paikkaansa. Siitä vaan ei ilmeisesti ole kerrottu kenellekään. Tiesivätköhän edes opettajat.
Vuoden 1923 uskonnonvapauslain jälkeen ei ole kirkkoon kuulumattomien tarvinnut osallistua uskonnon opetukseen.
Enpä tiennytkään tuota. Täytyypä kysäistä vanhemmilta, kuinka tuo asia oli ajateltu. Saattaa hyvinkin olla niin, että vanhempani suojelivat lapsiaan, kaukonäköisiä ja monipuolisesti ajattelevia kun ovat: 50 oppilaan kyläkoulussa 70-luvulla saattoi olla turvallisempaa kuunnella niitä satuja kuin olla "jumalaton" vähemmistö.
Toisen vanhempani suvussa oli helluntalaisuutta ja toisen suvussa jehovan todistajia, joten realiteetit olivat kyllä tiedossa. Ei tarvitse olla edes lahkolainen, vaan normaali kristittykin voi pitää väärin uskovaa ja uskonnotonta vihollisenaan. Kauhea ajatus: koulukiusaamista oikein jumalan luvalla.
0Äänestä
Kössönöm
40+ (siis vanhempi?) kirjoitti:

että vanhempasi edes tiesivät asiasta.
Ystäväni kävi myös uskontotunneilla, vaikka ei kirkkoon kuulunut, kuten eivät hänen vanhempansakaan. He eivät tienneet tällaisesta mahdollisuudesta jäädä pois uskonnon opetuksesta mitään.
Ystäväni isän tuntien olen aivan varma, että lapsen ei olisi tarvinnut niillä uskontotunneilla käydä, jos asiasta olisi tiedotettu.
Vastaukset 22
Vanhimmat
en ole käynyt.
PS. Pappeja suku täynnään.
paljon jo sekin, että vain harva uskovainenkaan on jaksanut kahlata sen kokonaan läpi.
Raamattu on kootut kertomukset vähintään 2000 vuotta sitten eläneiden ihmisten näkemyksistä jumaluudesta ja elämän tarkoituksesta sekä lisäksi elämänohjeita niiden näkemysten perusteella.
Yksi kirja muiden uskonnollisten kirjojen joukossa.
Ihmisten kirjoittama: EI *Jumalan sanaa*, paitsi jos ajatellaan, että KAIKKI on jumalaa, jopa ajatukset (ateistinkin!), mutta LOPULLINEN TOTUUS ei ole raamattu.
Ps. Rippikoulun jälkeen erosin kirkosta heti kun se oli mahdollista! Oli se niin "paksua", että..."
Mielestäni raamattu on kulttuurihistoriallisesti merkittävä teos, jossain määrin kauhistuttavan väkivaltainen, rasistinen ja suorastaan kuvottavan barbaarinen, toisaalta paikoin melko fiksukin. Varsin ristiriitainen teos siis. Raamattu ei ole kovinkaan alkuperäinen siinä mielessä että osa jutuista on plagioitu Gilgameshista, osa Homerokselta, osa Egyptin pakanauskonnoista. Vertaan raamattua mieluusti Kalevalaan tai Islannin Eddaan, merkittävä kirja kulttuuritaustana ja kansalliseepoksena.
En hyväksy sitä että raamattua käytetään ikäänkuin totuuden symbolina virkavaloja vannottaessa, enkä sitä että hotellien yöpöytien laatikoissa on raamattuja. En myöskään tykkää siitä kun lyödään "raamatulla päähän". ;)
Toisaalta olen kiitollinen siitä että rippikoulusta sain raamatun luettavakseni, jotta lopulta älysin kirkosta erota ja omaksuin ateistisen ajatusmaailman. Voi olla että olisin joka tapauksessa eronnut joskus myöhemmin, mutta raamatun lukeminen 15-vuotiaana todella opetti minulle paljon kristinuskon verisestä historiasta. Rippiraamattuni heitin roskiin.
Mikä niistä ?
Vanha tai Uusi testamentti ?
Molemmat ?
Tai yhdessä, kirjakokonaisuutena ?
Luettuna missä järjestyksessä, siis Juutalaisten järjestyksessä, vai tässä meidän Raamattu järjestyksessä ?
Ja onko Katolinen Raamattu se oikea vai tämä Luterilaisuuden Raamattu ?
Ja sitten, miten lukea Raamattua ? Symboolisesti ?
Vai kirjaimellisesti, Jumala loi universumin kuudessa päivässä, ja se siitä.
Mitäpä raamattu minulle merkitsisi?!
Enpä tuohon osaa sen ihmeellisemmin vastata, kuin että se ei merkitse sen kummempaa... enpä ole tullut ajatelleeksi...
En ole myöskään ajatellut mitä minulle merkitsee vaikkapa palautuspullo, rullaverho, sukat, salmiakki, auton ilmanraikastin, postilaatikon kannen sarana jne...sillä erolla, että näillä on jotakin käyttöäkin.
Koulujen aamuhartaudet olivat kuitenkin usein aika jännittäviä. Ei siksi, että sen päivän raamatunlause olisi ollut jotenkin odotettu, vaan sen vuoksi, että jännitettiin kaikki milloin rinnakkaisluokan 'Riikka' pyörtyy...
Se tapahtui noin kerran viikossa.
Sen muistan aamuhartauksista.
Rippikoulusta muistan leirinuotion ja rippipapin sulaneet lenkkarien pohjat.
Silloinkaan en muista, että raamatusta olisi ollut puhetta.
Ehkä raamattu ei yksinkertaisesti ole ollut minulle koskaan kovin tärkeä.
Historian oppitunnilla siitä taidettiin puhua, mutta eipä sen kummempaa.
Omistan kuitenkin raamatun, mutta en ole sitä lukenut. Hyllyssäni on kuitenkin todella paljon kirjoja, ja ainoastaan raamattu on jäänyt lukematta...
Mitä tästä sitten voisi sanoa...
Mitä tarkoitat pyytäessäsi 'vanhempia ihmisiä' muistelemaan jne.
Vanhempia kuin mikä? Kuka?
Jos tarkoitat vaikka omia vanhempiasi, voit tietenkin sanoa 'vanhemmat'. Silloin se tarkoittaa 'äiti ja isä'.
Vanhempi ihminen voi kuitenkin olla 3-vuotias, 25-vuotias tai vaikka 100-vuotias!
Miten joku voi tietää, onko vanhempi, ellei voi johonkin ikään verrata!
Lisäksi:
Lause alkaa aina isolla kirjaimella.
Pisteen jälkeen välilyönti.
Tuonkaltaisia tekstejä on työlästä lukea, varsinkin jos tekstiä on paljon...
Mielestäni pilkkun vilaaminen vastauksena aloitukseen on yleensä osoitus pikkusieluisuudesta.
Mutta...
Näiden fundisten kirjotustaito on poikkeuksellisen huonoa ja sekavaa. Uskon sen korreloivan melko voimakkaasti irrationaaliseen ajatusmaailmaan, mitä voimakkaassa uskossa elo edellyttääkin.
joka kuolee ensin :D
ja jatkuvaa hämmästelyä ja epäuskoa siihen, että löytyy iso määrä ihmisiä, jotka uskovat kirjan olevan jotain muutakin kuin kehnohko kansantarukokoelma eikä heistä suurin osa ole vaivautunut lukemaan koko teosta kertaakaan läpi. Tai pitäisi kai olla vielä isommin hämmästynyt siitä, jos joku ON lukenut kirjan läpi ja yhä pitää sitä jonkinlaisessa erityisasemassa.
Raamattuhan on vain kokoelma suurelta osin jo aiemmin julkaistuja loruja höystettynä kirjoittajiensa ja myöhempien sensoriensa näkemyksillä. Moneen kertaan editoitu, sensuroitu, muuteltu ja siistitty kasa uskomatonta höpöhöpöä, seassa toki ihan hyviäkin elämänohjeita, tosin itsestäänselviä sellaisia. Pääosin kuitenkin ihan liian raaka, verinen, hullu, sekava ja typerä.
Pääni puhki mietin tätä, mutta vastaus on "ei mitään". Maailmassa on satoja; kirjoja, eeppisiä tarinoita, myyttejä ja satuja joilla on minulle suurempi merkitys kuin raamatulla.
Raamattu on kirja lukemieni joukossa, yksi huonoimmista, epäjohdonmukaisimmista ja pitkästyttävimmistä tosin. Ja kaksi eri versiota, eri kielillä, ei tätä miksikään muuttanut. Katolisten raamattu on ihan yhtä väkivaltainen ja turha kuin ev.lut versio.
Välillisesti raamatulla on, valitettavasti, merkitystä minullekin. Niin kauan kunnes Suomessa viimeinkin noudatetaan uskonnonvapautta ja poistetaan loitsujenluenta ja taikauskot kaikilta yhteiskunnan osilta, varsinkin kouluista ja poliittisesta päätöksen teosta. Jokainen voi halutessaan yksityisesti palvoa vaikka eilistä räkäpaperiaan, se ei minua kiinnosta niin kauan kun se ei vaikuta minun elämääni.
Ruokarukous koulun ruokatunnilla ja aamuhartaudet: aina teki mieli ruveta kiroilemaan, tai saada teeskennelty epileptinen kohtaus.
Suuri ihmetys ja kauhistelu kun rippikouluun en mennyt: hiveli hienosti erilaiseksi julistautuneen teinin itsetuntoa.
Whitewash kirjoitti ylempänä hyvin, yhdyn hänen puheisiinsa myös.
Olen siis laiska enkä viitsi kirjoittaa enempää =)
"Ruokarukous koulun ruokatunnilla ja aamuhartaudet: aina teki mieli ruveta kiroilemaan, tai saada teeskennelty epileptinen kohtaus. "
Ja ikinä en uskaltanut, vaan tutulta kuulostaa. Alkoi naurattaa :D
***
sanoivat jo kaiken oleellisen sanottavan raamatusta, yhdyn heihin.
Rippileirin olen käynyt ja meitä oli siellä sellainen tyttökolmikko, joita pappi kutsui leikillisesti "hänen paholaisikseen". Rippileiristä jäi se mieleen, että leirin vetäjä jäi erityisesti minun takiani niistä hommista eläkkeelle, se sai jonkun hermoromahduksen. Lukioaikana kuulin että se puhui musta vielä silloinkin :D
vaikka raamattua on pakotettu ääneenkin lukemaan, ja rippikoululeirillekin vanhemmat painostivat menemään. Se on pelkkää eilispäivää, ja tänään on uudet kujeet. On ihan siinä ja siinä, että tunnistan oman henkilöni menneiltä ajoilta. Miksi ihmeessä takertuisin siihen eilispäivään, joka oli sen minun kanssani saman nimisen henkilön ulkopuolista maailmaa. Missä ihmeen hämähäkin seiteistä pitäis muka rimpuilla.
merkitsee nykyään ainoastaan sitä, että olen jotakuinkin selvillä mitä siellä lukee, kun kirjoittelen uskovien kanssa. Aiemmin se ei ole merkinnyt yhtään mitään.
Aamuhartaudet olivat piinaa, samoin rippikoulu ja uskontotunnit.
Itseäni kyllä ihan puistattaa ja osin jopa kuvottaa kun muistelen koulun uskonnontunteja. Voi Luoja sitä sonnan määrää eikä edes vanhemmillani ollut tarpeeksi vahvaa näkemystä niihin aikoihin ohjata minua pois siitä. Heidän lähtökohtansa oli että antaa pojan ensin kasvaa ja sitten päättää mitä haluaa uskoa. Ainoo vaan että sen olisi pitänyt käydä juuri toisin päin, eli antaa minun kasvaa aikuiseksi ilman uskonnontunteja.
Isäukkonihan henkilökohtaisten vaikeuksiensa suossa (yllättäen) kääntyi uskoon ja raahasi meikäläistäkin kirkkoon ja herätystilaisuuksiin. Ei voi muuta sanoa kuin että "Voi Perkele" kun niitäkin muistelee.
En voi sanoa etteikö raamattu merkitsisi minulle mitään, toki merkitsee. Se merkitsee tekosyytä sotia, kontrolloida ihmisiä, viedä rahat, viedä hyväuskoisia kuin pässejä narussa ja jatkaa samaa meininkiä sukupolvelta toiselle joko kodissa missä kasvetaan tai sitten koulun penkillä.
Pistin tuossa kuukausi takaperin tilaten itselleni muutaman omaa näkemystäni tukevia paidan;
http://helvetin16.com/666/index.php?main_page=index&cPath=20_24
...ja jos joku tykkää kyttyrää kun kävelen kadulla vastaan niin ei auta. Vaikka ko. aihe on ns. loputon keskustelu (jos siis on kaksi eri mielipidettä) niin ilomielin voin antaa pysähtyä keskustelemaan järkevästi asiasta vaikka se ei johtaisikaan mihinkään. Kokemuksieni mukaan sokeata ei voi pakottaa näkemään jos hän ei halua aukaista silmiään.
nyt viikonloppuna keskittyä tuollaisen paidan tilaamiseen. Hyviä tekstejä. Näytti vaan olevan hiukan tyköistuvia malleja. Saakohan sieltä myös suoria malleja?
Tuossa alussa olet aivan oikeassa. Uskonnot eivät kyllä kuulu kouluopetukseen. On kammottavaa, että tuollainen aivopesu vailla mitään todistetta jumalista on lainsäädännössä sallittua.
Raamattu on hyvä kirja siinä mielessä, että sillä voi osoittaa kristinuskon olevan pelkkä kokoelma toisiinsa sopimattomia ja toisiaan kumoavia tarinoita. Se on pelkkä kirja, jolle ei ole tarpeen antaa sen enempää merkitystä kuin muidenkaan uskontojen kirjoille. Raamatun käyttäminen symbolina ja pyhänä idolina on taikauskoa maailman kaiken muun taikauskon seassa.
Aamuhartaudet olivat tilaisuuksia, joita inhosivat niin oppilaat kuin opettajatkin. Ruokarukouksella ei ollut kenellekään uskonnollista merkitystä, mutta sillä ja lopun kiittämisellä saatiin kakarat hetkeksi järjestykseen ja samalle lähtöviivalle syömisen aloittamisen kanssa.
Tiedän opettajien inhoavan aamuhartauksia - siis nykyään niitä kutsutaan aamunavauksiksi - koska olin itse lehtori muutaman vuoden. Aamunavauksen pito tuli kunkin opettajan kohdalle kerran, pari vuodessa, jos uskonnonopettaja piti kiinni käännyttämis- ja julistamiskäskystään ja toimitti hartauksia vapaaehtoisesti. Jotkut onnistuivat lahjomaan jonkun toisen pitämään avauksen puolestaan. Välinpitämättömimmät kävivät opehuoneen kaapilla juuri ennen aamunavausta ja noukkivat sieltä kirjasen, jossa oli valmiita avauksia luettavaksi. Avaukset olivat seurakuntakamaa, jota voi lukea sopivan mittaisen pätkän ihan mistä kohdasta tahansa, eikä kukaan huomaa, ettei siinä ole alkua, loppua, päätä eikä häntää. Minä pidin piruuttani hyvin valmisteltuja, ateistisia aamunavauksia (uskislukijalle selvennys: siis sellaisia aamunavauksia, joissa uskonnolla ei ole mitään tekemistä eikä niitä mainita millään tavalla, ja jotka eivät tuo edes uskikselle uskontoa mieleen), joista kommenteista päätellen pitivät niin opettajat kuin oppilaatkin.
Uskontotunnit - pakollisia myös meille kirkkoon kuulumattomille - olivat satutunteja. Minä en ottanut jeesustarinoita todesta missään iässä, koska olin koulun aloittamiseen mennessä lukenut tavallista enemmän kaikenlaista tekstiä ja osasin kyllä jo aika hyvin erottaa sadut ja esimerkiksi uutiset ja tietokirjatekstin toisistaan.
Uskontunnustus ja käskyt oli pakko opetella ulkoa (niin, kai ne nykyajan "tunnustuksettomassakin" uskonnonopetuksessa ulkoa on opittava). Uskontunnustus kummastutti minua, vaikken pienenä osannutkaan hahmottaa syytä siihen: nyt osaan arvella, että taivaissa istuvat oliot eivät istuneet maailmankuvaani yhtään, eikä "antoi ainoon poikansa" oikein selvinnyt - eipä silti, en minä nyt nelikymppisenäkään hiffaa yhtään sitä, kuinka kaikkeen pystyvän satuolennon olisi pitänyt teurastaa oma poikansa, jotta koko touhuun syyttömät ihmiset eivät joutuisi kuoltuaan teurastetuiksi niistä teoista, joita se kaikkivaltias oli heidät ohjelmoinut tekemään.
Kymmenen käskyä olivat niinikään aika omituista tavaraa. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" oli aika arveluttava käsky, koska olin saanut sen käsityksen, että minun olisi pitänyt opettajan mielestä pitää jumalaa isänäni ja Mariaa siis loogisesti katsoen äitinäni. Halusin kuitenkin pitää ihan ikiomat vanhempani, eikä minua jumala ja Maria liikuttaneet pätkääkään. "Muista pyhittää lepopäivä" tarkoitti ilmeisesti sunnuntaita, mutta sunnuntaihan oli leikkimistä varten. "Älä tee huorin" oli se omituisin käsky: en tiennyt, mitä "huorin" tarkoitti, enkä voinut edes kysyä keneltäkään, kun tiesin "huoran" olevan ruma sana ja minua oli kotona kielletty kiroilemasta, vaikka naapurin lestadiolaislapset antoivatkin siihen oikein urakalla mallia.
Yläasteella jouduin istumaan uskonnontuntien aikana oven ulkopuolella (kylmässä ja likaisessa) käytävässä. Minua oli kielletty poistumasta uskonnonluokan kohdalta käytävästä, eli käytännössä olin samassa asemassa kuin luokasta kurinpitosyistä poistettu niskuroija. Monin muinkin tavoin kirkkoon kuulumattomuus oli selvästi rankaistava teko ihan valkolakkiin saakka.
Rippikouluun en mennyt. Kaverit menivät rippileirille, jossa oli ilmeisesti ollut tosi roisi meno. Juttuja kuultiin syksyllä pitkään, mutta enpä muista kenenkään puhuneen uskonnosta mitään tai maininneen jumalaa edes yhtä kertaa. Rippileireillä taisi olla ihan toiset funktiot kuin niille alun perin oli ajateltu.
Yläasteella eräs kaverini pyysi minua mukaansa "tyttökerhoon". Siellä kuulemma oltaisi vain ja juteltaisi ja tehtäisi kaikkea kivaa. Kerho jäi minulta yhteen käyntiin: ihan alkajaisiksi sammutettiin valot, pyörittiin ringissä kynttilät käsissä ja hoettiin jonkinlaista jumalajajeesus-loitsua. Tuohon mennessä olin lukenut paljon maailman uskonnoista ja, hassua kyllä, tuo rituaali toi mieleeni lähinnä noitaympyrät sun muut metsäaukioilla tapahtuvat palvontamenot. En viihtynyt, ja muistaakseni lähdinkin kesken pois.
Nykyisin suhteeni uskontoon vaihtelee neutraalin ja inhon välillä. Neutraalisti suhtaudun silloin, kun elelen normaalisti, eikä uskonnoilla ole mitään virkaa olemisessani, ja inhoreaktion saan silloin, kun muistan yritykseni maksavan joka eurostaan osan mielikuvitusolentojen järjestäytyneeseen palvontaan.
Mutta eräässä asiassa olit väärässä.
"Uskontotunnit - pakollisia myös meille kirkkoon kuulumattomille - olivat satutunteja."
Otin selvää ja tuo ei pidä paikkaansa. Siitä vaan ei ilmeisesti ole kerrottu kenellekään. Tiesivätköhän edes opettajat.
Vuoden 1923 uskonnonvapauslain jälkeen ei ole kirkkoon kuulumattomien tarvinnut osallistua uskonnon opetukseen.
Enpä tiennytkään tuota. Täytyypä kysäistä vanhemmilta, kuinka tuo asia oli ajateltu. Saattaa hyvinkin olla niin, että vanhempani suojelivat lapsiaan, kaukonäköisiä ja monipuolisesti ajattelevia kun ovat: 50 oppilaan kyläkoulussa 70-luvulla saattoi olla turvallisempaa kuunnella niitä satuja kuin olla "jumalaton" vähemmistö.
Toisen vanhempani suvussa oli helluntalaisuutta ja toisen suvussa jehovan todistajia, joten realiteetit olivat kyllä tiedossa. Ei tarvitse olla edes lahkolainen, vaan normaali kristittykin voi pitää väärin uskovaa ja uskonnotonta vihollisenaan. Kauhea ajatus: koulukiusaamista oikein jumalan luvalla.
että vanhempasi edes tiesivät asiasta.
Ystäväni kävi myös uskontotunneilla, vaikka ei kirkkoon kuulunut, kuten eivät hänen vanhempansakaan. He eivät tienneet tällaisesta mahdollisuudesta jäädä pois uskonnon opetuksesta mitään.
Ystäväni isän tuntien olen aivan varma, että lapsen ei olisi tarvinnut niillä uskontotunneilla käydä, jos asiasta olisi tiedotettu.
olen alkanut ymmärtää sen sanomaa
sekä mieltä joka ohjaa meitä eläväisiä
kohti tuntematonta määränpäätä
olen tullut " sinuiksi tuon teoksen "
kanssa, uskokaa edes se eläväiset ihmiset päällä
maan, olemme vain ohikiitävää materiaa loppujen
lopuksi..