Vai Anneli on vielä sormeillut kokouspöytäkirjaakin. Eipä ole juristitytöllä saati puoluesihteeri Lankialla vähäisintäkään moraalin ripettä, kun vielä julkisuudessa kehtaavat katsoa äänestäjiään silmiin. Oma suu tuntuu olevan heillä niin hiton lähellä.
Tarkoitus pyhittää keinot
2
166
Vastaukset
- flagellum dei
Eiköhän landepuolueen turvenuijat yritä tuonkin sysätä muiden syyksi.
Eihän Golgatan Olgan valehtelukaan ollut omaa syytä, vaan salajuoni. - Pätkii
Takkulan viime viikkoisen lausunnon mukaan Keskustan johto teisi jo maalis-huhtikuussa, että Jäätteenmäellä on salaisia asiakirjoja, joita Ahokin sitten kielsi käyttämästä. Kuitenkin Keskustan johto oli "aidosti" hämmästynyt, kun asia tuli julki. Takkula on ilmeisesti ainut, joka edes jotain muistaa. Siitä ei häntä pitäisi rangaista. On edes yksi rehellinen porukassa.
Joko dementia vaivaa kepulaisia yleisesti tai heillä on valikoiva muisti, Annelihan ei tunnetusti tiedäkään mitään, ennenkuin toiset kertoo, että näin on tapahtunut. Sittenkin myöntäminen on vaikeaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078