Säteilystä tiedottaminen on stuk:in työntekijän mukaan kiinni siitä ,halutaanko antaa tietoa mahdollisista säteily päästöistä. Näin mm.kuolan ydinvoimalan säteilyn valvonnan osalta. Hänen mukaansa ei ole varmaa ,annetaanko tietoa suomeen ,vaikka olisikin aihetta. Riippu ,haluaako voimalan valvoja "painaa nappia" ja täten siirtää tieto Esim stukille.
Käsitin asian niin,että tieto olisi mahdollista antaa myös automaattisesti,jos rajat ylittyvät.Näin ei kuitenkaan tehdä,vaan sen siirtää joku valvoja harkintansa mukaan. Sama tilanne on mys stukilla.
Tietoja ehkä salataan tarkoituksella
12
523
Vastaukset
- Vastaaja
Jotain muistelen semmoista, että hallituksen edustajat olisivat puolustelleet sitä, ettei onnettomuudesta (tai laskeumasta) kerrottu heti, sillä, että haluttiin välttää paniikkia.
joo. mitä varten ne mittarit oikein on olemassa. Eikö niitä voitaisi jakaa joka kotiin?- Jocu
Laskeuma tuli yllättäen ja kaukaa. Tiedottaminen siitä olisi turhaan tukkinut hätäkeskukset yms. Laskeuma-alueitakaan ei tiedetty tarkkaan, joten meneteltiin parhaala mahdollisella tavalla.
Esim. jodejahan ei tullut, joten mitään ei käytännössä ollut tehtävissä.
- Sähköfyysikko
Voihan olla että joitakin tietoja pimitetään. Onhan poliittiset näkökohdat valtionkin tutkimuslaitoksillakin(Ei haluta syyttää venäjää ennen kuin ollaan varmoja). Toinen juttu on sekin että eivät ne STUK:n jutut aina ylitä uutiskynnystä. Ainakaan minä en ole heidän sivuillaan näkyneitä juttuja nähnyt uutisissa. Sitten on vielä se psykologonenkin vaikutus että kukkahattueukot voivat huonosti kun kuulevat että säteily lisääntyy, vaikka se olisikin lisääntynyt venäjällä.
Mitä tuo tarkoittaa?
"Käsitin asian niin,että tieto olisi mahdollista antaa myös automaattisesti,jos rajat ylittyvät.Näin ei kuitenkaan tehdä,vaan sen siirtää joku valvoja harkintansa mukaan. Sama tilanne on mys stukilla"
Me emme voi mitata esim venäjän alueiden radioaktiivisuutta vaan meidän on luotettava heidän antamiin tietoihin. Omat alueemme sen sijaan voidaan kyllä mitata.
En usko että he salaisivat asioita suojellakseen suomalaista ydinenergiateollisuutta. Ei se mokomasta mitään yötyisi. Säteilyvuodot tulisivat kuitenkin julki.- Jocu
suomalaiseen ydinvoimaan. Meillä on varaa pelata avointa peliä, joka onkin ainut mahdollisuutemme.
- Tungsten
Ensinnäkin Suomi ja kaikki lähialueen maat ovat sitoutuneet kansainvälisissä sopimuksissa tiedottamaan merkittävistä ydinlaitostapahtumista naapureilleen ja IAEA:lle. "Voimalan valvoja" tai kukaan muu ei voi asiasta päättää erikseen, vaan he ovat lainvoimaisten sopimusten sitomia. Lisäksi STUK:lla on automaattisia mittausasemia sekä Sosnovyi Borin että Polarnyi Zorin voimaloiden liepeillä, jotka välittävät tietonsa suoraan Suomeen, riippumatta venäläisten operaattoreiden toiminnasta. Mutta vaikka unohtaisimme nämä seikat, saavat Suomen viranomaiset väestönsuojelun kannalta olennaiset säteilytiedot myös koko maan kattavalta mittausasemaverkolta, joten säteilyvaaran Suomeen aiheuttava tapahtuma ei koskaan jää huomaamatta. Säteilytilanteen koko Suomessa voi tarkistaa mysö STUK:n sivuilta. http://www.stuk.fi/sateilytilanne/sateily.html
- Vastaaja
ollihan kertoi siitä, että automaattinen hälytys on sovittu tapahtuvan manuaalisesti - näin ymmärsin.
ei tuo niin hirveän vaarallista ole. ainakin mahdolliset väärät hälytykset jää lähettämättä.
sama on sanottava stukinkin kohdalla. väärä hälytys voisi tosiaan aiheuttaa suurta vahinkoa.
aika ongelmallinen juttu.
yleisiä säteilymittareita sinne tänne?
silloinhan säteilylaskeuman saapuessa 'asiantuntijat' voisivat jäädä laskeskelemaan mansiiverttejä ja nauraa 'säteihysteerikoille', jotka pakkaavat kamojaan ja tutkivat tuulen suuntaa. - Tungsten
Vastaaja kirjoitti:
ollihan kertoi siitä, että automaattinen hälytys on sovittu tapahtuvan manuaalisesti - näin ymmärsin.
ei tuo niin hirveän vaarallista ole. ainakin mahdolliset väärät hälytykset jää lähettämättä.
sama on sanottava stukinkin kohdalla. väärä hälytys voisi tosiaan aiheuttaa suurta vahinkoa.
aika ongelmallinen juttu.
yleisiä säteilymittareita sinne tänne?
silloinhan säteilylaskeuman saapuessa 'asiantuntijat' voisivat jäädä laskeskelemaan mansiiverttejä ja nauraa 'säteihysteerikoille', jotka pakkaavat kamojaan ja tutkivat tuulen suuntaa."ollihan kertoi siitä, että automaattinen hälytys on sovittu tapahtuvan manuaalisesti - näin ymmärsin."
Ilmeisesti kyseessä on väärinkäsitys. Sekä Polarnyi Zorin että Sosnovyi Borin voimaloiden edustalla on suomalainen ympäristön automaattinen säteilyvalvontajärjestelmä, joka välittää poikkeustilanteessa hälytyksen ja tiedot automaattisesti Suomeen puhelin- (Polarnyi Zor) tai satelliittiyhteyttä (Sosnovyi Bor) käyttäen.
"yleisiä säteilymittareita sinne tänne?"
'Yleisiä säteilymittareita' on siellä täällä, Suomessa on varmaan pohjoismaiden kattavin automaattisten säteilyvalvonta-asemien verkko. Lisäksi STUK:lla on mahdollisuus käyttää autoja ja helikoptereita säteilyvalvontaan ja myös puolustusvoimilla on lentävää säteilyvalvontakalustoa. Väestönsuojelun kannalta merkittävä säteilytilanteen muutos ei Suomessa jää huomaamatta.
"silloinhan säteilylaskeuman saapuessa 'asiantuntijat' voisivat jäädä laskeskelemaan mansiiverttejä ja nauraa 'säteihysteerikoille', jotka pakkaavat kamojaan ja tutkivat tuulen suuntaa."
Tarkoittanet radioaktiivista laskeumaa. Sellaisessa tapauksessa evakuoinnin tai sisälle suojautumisen tarpeellisuus arvioitaisiin toisaalta ilmeisesti tarkoittamasi kollektiivisen annoksen ja toisaalta suurimman mahdollisen yksittäisen annoksen perusteella. Päätökseen vaikuttaisi myös meteorologinen, esimerkiksi tuulen suuntaa, koskeva tieto. Tämä lienee vain järkevää, sillä väestönsuojelutoimenpiteistä ei tietenkään saa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. - Vastaaja
Tungsten kirjoitti:
"ollihan kertoi siitä, että automaattinen hälytys on sovittu tapahtuvan manuaalisesti - näin ymmärsin."
Ilmeisesti kyseessä on väärinkäsitys. Sekä Polarnyi Zorin että Sosnovyi Borin voimaloiden edustalla on suomalainen ympäristön automaattinen säteilyvalvontajärjestelmä, joka välittää poikkeustilanteessa hälytyksen ja tiedot automaattisesti Suomeen puhelin- (Polarnyi Zor) tai satelliittiyhteyttä (Sosnovyi Bor) käyttäen.
"yleisiä säteilymittareita sinne tänne?"
'Yleisiä säteilymittareita' on siellä täällä, Suomessa on varmaan pohjoismaiden kattavin automaattisten säteilyvalvonta-asemien verkko. Lisäksi STUK:lla on mahdollisuus käyttää autoja ja helikoptereita säteilyvalvontaan ja myös puolustusvoimilla on lentävää säteilyvalvontakalustoa. Väestönsuojelun kannalta merkittävä säteilytilanteen muutos ei Suomessa jää huomaamatta.
"silloinhan säteilylaskeuman saapuessa 'asiantuntijat' voisivat jäädä laskeskelemaan mansiiverttejä ja nauraa 'säteihysteerikoille', jotka pakkaavat kamojaan ja tutkivat tuulen suuntaa."
Tarkoittanet radioaktiivista laskeumaa. Sellaisessa tapauksessa evakuoinnin tai sisälle suojautumisen tarpeellisuus arvioitaisiin toisaalta ilmeisesti tarkoittamasi kollektiivisen annoksen ja toisaalta suurimman mahdollisen yksittäisen annoksen perusteella. Päätökseen vaikuttaisi myös meteorologinen, esimerkiksi tuulen suuntaa, koskeva tieto. Tämä lienee vain järkevää, sillä väestönsuojelutoimenpiteistä ei tietenkään saa olla enemmän haittaa kuin hyötyä."'Yleisiä säteilymittareita' on siellä täällä"
Ja missähän niitä ois nähtävillä? Siis suoraan, ei esim. stukin sivujen kautta.
"Tarkoittanet radioaktiivista laskeumaa. Sellaisessa tapauksessa evakuoinnin tai sisälle suojautumisen tarpeellisuus arvioitaisiin toisaalta ilmeisesti tarkoittamasi kollektiivisen annoksen ja toisaalta suurimman mahdollisen yksittäisen annoksen perusteella. Päätökseen vaikuttaisi myös meteorologinen, esimerkiksi tuulen suuntaa, koskeva tieto. Tämä lienee vain järkevää, sillä väestönsuojelutoimenpiteistä ei tietenkään saa olla enemmän haittaa kuin hyötyä."
Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että kansalaisilla olisi mahdollisuus itse heti päättää, mitä tekevät. jos joku haluaa jäädä odottelemaan viranomaisohjeita, niin jääköön. jos joku haluaa lähteä lipettiin ennen niitä ohjeita, niin sallittakoon lähteä.
Jos hälytys sitten lopulta annettaisiin, poistuvien ja mahdollisesti evakuotavien määrä olisi pienempi. Jos hälytykseen ei ollut syytä, ainoa menetys olisi niillä, jotka itse katsoivat sen parhaimmaksi vaihtoehdoksi. - Tungsten
Vastaaja kirjoitti:
"'Yleisiä säteilymittareita' on siellä täällä"
Ja missähän niitä ois nähtävillä? Siis suoraan, ei esim. stukin sivujen kautta.
"Tarkoittanet radioaktiivista laskeumaa. Sellaisessa tapauksessa evakuoinnin tai sisälle suojautumisen tarpeellisuus arvioitaisiin toisaalta ilmeisesti tarkoittamasi kollektiivisen annoksen ja toisaalta suurimman mahdollisen yksittäisen annoksen perusteella. Päätökseen vaikuttaisi myös meteorologinen, esimerkiksi tuulen suuntaa, koskeva tieto. Tämä lienee vain järkevää, sillä väestönsuojelutoimenpiteistä ei tietenkään saa olla enemmän haittaa kuin hyötyä."
Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että kansalaisilla olisi mahdollisuus itse heti päättää, mitä tekevät. jos joku haluaa jäädä odottelemaan viranomaisohjeita, niin jääköön. jos joku haluaa lähteä lipettiin ennen niitä ohjeita, niin sallittakoon lähteä.
Jos hälytys sitten lopulta annettaisiin, poistuvien ja mahdollisesti evakuotavien määrä olisi pienempi. Jos hälytykseen ei ollut syytä, ainoa menetys olisi niillä, jotka itse katsoivat sen parhaimmaksi vaihtoehdoksi.Jaa, automaattisia säteilymittareita on siellä täällä maastossa. Kartan näet täältä:
http://www.stuk.fi/sateily_ymparistossa/ulkoisen_sateilyn_valvonta.html#1
Tarkkaa sijaintia ei näemmä ole ilmoitettu, varmaankin koska siihen ei ole syytä. Mittari nimittäin luetaan kaukokäytöllä. Säteilytilanteen koko maassa voi kuka tahansa lukea STUK:n kotisivulta tai teksti-TV:stä. Lisäksi säteilyvaarasta ilmoitetaan aina etukäteen tarvittaessa kaikilla radio ja TV-kanavilla ja kuulutuksilla.
"Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että kansalaisilla olisi mahdollisuus itse heti päättää, mitä tekevät. jos joku haluaa jäädä odottelemaan viranomaisohjeita, niin jääköön. jos joku haluaa lähteä lipettiin ennen niitä ohjeita, niin sallittakoon lähteä."
Niin no tämähän on vapaa maa ja jokainen saa tulla ja mennä kuten haluaa. Säteilyn takia siihen ei kylläkään ole tarvetta, oman annoksensa minimoi parhaiten noudattamalla asiantuntijoiden ohjeita. Tavallisten ihmisten säteilysuojelutietämys edes yleistiedosta puhuttaessa on valitettavasti 99%:sesti surkealla tolalla; omapäisellä ryntäilyllä säteilyvaaratilanteessa voi hyvinkin mennä juuri sinne missä pereillesaapumisajankohdan annosnopeus on suurin, tai ylipäänsä ulos kun pienin annosnopeus olisi sisällä talossa. - Vastaaja
Tungsten kirjoitti:
Jaa, automaattisia säteilymittareita on siellä täällä maastossa. Kartan näet täältä:
http://www.stuk.fi/sateily_ymparistossa/ulkoisen_sateilyn_valvonta.html#1
Tarkkaa sijaintia ei näemmä ole ilmoitettu, varmaankin koska siihen ei ole syytä. Mittari nimittäin luetaan kaukokäytöllä. Säteilytilanteen koko maassa voi kuka tahansa lukea STUK:n kotisivulta tai teksti-TV:stä. Lisäksi säteilyvaarasta ilmoitetaan aina etukäteen tarvittaessa kaikilla radio ja TV-kanavilla ja kuulutuksilla.
"Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että kansalaisilla olisi mahdollisuus itse heti päättää, mitä tekevät. jos joku haluaa jäädä odottelemaan viranomaisohjeita, niin jääköön. jos joku haluaa lähteä lipettiin ennen niitä ohjeita, niin sallittakoon lähteä."
Niin no tämähän on vapaa maa ja jokainen saa tulla ja mennä kuten haluaa. Säteilyn takia siihen ei kylläkään ole tarvetta, oman annoksensa minimoi parhaiten noudattamalla asiantuntijoiden ohjeita. Tavallisten ihmisten säteilysuojelutietämys edes yleistiedosta puhuttaessa on valitettavasti 99%:sesti surkealla tolalla; omapäisellä ryntäilyllä säteilyvaaratilanteessa voi hyvinkin mennä juuri sinne missä pereillesaapumisajankohdan annosnopeus on suurin, tai ylipäänsä ulos kun pienin annosnopeus olisi sisällä talossa.mitähän semmonen säteilymittari suurin piirtein maksais?
koetanpa katella. jos vaikka joku innostuis! - Tungsten
Vastaaja kirjoitti:
mitähän semmonen säteilymittari suurin piirtein maksais?
koetanpa katella. jos vaikka joku innostuis!Kaikenlaisen turhan tavaran keräilijälle löytyy kyllä säteilymittareita. Radonmittauksia tekeviltä firmoilta voi kysyä ammattilaismalleja, mutta ne lienevät kalliita. Venäjältä voi ostaa ja marketeista löytyy joskus venäläisiä säteilymittareita noin 20 eurolla. Ne on pääsääntöisesti ihan OK toimivia. Kokonaan eri asia on sitten se tekeekö kalliillakaan säteilymittarilla mitään.
Ei tee. Viranomaiset tiedottavat uhasta ja aloittavat väestönsuojelutoimenpiteet kauan ennenkuin käsimittarin neula värähtääkään.
Elintarvikkeiden kontaminaation havaitsemisessa käsimittari on yhtä hyödyllinen kuin jakoavain.
Ydinsodanjälkeisessä maailmassa mittarilla voisi olla jotain käyttöä. - Jocu
Tungsten kirjoitti:
Kaikenlaisen turhan tavaran keräilijälle löytyy kyllä säteilymittareita. Radonmittauksia tekeviltä firmoilta voi kysyä ammattilaismalleja, mutta ne lienevät kalliita. Venäjältä voi ostaa ja marketeista löytyy joskus venäläisiä säteilymittareita noin 20 eurolla. Ne on pääsääntöisesti ihan OK toimivia. Kokonaan eri asia on sitten se tekeekö kalliillakaan säteilymittarilla mitään.
Ei tee. Viranomaiset tiedottavat uhasta ja aloittavat väestönsuojelutoimenpiteet kauan ennenkuin käsimittarin neula värähtääkään.
Elintarvikkeiden kontaminaation havaitsemisessa käsimittari on yhtä hyödyllinen kuin jakoavain.
Ydinsodanjälkeisessä maailmassa mittarilla voisi olla jotain käyttöä.Muut mittaukset, kuin STUKn purkki, ovat lähinnä rahankeruuta. Kyse on tavallisesti niin pienistä pitoisuuksista, ettei mittareilla havaita mitään.
Miljoonaluokan laitteet ovat tietysti toinen juttu, mutta niitä ei montaa maasta löydy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6568023Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672306Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332228- 1471803
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281302Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131186Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65855Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59841Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7769