Induktiovirhe

aiheuttaa valtavasti sekaannusta keskustelupalstoilla. Induktio tarkoittaa yksityisen tekemistä yleiseksi.

Jos sanon, että veljenpoikani entisen naapurin saunakaveri oli sekopää venäläinen, ja siksi kaikki venäläiset ovat sekopäitä, olen tehnyt induktiovirheen.
29509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Tuon tulen muistamaan. Induktiovirhe, hieno sana ja sille on käyttöä.
Tää toivottavasti uppoaa täman palstan trollien päähän.

Toivoo: moraaliton fundamentalisti kommunisti ateisti

Äänestä
  • aiempaan aloitukseeni siinä mielessä, että olen aika kyllästynyt siihen, että ihmiset perustavat mielipiteensä epärelevantteihin väittämiin. He yleistävät omia tai tuttaviensa kokemuksia ja tekevät niistä suoraviivaisia johtopäätöksiä.

    Siitä syntyy sellainen soppa, jota ei viitsi mennä hämmentämään lisää, koska keskustelua ei synny.

    Totta kai minäkin yritän joskus heittää jonkun provokatiivisen aloituksen, mutta halua aloittaa kustannustoimittajan unelma-aloituksella; räväkkyydellä ja herättää ihmiset unesta.

    Äänestä

  • JoMN kirjoitti:

    aiempaan aloitukseeni siinä mielessä, että olen aika kyllästynyt siihen, että ihmiset perustavat mielipiteensä epärelevantteihin väittämiin. He yleistävät omia tai tuttaviensa kokemuksia ja tekevät niistä suoraviivaisia johtopäätöksiä.

    Siitä syntyy sellainen soppa, jota ei viitsi mennä hämmentämään lisää, koska keskustelua ei synny.

    Totta kai minäkin yritän joskus heittää jonkun provokatiivisen aloituksen, mutta halua aloittaa kustannustoimittajan unelma-aloituksella; räväkkyydellä ja herättää ihmiset unesta.

    Olen ihan samaa mieltä näistä "urbaanilegendoista". Nykyisin se vain tuntuu olevan tapa.
    Samasta asiastahan on kysymys, kun ihmiset tekevät mitä ihmeellisempiä asioita itselleen, kun joku helppoheikko on jskus keksinyt jonkin uuden "pitkän elämän lähteen".
    Esimerkkinä nää veden juojat.

    Sama on muissa kokemuksissa ja tapauksissa, yksi on kaikki. Kun jollekin kävi niin kaikille käy.

    Äänestä

olevan kova tarve tehdä turhia avauksia (narsismia?) Yleensä on sivistyneenä tapana keskustella yhdestä aiheesta yhdessä ketjussa, tuon induktiosi suomalainen nimi on yleistäminen...

Äänestä
  • tässä nyt keskustellaan?

    Äänestä

  • hauska tietää millä pätevyydellä arvioit minut narsistiksi? Itsehän et käytä edes nimimerkkiä, joten on kauhean vaikea tietää mistä puskasta huudat.

    Äänestä

  • on ongelmasi?

    Äänestä

  • paha tauti, sekin tuotiin jenkkilästä tänne, minäminäminä oireyhtymä leviää...

    Todellakin, saatiin peruskoulu USA:sta, valitettavasti.

    "kirja tarkastelee hyvin kriittisesti sitä "kasvatusopillista poliittista joukkoliikettä", joka Yhdysvalloista käsin valloitti länsimaisten hyvinvointivaltioiden koululaitokset 1960- ja 1970-luvuilla ja joka "halveksi objektiivista ja eksaktia tietoa ja perusti koululaitoksen utopioiden varaan". Perustana on vaikuttavaan asemaan noussut tasa-arvon rousseaulainen tulkinta, joka "arvioi ihmisten syntyvän psyykkisiltä ominaisuuksiltaan samanlaisina ja kaikkien psyykkisten erojen johtuvan yhteiskunnallisista seikoista, erityisesti syrjinnästä". Ahmavaara viittaa siihen, että rousseaulainen tasa-arvoideologia on paradoksaalisesti johtanut ihmisten itsekkyyden lisääntymiseen korostaessaan heidän oikeuksiaan ja unohtaessaan heidän velvollisuutensa ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä. Toisen ihmisen palvelu on alettu kokea ihmisen arvoa alentavaksi, tapakulttuuri on heikentynyt, on "korostettu lapsen synnynnäistä viisautta, jota opettajan opittu viisaus ei saisi häiritä: opettajan piti oppia lapselta pikemmin kuin päinvastoin. _Tämä tosin kohotti lapsen itsetuntoa, kuten toivottiin, mutta samalla se ehkä korosti lapsen itsekkyyttä ja heikensi hänen kykyään ottaa huomioon muita"._

    "kaksi vuosikymmentä kasvatusidealismin kehumaa 'aktiivista oppimista', 'lapsikeskeisyyttä' ja leikkimistä..." on johtanut "meluisiin sirkusmaisiin koulutunteihin, jotka ovat paljolti tuhonneet lasten keskittymiskyvyn". Syksyllä 1991 Britannian hallituksen koulutarkastajat vierailivat Ranskassa ja totesivat, että siellä koko luokkaa opetettiin samanaikaisesti, mustaa taulua käytettiin, oppitunnit eivät olleet kyllästyttäviä. Lapset suorittivat tehtävänsä erittäin huolellisesti sellaisissa keskeisissä aineissa kuin äidinkielessä ja matematiikassa, suoritukset arvosteltiin pätevästi, lapset käyttäytyivät hyvin ja olivat aktiivisia, 11-vuotiaat lapset opiskelivat jo vakavasti otettavia kursseja esim. geometriassa - johon yliopiston opettajat Britanniassa huomauttivat, että se ei ole heillä mahdollista yliopiston ensimmäisellä lukukaudella tason laskun takia."

    http://solmu.math.helsinki.fi/1999/3/naatanen.html

    Äänestä

  • Kävin poliisin sivulla ja etsin paikkaa mihin ilmoittaa tällainen hemmo yllytyksestä. En löytänyt. Ilmoittaisin, jos tietäisin,mihin ja miten.

    Äänestä

  • melkein kuin...

    "Maria on nimittäin murrosikäinen tyttö. Kun enkeli ilmestyi Marialle ja kertoi hänelle edessä olevasta tehtävästä, Maria oli 12-14-vuotias. Hän oli vasta juuri saavuttanut sukukypsyyden, joka toisaalta oli sen ajan ihmisen naimisiinmenoikä."

    http://koti.japo.fi/~ekallio/marianpaiva05.html

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Kävin poliisin sivulla ja etsin paikkaa mihin ilmoittaa tällainen hemmo yllytyksestä. En löytänyt. Ilmoittaisin, jos tietäisin,mihin ja miten.

    jossa tästä samaisesta kusipäästä keskustelimme,(vai keskustelinko jonkun muun kanssa?) mutta en löytänyt.

    Minä en tiedä minne tuollaisesta voisi ilmoittaa muualle kuin poliisille.

    Olen kerran soittanut Supoon, kun täällä oli aivan kammottava islamilaisyllytys tappaa kaikki. En enää muista miten se meni, mutta soitin Supoon, sanoin palstan nimen, sanoin kirjoittajan nimimerkin ja milloin se on kirjoitettu. En tietenkään tiedä seurasiko siitä jotain, mutta kyllä tämä poliisi ne ylös otti ja lupasi ottaa asiasta selvää. ip-osoitteet poliisi pystyy selvittämään.

    Minunkin mielestäni tuon tyypin kirjoittelu oli selvää yllytystä rikokseen ja sen lisäksi aivan sairasta juttua muutenkin.

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Kävin poliisin sivulla ja etsin paikkaa mihin ilmoittaa tällainen hemmo yllytyksestä. En löytänyt. Ilmoittaisin, jos tietäisin,mihin ja miten.

    Minua niin hirvitti. että soitin aamusella Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen palvelunumeroon (24h) 09-189 4002 ja kerroin tuon keskusteluketjun sisällöstä poliisille.

    Tämä poliisi, jonka kanssa juttelin ei kuitenkaan mielestäni vaikuttanut kovinkaan innokkalta puuttumaan asiaan. Puhui vain mielipiteen esittämisen vapaudesta. Lupasi kuitenkin käydä lukemassa ko. viestin (?) sekä ilmoittavansa asiasta eteenpäin. Niin mitähän se sitten käytännössä tarkoittaakaan toivottavasti ei mappi öötä?

    Sen hän kuitenkin kertoi. että tällaisista jutuista tulee tehdä rikosilmoitus poliisilaitoksella ihan henkilökohtaisesti.

    Tämä poliisi olisi jo usempaan kertaan halunnut lopettaa puhelun se tuli selväksi, mutta minusta asia on niin merkityksellinen etten heti luovuttanut. Onkohan tällaiset jutut liian hankalia, sillä näitä "hyväksikäyttäjiä" on todennäköisesti yhteiskuntamme kaikilla tasoilla. Saattaa olla, että tämäntapaisten juttujen kanssa, joiden lonkerot ovat levinneet hyvinkin laajalle eri yhteiskuntakerroksiin toimitaan hyvin varovasti.

    Ai niin, melkein unohdin kertoa, että poliisi tarkkailee myös tätä suomi 24 keskustelupalstaa.

    Niinhän se on , että meidän tavallisten kansalaisten tulee olla tosi pitkäjännittesiä halutessamme muutosta vallitseviin oloihin, sillä valtarakenteet eivät omatoimisesti muuta vallitsevi lakeja ja toimintamallejaan.

    Mukavaa Äitienpäivää kaikille.

    Äänestä

  • vappusima kirjoitti:

    "Sen hän kuitenkin kertoi. että tällaisista jutuista tulee tehdä rikosilmoitus poliisilaitoksella ihan henkilökohtaisesti."

    - Tämä ei pidä paikkaansa. Se ei ole yksittäisen kansalaisen velvollisuus, vaan poliisin. Voithan sinä esim. soittaa nimettömänä jostain rikoksesta ja poliisin on se lähdettävä tutkimaan ihan ilman erillistä rikosilmoitusta paikan päällä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Paljon mahdollista, sillä poliisijoukko on yhtä kirjavaa kuin suomalainen yhteiskunta.

    Olen itse mm. ollut näkemässä kun nuoret poliisit tulivat hakemaan sammunutta koirapuiston läheisyydessä olevalta penkiltä. Siitä on nyt reilut parikymmentä vuotta, mutta otteet oli kuin olisivat tulleet pidättään vaarallista väkivaltarikollista. Seurasin tapahtumaa muutaman merin päästä koirapuiston puolelta. Mies ei edes pysynyt jaloillaan ja oli aivan velttona. Ei siis kyennyt edes vastustelemaan, mutta nämä virkavallan edustajat retuuttivat, heittelivät ja käyttivät aivat kohtuuttomia otteita viedessään avuttoman sammuneen autoon.

    No seuraavana päivänä kävin pitkän keskustelun poliisin ylempään portaaseen kuuluvan henkilön kanssa ja hän kyllä myönsi, että näitä näyttävästi toimivia poliiseja kyllä heidän joukossaan valitettavasti on. Lisäksi on tullut nähtyä yhden jos toisenlaista poliisimiestä, niinpä en suostunut luovuttamaan ennenkuin sain sanottua sanottavani.

    Poliisinhan pitäisi turvata toiminnallaan suomalaisen yhteiskunnan turvallisuus, mutta välillä kyllä sitä tulee miettineeksi tuon kliseen todenperäisyyttä.

    Poliisiin pitäisi voida luottaa, mutta eihän se niin mene. Tunnen kaverin, joka nuorena joutui aivan syyttä putkaan epäiltynä rikoksesta jota hän ei ollut tehnyt. Päätti sitten, että ryhtyy itse poliisiksi, jotta voisi vaikuttaa asiaan sisältäpäin. Poliisi hän nyt onkin.

    Ihmisiähän he ovat, tietenkin. Mutta tuo mitä sinulle sanottiin on selvä valhe.

    Valehteilijoita kuin rehellistä porukkaa.

    Kyllä poliisin sanaan pitäisi voida luottaa, mutta ei sitä aina sittenkään voi. Joutuu vain tekemään turhaa työtä, kun pitää tarkistaa pitääkö annettu tieto paikkaansa. Se kyllä harmittaa.

    Äänestä

  • vappusima kirjoitti:

    No nyt sitä tuolla eräällä uskonnollisella palstalla vedotaan siihen, että Raamatun mukaan nuoret ovat naimakelpoisia 12 vuoden ikäisenä.

    Joku vanha parta siellä hekumoinen halustaan nuoriin ja vetreisiin 12 vuotisiin.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000035095516

    samaa sakkia kuin muslimit. Äijät on kulli tanassa koko ajan, naisista ja tytöistä ei ole mitään väliä.

    On se kyllä kumma kun noita uskispalstoja lukee, niin mielenkiinnon kohde numero yksi on sukupuolielämä.

    Alkoi oksettaa kun luin tuota laittamaasi linkkiä. Eikö ne tajua mitä on parisuhde? Sen pitäisi olla molempia tyydyttävää yhdessäolemista, eikä tuollaista ihme pomottamista.

    Ovat tosiaankin hyvin sisäänlämpiävää ja merkillistä porukkaa. Lisäksi heillä on paljon päätäntävaltaa yhteiskunnassamme.

    Vanhoillislestadiolaiset ovat ev.lut. kirkon sisällä toimiva suurin herätysliike jäsenmääristä arvioita 80 000 - 100 000. Vanhoillislestadiolaisia pappeja on tietojeni mukaan kirkon viroissa 200 ja heidän vaikutusvaltansa kirkon sisällä kuulemma erittäin merkittävä. Kirkko katsoo heidän kummallisuuksiaan sormien lävitse, sillä nämä papit suostuvat toimimaan yhteistyössä naispappien kanssa ja näin ollen saavat paljon anteeksi.

    Vanhoillislestadiolaisten herätysliikkeen johdolle seurakuntalaisten avioliitot ovat vain ja ainoastaan keino kasvattaa jäsenmäärää sisäsyntyisesti, koska ainakaan eivät tee Suomessa lähetystyötä. Ehdoton ehkäisykielto voimassa, silläkin uhalla, että äitejä kuolee vielä nykyisinkin liikojen synnytysten aiheuttamiin elimistön heikkenemiseen.

    Nuo alla olevat linkit kannattaisi lukea, silloin ymmärtäisi mm. sen mitä kansankirkomme pitää sisällään. Kansankirkossamme on siis hyvin paljon vahvoja vanhoillisia voimia pitämässä yllä taantuneisuutta.

    Vakava ihmisoikeusrikkomus Suomessa
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034615741

    Suuren lapsimäärän
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034943779&view_mode=flat

    Suhtautuminen syntyvyyden säännöstelyyn vanhoillislestadiolaisuudessa
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suhtautuminen_syntyvyyden_säännöstelyyn_vanhoillislestadiolaisuudessa

    Sielunhoitoa väkivalloin
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034840645

    Oksettaa
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034860743

    Tämä viesti vie VL-uskottavuuden
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034961746&view_mode=flat

    Rauhanyhdistyksen toiminta on
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000035110394

    Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK)
    Yhdistyksen ylin päättävä elin on rauhanyhdistysten edustajien vuosikokous, joka valitsee SRK:lle 24-jäsenisen saarnamiehistä koostuvan johtokunnan. Johtokunnan puheenjohtaja on vuodesta 2007 Olavi Voittonen. >>>>
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rauhanyhdistysten_keskusyhdistys

    ensimmäisessä linkissä oli tällaista, jota ei kyllä uskoisi Suomessa enää esiintyä. Ei voi sanoa kuin huh! Ihan kammottavaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034616102

    Suljetuissa yhteisöissä voi tapahtu mitä vaan yhä edelleenkin Suomessakin.

    Tämä on pitkä ketju tässä aloitusviesti

    VL-naiset "kunniamurhan" uhreina
    Kirjoittanut: Thors on oikeassa 15.4.2008 klo 12.09

    Ministeri Astrid Thors otti hiljakkoin esille sen, että myös suomalaisessa uskonnollisessa elämässä tapahtuu naisten painostamista ja rajoittamsita, joka rinnastuu islamin harjoittamaan naisten kontrolliin. Tämä kärjistyy ns. "kunniamurhissa".

    Synnytykseen tai toistuvien raskauksien aiheuttamiin komplikaatioihin menehtyvä vl-äiti on "kunniamurhan" uhri.

    Kunniamurha tarkoittaa naisen murhaamista silloin, kun ajatellaan että nainen ei ole toiminut sukuyhteisön ja uskonnon vaatimalla tavalla.

    Kunniamurhan käytäntö perustuu ajatteluun, että naisella ei ole itsemääräämisoikeutta omiin elämänratkaisuihinsa. Ajatellaan, että naisen toimiessa itsenäisesti tämä menettely ”riistää kunnian” häntä kontrolloivalta yhteisöltä. Juuri näin tapahtuu vl-liikkeessä.

    Naisella ei ole itsellään oikeutta päättää seksuaalisuudestaan tällaisissa perinteellisissä yhteisöissä. Tyttöjä ja naisia kontrolloidaan tiukasti. Suvun miehillä on valta päättää naisten elämästä, seksuaalisuudesta, lisääntymisestä ja niin edelleen. Naiset ovat suvun ja heimon ”omaisuutta”.

    Tällöin naisella ei ole itsellään oikeutta valita vapaasti itse seurustelukumppaniaan eikä aviopuolisoaan.

    Tällaisissa yhteisöissä naisen seksuaalisuudesta päättävät suvun miehet, yleensä isä ja veljet. Tällainen käytäntö oli voimassa Raamatun kuvaamana aikana, tästä löytyy paljon esimerkkejä. Sukujen miehet päättivät avioliitoista.

    Jos nainen rikkoo klaanin seksuaalimääräyksiä, hänet kuuluu tappaa, jotta suvun miehet eivät menetä kasvojaan. Kuolemanvaaralla uhkaamalla pidetään samalla yllä naisten kontrollijärjestelmää ja uusinnetaan sitä.

    Niissä kulttuureissa ja uskonnollisissa yhteisöissä, joissa on tällainen tiukka, naisia kontrolloiva sukupuolijärjestelmä, nainen voidaan jopa murhata tällaisen ”kollektiivisen kunnian” vuoksi, mikäli hänen katsotaan syyllistyneen johonkin sopimattomana pidettyyn "rikkomukseen". Kuten ei-sopivan miehen kanssa seurustelemiseen, esiaviollisiin tai avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Nainen voidaan tappaa myös häiden jälkeen, jos arvellaan, että tämä ei ollut neitsyt ennen hääyötä. Muita syitä kunniamurhiin ovat joko todellinen tai väitetty uskottomuus, esiaviollinen seksi tai avioton lapsi. Myös naisiin kohdistuneet raiskaukset katsotaan näissä yhteisöissä naisen omaksi syyksi, ja raiskattu nainen voi joutua murhatuksi.

    Myös Suomessa toimii naisia kontrolloiva yhteisö: vanhoillislestadiolaisuus.
    Sen miesvaltainen johto on ottanut itselleen oikeuden määrätä naisen seksuaalisuudesta.

    Herätysliike on määritellyt vl-naisille erityiset säännöt, jotka ovat pitkälle samanlaiset kuin muissakin patriarkaalisissa eli miesvaltaisissa järjestelmissä.

    Kunniamurhat ovat tyypillisiä perinteisille heimo- ja klaaniyhteiskunnille, usein paimentolais- ja maanviljelystaustaiseen elämäntapaan nojautuville yhteisöille. Vanhoillislestadiolaisuus syntyi Lapin saamelaiskansan keskuudessa, jossa vallitsivat vahvat patriarkaaliset eli miesvaltaiset 1800-luvun normit.

    Vanhoillislestadiolaisuudessa, jossa kaikki päätöksenteko on keskitetty miehille, on tunnetusti yhä tänään vallalla voimakas naisiin ja tyttöihin kohdistuva kontrolli. Naisella ei ole oikeutta valita vapaasti puolisoa eikä hänellä ole oikeutta päättää seksuaalisuudestaan, kuten käyttää mitään raskaudenehkäisyä. VL-naisen on käytännössä kyselemättä alistuttava seurakunnan määräyksiin ja aviomiehensä halun kohteeksi.

    Lestadiolaisyhteisössä ei turvauduta kieltoja rikkoneen naisen suoranaiseen tappamiseen.

    Vanhoillislestadiolaisuudessa murhaa sen lievempänä muotona vastaa naisen ulossulkeminen uskonyhteisöstä. Yleensä kontrollin ylläpitämiseksi riittää tyttöjen kasvattaminen pienestä saakka omaksumaan kiellot sekä murrosikäisten ja aikuisten naisten painostaminen ja uhkaaminen yhteisöstä erottamisella.

    Synnytykseen tai toistuvien raskauksien aiheuttamiin komplikaatioihin menehtyvä vl-äiti on "kunniamurhan" uhri.

    Uskosta erottamista ja siihen liitettyä painostusta voidaan pitää ”hengellisenä kunniamurhana”.

    Kun nainen erotetaan yhteisöstä, hän on sukulaisilleen ja uskonystävilleen ”kuin kuollut”, sillä vanhoillislestadiolaisten uskomuksen mukaan yhteisöstä erotettu joutuu helvettiin. Usein tällaiseen lestadiolaisesta uskonyhteisöstä erotettuun lakataan pitämästä yhteyttä ja häntä ei tervehditä enää entiseen tapaan ”Jumalan terveellä”. Sosiaalinen eristäminen on psykiatrien käsityksen mukaan hyvin ankara ja psyyken terveyttä kuormittava rangaistus.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000034412322&view_mode=threaded

    Äänestä

  • vappusima kirjoitti:

    Kaikesta kauheinta on tuon herätysliikkeen valta Suomen ev.lut. kirkon sisäpuolella, jos sitä ei olsi niin suuressa määrin, niin noihinkin rikkomuksiin olisi jo ajat sitteen puututtu.

    jostain "väärän" papin toimittamasta lapsikasteesta tai homoseksualismista kyllä jaksetaan jankuttaa uuvuksiin asti, mutta tuollaisesta kirkon sisällä tapahtuvasta julmasta ihmisten oikeuksien loukkauksista ja suoranaisesta sadismista ei puhuta mitään.

    En ymmärrä.

    uskontoja ovat. Tuosta kun saisi johonkin keskusteluohjelmaan vaikkapa Paarman mutristelemaan mielipiteitään. Haluaisin todella tietää, miksi kirkko ei ole puuttunut tuohon lainvastaisuuteen, joka on sen sisällä.

    Näitä vanhoillislestadiolaisia on myös kansanedustajina,tietääkseni useampia.

    Kun ajattelee esim. sitä, että puolueet joita nämä vl:t saavat äänestää ovat keskusta ja kokoomus. Mieluummin keskustaa. Tavallinen rivi vl tekee just niinkuin käsketään, koska synnneistä (tottelemattomuudesta) joutuu tulijärveen eli helvettiin ja he uskovat todella uskovat näin.

    Nyt vasta kai muutaman vuoden aikana syntynyt varovaista keskustelua netin välityksellä. Systeemi taitaa toimia hajoita ja hallitse periaatteella.

    Palataan asiaan joskus toiste tarkemmin, sillä taidan olla aika väsynyt ainakin tällähetkellä.

    Äänestä

Minä en niin hirveästi murehtisi siitä että näin tapahtuu keskustelupalstoilla - ja sitä kyllä valitettavan paljon tapahtuu, niin monta kertaa olen mainittuja yleistyksiä joutunut kumoamaan - enemmän pelottaa se mitä tämän ilmiön takana on. Vaihtoehtoja on kaksi: joko ihminen on niin yksisilmäinen että hän ajatusmaailmassaan tekee jatkuvasti yleistyksiä yksilöistä, tai: ihminen tekee yleistyksen tarkoituksellisesti antaakseen jostain asiasta vääristyneen kuvan.

Vaihtoehto yksi on surullinen, koska se kertoo siitä että yksilön ajatusmaailman on valitettavan köyhä eikä mieleen tule ikinä ajatella asiaa toisesta näkökulmasta.

Vaihtoehto kaksi on surullinen, koska se kertoo siitä että yksilö pyrkii epärehellisin keinoin vaikuttamaan, provosoimaan, agitoimaan ja kiihottamaan kuulijoitaan uskomana ja luulemaan jotain joka ei ole totta. Tämä on paljon vahingollisempaa, sillä vaarana on että jotkut joilla ei ole ymmärrystä suotu tunnistaa induktiovirheitä, eivät ymmärrä tulleensä huijatuksi...

Olipas muuten hyvä että aloitit keskustelun tästä aiheesta, koska minua itseäni keskustelun itsensä ohella kiinnostaa kovasti myös keskustelun teoria. Viestintää en ole koskaan opiskellut kuin pakolliset kurssit, mutta netissä lukuisien ja vielä useampien keskustelujen jälkeen on tullut opittua kaikenlaista.

Argumentaatiovirheet ovat keskusteluissa hyvin yleisiä ja ne on hyvä tuntea ja tarvittaessa huomauttaa keskustelun toiselle osapuolelle virheellisen argumentin esittämisestä. Vaarana on kuitenkin että argumenttivirheiden kulistamisesta tulee tapa jyrätä kaikki argumentit, vrt. "goddidit" eli ns. "jumalakortti".

Jos jokainen keskustelu päättyy olkinuken, savusillin, tai "no true scotsmanin" julistamiseen, se kertoo siitä että keskustelun taso ei ole järin korkea, mutta se voi myös johtaa siihen että olkinuken julistaja menettää uskottavuutensa keskustelijana - vaikka olisikin oikeassa. Argumentaatiovirheetkin olisi hyvä kohdata, ja jos vain jaksaa, selittää miksi ne ovat argumentaatiovirheitä. Pelkän "olkinuken" jatkuva julistaminen saattaa johtaa maineen kärsimiseen.

Olkoonkin että on kovin puuduttavaa kerrasta toiseen yrittää selittää vastapuolelle mikä meni pieleen, se kannattaa silti tehdä, koska pelkkä olkinuken huutaminen ei välttämättä kerro vastustajalle yhtään mitään, ja hän saattaa shakkipulun tavoin poistua "voittajana".

Toinen juttu on vuorovaikutusmallit jotka ovat itseasiassa hyödyllisin juttu mitä pakollisesta viestinnän kurssista jäi käteen. Siis lapsi-vanhempi-aikuinen -jaottelu, jonka mukaan keskustelun osapuolilla on erilaisia asenteellisia rooleja. Se ei tarkoita sitä että keskustelijoista toinen oikeasti olisi lapsi, tai vanhempi, vaan sitä tapaa ilmaista asia. Suositeltavaa olisi aina pyrkiä itse ilmaisemaan asia "aikuisen" roolin mukaisesti, oli vastapuolen rooli mikä tahansa. Tällä pyritään vastapuoli nostamaan myös "aikuisen" rooliin, ja vasta sitten todellinen vuorovaikutus on mahdollista. Aikuisen roolia on kuitenkin kaikkein vaikeinta toteuttaa.

Esimerkkejä aikuisen, vanhemman ja lapsen rooleista keskusteluissa:
V: Kaikki ateistit ovat täysin moraalittomia kommunisteja, mutta kerran vielä teidät tuomitaan.
(Tämä on "vanhemman" roolissa ilmaistu näkemys, jossa on ennakkoasenteita, ja joka pyrkii holhoamaan muita, esittäen että itse kyllä tietää paremmin)

Tähän voi vastata kolmella tavalla:
A: Mielestäni ei ole asiallista esittää tuollaista väitettä ilman minkäänlaisia perusteita, voisitko kertoa kuinka moraalittomuus sinusta käy ilmi nykypäivän Suomessa?
(Tämä on "aikuisen rooli". Tyyntä ja kiihkotonta asialinjaa, jolla kohdataan keskustelija avoimesti ja kannustavasti. Olen huomannut että keskustelu usein päättyy tähän, koska vastapuoli ei kykene nousemaan "aikuisen" rooliin, muttei myöskään kykene jatkamaan "vanhemman" roolissa. Joskus tällä saa kuitenkin nostettua vastapuolen "aikuisten" joukkoon, ja silloin on ihan mahdollista keskustella.)

V: Voi voi, aina te uskovat jaksatte hokea samoja valheita, menes nyt muualle leikkimään!
(Tämä on "vanhemman" vastaus toiselle "vanhemmalle". Tästä syntyy tietty täysin hedelmätön konflikti joka ei johda mihinkään, sillä molemmat koittavat alistaa ja holhota toisiaan. Tässä mallissa sanaharkka yltyy ja asenteelliset muurit ja ennakkokäsitykset nousevat yhä jyrkemmin toisiaan vastaan.)

L: Mikä sinäkin luulet olevasi meitä määräämään ja tuomitsemaan!
("Lapsen" roolin vastaus. Omaksutaan alistettu osa, mutta kapinoidaan holhousta vastaan kärkkäillä kommenteilla. Tästä on ihan yhtä vähän hyötyä kuin V-V-tilanteesta. Jos aloittaja on kyllin mainpuloiva ja dominoiva, ja pitäytyy V-roolissaan, eikä L-roolissa keskusteleva ymmärrä nousta roolistaan aikuisen asemaan, saattaa V-roolin keskustelija saada niskaotteen, oli totuus keskusteltavasta asiasta mikä tahansa.

Variaatioita erilaisista keskustelutilanteista on lukemattomia, ja vaikka en tietoisesti pyri tunnistamaan tiettyjä rooleja, olen huomannut että aikuisen keskusteluroolilla pärjää parhaiten, vaikka se on kaikkein työläin saavuttaa. Siinä joutuu kestämään kiukkua, asenteita, haukkuja ja toruja, buddhan tyyneydellä, mutta omassa ulosannissaan ei saisi tunteita juurikaan tuoda esille. Se on pahuksen vaikeaa, mutta pitemmän päälle se kyllä kannattaa, koska maltillinen ja tyyni keskustelija ei sorru argumentaatiovirheisiin, mutta kiertää sujuvasti vastustajan suodenkuopat.

Noista rooleista vielä, kannattaa tsekata:
http://www.helsinki.fi/~jmikkone/arkisto/TA/transaktioanalyysi.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transaktioanalyysi

Jooh, tulipas kirjoitettua paljon, mutta toivon että tästä voivat kaikki ottaa vähän vinkkejä. Eihän uskovien väitteiden kumoamisessa yleensä mitään erityisen vaikeaa ole, mutta kun on tekniikkaa hallussa, se on vielä helpompaa.

Niin ja sitten yksi juttu vielä: tässä taannoin, kun muutamilla oli tapana kuitata kaikki uskovien kirjoitukset sanoilla "kyllä rakas, olet aivan oikeassa", se oli V-L -malli, eli dominoiva keskustelija esittää väliinpitämätöntä alistettavaa "lasta" kohtaan. Ehkä siitä syystä tämä tapa ei ottanut toimiakseen...

Ja ei, en väitä että tiedän mistään mitään, enkä väitä että kaikkien pitäisi tehdä tai toimia tietyllä tavalla, mutta ajattelin vain jakaa tietoa ja omakohtaisia kokemuksiani joiden avulla arvelen että voisitte menestyä ehkä vielä vähän paremmin keskustelutilanteissa joita tällä palstalla syntyy.

PS. on niin vitun myöhä etten jaksa oikolukea, toivottavasti ei ole hirveän paljon krijoitusvihreitä.

Äänestä
  • mutta valitettavasti en ehdi paneutua siihen nyt, mutta palataan asiaan, kun tämä äitienpäivä hässäkkä on saatu kunnialla "suoritettua".

    Äänestä

  • nyt olen vasta ehtinyt lukea pitkän kirjoituksesi kokonaan. Pitäisikö sanoa esseen. Kovin olet asioita miettinyt, enkä oikein usko , että opiskelematta tuota kaikkea olisit voinut heittää. Itse olen aloittanut kasvatustieteen opiskelun - vanhana ukkona - ja kun olen sitä psykkaakin jonkun verran päntännyt, näytti tämä ihan johdonmukaiselta.

    Ongelma mielestäni on se, että vaikka me tietäisimme tämän kaiken, niin silti minua turhauttaa joskus, kun tänne tulee niin älyttömiä tyyppejä sekaan, että se pilaa hyvän vireen.

    Transaktiomalli on ihan tuttu juttu ja kyllä se on helppo näistä joskus haistaa. Olen totta kai inhimillisenä olentona sortunut itsekin joskus "opettamaan" muita. Sitä paitsi minä olen ollut opetustehtävissä useita vuosia, vaikka muodollinen pätevyys puuttuukin.

    Se näissä keskusteluissa on myös vaikeaa, kun ei koskaan oikein tiedä, että kenen kanssa sitä on tekemisissä. Mutta se kai kuuluukin asiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JoMN kirjoitti:

aiheuttaa valtavasti sekaannusta keskustelupalstoilla. Induktio tarkoittaa yksityisen tekemistä yleiseksi.

Jos sanon, että veljenpoikani entisen naapurin saunakaveri oli sekopää venäläinen, ja siksi kaikki venäläiset ovat sekopäitä, olen tehnyt induktiovirheen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu