Äidin esimerkki

Haluaisin, että keskustelisimme äidin merkityksestä lapsen elämässä.
11318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Todella paha aihe. Äitini kuoli viime kuussa ja vieläkään en tiedä, mikä minun suhteeni häneen oli.

Minä olisin halunnut äidin, jota olisin voinut varausetta rakastaa, mutta niin ei ollut.
Minun äitini valitsi uskon lapsiensa edelle. En koskaan oppinut tuntemaan oikeaa äitiäni. Tunsin vain marttyyrin osan valinneen masentuneen naisen. Tätä pohdin nyt kovasti, kun vasta olin hänen hautajaisissaan.

En osaa edes sanoa, miltä minusta tuntuu. Sen tiedän, etten koskaan murrosiän jälkeen ole tuntenut rakkautta vanhempiani kohtaan. Se on vaivannut minua, koska olisin halunnut rakastaa vanhempiani. Toiset puhuvat, kuinka heillä on ikävä äitiä tai isää. Minä en ole koskaan tuntenut sellaista tunnetta. Heidän tapaamisensa on ollut velvollisuus. Nyt äidin hautajaisissa ja niiden jälkeen, olen todella miettinyt, miksi näin kävi. En osaa vastata.

Äänestä
  • ,,,ja surullista on sinullle tapahtunut äitisi suhteen.

    Minun äitini elää ja halataan, kun tavataan. Isäni kuoli kymmenen vuotta sitten, hyvät suhteet on olleet molempiin aina. Se, että usko (en tiedä mikä, millainen äitisi kohdalla)on mennyt perheen edelle siten, että olet tuntenut jääneesi vaille rakkautta, ei ole Raamatusta.

    Otan osaa!

    Äänestä

  • halunnut, että olisit voinut sanoa äidistäsi jotain myönteistä, sillä ainakin kohdallani hyvien ajatusten esiintuominen omaan mieleen, selvensi suhdettani äitiini. Minulle äiti oli turvapaikka, henkilö, joka huomasi kaikenkarvaiset mieltymykseni ja huonot hetket, joita niitäkin oli. Hän oli ylihuolehtiva (ei häirinnyt), kehui minua aina vieraille (häiritsi murrosiässä), sanoi vielä viisikymppiselle "lapselleen", kun lähdin töihin:"aja varovasti". Äitini ei varsinaisesti opettanut tai kasvattanut uskonasioihin, sillä hänellä oli omia epäilyksiä mm. neitseestä syntymisestä. Toisaalta äitini muistutti siihen asti, kun lapsuuskodista erkanin "iltarukous, muistathan sen". Kallisarvoinen muistutus lapsuudesta.

    Elät nyt aikaa, jolloinka mietit, varmasti myös syyllisyyttä tuntien, suhdettasi vanhempiisi ja vast´ikään kuolleeseen äitiisi. Luota siihen, että äitisi on turvassa, sinun tuntemuksistasi huolimatta. Se, mitä hän pystyi sinulle antamaan, oli sittenkin riittävä. Uskovana äitinä hän myös rukoili puolestasi. Näitä siunaavia ajatuksiaan kannat läpi elämän, tuntui suhteenne minkälaiselta tahansa.
    Olisi hyvä, jos voisit keskustella jonkun "tavallisen" ihmisen kanssa tai että menisit sururyhmään. Olisi tärkeää saada purkaa kaikenlaiset tunteet, että pääset selville suhteesta äitiisi. Vaikutat ihmiselle, jolla on annettavaa myös muille. Ethän jätä tätä asiaa puolitiehen, vaan rohkenet lähteä, ateistinakin (ehkä), toiminnan tielle.

    Äänestä

  • UPDATE_8771695 kirjoitti:

    ,,,ja surullista on sinullle tapahtunut äitisi suhteen.

    Minun äitini elää ja halataan, kun tavataan. Isäni kuoli kymmenen vuotta sitten, hyvät suhteet on olleet molempiin aina. Se, että usko (en tiedä mikä, millainen äitisi kohdalla)on mennyt perheen edelle siten, että olet tuntenut jääneesi vaille rakkautta, ei ole Raamatusta.

    Otan osaa!

    Minua auttoi surussani, kun hylkäsin Raamatun kokonaan.

    - Aiemmin olin uskovainen, mutta Jumalan piittaamattomuus sai minut eroamaan kirkosta.

    Alkoi tuntua:
    - Forumilaisten sanoin jotta Jeesux, not Rox ja sitten erosin.

    Auttoi minua ainakin!

    Äänestä

  • ja vielä vanhempanakaan minulla ei oikeastaan ollut äitiini kunnollista suhdetta. Hän ei hyväksynyt valintojani ja sain jatkuvasti kuulla olevani huonompi kuin muut. Vasta hänen viimeisinä vuosinaan me lähenimme toisiamme.

    Autoin häntä hänen sairastumisensa jälkeen paperitöissä ja virastoasioissa. Jostain kumman syystä hän sitten otti minut uskotukseen.

    Meissä oli jotain samaa. Molemmat helvetin itsepäisiä. Siksi kai se kommunikointi olikin vuosikausia niin vaikeaa.

    Äänestä

  • Eronnut 1999 kirjoitti:

    Minua auttoi surussani, kun hylkäsin Raamatun kokonaan.

    - Aiemmin olin uskovainen, mutta Jumalan piittaamattomuus sai minut eroamaan kirkosta.

    Alkoi tuntua:
    - Forumilaisten sanoin jotta Jeesux, not Rox ja sitten erosin.

    Auttoi minua ainakin!

    >>Minua auttoi surussani, kun hylkäsin Raamatun kokonaan.

    - Aiemmin olin uskovainen, mutta Jumalan piittaamattomuus sai minut eroamaan kirkosta.

    Alkoi tuntua:
    - Forumilaisten sanoin jotta Jeesux, not Rox ja sitten erosin.

    Auttoi minua ainakin!

    Äänestä

  • Eronnut 1999 kirjoitti:

    Minua auttoi surussani, kun hylkäsin Raamatun kokonaan.

    - Aiemmin olin uskovainen, mutta Jumalan piittaamattomuus sai minut eroamaan kirkosta.

    Alkoi tuntua:
    - Forumilaisten sanoin jotta Jeesux, not Rox ja sitten erosin.

    Auttoi minua ainakin!

    mikä oli surusi syy! Äitikö? Kissan, koiran, hevosen tai ystävän kuolema? Rakkaasi jätti sinut?
    Katsos nyt keskustelimme Äideistä, ei hevosista.

    Ilmeisesti omistit vihkiraamatun, sen, jonka revit. Ne ovat kallisarvoisia lahjoja, kysyitkö kaveriltasi, saatko purkaa vihaasi siihen, varsinkin jos siellä oli lastenkin nimiä ja koko sukupuu täytettynä. Aika tyhmän ja hetkellisen mielenvihan täyttämä tekonen.

    Eiköhän tämä nyt sentään ole "eroa kirkosta" mainos, tämäkin???

    Äänestä

on se isä tai äiti tai kuka tahansa ihminen, joka pitää lapsesta huolta hänen syntymästään asti, on tärkeä. Lapsi tarvitsee hoivaa, hellyyttä, turvaa ja todellista yhdessäoloa heti synnyttyään. Se on kaikkein tärkeintä.

Sillä, kuka sitä antaa, ei ole merkitystä.

Äänestä

äiti on tietysti tarpeellinen, muttei välttämätön, eikä aina edes hyväksi lapselle. Kaikki riippuu äidistä, tai ptkälti myös hänen äidistään.

Minun äitini keskittyi sitomaan tiukkoja lettejä minulle ja siihen, etten vaan kuvittelisi olevani kaunis, älykäs tai millään muullakaan lailla ainutlaatuinen. Isäni taas keskittyi palvomaan minua kauniina älykkäänä ja kaikin puolin ainutlaatuisena lapsenaan. Aika ristiriitainen asetelma, sanoisin.

"Vain isät lapsiansa rakastaa, äidit kaiken vain latistaa." No, ei se varmaan aina ihan noinkaan mene.

Äänestä
  • Sinulle oli tärkeää, kuten kaikille tytöille pitäisi olla, että ISÄ kehuu tytärtään. Eikö totta, että aviokumppanin valintaakin helpotti se, kun isä, ollessasi lapsi, kehui sinua? Silti koit myös äidin "pipin puhallukset" varmaan tärkeinä?
    Mikä vastuu vanhemmilla onkaan!

    Äänestä

  • Äiditön kirjoitti:

    Sinulle oli tärkeää, kuten kaikille tytöille pitäisi olla, että ISÄ kehuu tytärtään. Eikö totta, että aviokumppanin valintaakin helpotti se, kun isä, ollessasi lapsi, kehui sinua? Silti koit myös äidin "pipin puhallukset" varmaan tärkeinä?
    Mikä vastuu vanhemmilla onkaan!

    voi nyt minun puolestani päättyä tähän.
    Saatuani äitienpäiväkortin, en voinut olla ihan "hiljaa onnellinen". Kortti oli kaunis ja siinä luki:
    Joka hetkestä
    ajoilta lapsuuden
    ja kaikista päivistä
    jälkeen sen,
    Sinua kiitän - Äiti!
    Ihana Äitini, hyvää Äitienpäivää.

    rakkaudella (lapseni nimi)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiditön kirjoitti:

Haluaisin, että keskustelisimme äidin merkityksestä lapsen elämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu