Kansakunnan holhoajat

Tex

Viime aikoina olen monesti pohtinut, mikä mahtaa olla eduskunnan suurin puolue. Kyseessä ei ole keskusta, eikä Demarit. Nykyisen eduskunnan suurin puolue on vihreiden feministien, kiukkuisten sosiaalitanttojen, sekä muutamien RKP:läisten, Kepulaisten ja Kokoomuslaisten muodostama kieltopuolue, jonka ainoana tehtävänä tuntuu olevan kaiken hauskuuden kieltäminen ihmisiltä, täysin älyvapaiden sääntöjen, lakien ja rajoitusten avulla. Kokoomuksen Kimmo Sasi on oikeassa sanoessaan, että Matti vanhasen johtama hallitus on ahdasmielisin, mitä tässä maassa on ollut 2. maailmansodan jälkeen. Sasi on todennut myös, että Vanhasen hallitus ei luota Suomen kansaan, vaan pyrkii holhoamaan sitä. Sasi on oikeassa myös tässä. Ja mikä muu maa kuin Suomi olisi parempi paikka tällaisten tiukkapipojen mellastamiseen? Suomalaisille kun on Venäjän vallan ajoilta asti uskoteltu, että valtiovallan taholta tuleva holhoaminen ja paapominen on pelkästään kanslaisten omaksi hyväksi. Jos Paavo Lipposen hallitusta nimitettiin "sateenkaarihallitukseksi", voisiko Matti Vanhasen hallituksen lempinimi olla "puistotätihallitus"?

Tuskin pöly oli laskeutunut keväisten eduskuntavaalien jälkeen, kun ulkonöllä ministeriksi päässyt Tanja Karpela aloitti ristiretken television väkivaltaohjelmia vastaan. Karpela ajattelee niiden vaikuttavan negatiivisesti lapsiin ja sen vuoksi hän haluaa kieltää ne kaikilta. Joku voisi kertoa kulttuuriministerille, että on vanhempien tehtävä valvoa mitä heidän tenavansa tv:stä katsovat, ei valtion. Suuri yllätys ei olisi, jos Karpela vauhtiin päästyään vaatisi pian myös Aku Ankan kieltämistä ja poistamista kauppojen ja R-kioskien lehtipisteistä. Mitä siitä tulisi, jos lapset ja nuoret lukisivat pätkätyöläisestä, vuokralla setänsä omistamassa kämpässä asuvasta tyypistä, jolla ei ole edes housuja jalassa. Karpelan taistelu televiososta vastaan hyvä esimerkki siitä, kun täysin ammattitaidoton hepsankeikka päästetaan hillumaan. Tosin ei pidä ihmetellä miksi Karpela lykättiin kulttuuriministeriksi. Siinä virassa hänestä on luultavasti kaikken vähiten vahinkoa. Paljon vähemmän hänestä olisi vahinkoa, jos hänet olisi jätetty kokonaan pois hallituksesta.

Jo Paavo Lipposen aikana eduskunnan kieltopuolue halusi kriminalisoida seksin ostamisen. Eduskunnan pillupoliisien Tuula Rahkosen, Annika Lapintien ja Eva Biaudetin mukaan huorien ongelmat ratkaistaan ja prostituutiobisnes saadan kitkettyä katukuvasta, jos ostaminen kielletään. Suurimpana perusteena on se, että Ruotsissa on toimittu samalla tavalla. Itse asiassa mitään muuta perustetta nämä ahdasmieliset feministit eivät ole pystyneetkään esittämään. Rahkosen, Biaudetin muiden tätä lakia kannattavien höperönaisten päähän ei mahdu, että kriminalisoimalla seksin ostaminen protituutiobisnes ei lopu. Se vain siirtyy ravintoloista ja yökerhoista yksityisasuntoihin. Tämä taas johtaa siihen, että prostituoitujen asema käy entistä huonommaksi. Ja monia ihmisiä, varsinkin poliisia varmasti kiinnostaa miten kyseistä lakia valvottaisiin. Tähän ei kukaan eduskunnan fundamentalisteistä ole pystnyt antamaan vastausta.

Lähes huvittuneena olen pitkin kesää seurannut kädenvääntöä ravintoloiden aukioloajoista. Tai pikemminkin niiden rajoittamisesta. Pääministeri Matti Vanhasen mukaan kansalaisetn alkoholin käyttö vähenisi, jos ravintolat sulkisivat ovensa nykyisen klo 4 sijaan jo kahdelta. Tai vielä parempaa olisi jos ravintolat menisivät kiinni jo puoliltaöin. Pitäisiköhän jonkun kertoa heinähattuministerille, että alkoholia saa myös ruokakaupasta ja alkosta. Jos esitys ravintoloiden aukioloaikojen supistamisesta menee läpi, on pohjien ottaminen aloitettava huomattavasti aiemmin kuin ennen. Tai sitten pilkun jälkeen on lähdettävä jatkoille kaverin luokse, ettei hyvään vauhtiin päässyt ilta loppuisi kesken. Alkoholin kulutus ei siitä vähene. Ainoat, jotka laista kärsivät ovat ravintolayrittäjät, joiden myynti pienenee aukioloajan supistuessa. Toisaalta tämäkään ei ole mikään yllätys, yksityisyrittäjiä pidetään Suomessa pahimman luokan rikollisina ja valtiovalta yrittää vuodesta toiseen tehdä heidän elämänsä niin vaikeaksi kuin mahdollista.

Nämä olivat muutamia esimerkkejä kieltopuolueen ja sen hölmöjen jäsenten aikaansaamista rajoituksista, säännöistä ja määräyksistä. Tuntuu, että jos eduskunta ja hallitus keskittyisivät työttömyyden hoitoon samanlaisella tarmolla kuin ne nyt ovat keskittyneet seksipalvelujen oston kieltämiseen, tupakan ja alkoholin verottamiseen ja ravintoloiden aukioloaikojen supistamiseen, tässä maassa ei olisi yhtään työtöntä. Jos joku kaipaa sitä, että häbnelle sanotaan, ketä saa nussia, missä saa polttaa tupakkaa, kuinka paljon saa juoda viinaa tai mitä saa katsella televisiosta, voi muutta vaikka Iraniin. Minä en moisilla turhanpäivisillä säännöillä tee yhtään mitään.

6

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rock Face

      koirat haukkuu ja karavaani senkun kulkee.
      "Suomalaiset on tyhmä kansa."

      • Pravda

        Täyttä asiaa. Tokkopa tuohon on mitään lisättävää.


    • TYKA

      Nämä aiheet ovat riittävän kaukana TYKAn aiheista. Päättäjien on oltava varpaisillaan nyt kun TYKA on otettu esille. TYKAhan poistaa työttömyyden ja koska työttömyys on valtiovallan suojeluksessa, päättäjät ovat kahden tulen välissä. Säilyttääkseen työttömyyden riittävänä päättäjät eivät uskalla tehdä mitään näihin ympyröihin liittyvää.

      Sen sijaan on turvallista ottaa esille kaikkien ymmärtämä seksi ja naiset. Niitä asioita käsitellessä kansalaiset unohtavat työttömyyden ja sen aiheuttamat 30 000 000 000 euron vuosittaiset kustannnukset.

      Mutta TYKA ei anna unohtaa. Päättäjien on jossakin vaiheessa otettava kantaa TYKA malliin ja kerrottava suoraan kansalle, että emme voi ottaa TYKA mallia käyttöön koska Suomessa täytyy olla puoli miljoonaa työtöntä. Jos TYKA toteutetaan työttömyys laskisi alle kahden prosentin kansalaisten nettotulot tuplaantuisivat.

      TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

      • Vaari Savosta

        tarkista hyvä mies lääkityksesi ennen kuin on liian myöhäistä


    • ::::::::

      :::::::::::::

    • Vapaus

      Olen kanssasi noista asioista samaa mieltä. Suomalaisa holhotaan koko ajan kielloilla ja pakoilla. Kimmo Sasi ei ole kuitenkaan oikea mies arvostelemaan ketään holhouksesta. Mies on nimittäin yksilönvapauksia kannattavan Kokoomuksen umpimielisin pakkoruotsin kannattaja. Kumma kun yksilön älyyn ja ajattelukykyyn ei luoteta. Kimmo Sasi ei anna suomalaisten päättää vapaasti mitä kieliä jälkikasvu koulussa opiskelee, vaan kannattaa ruotsin pakollista opettamista kaikille. Sasille ei kelpaa valinnanvapaus kieltenopiskelussa. Tuo jos mikä on pahimman lajin holhousta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      657
      8035
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2310
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2237
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1809
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1315
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1245
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1195
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      856
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      851
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      773
    Aihe