Tämä Nasan Kuukuva on varsin eroottinen, takana olevat vuoret ovat kuin rinnat ja etualalla olevat isommmat kivet se ihte pimppa, noh eipä ajatella tuhmia! eikä anneta mielikuvitukselle liikaa valtaa!
Nasa väittää että sen astronautit ovat ottaneet tämän kuvan Kuusta, no jos ei kummemmin asiaa ajattele niin äkkiseltään voikin mielikuvituksissaan mieltää että tuollaista sitten on Kuussa , pölyistä, kuivaa, musta taivas, ei elämää, jne
Jos kuitenkin tarkemmin ajatelee että mitä Kuussa ei ole, eikä voi olla, niin alkaa enemänkin hämmästelemään että miksi Kuussa sittenkin olisi tuollaista kuin tässä Nasakuvassa.
Kuvan kivi on puhdas kuin sateen jäjiltä, väitetään että Kuussa kaikenkokoiset kivet putoavat samalla nopeudella kuin hieno pölykin, näin varmaan onkin koska siellä ei ole putoamista vastustavaa ilmakehää
Tämä iso pimpanmurikka näyttää kuitenkin tippuneen Kuun taivaalta melko yksikseen koska sen pinta on niin puhdas.
On myös merkillepantavaa että tämä pimpanmurikka ei ole jättänyt minkäänlaista kraateria kun se on tippunut Kuun taivaalta vaan se näyttää enemmänkin kuin kasvaneen ulos Kuun uumenista ja silloinkin sen pintaa pitäisi peittää pölykerros koska Kuussa ei ole koskaan satanut tai tuulluut.
Oikeastaan Kuva voi olla Kuusta vain jos ei ajattele mitään tai käyttää pelkästään mielikuvitusta.
http://www.hq.nasa.gov/alsj/a17/AS17-136-20686HR.jpg

Vastaukset 48
Vanhimmat
Unohdin tietenkin että yksi hyvä selitys tälle olisi, että tämä isompi kivi sattus jostain kummasta syytä olemaan se magneetin pää joka hylkii, sitä pölyä joka tarttuu toiisisa kuin märkä lumi tai hiekka.
Tämän selittäminen on virkkareille varmaan yhtä helppoa kuin Wtc seiskan sortuminen! hehe
kyllä Kuussa on satanut ja tuullut, ette vain tajua ajan merkitystä. Jokaisesta törmäyksestä tulee hitonmoinen sade ja tuuli.
Kuussa ei sada vettä eli joka on Maan oloissa välillä juoksevaa, kiinteää, kaasumaista eli se voi valua kivien päältä pois ja sitä käytetään hyvin yleisesti mm autojen puhdistamiseen kun auto on pölyyntynyt.
Väitetään myös että Kuun pöly on hyvin mangneettista jolla selitetään lähinnä niitä terävinä piirtyviä ihmisten jalanjälkinä, silloin luulisi pölyn olevan aika tiukasti kiinni isommisssakin kivissä!
Kuussa lentää vain erikoisia kiviä ja hiukkasia meteorien törmäysten seurauksena ja jokainen näistäkin kivistä ja hiukkasista aiheuttaa uusia
heitteitä kokonsa mukaan, ainoa mikä ei varmasti lennä Kuussa on Nasan kuualus, tai voi lentää kerran ja aiheuttaa suuren kilometrien pölypiven ja mahtavan kraaterin.
>Kuussa lentää vain erikoisia kiviä ja hiukkasia meteorien törmäysten seurauksena ja jokainen näistäkin kivistä ja hiukkasista aiheuttaa uusia
heitteitä <
Oikeasti uskon että Kuussa ei varsinaisesti ole kiviä, pinta koostuu satojen ellei kilometrien paksuisesta hienojakoista ja homogeenistä pölystä, mutta tässähän selitetäänkin vain Nasakuvien epäsuhtaa niissä oloissa kun Kuu tunnetaan.
tuon, että Kuussa ei sada vettä? Oletko joku hölmö?
Kuussa ei lentele meteoreja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Meteori
Muistelisin joskus nähneeni kaukoputkella rotkon kuussa
Kuinkahan tuollainen halkeama syntyy Pölypalloon?
että siellä on valtavia kraatereita. Olisi aika kummallista, jos sellaisista iskuista ei syntyisi valtavia rotkojakin ja sulaa massaa. Laavavirrat vaan ovat peittyneet paksuun pölyyn.
Kuun reunalla (pimeää avaruus taustalla) ne kraaterit aika teräväreunaisia.Tuskin mitään kuoppia pölyssä.
>Muistelisin joskus nähneeni kaukoputkella rotkon kuussa
Kuinkahan tuollainen halkeama syntyy Pölypalloon?<
Tämä on todiste että Kuu kasvaa sisältäpäin kun pölyyn syntyy repeämiä.
Miljardien vuosien meteoripommitus on kasvattamut Kuun massaa ja suurin osa painuu syvälle sisuksiin.
"pölyyn syntyy repeämiä"??? Oletko ihan oikeasti noin pimeä? Meneppä kuule repimään pölyä ajan kuluksesi!!!
Syntyyhän Kuuhun kraatereitakin!!! nekin ovat tavallaan pyöreitä repeämiä, Kuun kraatereissa on merkillepantavaa että kraaterivallit ovat usein samankorkuisia vain kehä ja tasainen pohjapintaala kasvaa.
Kun meteorit tunkeutuvat syvälle Kuun sisuksiin niin Kuu pinta repeää kuin ruisleipä!!, on tietenkin otettava huomioon että repeämän leveydellä ja syvyydella on yhteys Kuun pinnan ainemassan viskositeettiin suurissa mittakaavoissa, nämä repeämät ja kraaterivallit ja niiden lähes valuvat reunat todistavat juuri tätä Kuun paksua homogeenista ainekerrosta. selvä se mutta jos et ymmärrä fysiikkaa niin sitten et.
Kuun sulasta historiasta ei ole mitään todisteita eikä vulkmaanista toimintaa ole koskaan ollut koska sitä ei ole vieläkään .
Vielä rautalangasta!! Kuuaineeseen ei välttämättä tule repeämiä "hiekkalaatikossa", mutta jo satojen metrien ja siitä suuremmat repeämät ja kraaterit säilyy, hiekkalaatikkoperspektiivikuvia ei ole vielä Kuusta otettu eikä tiedä miten Kuuaines kantaa jalankulkijan! ehkä suksilla pääsee!!
itse keksimääsi ja yritys keksiä selitys itse keksimällesi olosuhteelle kuussa!!! Unohdat täysin iskuissa vapautuvan lämpöenergian ja sen etä kaikki kiinteät kappaleet avaruudessa ovat syntyessään sulamuodossa... myös kuu. Aines törmäilee toisiinsa syntyhetkellä sulattaen sen ja kuumuus on valtava. Ite olet saanut jostakin päähäsi että ei ole ollut sulamuodossa. Mitään tulivuoria kuussa ei tietenkään ole, mutta syntyhetkellä sulaa kuitenkin. Ja nykyäänkin kun meteori iskee kuun pintaan sulaa alue iskukohdassa ja itse meteori haihtuu pääosin kaasuina avaruuteen. Heitteleet ovat ainoa jäljelle jäävä aines, jotka ovat kuun kurta, tai osia meteorista.
Tässä sinulle oikeaa tietoa kraatereista ja niiden synnystä...
Muodoltaan meteorikraatterit ovat usein pyöreitä. Suurimpia kraattereita reunustaa reunavalli, ja niiden keskellä on usein keskusvuori. Pohja on tasainen. Monet Maan kraatereista ovat kuluneet ja muuttaneet muotoaan, tai peittyneet kerrostumien alle. Ne voidaan tunnistaa tarkoilla painovoimamittauksilla tai porauksilla. kaikki maan pinnalta löydetyt pyöreät painumat eivät ole törmäyskraattereita.
Törmäyskraatteri eli meteoriittikraatteri on suuren meteoriitin tai asteroidin synnyttämä kraatteri, jonka läpimitta on tavallisimmin kymmenistä metreistä jopa satoihin kilometreihin. Törmäyskraattereita on planeetoissa, kuissa, asteroideissa ja muissa kiinteissä taivaankappaleissa. Kuussa ja Merkuriuksessa sekä Marsissa on havaittu jopa yli tuhannen kilometrin läpimittaisia törmäysmuodostelmia.
Kun suuri meteoriitti tai muu taivaankappale törmää suurella nopeudella Maan tai muun taivaankappaleen pintaan, se synnyttää kraatterin, koska törmäävällä kappaleella on suuri liike-energia. Liike-energia liippuu törmäävän kappaleen massasta ja nopeudesta. Syntyvän törmäyskuopan laatuun vaikuttaa myös alustan ja kappaleen aineen laatu, muun muassa alustan lujuus.
Jos liike-energia on kyllin suuri, se sulattaa ja kaasuunnuttaa meteoriitin ja törmäyskohdan kiveä, jolloin syntyy räjähdyskraatteri, esimerkiksi noin 100 m läpimittainen Kaalijärvi Virossa.
Pienen meteoriitin energia ei riitä räjähdykseen, vaan meteoriitin mekaanisesta iskusta maahan syntyy iskukraatteri, esimerkiksi Sihote Alinin meteoriitissa. Tällaisen kraatterin läpimitta on maksimissaan muutamia kymmeniä metrejä. Iskukraatterin tapaisia muodostumia syntyy esimerkiksi, kun heittää lumipallon lumisohjokerrokseen.
Yleensä meteoriittikraatteri kuitenkin syntyy suuren meteoriitin räjähtäessä törmäyskitkan ja törmäyspuristuksen vaikutuksesta. Maaperään ja kallioon osuvan meteoriitin liike puristaa alla olevan kiven jopa neljäsosaan alkuperäisestä, ja kitka kuumentaa kiven jopa 30000 asteeseen, jolloin kivi kaasuuntuu varmasti. Kaasuuntunut kivi alkaa nopeasti laajeta ympäristöön, mikä luo räjähdyksen. Törmäys murskaa kiveä ja synnyttää halkeamia kauempana. Sulaa lasimaista kiveä eli tektiittejä sinkoutuu kauas törmäyskohdasta. Törmäys luo ympäristöön leviävän maanjäristyksen.
Hiilikondriitit, hauraat meteoriitit, saattavat tosin räjähtää jo ilmakehässä ilmanvastuksen kuumentamina. Yli 1000 tonnin painoista kappaletta ei ilmakehän kitka merkittävästi hidasta. 1000 tonnin painoinen, 6.26 m läpimittainen pallomainen rautakappale synnyttää kohtisuoraan maahan nopeudella 20 km/s törmätessään kovaan kiveen 200 m läpimittaisen kraaterin. Vastaavan kokoinen kraateri syntyy teoriassa 9 m läpimittaisesta 3 kg/dm3 kivestä ja 11 m läpimittaisesta hiilikondriittityypin kevyestä kivestä, ja 15 m läpimittaisesta, 0.8 veden tiheyksisestä komeetasta.
Alle 5 km:n läpimittaisen kraatterin synnyttäneessä räjähdyksessä säilyy vielä jonkin verran ehjiä meteoriitin tai asteroidin sirpaleita.
Suuri, yli 1-2 km läpimittaisen asteroidin törmäys on valtava katastrofi, joka voi aiheuttaa maailmanlaajuisen joukkosukupuuton, jos törmäys sattuu Maassa. Tämä johtuu siitä, että törmäyksen paineaalto, kuuma kaasu ja heite leviävät laajallaealueella. Lisäksi voi syntyä hyökyaalto, ja törmäöyksen nostattama pöly voi viedä kasveilta auringonvalon pitkäksi aikaa. Suuri törmäyskraatteri muuttaa heti synnyttyään muotoaan mm. sen takia, että törmäyksen vaikutuksesta kasaan painunut kallioperä ponnahtaa takaisin, ja jyrkät reunavallit vyöryvät alaspäin kasvattaen kraatterin läpimittaa jopa 20%.
Kuussa havaitaan alle 15 kilometrin läpimittaisten kraattereiden olevan pyöreitä eli muodoltaan muuttumattomia. Näiden yksinkertaisten maljamaisten kraatterien syvyyden ja leveyden suhde on 1:5. Maan kraattereissa keskushuippu on yli 3–5 km:n läpimittaisissa kraattereissa, ja tätä pienemmät ovat maljamaisia. Maljamaisen ja keskushuipullisen raja eri taivaankappaleilla riippuu painovoimasta siten, että raja on kääntäen suhteessa painovoimaan. Mitä suurempi taivaankappaleen painovoima on, sitä pienempi kraatteri voi olla keskushuipullinen. Suurin tunnettu maljamainen kraatteri on pienellä Jupiterin kuulla Amalthealla. Kraatterin läpimitta on 90 km.
Monimutkaisella kraatterilla on keskushuippu ja sisään vyöryneet reunat. Monimutkaisen kraatterin syvyys kasvaa suhteessa läpimitan 0,3 potenssiin eli suunnilleen kuutiojuureen. Kaikkein suurimpia ovat monirenkaiset kraatterit. Esimerkiksi Kuun Mare Orientale on monirenkainen kraatteri, samoin Maan Popigai ja Chicxulub.
Suurissa kraattereissa, joiden läpimitta on 100 -– 200 kilometriä, kallioperää on purskahtanut ylöspäin jopa 10 -– 20 km/s. Räjähdyksestä lähtee yli 10 km/s šokkiaalto, joka ylittää äänen nopeuden kalliossa. Paine on yli 500 GPa, mutta heikkenee pian 1 –- 2 GPa järistysaalloksi ja kraatterin reunavallille ehtiessään luokkaan 0,1 GPa. Kallio kaasuuntuu 100 GPa:n rajan sisäpuolella ja sulattaa kallion 60 GPa:n sisällä, jolla rajalla lämpötila on yli 2 000°C. Jos kraatterin kohdalla on hiilipitoista kiveä, suurissa lämpötiloissa ja paineissa syntyy törmäystimantteja. Timanttihan on erikoisella tavalla kiteytynyttä hiiltä.
Kraatterin synty jaetaan kaivautumisvaiheeseen, jossa ainetta lentää ulos kraatterista, ja muovautumisvaiheeseen, jossa vyöryt yms. muokkaavat kraatterin lopulliseen asuunsa šokkirintaman edetessä vielä lähellä kraatteria. Kraatteri levenee vyöryjen takia. Kraatteri laajenee syntyessään noin 1 km/s. Heite sinkoaa yli 100 m/s nopeudella.
Törmäyksen synnyttämän paineen vaikutus kiveen
Törmäys synnyttää suuremman paineen kuin tulivuorenpurkauksissa syntyy. Kuumuus lasittaa kiven. Nämä vaikutukset synnyttävät kiveen muutoksia, joiden tuotteita sanotaan yleisnimellä impaktiiteiksi. Sulamattomilla alueilla syntyy kraaterin lähelle kartiomaisesti asettuneita halkeamia ja haljennutta kvartsia. Eräs tunnettu impaktiittityyppi on kartiomaiset halkeamamuodostumat, joita syntyy noin 2-6 GPa:n paineessa. Kvartsi muokkautuu shokissa halkeamia sisältäväksi coesiitiksi 30-50 GPa:n paineessa, ja stishoviitiksi 15-40 GPa:n paineessa. Kvartsi sulaa ehkä noin 50-65 GPa:n paineessa, plagioklaasi 45-65 GPa:n paineessa ja oliviini yli 70 GPa:n paineessa. Grafiitista syntyy törmäyksesä timanttia.
Törmäys viskaa ympäristöön pieniä lasimaisia pallosia ja suurempia lasimaisia tektiittejä.
Erisuuruisista paineista (GPa = gigapascalia eli miljardia pascalia) kivessä aiheutuu seuraavaa:
10-20 GPa: shokkilamelleja mineraaleissa
20-35 GPa: mineraalilaseja
35-100 GPa: koko kivi sulaa
yli 100 GPa: koko kivi kaasuuntuu.
Kraatterin muoto
Räjähdyskraatterit ovat aina pyöreitä muodostumia. Kraatterin perusmuoto on malja. Suuremmalla kraatterilla on keskushuippu, joka syntyy kallion ponnahtaessa törmäyksen voimasta takaisin niin kuin vesi ponnahtaa vesipisaran tippuessa siihen. Toisaalta kehämäisiä rakenteita syntyy kraatterin reunoille kallion vyöryessä eri vaiheissa kraatterin sisään välittömästi kraatterin synnyttyä. Tätä vaihetta edeltävää kraatteria sanotaan tilapäiseksi kraatteriksi. Keskushuippu voi olla myös rengasmainen tai rengas, jonka keskellä on korkea kohta. Tällainen keskusrengas on esim. maan alle peittyneessä Chicxulub-kraatterissa. Tasapohjaiset, keskushuiputtomat BIO- ja SOS-tyypin kraatterit ovat muita kraatterityyppejä harvinaisempia.
"kaikenkokoiset kivet putoavat samalla nopeudella kuin hieno pölykin,"
Meteoriitit iskevät nopeuksilla, joka riittää höyrystämään ne. Meteoritörmäksestä syntyy heitteitä, joka on osittain sulaa ja tippuu takaisin kuun pinnalle jähmettyen murikoiksi. Osaksi törmäys myös heittä kuten jo aiemmin syntyneitä murikoita ja pölyä, kaikki heitteet lentävät samassa syssyssä. Tosi-isojen törmäyksen heittämät isommat murikat aiheuttavat toisen sukupolven kraatereita.
Miljoonien vuosien ajan mikrometeoriitit, jotka höyrystyvät törmäyksesssä poistaen kiven päältä suurimman osan irtaimesta aineesta (paitsi se, joka varisee kiven yläosasta mikrometeoriitin törmäyksessä alas). Pähkäilyssäsi unohdit nuo mikrometeorit, jotka ovat kuun pintaa ja kiveä eroosion tapaan kuluttava voima.
Jos sinulla olisi miljoona vuotta aikaa hakata lekalla kalliota et saa siitä kovin syvälle murenemaan. Ennemmin tai myöhemmin jokainen lekan isku vain möyhentää lisää päällimmäistä murskekerrosta, joka suojaa alempana olevaa kalliota. Se ei kuitenkaan matki vielä kuun pinnan muodostumista sillä sinun voimilla ei iskussa sula mitään.
Mikäli kalliossa on joku terävämpi ulkonema tai korkeampi muhkura niin hakkaamasi murske valuu siltä eikä suojaa sitä tarmokkaalta moukaroinniltasi. Siksi kuun pinta on naisellisen pyöreä.
Ajttelin aiemmin kuun olleen joskus sulana koska se on pyöreä,mutta käyhän se noinkin.
Tosiaan, kun epämääräisen kiven laittaa hiomarumpuun ennemmin tai myöhemmin siitä tulee pyöreä.
Kumpikin teoria mahdollinen.
miten Kuu on syntynyt ja onko se joskus ollut sula. On vain teorioita. Varmaa kuitenkin on, että sen painopiste ei ole keskellä ja se ei pyöri.
jep
muodostunut sulana.
Nyt oli kysymys pinnanmuotojen pyöreydestä, eli mikä on pehmentänyt vuoristojen tai vanhojen meteorikraatereiden silhuetit.
Kun kappale on riittävän suuri riittää sen tiivistymisessä vapautuva potentiaalienergia sulattamaan kiven. Käytännössä taivaankappaleilla vuorten koolle on yläraja, jota korkeampi vuori luhistuu kappaleen oman painovoiman takia. Siten planeetoista ja isommista tulee pakostakin palloja, asteroidit voivat olla pottumaisia :-)
Miljoonien vuosien ajan mikrometeoriitit, jotka höyrystyvät törmäyksesssä poistaen kiven päältä suurimman osan irtaimesta aineesta <
Edelleeen mitään ainetta ei katoa olemattomiin!! syntyy aina vain hienojakoisempaa pölyä
>Pähkäilyssäsi unohdit nuo mikrometeorit, jotka ovat kuun pintaa ja kiveä eroosion tapaan kuluttava voima. <
En toki unohtanut!! sehän ainoa selityksesi josta kuitenkaan ei ole mitään muuta fysikalista näyttöä kuin että aina vain syntyy hienojakoisempaa pölyä.Ei tiedetä esim, minkäkokoisia mikrometeoreja on? ja minkäkokoisia on enemmän? mitä aluainetta ne sisältävät? mikä on nopeus? jne, jne
ainoa mikä on varmaa ne lisäävät Kuun massaa ja pölyn määrää.
>hakata lekalla kalliota et saa siitä kovin syvälle murenemaan. Ennemmin tai myöhemmin jokainen lekan isku vain möyhentää lisää päällimmäistä murskekerrosta, joka suojaa alempana olevaa kalliota. Se ei kuitenkaan matki vielä kuun pinnan muodostumista sillä sinun voimilla ei iskussa sula mitään<
Mitä kuvan kivelle tekee yksi mikrometori esim 1mm kertaa 1mm?
ei ole kovin tieteellinen lähde, varsinkaan oma mielikuvitus. Miksi kirjoittelet totuuksina asoita, joihin et ole edes perehtynyt.
Törmäyskiviä lappajärveltä yms.:
http://www.oulu.fi/astronomy/planetology/Meteoriitit/Meteoriesseet/Lappajarvi.html
http://www.somerikko.net/old/geo/impinfo_s.htm
Millimetrin meteoriitin törmäys kiveen aiheuttaa räjähdyksen, jonka energia lasketaan kaavalla
http://fi.wikipedia.org/wiki/Liike-energia
Räjähdys ei ole iso, mutta miljoonien vuosien kuluessa nuo riittävät puhdistamaan kiven.
Mutta mitä järkeä tätä on jauhaa, jos luotat vain omiin salkkariaivoihisi :-)
Maan kraaterit eivät tietenkään ole vertauskelposia Kuun kraatereihin, Maan ilmakehä räjäyttää osan meteorista kappaleiksi jo ennen kuin se osuu maahan, niin että osa siitä maan ilmakehän jarruttamana putoaa ehjänä maan pinnalle, on täysin mahdotonta että kuun pinnalta löytyy vastaavanlaisia meteoreja tai niiden jäänteitä kuin lappajärveltä koska kaikki ovat ehjänä ja täydessä alkuperaisessä vauhdissaan vielä millimetrin ennen osumaa Kuun pinnalta !!
Mieti mihin energiat suuntautuu kun jollain kappaleella on nopeutta esim, 50000/s-70000/s sentin Kuun pinnan yläpuolella!!?? siinä Kuun pinta-aineskin saa pientä kyytipoikaa omiin sisuskaluihinsa.
Takaisinpomppu" tulee tietenkin hieman myöhemmin kun reikä umpeutuu!! ja silloin tietenkin eniten liikkuu se kevein ja hienojakoisin aine!! tämä on fysiikkaa.
omintakeista! Mitä helvettiä esim on 50000/s ???
meteorien nopeudet ovat yleisesti 20 - 90 km/s ollen yleisimmin tuolla 20 - 50 km/s
Niin ja Lappajärveen vertaus on oikeutettu... ilmakehän kitka ei jaruta merkittävästi yli 1000 tonnin painoisia kappaleita. Jos kuussa olisi paksulti pölyä, niin sinne ei voisi muodostua kraatereita, joita näkyy kuvissa tai vaikkapa kaukoputkella... toisaalta jos kuussa olisi paksulti pölyä, se lentäisi huitsin kuuseen avaruuteen laajalta alueelta iskukohdassa ja jäljelle jäisi kova kuun kuori. Ja edelleen... et ota huomioon valtavia jopa 30 000 asteen lämpötiloja iskukohdassa, joka sulattaa ja höyrystää kiven ja metallin... mikään paksu pöly on fysiikan lakien vastainen ja oikea vastaus on se kevyt ja ohut pölykerros, joka kuussa oikeasti on kovan kerroksen päällä!!! TÄMÄ ON FYSIIKKAA!!!
>meteorien nopeudet ovat yleisesti 20 - 90 km/s ollen yleisimmin tuolla 20 - 50 km/s <
unohtui se m kirjain 50000m/s niinhän se menee.
>lentäisi huitsin kuuseen avaruuteen laajalta alueelta iskukohdassa ja jäljelle jäisi kova kuun kuori. Ja edelleen... et ota huomioon <
Et ota huomioon että tästä kovasta kuoresta edes siellä jossain ei ole kuin Nasatodisteita!!
Tilannehan on kokonaan toinen jos sitä ei ole.
>Ja edelleen... et ota huomioon valtavia jopa 30 000 asteen lämpötiloja iskukohdassa,joka sulattaa ja höyrystää kiven ja metallin... mikään paksu pöly on fysiikan lakien vastainen ja oikea vastaus on se kevyt ja ohut pölykerros, joka kuussa oikeasti on kovan kerroksen päällä<
Todistelusi perustuu siis vain siihen että Kuulla on tämä kova kuori!! mikäli se onkin paljon "huokoisempi" kuten minä uskon syntyy esim. juuri ne maljamaiset kraaterit lähes suorina valuvine reunoineen, tällaista ilmiötä ei mahdu sinun kovaan Kuuhusi
, valitan.
Kumpaahan tässä nyt pitäisi uskoa, NASA:a ja kaikkia muita maailman astrofysiikan ja tähtitieteen tutkimuslaitoksia ja yliopistoja ja tiedemiehiä jne., vai tämän palstan pölyhörhö-huuhaa-retardia?
Hohhoijaa.
Taidanpa valita ensinmainitut.
Hohhoijaa.
Kertoisitkos retard, jos Kuun pintaa muka peittää upottava pölykerros ja sinne on mahdoton laskeutua pehmeästi ja plaa-plaa-plaa kaikki muutkin huuhaa-hörhöilysi, niin...
- Miten neljä laserheijastinta on saatu ehjinä Kuuhun ja miten ne pysyvät "upottavan pölykerroksen" päällä?
- Miksi NASA suunnittelee uusia miehitettyjä lentoja Kuuhun reilun 10 vuoden kuluttua ja pysyvästi miehitetyn aseman perustamista?
- Miksi NASA suunnittelee uusia kuulentoja hyvin paljon samantapaisella tekniikalla kuin viimeksikin?
- Miksi monet muutkin maat ja jopa yksityiset yritykset käyttävät suuria summia tulevien kuulentojen kehittelyyn?
Mitä luulet, mahdatko olla noin vuonna 2020 kovinkin tyytyväinen, kun huomaat tuhlanneesi viimeiset noin 13 vuotta säälittävästä elämästäsi täysin turhaan hörhöilyyn?
Onkohan nuo kuun meret syntyneet rautameteoriitin posahtaessa tomuksi?
Jos kuun meret muka basalttia miten tomu kuukuvissa valkoista?
50% basaltin mineraaleista hienonnettuna vihertävän harmaata.(pyrokseenit ja amfibolit)
Kuun meret ovat pölymeriä, kehävällit viiden ympärillä on sen meren jähmettyneitä aaltoja.
Kuun merien aallot kun eivät jatku ikuisuuden, samoin kuin Maankin merien aallot kohtaavat joskus rantansa.
Kuun mereen syntyy jälleen uusi aalto, kuten Maankin meriin syntyy aina uusi aalto, erona vain vieno tuuli tai hurrikaani, jättikomeetta tai vain pieni pölypallo.
http://en.wikipedia.org/wiki/Image:The_Moon_Luc_Viatour.jpg
valitettavasti on niin että Usa vielä hallitsee tiedeyhteisöjä ja itse tiedmiehet tekivätkin kuuhuijauksen, Wikipedia tukee myös huijausta koska virallinen totuus (vale) on että kuussa on käyty.
Toisaalla tunnetut fysiikaan propessorit ja tähtitieteen tutkijat (esim, Martin Rees, Fred Adams, Valtaoja) eivat koskaan mainitse kirjoissaan että Kuussa on käyty ja tunnustavatkin ettei Kuun syntytapaa vielä tiedetä eikä vielä paljon muutakaan vaikka he spekuloivat sivutolkulla aurinkokuntamme, Maan Kuun synnystä,,
-> Miten neljä laserheijastinta on saatu ehjinä Kuuhun ja miten ne pysyvät "upottavan pölykerroksen" päällä<
Meille vain uskotellaan kuuhuijauksessa ne on sinne viety, hyvä huijaus ottaa huomioon jopa jätesäkit.
>Miksi NASA suunnittelee uusia miehitettyjä lentoja Kuuhun reilun 10 vuoden kuluttua ja pysyvästi miehitetyn aseman perustamista<
Oikea muoto!! Nasa suunnitelee ensimmäistä pehmeää laskua!!
>Miksi NASA suunnittelee uusia kuulentoja hyvin paljon samantapaisella tekniikalla kuin viimeksikin? <
Silloin edellinen ei päde suunnitellaan vain uutta Kuuhuijausta .
>Miksi monet muutkin maat ja jopa yksityiset yritykset käyttävät suuria summia tulevien kuulentojen kehittelyyn<
Ilmeisesti ovat nyt vakuuttuneita että Nasa onnistuu!! tai sitten yritysten tuotteita vain tullaan mainostamaan uudessa kuuhuijauksessa.
>Mitä luulet, mahdatko olla noin vuonna 2020 kovinkin tyytyväinen, kun huomaat tuhlanneesi viimeiset noin 13 vuotta säälittävästä elämästäsi täysin turhaan hörhöilyyn? <
ei ole turhaa tietää lähimmän taivaankappaleemme todellisuus, vettattuna siitä kerrottuihin satuihin, tarinoihin ja valheisiin.
omaan mielikuvitukseesi, ei tieteeseen. Kovasta kuoresta on muillakin todisteita, kuin vain Nasalla ja oikeasti sen näkee jo omin silminkin kaukoputkella että mitään paksua pölyä se ei ainakaan missään nimessä ole. Vuoret ja rotkot ja kraaterit terävine reunoineen torpeedoi teoriasi. Toisekseen jos ei olisi ollenkaan kovaa kuorta, mikä on mahdoton ja naurettava ajatus, niin meteori ei tekisi mihinkään höttöön kraateria, vaan räjäyttäisi koko pölypallon tuuskaksi. Pienetkin meteorit tekisivät valtavaa tuhoa höttöpalloon ja vähänkin isommat pölläyttäisivät suuret osat avaruuteen ja näin ollen maalla olisi rengas Saturnuksen tapaan. Mikään valitettavasti ei tue näkemuksiäsi ja teorioitasi... ei edes minun oma silmäni katsoessani kuuta reilun 20 cm:n pääpeilin omaavalla Celestronillani.
selvyyksiä mainita tiedejulkaisuissa? Kysy suoraan Valtaojalta, uskooko hän kuussa käydyn, sillä se selviää, heh.
Oot kyllä nero... jutteletko ihan yleisesti ihmisille tuollaisia juttuja kaupungilla tai töissä, vai käytkö töissä ylipäätään :D
>Vuoret ja rotkot ja kraaterit terävine reunoineen torpeedoi teoriasi. <
Kun menet lähelle niin se terävyytesi osoittautuu paljon paljon epäterävämmäksi, ota huomioon että ainot takuuaidot Kuukuvat on vielä hyvin kaukaa, ei edes Kuuautot näy!!!
Kyllä Fred Adamskin pörittelee Kuun syntyteoriaa kirjoissaan sivutolkulla mutta Apollosta hän ei mainitse sanakaan tai että olisi olemassa jotain Kuukiviä jotka todistaisivat jotain Kuun synntyyn liittyvää, hehhee,,,
sitäkään teosta alkuunkaan :D Ei kylläkään ihmetytä minua se tosiasia! Nykyinen tietämys kuusta on peräisin valtaosaltaan kuulennoista ja näytteistä jne. Asiaa tutkitaan joka ikinen päivä edelleen ja uutta löytyy kokoajan. Kun puhut teorisoinnista kuun syntyyn liittyen, ei ko teoksen aiheeseen ja luonteeseen kuulu ympätä kuulennoista mainintoja. Sen enempää kun laajemminkaan kun pohditaan esim koko aurinkokunnan syntyä tai linnunradan... niistäkin kerätty tieto on hyvin pitkälti peräisin avaruuslennoista ja näytteistä ja mittaustuloksista!!! Siltikään alan teoreettisissa kirjallisuudessa ei mainita luotaimia, laskeutujia jne... ne kun on ITSESTÄÄNSELVYYS ja syväteorisoinnissa vain heitetään idoita jotka tukeutuu tutkittuun tietoon (kuulennot muut havainnot) ja menevät pidemmälle odottamaan uutta tietoa ja näytettä ollaanko oikeilla jäljillä vai ei.
Siinä ero... sinä kun syväteorisoit, niin se ei tukeudu ollenkaan alkuunkaan tukittuun tietoon millään tavalla edes pikkiriikkisen ja jatkotutkimus ei koskaan tule tukemaan pölykuuteoriaasi, jossa pöly repeilee ja vaikka mitä muuta mahdottomuutta, heh. Aihe on nääs jo tutkittu ja teoriasi on satua ja tulee olemaan ikuisesti... hajoa siihen tai elä omassa rinnakkaistodellisuudessa erossa oikeasta maailmasta jos siltä sattuu tuntumaan...
Jos kuitenkin vastaisit siihen yksinkertaiseen kysymykseen mihin yksikään kuusalkkari ei ole vielä vastannut... olen kysynyt monta kertaa :) Miten valikoit tiedeyhteisöjen tutkimasta tietomäärästä ne tiedot, joihin uskot ja joihin et??? Mikä on tämä selektiivisen tiedonvalinnan tapa sinulla ja mihin nojaat tässä??? Et usko johonkin asiaan mutta toiseen saman yhteisön juttuun kyllä. Täällä joku tapiiri mainitsi että kuu etääntyy hiljalleen maasta ja epäili sen johtuvan hillittömästä painonnoususta kuussa meteorien ja tietenkin sen kaiken selittävän pölyn johdosta. Hän iloisesti unohti sen tosiasian että maan massa kasvaa myös joka hetki ollen useita tonneja vuorokaudessa meteorien johdosta, joten painovoimasuhde ei muutu. Se että kuu etääntyy on tosiasia ja se tieto tuli kuulentojen jälkeen meille lasermittauksilla... aiemmin sitä ei tiedetty ennenkuin saatiin ne peilit sinne paikanpäälle! Eli täällä todistetaan kuulentojen olevan huuhaata kuulennoista saaduilla tiedoilla... aika saatanan helvetin vammainen kuvio minusta :D Niin ja sitten vielä naurettiin sille tosiasialle että kuu etääntyy maasta vuorovesi-ilmiön takia, heh. Joku kenguru vieläpä yritti epätouivoisesti todistella ettei kuu pyöri itsensä ympäri kerran kuussa :D Eli kyssäri... miten valkkaat tiedot jotka mielestäsi on oikeita? Miksi uskot geneisiin ja vaikka marmoriin, kun et anortosiittiin samaisten tiedemiesten tutkimana???
valuvine reunoineen kertoo kovasta kun kuoresta, ei mistään hötöstä. Asian voit tarkastaa kivikovasta tiedosta kraaterien mudostumismekanismissa, josta tiedeään erittäin paljon. Kuussa olevat kraaterit ovat juuri sellaisia, kuin kovaan kallioon muodostuu... Valitan...
napa-alueita ja se lähestyy hitaasti maata ja se ei kierrä maata, eikä sen mukana aurinkoakaan ja se ei ole kiveä eikä metallia vaan hienojakoista vehnäjauhoa ja siellä ei ole käyty ja sinne ei voi mennä koskaan ja ja ja ja ja ja....
no luulisi että apollokivet olisivat kyseisen professorin kirjasessa mainitsemisen arvoisia, joka käsittelee mm, kuun syntyä, jos pitäisi apollokiviä aitoina!! Jos olisin tiedemies niin en omassa julkaisussani mainitsisi apollo lentoja jos tietäisin ne huijaukseksi, joku muukin gollega voisi lukea kirjojani ja tietenkin halusisin olla uskottava heidänkin silmissään.
>kuu etääntyy hiljalleen maasta ja epäili sen johtuvan hillittömästä painonnoususta kuussa meteorien ja tietenkin sen kaiken selittävän pölyn johdosta<
Maan ilmakehä muuttaa ainetta lämpötäteilyksi joten aivan samassa suhteessa massa Maassa ei lisäänny, lisäksi Kuu toimii vähän kuin esiputsarina maan ympärillä, kuten esim, Jupiter on pelastanut sisempiä planeettoja ties moniltako iskuilta.
Yrität uskotella valhetta etkä pysty edes kuvaamaan kraatereiden syntytapaa!
Mieti sitä että miksi maljamaisen krtaaterin koon kasvaessa sen pohjalle muodostuu aina vain suurempi tasainen ympyrä, reunavallien jyrkyyden ja korkeuden pysyessä melko samana.
Tietyn koon saavutettua näkyy keskusnuppi ja kun kraaterin koko vieläkin kasvaa niin keskusnuppi taas katoaa.
Mikään näistä elementeistä ei viittaa kovaan Kuunpintaan vaan pehmeään ja vieläpä tietyltä paksuudelta joka tässä tapauksessa on kraaterivallien korkeus, eli satoja metrejä ellei kilometrejä eikä senttejä.
Jopas taas retard kirjoittelit silkkaa huuhaata.
Maan ilmakehässä palavien meteoriittien massasta vain hyvin pieni osa muuttuu lämpösäteilyksi. Kyllä ne lisäävät Maapallon massaa lähes täysin omalla massallaan.
Katsopa Kuuta taivaalla. Jos olet vähänkään tajuissasi, ymmärrät että se ei juurikaan putsaa Maahan putoavia meteoriitteja. Niitä tulee Maapallolle joka suunnasta ja Kuu peittää niistä suunnista vain yhden hyvin pienen alueen. Päin vastoin Maa isompana kappaleena suojaa suhteessa enemmän Kuuta meteoriiteilta. Meteoriitit kasvattavat Maan massaa suhteessa enemmän kuin Kuun massaa.
Kuu ei pyöri akselinsa ympäri.
Se johtuu siitä, että sen paksun pölyn päällystämän kivikasan painopiste ei ole sen keskellä.
Jos Maa yht'äkkiä häviäisi, niin Kuu jatkaisi kiertämistään Auringon ympäri sama puoli kohti Aurinkoa, kuin sillä nyt on kohti Maata.
Kuu pyörähtää tällä hetkellä yhden kierroksen noin neljässä viikossa. Kertoisitkos retard, jos Maapallo häviäisi yhtäkkiä, mikä voima muka muuttaisi yhtäkkiä Kuun pyörähdysnopeudeksi yhden kierroksen noin 52 viikossa?
Pyörimisnopeus tulisi luultavasti muuttumaan sellaiseksi miljardien vuosien kuluessa, mutta ei yhtäkkiä.
Eikä Kuun pintaa peitä kuin keskimäärin 1-2 tuuman pölykerros.
suojaa maata toimien esim. komeettaimurina johtuen valtavasta vetovoimastaan ja massastaan... kuu ei todellakaan suojaa maata meteoreilta, vaan samaan tapaan kuin Jupiter maata, niin maa kuuta suurempana osapuolena. Ko retard tuossa katsoi aiheelliseksi olla uskomatta taas yhtä tieteellistä tosiasiaa... eli sitä että maan massa kasvaa tonni tolkulla joka vuorokausi :D
tämä litania löytyy jokapaikasta, missä on tietoa kuusta...
Löytäminen:
Löytäjät –
Löytöaika Muinainen
Kiertoradan ominaisuudet:
Planeetta Maa
Keskietäisyys 384 400 km
Eksentrisyys 0,0549
Kiertoaika planeetan ympäri 27 d 7 h 43,7 min
Inklinaatio 5,1454°
Fyysiset ominaisuudet:
Päiväntasaajan halkaisija 3 474,8 km
Pinta-ala 38 000 000 km²
Massa 7,347673×1022 kg 0,0123 Maan massaa
Keskitiheys 3,344 g/cm³
Painovoima pinnalla 1,622 m/s²
Pakonopeus pinnalla 2.38 km/s km/s
Pyörähdysaika itsensä ympäri 27 d 7 h 43,7 min
Akselin kaltevuus 1,5424°
Albedo 0,12
Pinnan lämpötila alin: 40 K (−233 °C)
keski: 250 K (−23 °C)
ylin: 396 K (123 °C)
Kaasukehän ominaisuudet:
Kaasunpaine 3×10 potenssiin −13 kPa
Koostumus
helium 25%
neon25%
vety23%
argon 20%
Siellä tietojen välissä pilkisti se sinun kieltämä kuun pyörähdysaikakin sitten taas kertaalleen :)
kuvaamaan kraaterin (sinun kielessä krtaaterin)syntytavan ja olen sen jo useaan kertaan tänne heittänytkin... ainut vaan että tutkittu piinkova tieto ei ole täällä valttia, koska se ei sisällä mitään paksua pölyä sun muuta fantasiaa, mutta täräytänpä nyt vielä kertaalleen tietoa kraatereista ja niiden syntytavasta.
Itselleni otan tästä krediittiä sen verran että joku kuukausi sitten juttusi kraatereista ja niiden synnystä oli hölynpölyä potenssiin hölynpöly!!! Olet omaksunut oikeasta tiedosta osia juttuihisi, kuten esim valtavan lämmön, josta et tiennyt mitään vielä silloin... nyt jo ainakin osittain tajuat, miksi kuu on ollut syntyessään sulaa ja miksi pinta sulaa nykyäänkin meteoriitin iskussa ja kohta saatat jopa tajuta, miksi merialuueet ovat laavakenttiä... :)
Mutta asiaan...
Muodoltaan meteorikraatterit ovat usein pyöreitä. Suurimpia kraattereita reunustaa reunavalli, ja niiden keskellä on usein keskusvuori. Pohja on tasainen. Monet Maan kraatereista ovat kuluneet ja muuttaneet muotoaan, tai peittyneet kerrostumien alle. Ne voidaan tunnistaa tarkoilla painovoimamittauksilla tai porauksilla. kaikki maan pinnalta löydetyt pyöreät painumat eivät ole törmäyskraattereita.
Törmäyskraatteri eli meteoriittikraatteri on suuren meteoriitin tai asteroidin synnyttämä kraatteri, jonka läpimitta on tavallisimmin kymmenistä metreistä jopa satoihin kilometreihin. Törmäyskraattereita on planeetoissa, kuissa, asteroideissa ja muissa kiinteissä taivaankappaleissa. Kuussa ja Merkuriuksessa sekä Marsissa on havaittu jopa yli tuhannen kilometrin läpimittaisia törmäysmuodostelmia.
Kun suuri meteoriitti tai muu taivaankappale törmää suurella nopeudella Maan tai muun taivaankappaleen pintaan, se synnyttää kraatterin, koska törmäävällä kappaleella on suuri liike-energia. Liike-energia liippuu törmäävän kappaleen massasta ja nopeudesta. Syntyvän törmäyskuopan laatuun vaikuttaa myös alustan ja kappaleen aineen laatu, muun muassa alustan lujuus.
Jos liike-energia on kyllin suuri, se sulattaa ja kaasuunnuttaa meteoriitin ja törmäyskohdan kiveä, jolloin syntyy räjähdyskraatteri, esimerkiksi noin 100 m läpimittainen Kaalijärvi Virossa.
Pienen meteoriitin energia ei riitä räjähdykseen, vaan meteoriitin mekaanisesta iskusta maahan syntyy iskukraatteri, esimerkiksi Sihote Alinin meteoriitissa. Tällaisen kraatterin läpimitta on maksimissaan muutamia kymmeniä metrejä. Iskukraatterin tapaisia muodostumia syntyy esimerkiksi, kun heittää lumipallon lumisohjokerrokseen.
Yleensä meteoriittikraatteri kuitenkin syntyy suuren meteoriitin räjähtäessä törmäyskitkan ja törmäyspuristuksen vaikutuksesta. Maaperään ja kallioon osuvan meteoriitin liike puristaa alla olevan kiven jopa neljäsosaan alkuperäisestä, ja kitka kuumentaa kiven jopa 30000 asteeseen, jolloin kivi kaasuuntuu varmasti. Kaasuuntunut kivi alkaa nopeasti laajeta ympäristöön, mikä luo räjähdyksen. Törmäys murskaa kiveä ja synnyttää halkeamia kauempana. Sulaa lasimaista kiveä eli tektiittejä sinkoutuu kauas törmäyskohdasta. Törmäys luo ympäristöön leviävän maanjäristyksen.
Hiilikondriitit, hauraat meteoriitit, saattavat tosin räjähtää jo ilmakehässä ilmanvastuksen kuumentamina. Yli 1000 tonnin painoista kappaletta ei ilmakehän kitka merkittävästi hidasta. 1000 tonnin painoinen, 6.26 m läpimittainen pallomainen rautakappale synnyttää kohtisuoraan maahan nopeudella 20 km/s törmätessään kovaan kiveen 200 m läpimittaisen kraaterin. Vastaavan kokoinen kraateri syntyy teoriassa 9 m läpimittaisesta 3 kg/dm3 kivestä ja 11 m läpimittaisesta hiilikondriittityypin kevyestä kivestä, ja 15 m läpimittaisesta, 0.8 veden tiheyksisestä komeetasta.
Alle 5 km:n läpimittaisen kraatterin synnyttäneessä räjähdyksessä säilyy vielä jonkin verran ehjiä meteoriitin tai asteroidin sirpaleita.
Suuri, yli 1-2 km läpimittaisen asteroidin törmäys on valtava katastrofi, joka voi aiheuttaa maailmanlaajuisen joukkosukupuuton, jos törmäys sattuu Maassa. Tämä johtuu siitä, että törmäyksen paineaalto, kuuma kaasu ja heite leviävät laajallaealueella. Lisäksi voi syntyä hyökyaalto, ja törmäöyksen nostattama pöly voi viedä kasveilta auringonvalon pitkäksi aikaa. Suuri törmäyskraatteri muuttaa heti synnyttyään muotoaan mm. sen takia, että törmäyksen vaikutuksesta kasaan painunut kallioperä ponnahtaa takaisin, ja jyrkät reunavallit vyöryvät alaspäin kasvattaen kraatterin läpimittaa jopa 20%.
Kuussa havaitaan alle 15 kilometrin läpimittaisten kraattereiden olevan pyöreitä eli muodoltaan muuttumattomia. Näiden yksinkertaisten maljamaisten kraatterien syvyyden ja leveyden suhde on 1:5. Maan kraattereissa keskushuippu on yli 3–5 km:n läpimittaisissa kraattereissa, ja tätä pienemmät ovat maljamaisia. Maljamaisen ja keskushuipullisen raja eri taivaankappaleilla riippuu painovoimasta siten, että raja on kääntäen suhteessa painovoimaan. Mitä suurempi taivaankappaleen painovoima on, sitä pienempi kraatteri voi olla keskushuipullinen. Suurin tunnettu maljamainen kraatteri on pienellä Jupiterin kuulla Amalthealla. Kraatterin läpimitta on 90 km.
Monimutkaisella kraatterilla on keskushuippu ja sisään vyöryneet reunat. Monimutkaisen kraatterin syvyys kasvaa suhteessa läpimitan 0,3 potenssiin eli suunnilleen kuutiojuureen. Kaikkein suurimpia ovat monirenkaiset kraatterit. Esimerkiksi Kuun Mare Orientale on monirenkainen kraatteri, samoin Maan Popigai ja Chicxulub.
Suurissa kraattereissa, joiden läpimitta on 100 -– 200 kilometriä, kallioperää on purskahtanut ylöspäin jopa 10 -– 20 km/s. Räjähdyksestä lähtee yli 10 km/s šokkiaalto, joka ylittää äänen nopeuden kalliossa. Paine on yli 500 GPa, mutta heikkenee pian 1 –- 2 GPa järistysaalloksi ja kraatterin reunavallille ehtiessään luokkaan 0,1 GPa. Kallio kaasuuntuu 100 GPa:n rajan sisäpuolella ja sulattaa kallion 60 GPa:n sisällä, jolla rajalla lämpötila on yli 2 000°C. Jos kraatterin kohdalla on hiilipitoista kiveä, suurissa lämpötiloissa ja paineissa syntyy törmäystimantteja. Timanttihan on erikoisella tavalla kiteytynyttä hiiltä.
Kraatterin synty jaetaan kaivautumisvaiheeseen, jossa ainetta lentää ulos kraatterista, ja muovautumisvaiheeseen, jossa vyöryt yms. muokkaavat kraatterin lopulliseen asuunsa šokkirintaman edetessä vielä lähellä kraatteria. Kraatteri levenee vyöryjen takia. Kraatteri laajenee syntyessään noin 1 km/s. Heite sinkoaa yli 100 m/s nopeudella.
Törmäyksen synnyttämän paineen vaikutus kiveen
Törmäys synnyttää suuremman paineen kuin tulivuorenpurkauksissa syntyy. Kuumuus lasittaa kiven. Nämä vaikutukset synnyttävät kiveen muutoksia, joiden tuotteita sanotaan yleisnimellä impaktiiteiksi. Sulamattomilla alueilla syntyy kraaterin lähelle kartiomaisesti asettuneita halkeamia ja haljennutta kvartsia. Eräs tunnettu impaktiittityyppi on kartiomaiset halkeamamuodostumat, joita syntyy noin 2-6 GPa:n paineessa. Kvartsi muokkautuu shokissa halkeamia sisältäväksi coesiitiksi 30-50 GPa:n paineessa, ja stishoviitiksi 15-40 GPa:n paineessa. Kvartsi sulaa ehkä noin 50-65 GPa:n paineessa, plagioklaasi 45-65 GPa:n paineessa ja oliviini yli 70 GPa:n paineessa. Grafiitista syntyy törmäyksesä timanttia.
Törmäys viskaa ympäristöön pieniä lasimaisia pallosia ja suurempia lasimaisia tektiittejä.
Erisuuruisista paineista (GPa = gigapascalia eli miljardia pascalia) kivessä aiheutuu seuraavaa:
10-20 GPa: shokkilamelleja mineraaleissa
20-35 GPa: mineraalilaseja
35-100 GPa: koko kivi sulaa
yli 100 GPa: koko kivi kaasuuntuu.
Kraatterin muoto
Räjähdyskraatterit ovat aina pyöreitä muodostumia. Kraatterin perusmuoto on malja. Suuremmalla kraatterilla on keskushuippu, joka syntyy kallion ponnahtaessa törmäyksen voimasta takaisin niin kuin vesi ponnahtaa vesipisaran tippuessa siihen. Toisaalta kehämäisiä rakenteita syntyy kraatterin reunoille kallion vyöryessä eri vaiheissa kraatterin sisään välittömästi kraatterin synnyttyä. Tätä vaihetta edeltävää kraatteria sanotaan tilapäiseksi kraatteriksi. Keskushuippu voi olla myös rengasmainen tai rengas, jonka keskellä on korkea kohta. Tällainen keskusrengas on esim. maan alle peittyneessä Chicxulub-kraatterissa. Tasapohjaiset, keskushuiputtomat BIO- ja SOS-tyypin kraatterit ovat muita kraatterityyppejä harvinaisempia.
yksinkertainen ote sinulle tuntemattomaan aiheeseen kertoo kaiken tarvittavan! Se että sinä et ymmärrä asiasta yhtään mitään EI OLE todiste kuulentoja vastaan!!!
ei kerro Kuusta yhtään mitään!!!!!!