miten tulla toimeen

tuumailija

Kun nyt näyttää siltä, että USA on maailman suurin auktoriteetti, jonka ei tarvitse kuunnella ketään tehdäkseen päätöksiä planeetan asioiden hoidosta, eikö meillä muillakin olisi järkevää lyöttäytyä yhteen, jotta saisimme aikaan riittävän suuria auktoriteetteja, ettei tuo yksi pääsisi ihan vapaasti sotkemaan ympäriinsä.

Globalisaatio ei välttämättä merkitse pelkästään vapaata kauppaa (huom. tässä on ISO ongelma), vaan voi myös olla sitä, että otetaan yhdessä vastuu asioista. Minusta esimerkiksi puheet Afrikan Unionista ovat kuulostaneet todella hyvältä idealta, vaikka taitaakin olla 'hieman' ongelmia toteutuspuolessa. Parhaimmillaan Afrikka voisi saada oman äänensä kuuluviin, eivätkä länsimaat pääsisi yhtä vapaasti polkemaan köyhiä valtioita maan rakoon.

Väestön kasvaessa ja yhteyksien parantuessa tuntuu epätodennäköiseltä, että voisimme enää palata vanhoihin (usein toimiviin) yhteiskuntamalleihin. Minusta on kuitenkin luonnollista ja hyvin ennalta-arvattavaa, että käy juuri näin. Se ei välttämättä kuitenkaan ole itsetuhon paikka, vaan voi monimutkaisuudessaan olla hyvin kehittävää.

Myönnän, että tällainen kehitys voi johtaa siihen, että maapallo koostuu lopulta muutamasta suurvallasta, jotka ottavat yhteen niin rajusti, että siitä on leikki kaukana. Toisaalta, ehkä ymmärtäisimme silloin, että tuhotessamme planeetan parilla kädenliikkeellä elinkelvottomaksi, on kummallekin osapuolelle parempi vaihtoehto nöyrtyä hieman ja koittaa sovinnon tietä.

Minusta ideaali olisi, että voisimme olla yhtä perhettä niin, että kaikki saisivat äänensä kuuluviin.

3

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuumailija

      Nolottaa laittaa samaa viestiä uudelleen eri otsikolla. En tee tätä saadakseni huomiota, vaan siitä syystä, että viestini, ei ilmestynyt foorumiin puolessa tunnissa. Nyt kun laitoin sen uudella otsikolla, eiköhän edellinenkin tullut samalla. Onkohan nämä tilanteet tuttuja muille?

      • tuttuja

        nykyään jumittaa palstat usein, voi sanoa päivittäin, paljon useammin kuin ennen, varmasti tehty joku "uudistus" niinkuin hallitus sanoo huononnuksista;)

        Yleensä Maailman menoa on se kaiken tukkoisin, hyvänä kakkosena tulee Yleistä politiikasta palsta, joko proxy error virheilmoitus tai spamcop tai molemmat yhtäaikaa häiriköivät näitä palstoja yhtenään. Korjaustakin on toivottu tuolla kehitysideoissa, mutta mitään sitten ei ole tapahtunutkaan...


    • VilleL

      on yksi suurimpia syitä tukea EUta. 200 pikkuvaltiota, jotka pelaavat politiikkaa keskenään ja kikkailevat valuutoillaan auttaakseen omia kansalaisiaan muita vastaan ovat jotenkin niin 1900-lukua.

      Maailma ei ole läheskään tarpeeksi tasa-arvoinen kokonaan yhdistymään, eikä se arvomaailmojen erilaisuuden takia ole mahdollistakaan ilman ulkoista uhkaa (mikä ei vaikuta todennäköiseltä).

      Mielestäni ihan hyvä että eri kulttuuripiirit liittyisivät yhteen. Aluksi se varmaan tarkoittaisi Espanjasta Tyynelle valtamerelle olevaa EUta, Kiinaa, USAta (joka ehkä imaisee Kanadan ja Meksikon), Japania, Kiinaa, Intiaa, Arabiaa (koko lähi-itä ja pohjois Afrikka), Afrikkaa ja Latinalaista Amerikkaa.

      Eurooppalaisella/länsimaisella kulttuurialueella on kyllä paljon laajenemisen varaa. Koko Amerikan manner ja Australia periaatteessa kuuluvat siihen, kuten myös Pohjois-Afrikka jos mokomat nyt rauhoittuisivat Islamin kanssa.

      Kiina, Intia ja Saharan eteläpuoleinen Afrikka nyt eivät kovin länsimaisia ole, joten nämä varmasti jäisivät vielä omiksi vallan keskuksikseen. Islamista on niin kovin paha sanoa. Meillä on valtavasti heidän kanssaan yhteistä, mutta tällä hetkellä mieluummin riidellään heidän fanaattisuutensa takia. Ehkä jonain päivänä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      101
      6409
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      82
      4905
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      104
      3169
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      3002
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2215
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1606
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      94
      1181
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      338
      1175
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1086
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      864
    Aihe