Kapitalismi takoo rahaa ihmisille, yrityksille ja valtioille.
Kapitalismi perustuu vapauteen ja ahkeruuteen.
Kapitalismi luo työpaikkoja ja ostovoimaa ihmisille.
Miksi sosialistit pyrkivät estämään työntekoa ja kaupankäyntiä?
Olkoon kauppa vapaata luoden aitoa hyvinvointia.
Kapitalismi on aitoa demokratiaa.
Kapitalismi toimii -Kiitos.
kapitalismin riemu
18
1796
Vastaukset
- remu
Raha ei ole mikään yksiselitteinen asia.
Markkinat tyrehdyttävät valinnanvapauden ja muuttavat tarjottavat tuotteet kaupallisten valtavirtojen mukaisiksi.
Jo monen vuosikymmenen ajan teollisuusmaissa jokaisen laskusuhdanteen jäljiltä on jäänyt pysyväksi likimain kaksinkertaisesti enemmän työttömyyttä kuin mitä oli taantumaan pudottaessa.
Tuloerojen kasvaessa ostovoima ensin kasautuu, sitten katoaa.
Suuri osa työntekijöistä on jonkin sortin sosialisteja. Vain kapitalistit tekevät luontevasti kauppaa ihmisten työvoimalla.
Mitään kauppaa koskaan ei ole solmimassa kahta henkilöä, joilla tosiasiassa olisi mahdollisuudet tehdä yhtä vapaita valintoja.
Kapitalismi on rahataloutta. Demokratia on mm. yhteiskunnallista läpinäkyvyyttä edellyttävä hallintojärjestelmä, jonka toteutumisen eräs keskeinen este on kapitalismi.
Kapitalismi ei ole koskaan toiminut. Sosialistinen valtiokapitalismi sortui, globaalikapitalismin vuoro on tulossa.
Ei kiittämistä.- kapitalisti
Kapitalismi toimii ja voi hyvin.
Sosialismi ei toiminut eikä tule toimimaankaan koskaan.
Sanotaan että asioilla on tapana järjestyä. Näin on käynyt historiassakin, jälleen on maailma vahvasti kapitalistisessa järjestyksessä lähes kautta maapallon.
Tämä on keskivertokansalaisen etu. - roimii
kapitalisti kirjoitti:
Kapitalismi toimii ja voi hyvin.
Sosialismi ei toiminut eikä tule toimimaankaan koskaan.
Sanotaan että asioilla on tapana järjestyä. Näin on käynyt historiassakin, jälleen on maailma vahvasti kapitalistisessa järjestyksessä lähes kautta maapallon.
Tämä on keskivertokansalaisen etu.Kapitalismi toimii ja voi hyvin. Ihmiset eivät.
Sosialismi oli yksi liberalismin muunnos. Leninismi ei toiminut. Voi olla että se mikä leninismissä oli sosialismia vaikuttaa omassa talousajattelussamme liberalismin perinteenä. Oma talousajattelumme on kriisissä ja reaalimaailmassa aaltoliikkeiden aallonpohjat kasvavat.
Mitä vahvempi on kapitalistinen järjestys sitä vahvempi jako rikkaisiin ja köyhiin.
Keskivertokansalaisen paikka kasvavien erojen maailmassa siirtyy koko ajan kohti janan köyhempää päätä. - 23123
roimii kirjoitti:
Kapitalismi toimii ja voi hyvin. Ihmiset eivät.
Sosialismi oli yksi liberalismin muunnos. Leninismi ei toiminut. Voi olla että se mikä leninismissä oli sosialismia vaikuttaa omassa talousajattelussamme liberalismin perinteenä. Oma talousajattelumme on kriisissä ja reaalimaailmassa aaltoliikkeiden aallonpohjat kasvavat.
Mitä vahvempi on kapitalistinen järjestys sitä vahvempi jako rikkaisiin ja köyhiin.
Keskivertokansalaisen paikka kasvavien erojen maailmassa siirtyy koko ajan kohti janan köyhempää päätä.23123213
- jotenkin
kapitalisti kirjoitti:
Kapitalismi toimii ja voi hyvin.
Sosialismi ei toiminut eikä tule toimimaankaan koskaan.
Sanotaan että asioilla on tapana järjestyä. Näin on käynyt historiassakin, jälleen on maailma vahvasti kapitalistisessa järjestyksessä lähes kautta maapallon.
Tämä on keskivertokansalaisen etu.toimivan, seuraus
http://www.utu.fi/agricola/nyt/arvos/tekstit/53.html
lyhyemmin
http://yliopistolehti.helsinki.fi/1998_11/kulttuuri.html#MARKKINADIKTARUURIN K�SIKIRJA - proo
roimii kirjoitti:
Kapitalismi toimii ja voi hyvin. Ihmiset eivät.
Sosialismi oli yksi liberalismin muunnos. Leninismi ei toiminut. Voi olla että se mikä leninismissä oli sosialismia vaikuttaa omassa talousajattelussamme liberalismin perinteenä. Oma talousajattelumme on kriisissä ja reaalimaailmassa aaltoliikkeiden aallonpohjat kasvavat.
Mitä vahvempi on kapitalistinen järjestys sitä vahvempi jako rikkaisiin ja köyhiin.
Keskivertokansalaisen paikka kasvavien erojen maailmassa siirtyy koko ajan kohti janan köyhempää päätä.Voi sinua roimii.
Kapitalismi on aitoa demokratiaa, kapitalismi on mm. liberalismia, konservatismia ja humanismia ynnä muita vapauden aatteita.
Sosialismi sen sijaan on kommunismin veli ja siten totalitarismia = diktatuuria. Näin ikävästi on aina lopulta käynyt kun sosialistit ovat saaneet (kaapanneet verisesti) vallan.
Kun harrastetaan kapitalistista politiikkaa on se keskimäärin hyödyksi koko kansalle.
Kapitalismissa = demokratiassa on vapaat vaalit, äänioikeus, puheoikeus, kokoontumisoikeus, yrittäjyyden oikeus ja muita oikeuksia ja etuja koko kansalla toisin kuin sosialistisissä järjestelmissä.
Kapitalismi luo AITOA vaurautta, hyvinvointia, edistystä ja ostovoimaa. Vapauden aate ihmisten puolesta.
Historia jo osoittaa kapitalismin täydellisen ylivertaisuuden sosialismiin ja siihen pohjautuviin aatteisiin.
Kommunismi on pääosin jo romahtanut toimimattomuuttaan ja pahuuttaan ja ylivoimainen enemmistö maailmasta vannoo kapitalismin nimeen, ymmärrettävästi.
ME voitimme =)
Vain kapitalismi on aitoa demokratiaa. - sosialismi
proo kirjoitti:
Voi sinua roimii.

Vain kapitalismi on aitoa demokratiaa.Sosialismi oli liberalismin veli ja siksi totalitarismia. Liberalismi on kapitalistisessa haarassaan kehittynyt niin että nyt voidaan puhua Speglerin ennustamasta rahan diktatuurista.
Rahan diktatuuri vaikuttaa verettömältä mutta sitähän se ei ole. Niissä maissa joissa IMF ja Maailmanpankki ovat toteuttaneet taloudellisia rakenneuudistuksiaan, ajautuminen yhteiskuntien sisäiseen hajoamiseen ja sisällissotiin on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Chossudovskyn kirjasta voit lukea esimerkkejä.
Kapitalismi on pääomia kasaavaa taloustoimintaa, ei sitä voi "harrastaa politiikkana". Kapitalisti kokoaa pääomia ja keinottelee niillä, politiikan, varsinkin demokraattisessa järjestelmässä pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista. Kapitalistinen liiketoiminta edellyttää salaisuuksia, demokratia taas järjestelmänä ei toimi ellei yhteiskunta ole läpinäkyvä.
Yksilönvapaudet ja kansalaisoikeudet ovat osa valistusajan perintöä, kuten liberalismikin. Yksilönvapaudet ja kansalaisoikeudet eivät toteudu koska emme pysty muotoilemaan sosiaalisia oikeuksia. Sen tehokkaana esteenä on liberalistinen talousajattelu.
Kapitalismi ei enää vuosikymmeniin ole tuottanut niinkään aitoa vaurautta ja hyvinvointia, vaan kuplarahaa. Vuonna 1970 noin 90% kaikesta rahasta omasi suoran kytkennän johonkin reaaliseen taloustapahtumaan, ja 10% oli rahaa jolla ostettiin ja myytiin rahaa itseään. Vuonna 1992 vain 5% rahasta omasi reaalitaloudellisen kytkennän, ja 95% oli spekulatiivista, keinottelurahaa. Kapitalismin suuri saavutus on se että raha virtaa ulos reaalitaloudesta, muuttuu numeeriseksi ja syntyy ja häviää kokonaan vailla yhteyksiä reaalitalouteen - toimien vain kuvitteellisten arvonmuodostustapahtumien kulisseissa. Tässä suhteessa kapitalismimme on saavuttamassa samanlaista itsetarkoituksellisen numerotalouden astetta joka sosialistimaidenkin taloustilastoissa vallitsi ennen kuin järjestelmä romahti.
Mitään "vapauden" aatetta ei ole. Vähintäänkin pitäisi määritellä tavoitellaanko vapautta jostakin vain vapautta johonkin. Liberalismin dynamiikalle on historiallisesti ollut ominaista irtiotto kaikesta mikä käsitetään "pakoiksi" - vapautta siis ensimmäisen kaavan mukaan. Siksi liberalismi on niin epäsosiaalinen aate. Tyypillinen taloustieteilijä on tunnevammainen, tyypillinen yrittäjä sosiopaatti.
Historia ei muuten osoita mitään. Tai jos osoittaa, sen täytyy olla hyvin kirjoitetua historiaa. Silloin se panee pelkäämään sitä että yhden liberalismin muunnelman (=sosialismin) sortuminen ennakoi myös toisen muunnelman (=kapitalismin) romahdusta. Tällainen pelko näyttää aiheelliselta.
Maailman 350 rikainta kapitalistia kirjaa omaisuutensa arvon yhtä suureksi kuin maailman kolmen miljardin köyhimmän, siis maailman köyhemmän puoliskon, koko yhteenlaskettu omaisuuden arvo. Kun kapitalistinen talous toimii, tämä ero koko ajan kasvaa. Ymmärrettävästi maailman ihmisten ylivoimainen enemmistö kiroaa kapitalismin nimeen.
ME voitimme? Ketkä ME? Voitimme MINKÄ? Mikä kilpailu on päättynyt? Niin kauan kuin liberalismi on voimissaan, se vaatii kilpailua. Sitten kun viimeinen vastustaja kaatuu, jää jäljelle YKSI joka voi sanoa: MINÄ voitin. Se on liberalismin tragedia. Elintasoerot kasvavat, yhä useammat putoavat yhteiskuntien ulkopuolelle, yhä kiristyvä kilpailu jäljellejääneiden keskuudessa.
Kovin pieneksi käy lopulta kansa, jos se on aitoa demokratiaa. - proo
sosialismi kirjoitti:
Sosialismi oli liberalismin veli ja siksi totalitarismia. Liberalismi on kapitalistisessa haarassaan kehittynyt niin että nyt voidaan puhua Speglerin ennustamasta rahan diktatuurista.

Kovin pieneksi käy lopulta kansa, jos se on aitoa demokratiaa."Me voitimme"
tarkoittaa sitä että kapitalismi/demokratia voitti taistelussa kommunismin. NL romahti yms. ihanaa.
Kommunismi/sosialismi ei toimi ja on haitaksi kaikille.
Vain kapitalismi on aitoa demokratiaa.
Kapitalismi toimii ja porskuttaa luoden ihmisille vaurautta ja hyvinvointia, työpaikkoja yms. - voitelimme
proo kirjoitti:
"Me voitimme"
tarkoittaa sitä että kapitalismi/demokratia voitti taistelussa kommunismin. NL romahti yms. ihanaa.
Kommunismi/sosialismi ei toimi ja on haitaksi kaikille.
Vain kapitalismi on aitoa demokratiaa.
Kapitalismi toimii ja porskuttaa luoden ihmisille vaurautta ja hyvinvointia, työpaikkoja yms."Me voitimme" tarkoittaa sitä, että N-liiton sortuessa maan yksityistivät samat ihmiset, jotka olivat pyörittäneet neuvostojärjestelmää.
NL ei romahtanut, itse asiassa ei tapahtunut käytännössä mitään. Samat rattaat pyörivät ja kasaavat varallisuutta kuin ennenkin, joillekin asioille annettiin vain uusi nimi. Joitakin ulkomaisia tahoja on tullut saaliinjaolle.
Kommunismin tai sosialismin toimiminen tai toimimattomuus on toistaiseksi avoin kysmys. N-liitossa kyse oli leninismin pohjalle rakennetusta valtiokapitalismista.
Kapitalismi tuhoaa markkinataloutta ja demokratiaa parhaansa mukaan, kasvattaa tulo- ja varallisuuskuiluja, ja jokaisen laskusuhdanteen ja laman jäljiltä uudi nousu ei koskaan korjaa tilannetta edes entiselleen, vaan jättää enemmän työttömyyttä kuin mitä oli laskukauden alkaessa.
Yksinkertaisia faktoja. Liian monimutkaisia jollekulle? - Aleksi
proo kirjoitti:
"Me voitimme"
tarkoittaa sitä että kapitalismi/demokratia voitti taistelussa kommunismin. NL romahti yms. ihanaa.
Kommunismi/sosialismi ei toimi ja on haitaksi kaikille.
Vain kapitalismi on aitoa demokratiaa.
Kapitalismi toimii ja porskuttaa luoden ihmisille vaurautta ja hyvinvointia, työpaikkoja yms.ihmetyttää että mistä tuollainen tarve julistaa "omaa" ideologiaansa? Mitä tarkoittaa kapitalismi toimii? Mikä on aitoa demokratiaa? Olisi myös hyvä, jos kykenisit selittämään tämän sellaisessa maailmassa missä ei olisi oppositiota, miten sellaisessa maailmassa voisi olla aitoa demokratiaa sekä toimiva kapitalismi? Onko muutos pysähtynyt, vai luuletko että tämä aito demokratia tulee vielä särkymään tulevaisuudessa tai että kapitalismi menettää kykynsä toimintaan, joskus tulevaisuudessa? Keskusteluun osallistumiseen voi olla monia eri motiiveja, mutta mitä vihan ja tarkoituksen hakuisen riidan haastamisen, eli ideologisen julistuksen tarkoitus todella on?
Olisi vielä hauska kuulla miten kutsuisit itseäsi ideologisesta näkökulmasta katsottuna, sillä kaikki sosialistit voivat kutsua itseään sosialistiksi kuten myös kommunistit, mutta kapitalistiksi voivat itseään kutsua vain harvat, vaikka monet kannattavakin kapitalismia? - proo
voitelimme kirjoitti:
"Me voitimme" tarkoittaa sitä, että N-liiton sortuessa maan yksityistivät samat ihmiset, jotka olivat pyörittäneet neuvostojärjestelmää.
NL ei romahtanut, itse asiassa ei tapahtunut käytännössä mitään. Samat rattaat pyörivät ja kasaavat varallisuutta kuin ennenkin, joillekin asioille annettiin vain uusi nimi. Joitakin ulkomaisia tahoja on tullut saaliinjaolle.
Kommunismin tai sosialismin toimiminen tai toimimattomuus on toistaiseksi avoin kysmys. N-liitossa kyse oli leninismin pohjalle rakennetusta valtiokapitalismista.
Kapitalismi tuhoaa markkinataloutta ja demokratiaa parhaansa mukaan, kasvattaa tulo- ja varallisuuskuiluja, ja jokaisen laskusuhdanteen ja laman jäljiltä uudi nousu ei koskaan korjaa tilannetta edes entiselleen, vaan jättää enemmän työttömyyttä kuin mitä oli laskukauden alkaessa.
Yksinkertaisia faktoja. Liian monimutkaisia jollekulle?Sosialistinen/kommunistinen neuvostoliitto romahti toimimattomuuttaan. Syy valtion romahtamiseen todellakin oli vasemmistolainen toimimaton politiikka, naurettavaa tuoda edes esiin mitään sanaa valtiokapitalismi neuvostoliiton yhteydessä.
Se oliko kyseessä sosialismi vai kommunismi (tai stalinismi, leninismi yms) on yksi hailee, molemmat kun ovat toistensa veljesaatteita ja toimimattomia. Samasta (mädästä) puusta veistettyjä siis.
Toki nyky venäjäkin on kurja paikka. Aika heikkoa ponnistaa kapitalismiin/demokratiaan kun takana on verinen, diktatuurinen, kommunistinen tausta...ja 30% kannattaa yhä venäjällä kommunismia. Heikolta näyttää.
SE kylläkin on historiasta havaittu että kommunismi ja sosialismi eivät todellakaan toimi. Tästä onneksi on maailman ihmisten enemmistö yhtä mieltä.
Fiksut havaitsivat sosialismin toimimattomuuden jo kun sen teorioita ruvettiin esittelemään.
Kapitalismi on aitoa demokratiaa joka luo hyvinvointia ja vapautta. - proo
Aleksi kirjoitti:
ihmetyttää että mistä tuollainen tarve julistaa "omaa" ideologiaansa? Mitä tarkoittaa kapitalismi toimii? Mikä on aitoa demokratiaa? Olisi myös hyvä, jos kykenisit selittämään tämän sellaisessa maailmassa missä ei olisi oppositiota, miten sellaisessa maailmassa voisi olla aitoa demokratiaa sekä toimiva kapitalismi? Onko muutos pysähtynyt, vai luuletko että tämä aito demokratia tulee vielä särkymään tulevaisuudessa tai että kapitalismi menettää kykynsä toimintaan, joskus tulevaisuudessa? Keskusteluun osallistumiseen voi olla monia eri motiiveja, mutta mitä vihan ja tarkoituksen hakuisen riidan haastamisen, eli ideologisen julistuksen tarkoitus todella on?
Olisi vielä hauska kuulla miten kutsuisit itseäsi ideologisesta näkökulmasta katsottuna, sillä kaikki sosialistit voivat kutsua itseään sosialistiksi kuten myös kommunistit, mutta kapitalistiksi voivat itseään kutsua vain harvat, vaikka monet kannattavakin kapitalismia?Kapitalismi = demokratia, näin se menee.
Valtioissa joissa on demokratia, vapaat vaalit on kansan valintana kapitalismi. Näin on lähes kaikissa maailman valtioissa.
Demokratiaan kuuluu myös oppositio. Kapitalistit hyväksyvät tämän täysin vapauden aatteen kannattajia kun ovat.
Sen sijaan sosialistisissa valtioissa ei sallittu oppositiota. Sosialismi kun ei ole demokratiaa.
Lukekaa historiaa, sieltä faktat löytyvät.
Kapitalismi toimii ja tulee jatkossakin jatkamaan maailman pääideologiana. Ikuisesti kenties, mitään haastajaa ei ole näköpiirissä.
Toki kutsun itseäni kapitalistiksi. Voisi myös sanoa että kaikki ne ihmiset jotka eivät ole sosialisteja (tms.) ovat kapitalisteja. Tämä pitää paikkansa hyvin pitkälti kautta koko maailman. Miettikääpä.
Ylistän kapitalismia koska se perustuu demokratiaan, vapauteen ja yksilönvapauteen.
Se on hyväksi koko ihmiskunnalle toisin kuin sosialismi joka on kuin syöpä yhteiskunnassamme.
Tämä on historiasta jo havaittu, esim. neuvostoliitto yms. - jako
proo kirjoitti:
Kapitalismi = demokratia, näin se menee.
Valtioissa joissa on demokratia, vapaat vaalit on kansan valintana kapitalismi. Näin on lähes kaikissa maailman valtioissa.
Demokratiaan kuuluu myös oppositio. Kapitalistit hyväksyvät tämän täysin vapauden aatteen kannattajia kun ovat.
Sen sijaan sosialistisissa valtioissa ei sallittu oppositiota. Sosialismi kun ei ole demokratiaa.
Lukekaa historiaa, sieltä faktat löytyvät.
Kapitalismi toimii ja tulee jatkossakin jatkamaan maailman pääideologiana. Ikuisesti kenties, mitään haastajaa ei ole näköpiirissä.
Toki kutsun itseäni kapitalistiksi. Voisi myös sanoa että kaikki ne ihmiset jotka eivät ole sosialisteja (tms.) ovat kapitalisteja. Tämä pitää paikkansa hyvin pitkälti kautta koko maailman. Miettikääpä.
Ylistän kapitalismia koska se perustuu demokratiaan, vapauteen ja yksilönvapauteen.
Se on hyväksi koko ihmiskunnalle toisin kuin sosialismi joka on kuin syöpä yhteiskunnassamme.
Tämä on historiasta jo havaittu, esim. neuvostoliitto yms.Noin se ei mene. Jos menisikin, kiva olisi. Mutta kun ei mene.
Kapitalismi ja reaalisosialismi ovat samalla puolella. Ne ovat molemmat varallisuutta harvojen käsiin kasaavia järjestelmiä. Kapitalismissa kootut varallisuudet muuttuvat niumeerisluonteiksiksi keinottelurahoiksi, sosialismissa ne muuttuivat mauttomiksi ylellisyystavaroiksi, katinkullaksi. Molemmilla on yhtä vähän reaalitaloudellista käyttöä. Maailmassa on tälläkin hetkellä viisikymmenkertainen määrä rahaa (raha-arvoja) reaalitaloudelliseen tapahtumiseen nähden, mutta näillä rahoilla ei voida parantaa reaalitaloutta. Jokainen velkaannutettu valtio, jokainen köyhä kaupunki kituvine terveys- ja sosiaalitoimineen, jne, voitaisiin koska tahansa pelastaa, jos rahat keinottelutaloudesta voitaisiin ottaa käyttöön. Jokaista pennejä venyttävää ja vyötään kiristävää talousyksikköä vastaa rahatalouden puolella viisikymmenkertaisesti sen budjetin suuruinen "varjoraha". Se on vain sitä kapitalistista rahaa, sillä ei maailmaa paranneta.
Kun toisella puolella rintamaa ovat siis kapitalismi ja sosialismi, toiselle puolelle voidaan asettaa markkinatalous ja demokratia. Niillä vain ei ole, kuten sanottu, mitään mahdollisuuksia toimia tässä kapitalistisessa maailmassa.
Tuo kahtiajako, jota asemiinsa jämähtäneet antikommunistit itseensä tyytyväisinä hiplaavat, siis jako kapitalismi - kommunismi, ei ole koskaan ollut todellinen jako. Todellinen jakolinja on aina kulkenut rahatalouden ja reaalitalouden, eli kapitalismin ja markkinatalouden välillä. - romahtaa
proo kirjoitti:
Sosialistinen/kommunistinen neuvostoliitto romahti toimimattomuuttaan. Syy valtion romahtamiseen todellakin oli vasemmistolainen toimimaton politiikka, naurettavaa tuoda edes esiin mitään sanaa valtiokapitalismi neuvostoliiton yhteydessä.
Se oliko kyseessä sosialismi vai kommunismi (tai stalinismi, leninismi yms) on yksi hailee, molemmat kun ovat toistensa veljesaatteita ja toimimattomia. Samasta (mädästä) puusta veistettyjä siis.
Toki nyky venäjäkin on kurja paikka. Aika heikkoa ponnistaa kapitalismiin/demokratiaan kun takana on verinen, diktatuurinen, kommunistinen tausta...ja 30% kannattaa yhä venäjällä kommunismia. Heikolta näyttää.
SE kylläkin on historiasta havaittu että kommunismi ja sosialismi eivät todellakaan toimi. Tästä onneksi on maailman ihmisten enemmistö yhtä mieltä.
Fiksut havaitsivat sosialismin toimimattomuuden jo kun sen teorioita ruvettiin esittelemään.
Kapitalismi on aitoa demokratiaa joka luo hyvinvointia ja vapautta.Sosialistinen/kommunistinen neuvostoliitto romahti toimimattomuuttaan. Syy valtion romahtamiseen todellakin valtiokapitalismi neuvostoliiton yhteydessä.
Se oliko kyseessä sosialismi vai kommunismi on yksi hailee, molemmat ovat liberalismin lahkoja kuten kapitalismikin. Samasta (mädästä) puusta veistettyjä siis.
Toki nyky Amerikkakin on kurja paikka. Kapitalismilla kun takanaan on verinen, diktatuureja maailmalle pystyttänyt ja niitä tukenut tausta. Siitä taitaa olla mahdoton enää lähteä kohti toimivaa markkinataloutta ja demokratiaa ponnistamaan.
Kun sosialismin teorioita ruvettiin esittämään, se oli tulosta siitä että siksut olivat jo havainneet kapitalismin toimimattomuuden.
Kapitalismilla ei ole mitään tekemistä sen enempää markkinatalouden kuin aidon demokratiankaan kanssa. Se luo vain kuplarahaa, hyvinvointia ja vapautta vain hyvin harvoille. - proo
jako kirjoitti:
Noin se ei mene. Jos menisikin, kiva olisi. Mutta kun ei mene.
Kapitalismi ja reaalisosialismi ovat samalla puolella. Ne ovat molemmat varallisuutta harvojen käsiin kasaavia järjestelmiä. Kapitalismissa kootut varallisuudet muuttuvat niumeerisluonteiksiksi keinottelurahoiksi, sosialismissa ne muuttuivat mauttomiksi ylellisyystavaroiksi, katinkullaksi. Molemmilla on yhtä vähän reaalitaloudellista käyttöä. Maailmassa on tälläkin hetkellä viisikymmenkertainen määrä rahaa (raha-arvoja) reaalitaloudelliseen tapahtumiseen nähden, mutta näillä rahoilla ei voida parantaa reaalitaloutta. Jokainen velkaannutettu valtio, jokainen köyhä kaupunki kituvine terveys- ja sosiaalitoimineen, jne, voitaisiin koska tahansa pelastaa, jos rahat keinottelutaloudesta voitaisiin ottaa käyttöön. Jokaista pennejä venyttävää ja vyötään kiristävää talousyksikköä vastaa rahatalouden puolella viisikymmenkertaisesti sen budjetin suuruinen "varjoraha". Se on vain sitä kapitalistista rahaa, sillä ei maailmaa paranneta.
Kun toisella puolella rintamaa ovat siis kapitalismi ja sosialismi, toiselle puolelle voidaan asettaa markkinatalous ja demokratia. Niillä vain ei ole, kuten sanottu, mitään mahdollisuuksia toimia tässä kapitalistisessa maailmassa.
Tuo kahtiajako, jota asemiinsa jämähtäneet antikommunistit itseensä tyytyväisinä hiplaavat, siis jako kapitalismi - kommunismi, ei ole koskaan ollut todellinen jako. Todellinen jakolinja on aina kulkenut rahatalouden ja reaalitalouden, eli kapitalismin ja markkinatalouden välillä.Kapitalismi on markkinatalous. Tämän tietää kaikki.
Edelleen toki pätee siis jako oikeisto = kapitalistit vs. vasemmisto = sosialistit.
Turha sotkea pakkaa väittäen etteikö kapitalismi olisi markkinatalous.
Kapitalismi on onnellisesti tuhonnut vihollisensa eli kommunismin/sosialismin/reaalisosialismin.
Eläköön kapitalismi = markkinatalous = demokratia. - sekaisin
proo kirjoitti:
Kapitalismi on markkinatalous. Tämän tietää kaikki.
Edelleen toki pätee siis jako oikeisto = kapitalistit vs. vasemmisto = sosialistit.
Turha sotkea pakkaa väittäen etteikö kapitalismi olisi markkinatalous.
Kapitalismi on onnellisesti tuhonnut vihollisensa eli kommunismin/sosialismin/reaalisosialismin.
Eläköön kapitalismi = markkinatalous = demokratia.Vaikka samahan se on siltä osin että samaa paskaa on mm paketeissa
Kapitalismi = reaalisosialismi
Kapitalismi = rahatalous
Markkinatalous = reaalitalous
Reaalitalous = työ
Kaikkihan tuon kohta tietää, vaikka vielä se saattaa olla vain enempi valveutuneiden tietoa.
Jakoa oikeistoon ja vasemmistoon ei ole ollut tosiasiassa koskaan eikä varsinkaan viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ollenkaan.
Liponen esimerkiksi oli kolmekymmentävuotta sitten niin punaniskainen änkyrävasemmistodemari kuion olla ja voi, ja nyt hän on kaikkien maan kapitalistien lellikkipoju. Mikä Lipposessa on muuttunut? Ei mikään todellinen. Vain uusia nimilappuja on liimattu entisten asenteiden päälle.
Läntinen järjestelmä muuten ei tuhonnut itäistä järjestelmää. Se on asia jonka todella tietää kaikki. Reaalisosialismi otti ja romahti ihan omaan mahdottomuuteensa. Viimeiseen saakka se osoitti taloustilastoissaan hyviä tunnuslukuja. Samoin tekee oma globaalikapitalismimme. Silläkin rupeaa olemaan kuset housussa, päätellen siitä että jopa IMF pyörtää julkilausumissaan harrastamansa reaalikapitalismin ja esittää, että vain yksityistämistä välttämällä ja julkistalouksien roolia elvyttämällä mm. lapsikuolleisuus ja köyhyys voidaan saada kuriin.
Demokratiasta ei kannata puhua samalla vuosikymmenellakään kuin kapitalismista. Yhteiskunnan läpinäkymättömyys ja liikesalaisuuksien ehdoton koskemattomuus ovat kapitalismin perustavanlaatuisia toimintaedellytyksiä. Yhteiskunnan läpinäkyvyys taas on demokratian ensimmäinen ehto.
Lue enemmän, luulet vähemmän. - suljettaneen..
sekaisin kirjoitti:
Vaikka samahan se on siltä osin että samaa paskaa on mm paketeissa

Lue enemmän, luulet vähemmän.piakkoin ?
>Demokratiasta ei kannata puhua samalla vuosikymmenellakään kuin kapitalismista. Yhteiskunnan läpinäkymättömyys ja liikesalaisuuksien ehdoton koskemattomuus ovat kapitalismin perustavanlaatuisia toimintaedellytyksiä. Yhteiskunnan läpinäkyvyys taas on demokratian ensimmäinen ehto.>
“
... could become as important a journalistic tool
as the Freedom of Information Act.
„
— Time Magazine
Wikileaks
global defense of sources and press freedoms, circa now—
Thursday 21 February, 2008
Have documents the world needs to see?
>> We protect your identity while maximizing political impact
- todella
>takoo rahaa ihmisille>...???
http://www.rauhanpuolustajat.fi/chomsky/artikkelit/zapatista.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6528005Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672293Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332209- 1471788
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271280Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111173Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65853Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7760