Jenkit ryöstöretkellä

Tämän viikon tekniikka&talous -lehdessä haastateltu yritysjohtaja kertoo, että jenkit estävät muiden kuin liittolaistensa menemisen neuvottelemaan jälleenrakennusurakoista irakiin. Valitettavasti tuo paljastaa selkeästi syyn, miksi jenkit irakiin menivät; tuhotakseen maan infrastruktuurin, mikä sotilaallisen menestyksen kannalta oli lähes merkityksetöntä, jotta saavat aikaiseksi 1000-1500 miljardin jälleenrakennustarpeen. Tuhot tehtiin siis vain ja ainoastaan sen vuoksi, että saadaan tarve rakentaa maa uudelleen, ei sotilasmenestyksen vuoksi. Tuo tarpeeton tuhoaminen itsessään on jo osoitus siitä, että omat, ahneet ja itsekkäät intressit olivat sodan syynä. Tämän käsityksen vahvistaa se, että USA ei päästä muita jälleenrakennusbisnekseen eikä öljynjalostussopimusten tekoon. Tämän päivän kolonialismia ja siirtomaapolitiikkaa siis.

Tuollainen toiminta ei meikäläisenkaltaista perusinsinööriä ja -kapitalistia suutuuta ainoastaan moraalittomuutensa vuoksi, vaan myös sen vuoksi että markkinatalouden ei anneta toimia vapaasti. USA:n toiminta on hyvin lähellä kommunistidiktatuurien toimintaa. Markkinatalouden kannattajana olisin nähnyt mielelläni sen, että Irakiin pääsisi kaikki halukkaat kilpailemaan bisneksistä. Nyt kuitenkin käy niin, että ulkomaalaiset bisnesmiehet pääsevät maahan vasta, kun bisnekset on jaettu. Tämä sotii syvästi vapaata markkinataloutta vastaan!!!
22815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

paskan jauhanta kommari.

Äänestä
  • järkevää idiootti. Minä olen kunnon kapitalisti ja ennen kaikkea markkinatalouden kannattaja. Jenkit ovat tässä maailmassa yksi pahimmista markkinatalouden esteistä. Kiinakaan ei kommunistimaana estä markkinataloutta, vaan on siinä innolla mukana. Jenkit kaikkine rajoituksineen estävät markkinoita toimimasta parhaansa mukaan. Joten mene sinä kommunisti suojatyöpaikkaasi, jonka minäkin veroillani kustannan ja ole hiljaa, kun ei ole mitään sanottavaa!

    Äänestä

  • Viisas kirjoitti:

    järkevää idiootti. Minä olen kunnon kapitalisti ja ennen kaikkea markkinatalouden kannattaja. Jenkit ovat tässä maailmassa yksi pahimmista markkinatalouden esteistä. Kiinakaan ei kommunistimaana estä markkinataloutta, vaan on siinä innolla mukana. Jenkit kaikkine rajoituksineen estävät markkinoita toimimasta parhaansa mukaan. Joten mene sinä kommunisti suojatyöpaikkaasi, jonka minäkin veroillani kustannan ja ole hiljaa, kun ei ole mitään sanottavaa!

    Hei paskaako sinne päästää noita jotka vastusti tota sotaa. Painukoot kellareihin edelleen piiloon. Et säkääm n päästä taloasi remontoimaan semmosta joka vastusti ensiksi sen rakentamista.

    Äänestä

  • Joonas kirjoitti:

    Hei paskaako sinne päästää noita jotka vastusti tota sotaa. Painukoot kellareihin edelleen piiloon. Et säkääm n päästä taloasi remontoimaan semmosta joka vastusti ensiksi sen rakentamista.

    en mä kyllä päästäis sellastakaan rakentamaan taloani, joka sen ensiks olis hajottanut .)

    Äänestä

  • Joonas kirjoitti:

    Hei paskaako sinne päästää noita jotka vastusti tota sotaa. Painukoot kellareihin edelleen piiloon. Et säkääm n päästä taloasi remontoimaan semmosta joka vastusti ensiksi sen rakentamista.

    Minä kannatan vapaata markkinataloutta. Irakin markkinoille pääsemiseksi ei pitäisi olla estettä minkään maalaisille yrityksille. Muu on sossujen suunnitelmatalousmeininkiä. Hemmetin Bush on oikein markkinatalouden tulppa, estää vapaata kilpailua ja markkinoiden toimintaa minkä ehtii.

    Äänestä

Taidat olla ajatuskuperkeikkojen mestari. Niin että "USA:n toiminta on hyvin lähellä kommunistidiktatuurien toimintaa"?

Voi kamala niitä jenkkejä!

Äänestä
  • Mietipäs ite uudestaan. USA:n toiminta on hyvin lähellä kommunistidiktatuurien toimintaa talousmielssä, ainakin Irakissa. Suunnitelmataloutta, jossa hommat jaetaan omien kesken, ei puhettakaan markkinataloudesta. USA on muutenkin sellainen änkyrä maailmankaupassa, että oksat pois. Keksii milloin mitäkin metkuja esim. suomalaisen paperi- ja konepajateollisuuden kaupan esteiksi, tiedän kun läheltä seuraan. Kannatan vapaata markkinataloutta ja sen suhteen USA on melkoinen tulppa!

    Äänestä

  • Diktatuuri mikä diktatuuri. Etuliitteet on yhdentekeviä. Mikä demokratia se on missä pressa valitaan arvalla, kansa säikytellään terrorismilla ja demokraattinen pyssy pitää olla jokaisen tyynyn alla.

    Äänestä

Bush suosii sitä, että muualla maailmassa on vapaa kauppa ja asettaa itse hirveitä tuontitulleja ja rajoituksia, sekä omii itselleen jälleenrakennusurakat. haiskahtaa koko homma

Äänestä
  • Jenkit on vapaan markkinatalouden yksi pahmimpia tulppia! Ei ole asiaa Irakiin markkinatalouden mekanismeilla, ei pääse tarjoamaan urakoita eikä tekemään bisnestä.

    Äänestä

  • Viisas kirjoitti:

    Jenkit on vapaan markkinatalouden yksi pahmimpia tulppia! Ei ole asiaa Irakiin markkinatalouden mekanismeilla, ei pääse tarjoamaan urakoita eikä tekemään bisnestä.

    SEN HINTANA, ETTÄ USA PITÄÄ MAAILMAA PYSTYSSÄ TÄYTYY SAADA TULOJA. MUUTEN SEN HOMMAN TULEVAISUUDESSA HOITAA JOKU MUU JA SIINÄ EI OLE MIONTAA HYVÄÄ MALLIMAATA VAIHTOEHTOISINA.

    Äänestä

  • MUTTA TOISAALTA ASIA ON MYÖS kirjoitti:

    SEN HINTANA, ETTÄ USA PITÄÄ MAAILMAA PYSTYSSÄ TÄYTYY SAADA TULOJA. MUUTEN SEN HOMMAN TULEVAISUUDESSA HOITAA JOKU MUU JA SIINÄ EI OLE MIONTAA HYVÄÄ MALLIMAATA VAIHTOEHTOISINA.

    Jos maailman pystyssä pysyminen olisi USAsta kiinni, niin olis se kyllä ollut nurin jo kauan sitten. Eiköhän tuo pysyne pitämättäkin. :)

    Äänestä

  • voivoi kirjoitti:

    Jos maailman pystyssä pysyminen olisi USAsta kiinni, niin olis se kyllä ollut nurin jo kauan sitten. Eiköhän tuo pysyne pitämättäkin. :)

    ARE YOU BLIND?

    Äänestä

  • PITÄMÄTTÄKIN kirjoitti:

    ARE YOU BLIND?

    OHI.

    Äänestä

  • PITÄMÄTTÄKIN kirjoitti:

    ARE YOU BLIND?

    No. How about you?

    Äänestä

  • TERRORISMIN VASTAINEN TAISTELU kirjoitti:

    OHI.

    Eikä usan konsteilla lopukaan.

    Äänestä

  • MUTTA TOISAALTA ASIA ON MYÖS kirjoitti:

    SEN HINTANA, ETTÄ USA PITÄÄ MAAILMAA PYSTYSSÄ TÄYTYY SAADA TULOJA. MUUTEN SEN HOMMAN TULEVAISUUDESSA HOITAA JOKU MUU JA SIINÄ EI OLE MIONTAA HYVÄÄ MALLIMAATA VAIHTOEHTOISINA.

    Kuinka joku voi olla noin tyhmä tai hyväuskoinen?!!

    Äänestä

  • TERRORISMIN VASTAINEN TAISTELU kirjoitti:

    OHI.

    nimittäin terrorismin aika ei ole joillakin alkanutkaan. esim. suomi ja sveitsi, samoin kanada eivät ole joutuneet terrorin kohteeksi. miksi on näin, ne tietävät, jotka ymmärtävät..

    Äänestä

Aivan oikein, tekiväthän jenkit sen työn jota jokainen toivoi, mutta eivät uskaltaneet itse mennä (oman siirtolaisvähemmisönsä takia) mukaan. Viittaan tässä Saksaan ja erityisesti Ranskaan!

Siis jälleenrakennus jenkeille ja heidän valvomilleen yrityksille. Lohkeaa sieltä paloja Suomellekin, uskokaa pois!

Äänestä
  • Markkinatalous ei noin toimi, mutta jenkithän muutenkin tulppaa markkinataloutta minkä ehtivät, hemmetin kommunsimin manttelin perijät pakko-ohjattuine talouksineen. Suomelle ei lohkea mitään, sen tietävät jo suomalaiset yritykset ja ovat lehdistössä kertoneetkin (mm taloussanomat)

    Äänestä

  • Viisas kirjoitti:

    Markkinatalous ei noin toimi, mutta jenkithän muutenkin tulppaa markkinataloutta minkä ehtivät, hemmetin kommunsimin manttelin perijät pakko-ohjattuine talouksineen. Suomelle ei lohkea mitään, sen tietävät jo suomalaiset yritykset ja ovat lehdistössä kertoneetkin (mm taloussanomat)

    on todella mielenkiintoinen tapa hoitaa taloutta, varmasti Venäjä ottaa oppia kun urakat Tsetsheniassa jaetaan, näin pitää kaikkien isoisten menetellä, pikkumaat paskaksi ja omat urakoijat kunnostamaan samalla pikkumaiden omaisuus takavarikkoon kustannuksia varten, ideahan on aivan kuin takavuosien ryöst.. korjaan ristiretkillä.

    Äänestä

On se nyt niin moneen kertaan todistettu ja sanottu. "Puolueeton ja riippumaton" perässähiihtäjämedia vaikenee, ettei suomi-neidolle tulisi vaikeuksia.

voisi koko neito joutua bushin epäsuosioon

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Viisas kirjoitti:

Tämän viikon tekniikka&talous -lehdessä haastateltu yritysjohtaja kertoo, että jenkit estävät muiden kuin liittolaistensa menemisen neuvottelemaan jälleenrakennusurakoista irakiin. Valitettavasti tuo paljastaa selkeästi syyn, miksi jenkit irakiin menivät; tuhotakseen maan infrastruktuurin, mikä sotilaallisen menestyksen kannalta oli lähes merkityksetöntä, jotta saavat aikaiseksi 1000-1500 miljardin jälleenrakennustarpeen. Tuhot tehtiin siis vain ja ainoastaan sen vuoksi, että saadaan tarve rakentaa maa uudelleen, ei sotilasmenestyksen vuoksi. Tuo tarpeeton tuhoaminen itsessään on jo osoitus siitä, että omat, ahneet ja itsekkäät intressit olivat sodan syynä. Tämän käsityksen vahvistaa se, että USA ei päästä muita jälleenrakennusbisnekseen eikä öljynjalostussopimusten tekoon. Tämän päivän kolonialismia ja siirtomaapolitiikkaa siis.

Tuollainen toiminta ei meikäläisenkaltaista perusinsinööriä ja -kapitalistia suutuuta ainoastaan moraalittomuutensa vuoksi, vaan myös sen vuoksi että markkinatalouden ei anneta toimia vapaasti. USA:n toiminta on hyvin lähellä kommunistidiktatuurien toimintaa. Markkinatalouden kannattajana olisin nähnyt mielelläni sen, että Irakiin pääsisi kaikki halukkaat kilpailemaan bisneksistä. Nyt kuitenkin käy niin, että ulkomaalaiset bisnesmiehet pääsevät maahan vasta, kun bisnekset on jaettu. Tämä sotii syvästi vapaata markkinataloutta vastaan!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu