apostoli on tänään yhtä vihattu, kuin oli omana aikanaan. Kirjanoppineet ja fariseukset syyttivät häntä jos mistä ja olivat aina valmiit pieksämään ja tuomitsemaan hänet kidutuksiin ja vankiloihin.
Jeesus näytti voimana Paavalille ja Paavalissa. Vankilan kahleetkaan eivät Paavalia pidättäneet. Paavali kiitti vankilassakin olessaan ja iloitsi siitä, että hän saa kärsiä Jeesuksen tavoin uskon tuomisesta maailmaan. Vankilan kahleet ja ovet avautuivat kiittävän Paavalin edessä, mutta Paavali ei osoittanut koskaan kostamisen tarvetta, vaan sääli vankilan vartioita ja puhui heille ELÄMÄN SANAA, sillä Paavalin tehtävä oli pitää tarjolla tätä kallista Sanaa.
Jeesus näytti voimana Paavalille ja Paavalissa. Vankilan kahleetkaan eivät Paavalia pidättäneet. Paavali kiitti vankilassakin olessaan ja iloitsi siitä, että hän saa kärsiä Jeesuksen tavoin uskon tuomisesta maailmaan. Vankilan kahleet ja ovet avautuivat kiittävän Paavalin edessä, mutta Paavali ei osoittanut koskaan kostamisen tarvetta, vaan sääli vankilan vartioita ja puhui heille ELÄMÄN SANAA, sillä Paavalin tehtävä oli pitää tarjolla tätä kallista Sanaa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Paavali oli uskovainen, jonka opetuksia monet tietämättömät vääristelivät omaksi kadotuksekseen ja tämä sama jatkuu täälläkin tänään.
Eräs täällä kirjoitteleva vääristelee Raamatun sanomaa mielinmäärin.
jonkin verran tämän Yakovin kirjoituksia ja niissä hän kyllä kirjoitti Sanan mukaisesti. Tämä Yokov ei kylläkään hyväksy minua koska minä olen lapsena kastettu ja suorastaa taitaa tuomita minut, mutta jos ihmisellä on usko, niin eiköhän nuo kastekiistat tule josku parannuksen alle, eli eiköhän omatunto ala puhua rakkaudenlaista.
Mikään ihmien oma teko ei määrää pelastusta, sillä pelastus annetaan yksin Jumalalta, eli Jumala ei jättänyt mitään ymmärryksemme varaan ja jos niin joku luulee, niin tulee kyllä pettymään sen luulonsa kanssa.
että mikä tässä Yakovissa on sellaista, mikä näyttäisi monia saavan ajattelemaan, että hän on ekyttäjä tai eksynyt?
Paavali varoitti kristittyjen joukkoon luikertaneista juutalaisista jotka toivat väärää opetusta tullessaan. Alkuseurakunnassa he olivat kristinuskon suurin varoitteluja saanut ryhmä ja oli varoituksissa nimenomaan uskoon kohdentuvista vääristä mielipiteistä kyse.
Mielipiteiden kirjon hyväksyjät uskonasioihin ovat eri asialla kuin se mitä apostolit opettivat.
Ettekö huomaa, että apostolit eivät suvainneet vääriä opetuksia niinkuin nyt monet jopa puolustellen ehdöttavat.
jotka pyrkivät sitomaan Jeesuksen vapauttamat lain alle ja näitä on aina ollut ja tulee olemaan loppuun asti.
Paavali todisti rakkauden täyttäneen lain ja kertoi, että joka uskoo tähän rakkauteen, eli Jumalan Sanaan, eli Jeesukseen saa tulla vapautetuksi, sillä rakkaudessa ja totuudessa ei ole sidonnaisuuksia, eikä omia tekoja, vaan on vain ilo elää täytetyssä laissa ja ilo rakastaa, eli ilo elää Jumalan Tahdossa, jonka Jeesuksen uhrityö oikeutti Häneen uskovalle.
Paavali ei kumonnut lakia, kuten monet väittävät, vaan sanoo, että laki ja käskysana ovat pyhiä ja hyviä. Paavali opetti samoin, kuin Jeesus, että rakkaus on laintäyttymys, mutta tätä ei käsitä muut, kuin uskovaiset.
Suurin vaara tänä päivänä on menettää rakkaus, sillä jokaisen käskyn päämäärä on rakkaus.
Miten tämä väärä juutalaisuus koskettaa mielestäsi tätä Yakovia?
Hänelle tavat ja rituaalit ovat tärkeitä kuten juutalaisuudelle yleensäkin.
juutalaisuus pyrkii sitomaan uskoa "papiston johtoon".
Heille yksilölle ei voi antaa itsestään ja teoistaan vastuuta ilman kontrollia.
Tämä Yakov ei voi sietää sitä, että ihminen olisi suoraan omantunnon vastuullinen Jumalalleen.
Johanneskin korostaa Pyhän Hengen osuutta ohi välimiesten.
1.Joh.
2:27 Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
uskovia koko matkan ajan. Eli lapsiuskovainen on vielä paimenien ja pappien opetuksen tarpeessa, mutta kasvun myötä hän tarvitsee vain Pyhän Hengen jodatusta, eli Pyhä Henki opettaa Jumalan omia muistuttaen Sanasta ja kasvanut ei enää tarvitse välimiehiä, sillä usko Sanaan pitää huolen uskollisuudesta ja tämän saa aikaiseksi Pyhän Hengen voima.
Kavun tietää tapahtuneen, kun on tullut rakastavaksi, vapaaksi ja iloiseksi ja rauha on kaiken keskellä läsnä, mutta jos nämä hyvät Hedelmät eivät ole vielä saavuttaneet täyttä mittaa, on ihminen vielä kasvattajan alaisuudessa ja kasvattajaksi yhteen seurakuntaan Jumala on valinnut vain heidät, jotka ovat Pyhällä Hengellä täytettyjä ja näillä Jumalan työntekijöilla on kaikki tarvittavat armolahjat tehtäväänsä varten, eli heillä on kyky opettaa, neuvoa, ohjata viisaudessa.
Meidän on muistettava se, että Jeesus perusti uskon apostolien ja profettojen uskollisuuden varaan, eli Hän antoi seurakuntaan virat ja joillekkin valituille taivasten valtakunnan avaimet. Meidän uskomme perustuu, vaikka emme sitä aina tiedostaisikaan apostolien ja profeettojen perustalle, kulmakivenä Jeesus Kristus.
Matteus 16
18 Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.
19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
rakentuu apostolien ja profeetain perustukselle kulmakivenä Itse Jeesus Kristus.
Efesolaiskirje 2
17 Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
19 Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
Jumalan antamaa USKOA. Tämä Markuksen evankeliumin kertoma lähetyskäsky pyritään vastavoiman kiivaudella kumoamaan.
Väitetään, että tämä on jälestäpäin lisätty evankeliumiin, mutta se on valhe, jotka kenekään ei tule uskoa, sillä MERKIT SEURAAVAT USKOA ja me todistamme siitä, kuten todisti Paavalikin. Kenenkään ei tarvitse hakea merkkejä, sillä Jumala antaa ne omalla voimallaan ja etsimällä ja hakemalla niitä ei löydä. Usko Jumalan Sanaan tekee kaiken, eli ihminen on vain vastaanottaja.
Markus 16
15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
Apostolien teot 28
1 Kun olimme pelastuneet, niin me sitten saimme tietää, että saaren nimi oli Melite.
2 Ja sen asukkaat osoittivat meille suurta ystävällisyyttä: he sytyttivät nuotion ja ottivat meidät kaikki sen ääreen, kun oli ruvennut satamaan ja oli kylmä.
3 Mutta Paavali kokosi kasan risuja, ja kun hän pani ne nuotioon, tuli kyykäärme kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni hänen käteensä.
4 Kun asukkaat näkivät tuon elukan riippuvan kiinni hänen kädessään, sanoivat he toisilleen: "Varmaan tuo mies on murhaaja, koska kostotar ei sallinut hänen elää, vaikka hän pelastuikin merestä".
5 Mutta hän pudisti elukan tuleen, eikä hänelle tullut mitään vahinkoa.
väittävät Paavalin kumonneen lain. Sitä Paavali ei koskaan tehnyt, vaan hän kertoi aivan samalla tavalla, kuin Jeesuskin, että laiki ei ole uskovaista vastaan, sillä rakkaus on lain täyttymys ja joka rakastaa on irti laista.
Laki on lihallisia vastaan.
Jeesus kertoo, että Hän täytti lain näin:
RAKASTA JUMALAA YLI KAIKEN JA LÄHIMMÄISTÄ NIIN, KUIN ITSEÄSI ja tämä pitää sisällään jokaisen käskyn ja kaikki profetiat.
Paavali kertoo, että käskysana, eli ikuinen laki, joka on sisäämme kirjattu ja joka on liiton arkissa sisällä, ajaa meitä Kristukseen ja kun olemme päässeet täysi-ikäisiksi ei meillä ole pienintäkään tarvetta rikko täytettyä lakia, eli rakkaudenlakia, mutta keskenkasvuisina Pyhä Henki joutuu ottamaan käskysanan esille ja ajaa sillä meitä Jeesukseen, eli jos käsky sanoo, että "älä tapa" ja uskovainen tietää Jeesuksen vahvistaneen sen niin vahvaksi, että lähimäisestä pahan ajatteleminen on tappamista, niin uskovainen kääntyy heti paikalla saadessaan Pyhän Hengen muistutuksen tästä käskystä ja tekee parannuksen ja hylkää pahan ajattelemisen, eli rakkauden kautta vaikuttava käsky on meitä varten, jotka uskomme ja kasvamme Jumalan kaltaisuuteen.
.....on järkkymätön järkiusko Jumalaan, niin mitä erityistä muuta siihen pitää olla?????
Jos Jeesus sanoo:
Jos paavali sanoo toisaalla toista ja toisaalla toista, vaikea siitä on ymmärtää, mitä oikein tarkoitetaan. Esim.
opettajat, eli apostolit ja profeetat tehtäviinsä ja Paavali oli yksi valjastetuista.
Jumalan Sana leviää kuulemisen kautta, mutta tietenkin myös lukemisen kautta. Kuten tiedät aikanaan piti sitä lakia lukea kansan keskuudessa säännöllisesti, joka annettiin israelilaisille, juutalaisille ja heidän keskuudessaan vaeltaville muukalaisille siksi aikaa, että he oppisivat orjuuden tuottamasta vankilasta vapaan miehen vastuullisuuteen.
Eli Jumala käski lukea lakia kansalla ja Jumala antoi Paavalille käskyn opettaa pakana-alkuisille uskontie ja Jeesuksella on tälläkin hetkellä kautta maailman omansa opettamassa ja puhumassa Jumalan Sanaa kansan kuulla.
Usko tulee Jumalan Sanan kuulemisesta ja siksi meidän on julistettava evankeliumia ja kuten Paavali sanoi, niin sanon minäkin, että voi minua, jos en evankeliumia julista. Me emme voi olla julistamatta, koska se on tehtäväksemme annettu.
ja toisaalla toista, mutta sinä et vain käsitä häntä. Ehkä huomaat, että olen vielä täällä paikalla, eli en ole lähtenyt ulkomaille vielä ja siksi vielä tämän kerran kerron sinulle tämän:
Lakia ei ole meitä vastaan, jotka uskomme, sillä miksi laki meitä saisi aiheen tuomita, jos me kerran uskomme Jeesukseen ja Jumalan käskyihin, emmekä niitä vastaan käy rikkomalla niitä. Eihän maallista lakiakaan ole kuulaisia vastaan, vaan se on vain lainrikkojia vastaan.
Jeesus täytti kaikki lain puolestamme ja meidän, jotka uskomme Jeesukseen ei todella tarvitse valehdella, ei varastaa, ei himoita lähimäisen omaisuutta, ei olla kunnioittamatta vanhempiamme, ei tappaa, eikä tehdä mitään sellaista, joka rikkoo käskyt, vaan saamme kunnioittaa ja rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseämme. Se on Jumalan lapsen oikeus sillä voimalla, jonka Jumala omilleen antaa.
Paavali oli kaikille kaikkea jotta lähimmäisyys säilyi, eli hän ei tehnyt itsestään toista parempaa, eikä nostanut itseään toisten yläpuolelle, vaan hän eli ihmisenä ihmisen rinnalla, oli tämä mikä pakana tahansa, sillä Paavali oli kuuliainen Jumalan laille, rakasta vihollistasikin, mutta Paavali ei mennyt kenenkään syntiin mukaan, vaan piti tarjolla ELÄMÄN SANAA. Heidät Paavali hylkäsi lihanhaltuun, jotka pilkkasivat ELÄVÄÄ JUMALAA.
Niin minäkin olen elänyt, en ole valikoinut lähimäisiäni, mutta en mene heidän epäuskoonsa ja syntiinsä mukaan, vaan pidän tarjolla Elämän Sanaa ja olen itse vapaa ja rauha on joka hetki kanssani.
olet taas. Oletko noin ihastunut kanssani väittelemään, että aina pitää sananen sanoa.
Ei siinä mitään, meiltähän tämä erimielisyyskin on aina sujunut "lupsakkaasti".
Kyllä Paavali on ihan pihalla, eikä tiedä itsekään mikä hänen oppinsa on; Siellä on mithralaisuutta, juutalaisuutta, kreikkalaisuutta, gnostilaisuutta, Platonia/Kabbalaa.ym.....
Kaikkea vähän, mutta ei puhtaasti yhtään mitään.
Sinä ja Yakov olette kumma pari. Olette erimieltä Paavalista ja te kumpikin vääristelette kilpaa hänen kirjoituksiaan.
Ihan kummallista!
ja muutaman jatkoviestin, ei on kohteliasta vastata, jos joku antaa siihen aihetta, vai mitä:), me todella voimme keskustella ilman syytöksiä ja riitaa ja se on isompi asia, kuin sinä ehkä nyt hoksaatkaan, mutta jos jonakin päivänä palvelet Jeesusta, niin aivan varmasti arvostat sopuisia, syyttelemättömiä keskustelu kumppaneita, vaikka he eivät vielä olekkaan kanssasi yhtämieltä, sillä sitähän ei tiedä mikä päivä tuo uuden tullessaan. Minä pysyn todistetussa uskossani ja toivon sinunkin tulevan tähän uskoon, jonka Jumala toi Itse tänne, eli lapsi syntyi, jonka nimi oli Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iänkaikkin Isä, Rauhanruhtinas ja jonka hartioille Herraus asui.
Jeesusta vihattiin ja niin vihataan meitäkin, mutta Jeesusta myös rakastettiin ja niin rakastetaan meitäkin ja ennenkaikkea Jumalan RAKKAUS on merkitsevä VOIMA.
että et ymmärrä mistä Raamatussa on kysymys vai onko vain niin ettet usko siihen?
Paavali oli muuten erittäin tärkeä evankelioitsija ja on tänään osa PYHÄÄ Raamattua.
Omasta puolestani voin vain sanoa että minulle Paavali on tärkeä ja todellinen Jumalan Sanan eteenpäin viejä.
paljoakaan koko Raamatusta? Mutta ei se että sinä et ymmärrä asiaa tee Paavalista mitään muuta kuin sen apostolin mikä hän on ja oikein kirjoitti myös. Otat pätkän sieltä toisen täältä ... ei ole ihme ettet mitään tajua.
väärin ja mikä on väärin ymmärretty.
Lainauksethan ovat Raamatusta, vai tahdotko, että
kirjoitan sinulle mistä nuo kohdat ovat.
Olen lukenut niin paljon, että osaan melkein ulkoa.
Kun itse luet esim. Uutta testamenttia, lue aina ne viittaukset VT:n puolelle ja sieltä koko luku, niin huomaat, että siellä puhutaan
ihan muusta asiasta, kuin mihin se UT:n puolella on liitetty.
Ja sana Herra VT:n puolella ei tarkoita Jeesusta.
Mutta Raamattu on yksi kokonaisuus, ja jos joku kohta ei sovi siihen kuvaan minkä Raamatusta saa niin silloin on vika lukijassa.
Suurin vaikeus ymmärtää Raamattua on niillä jotka väen väkisin yrittävät sovittaa sitä omiin uskomuksiinsa. Mitä muuta kirjaa luetaan niin nurinkurisesti kuin Raamattua.
Testaahan kerran lukea sitä ilman omia ennakkoluulojasi tai ennalta päättämisiä, että se tarkoittaa sitä ja tuo tätä. Ala alusta ...
Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aa..
Siis - älä pane noihinkaan sanoihin mitään omaa merkitystäsi vaan totea vain että Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä..
Jatka sitten samaan tapaan läpi koko kirjan (tai kirjat) .. anna Raamatun puhua .. olen varma että käsityksesi Raamatusta muuttuu .. mutta en ole varma että uskot siihen enempää kuin nytkään..